Liza Kerob

Vive la France!

Alexandre Bloch, kapellimestari
Liza Kerob, viulu

Turun filharmoninen orkesteri

Francis Poulenc: Sinfonietta
Hector Berlioz: Rêverie et Caprice
Ernest Chausson: Poème op. 25

Igor Stravinsky: Sinfonia C-duuri

Aurajoki muuttuu Seinen rannaksi, kun ranskalaisessa illassa kuullaan maan 1800–1900-lukujen musiikkia TFO:ssa toista kertaa vierailevan Alexandre Blochin johdolla. Poulencin tanssillinen ja rytmikäs Sinfonietta muodostaa parin Ranskassakin asuneen Stravinskyn temperamenttisen sinfonian kanssa. Liza Kerob tulkitsee kaksi toinen toistaan kauniimpaa ja lyyrisempää teosta: Berlioz´n Rêverie et Capricen sekä Chaussonin Poémen. Kerob on myös levyttänyt ensin mainitun Monte-Carlon filharmonisen orkesterin kanssa.

Esiintyjät

Alexandre Bloch (c) Sebastian Ene
Alexandre Bloch
kapellimestari
Alexandre Bloch (c) Sebastian Ene
Alexandre Bloch
kapellimestari

Ranskalaissyntyinen Alexandre Bloch on toiminut ranskalaisen Orchestre National de Lillen ylikapellimestarina kaudesta 2016–17 alkaen. Lisäksi hän on toiminut Düsseldorfin päävierailijana syyskuusta 2015 asti.

Kauden 2019–20 suunnitelmiin Lillen orkesterin kanssa kuuluu esiintymiset Bukarestin festivaalilla ja Mahlerin sinfoniasarjan jatkaminen sinfonioille 6, 7, 8 ja 9 Lillessä. Vahva sitoutuminen nykymusiikin esittämiseen jatkuu, sisältäen Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa yhdessä tilatun teoksen suomalaissäveltäjä Magnus Lindbergiltä.

Alexandre Blochin lähiaikojen kohokohtiin kuuluvat debyytit Deutsches Symphonie-Orchester Berlinin, Tiroler Landstheater Orchester Innsbruckin ja Gurzenich-Orchester Kölnin kanssa sekä ylistetty debyytti Lyonin oopperassa George Benjaminin oopperan Lessons in Love and Violence kapellimestarina.

Voitettuaan Donatella Flick -kapellimestarikilpailun vuonna 2012 Bloch debytoi menestyksekkäästi Amsterdamin Royal Concertgebouw Orchestran johdossa, korvaten Mariss Jansonsin lyhyellä varoitusajalla. Bloch johti kolme esitystä Richard Straussin sävelrunosta Tod und Verklärung sekä Jörg Widmannin tilausteoksen orkesterille.

Vuonna 1985 syntynyt Alexandre Bloch on valmistunut sellonsoiton, harmoniaopin ja kapellimestarin tutkinnolla. Hän jatkoi säveltämisen ja johtamisen opintojaan Pariisin konservatoriossa. Vuonna 2012 hän sai maisterin tutkintonsa valmiiksi Zsolt Nagyn studiossa ja sai sen jälkeen diplomin ja Sir John Zochonis Junior Fellowship -paikan kaudelle 2012–13 Iso-Britannian Royal Northern College of Musicista.

Liza Kerob
Liza Kerob
viulu

Ranskan Toursissa vuonna 1973 syntynyt Liza Kerob aloitti viulunsoiton 5-vuotiaana Toursin konservatoriossa. Vuonna 1998 hän valmistui maisteriksi New Yorkin Juilliardin musiikkikoulusta.

Liza Kerob on voittanut useita kansainvälisten viulukilpailujen palkintoja, kuten 2. palkinnon Douai-kilpailussa vuonna 1996, 1. palkinnon Artists International -kilpailussa New Yorkissa vuonna 1998 ja 4. palkinnon Pablo de Sarasate -kilpailussa Espanjassa vuonna 1999.

Toukokuussa 2000 hänet nimitettiin Monte-Carlon filharmonisen orkestrin « supersolistiksi ». Hän esiintyy myös säännöllisesti Toulousen kansallisen Capitole-orkesterin supersolistina.

 

Vuonna 2013 Liza Kerob perusti Trio Goldbergin, ja trion kolmen muusikon kesken he tulkitsivat Dmitry Sitkovetskyn jousisovituksen Bachin kuuluisista Goldberg-muunnelmista. Trio on kutsuttu lukuisille festivaaleille, kuten Nantesiin, Jekaterinburgiin, Varsovaan, Chaillolin festivaalille ja Musée d’Orsayhin.

Trio Goldberg levytti toisen albuminsa vuonna 2018, nimeltään « De l’Ombre à la Lumière ». Levytys sai kehuja niin Ranskan kuin kansainvälisiltäkin kriitikoilta.

Solistina Liza Kerob on levyttänyt Hector Berlioz´n teoksen Rêverie et Caprice Monte-Carlon filharmonisen orkesterin ja kapellimestari Kazuki Yamadan kanssa vuonna 2017, sekä Luis Bacalov´n Concerto grosson säveltäjän itsensä johtamana. Levy ilmestyy talvella 2019.

Liza Kerob soittaa Battista Gabriellin Firenzessä tekemää viulua vuodelta 1754. joka on lainassa yksityiskokoelmasta Sveitsistä.

Teokset

Francis Poulenc (1899-1963)
Sinfonietta

Ranskalainen Francis Poulenc antoi kehykset säveltäjyytensä määrittelyyn toteamalla, että hänessä oli sekä katupoikaa että katolista mystikkoa. Vaikka nämä ääripäät saattoivat yhdistyä yhdessäkin teoksessa, kävi kehitys pääsääntöisesti edellisestä kohti jälkimmäistä. 1920-luvun nuoruudenkaudellaan Poulenc sai nimeä uusklassismia, nokkelaa henkevyyttä ja kirpeää epäsentimentaalisuutta suosineen Les Six –säveltäjäryhmän jäsenenä, kun taas myöhemmässä tuotannossa vakavat sävyt alkoivat nousta keskeisempään rooliin. Merkittäviä alueita Poulencin tuotannossa ovat piano- ja kamarimusiikki, laulut, hengelliset vokaaliteokset sekä oopperat.

Vuonna 1947 Poulenc luonnosteli jousikvartettoa, mutta työ ei ottanut sujuakseen; hän valitti, että kaikki aiheet, joita hän yritti muokata kvartetille, alkoivat soida puhaltimien väreillä. Lopulta hän päätti siirtää näin syntyneitä teemoja BBC:n tilaamaan sinfoniettaan, joka valmistui myöhemmin samana vuonna.

Neliosainen sinfonietta on Poulencin ainoa sinfoniseksi hahmottuva teos. Se palaa hengeltään Les Six –kauden uusklassismiin mutta ikään kuin kypsemmän säveltäjäeetoksen läpi koettuna. Avausosassa yhdistyvät eloisa raikkaus ja vakavampi, linjakas melodisuus. Toinen osa on ilmavan vauhdikas ja humoristinenkin scherzo, jossa on laveampi keskijakso. Hidasta osaa sävyttää pastoraalinen lyyrisyys, joka syvenee romanttiseksi lämmöksi. Eloisasti alkavassa finaalissa "katupoika" on aluksi eniten läsnä, mutta osan edetessä vuolas melodisuus nousee myös vahvasti esiin.

Hector Berlioz (1803-1869
Rêverie et caprice op.8

Yksi 1800-luvun konserttokirjallisuuden uusista piirteistä oli vapaamuotoisten, usein yksiosaisten solistiteosten ilmaantuminen perinteisten moniosaisten konserttojen rinnalle. Tavallaan niitä saattoi pitää eräänlaisina sinfonisten runojen solistisina vastineina, ja niihin kytkeytyi usein myös ohjelmallisia aineksia.

Rêverie et caprice (1841) jäi Hector Berliozin ainoaksi varsinaiseksi konsertoivaksi solistiteokseksi, sillä laajan alttoviulusoolon sisältävä Harold Italiassa (1834) hahmottuu enemmän ohjelmalliseksi sinfoniaksi kuin konsertoksi. Rêverie et caprice hyödyntää materiaalia Benvenuto Cellini –oopperasta (1838) pois jätetystä aariasta.

Berlioz laati Rêverie et capricen partituuriin teoksen sisältöä hahmottelevan ohjelman, jossa eläydytään auringonlaskun tunnelmissa olevan miehen tuntoihin. Hänen sieluaan kalvaa selittämätön kärsimys, ja hänen sydäntään painaa surun taakka; kaiken tuskan takaa hän aavistaa menetetyn onnen loiston. Äkkiä hän kokee tarvetta uskoa ja rakastaa, ja hänen koko olemuksensa syttyy eloon. Tuska, epäilys ja taistelutahto vuorottelevat hänen sisällään, kunnes lopulta hän kokee voittavansa.

Otsikko Rêverie et caprice tuntuisi viittaavan kaksivaiheiseen muotoon, mutta teoksen elementit ovat enemmän sisäkkäin kuin peräkkäin. Haaveellinen, paikoin tummevireiseksi kääntyvä melodisuus vaihtuu hetkittäin nopealiikkeisemmäksi ja toiveikkaammaksi ilmaisuksi, ja lyhyessä loppuriuhtaisussa jälkimmäinen selviää taustaohjelman mukaisesti voittajaksi.

 

 

Ernest Chausson (1855-1899)
Poème viululle ja orkesterille op. 25

Berliozin Rêverie et capricen tavoin myös Ernest Chaussonin tunnetuin teos Poème (1896) kuuluu romantiikan kauden vapaammin hahmoteltuihin solistiteoksiin. Se valmistui aikana, jolloin Chausson oli vihdoin alkanut vakuuttua omista kyvyistään säveltäjänä. Syynä epävarmuuteen oli hänen muusikonuransa myöhäinen alku, sillä ennen sävellysopintoja Jules Massenet'n ja César Franckin johdolla hän oli joutunut sukulaistensa mieliksi suorittamaan lakitutkinnon. Onkin traagista, että löydetyn taiteellisen itsevarmuuden aika jäi lyhyeksi Chaussonin kuollessa vain 44-vuotiaana polkupyöräonnettomuudessa.

Chausson tunnetaan luultavasti parhaiten lauluistaan, mutta hän sävelsi myös mm. sinfonian ja muuta orkesterimusiikkia, kamarimusiikkia ja oopperan Le roi Arthus. Hän sai vahvoja vaikutteita Wagnerilta ja oli rakentamassa siltaa yhtäältä Massenet'n ja Franckin myöhäisromantiikan ja toisaalta Debussyn impressionismin välille.

Poème sai alkuinnoituksensa Ivan Turgenjevin novellista ja oli aluksi nimeltään Le chant de l'amour triomphant (Voitokkaan rakkauden laulu). Sittemmin Chausson vaihtoi nimen neutraalimmaksi ja korosti teoksen epäohjelmallisuutta: "Siinä ei ole mitään kuvailua tai tarinaa, vain tunne." Muodoltaan Poème on runollisen vapaasti virtaileva yksiosainen kokonaisuus, joka perustuu kahdelle keskeiselle teemalle. Se kasvaa hitaasta johdantovaiheesta ensimmäisen purkauksen kautta viulun laajojen ja aistikkaiden melodioiden hallitsemaan pääjaksoon ja vihdoin viimeiseen intohimoiseen nousuun.

Igor Stravinsky (1882-1971
Sinfonia in C

Sinfonia in C merkitsi Stravinskylle paluuta sinfoniamuotoon yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Mutta siinä missä hänen edellinen sinfoniansa, beethoveniaanis-sankarillisessa Es-duurissa komeileva sinfonia Es-duuri (1905-07) oli ollut Rimski-Korsakovin johdolla käytyjen opintojen aikainen nuoruudenteos, siinä Sinfonia in C on jo maailmankuulun säveltäjän suvereeni luomus. Kaksi ensimmäistä osaa valmistuivat 1938-39 Ranskassa, kaksi jälkimmäistä 1939-40 Yhdysvalloissa jonne Stravinsky oli paennut toisen maailmansodan jaloista.

Sinfonia syntyi dramaattisena aikana, sillä sodan lisäksi Stravinsky joutui kokemaan puolen vuoden kuluessa sekä tyttärensä, vaimonsa että äitinsä kuoleman. Hän totesi myöhemmin, ettei olisi selvinnyt kriisistä ilman intensiivistä uppoutumista sävellystyöhön. Vaikka teos on pääosin kepeä ja uusklassisen epäsentimentaalinen, voi siitä hetkittäin aistia vakavampiakin tuntoja.

Otsikkon määre "in C" ei viittaa sen enempää duuriin kuin molliinkaan vaan ilmoittaa vain teoksen tonaalisen tukipisteen. Stravinsky on valanut sinfonian neliosaiseen, perinteistä sinfonisuutta kunnioittavaan muotoon. Esimerkiksi ensiosa on sonaattimuotoinen niin kuin sinfonioissa on Haydnin ajoista lähtien ollut tapana. Osa on Stravinskylle sikäli erikoinen, ettei siinä ole yhtään tahtilajin vaihdosta. Stravinsky on käyttänyt eri osien keskeisenä motiivisena lähtökohtana alkusävelistä hahmottuvaa kolmisävelistä aihelmaa, ja osien välinen yhteys korostuu päätösosassa, kun ensiosan materiaali palautuu.