Pekka Kuusisto, viulu

Tämä on mennyt tapahtuma.

Pohjoisen valo

Jukka Untamala, kapellimestari
Pekka Kuusisto, viulu

Turun filharmoninen orkesteri

Outi Tarkiainen: Yön auringon variaatiot (Suomen ensiesitys)
Carl Nielsen: Viulukonsertto op. 33

Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli op. 63

Yön auringon variaatiot kertoo pohjoisen valoisista kesäöistä, kun taivas heijastaa loputtoman kirjon sävyjä, kuvailee sukupolvensa menestyneimpiin suomalaissäveltäjiin kuuluva Outi Tarkiainen. Pekka Kuusisto tunnetaan tuoreista tulkinnoistaan, ja konsertissa hän esittää Nielsenin suositun ja harmonisesti rikkaan viulukonserton. Pohjoisen säveltäjien illan täydentää itseoikeutetusti Sibeliuksen syvä ja tummanpuhuva 4. sinfonia, jota pidetään säveltäjän henkilökohtaisimpana.

Esiintyjät

Jukka Untamala
Jukka Untamala
kapellimestari
Jukka Untamala
Jukka Untamala
kapellimestari

Jukka Untamala kuuluu musiikkielämämme mielenkiintoisten moniottelijoiden joukkoon. Laajat opintonsa hän on käynyt viulistina Sibelius-Akatemiassa, kamarimuusikkona Euroopan Kamarimusiikkiakatemiassa, sekä kapellimestarina Jorma Panulan johdolla Panula-Akatemiassa.  

Kapellimestarina hän johti kiitetyn ensikonsertin Joensuun kaupunginorkesterin kanssa 2016.  Tämän jälkeen nopeasti edenneellä kapellimestarin uralla on seurannut kutsuja johtamaan Joensuun kaupunginorkesterin lisäksi esimerkiksi Turun filharmonista orkesteria, Jyväskylä Sinfoniaa ja Vaasan, Lohjan ja Seinäjoen Kaupunginorkestereita. Solistina ja leaderinä Untamala on toiminut myös mm. Lappeenrannan kaupunginorkesterin sekä Pietarsaari Sinfonietan johdossa. Hän on myös ehtinyt toimia konserttimestarina ja äänenjohtajana useissa maamme huippuorkestereista.

Untamala tunnetaan myös aktiivisena kamarimuusikkona ja Kamus-kvartetin perustajajäsenenä. Untamala onkin vieraillut lähes kaikilla Suomen suurimmista festivaaleista ja esiintyy säännöllisesti ympäri maailman. Kvartetin kanssa hän on voittanut useita kilpailupalkintoja sekä mm. EMMA-palkinnon vuoden parhaasta levystä 2017 ja YLE:n vuoden levy -palkinnon vuonna 2016.

Kamuksen jäsenet on valittu Pekka Kuusiston seuraajiksi Meidän Festivaalin taiteellisiksi johtajiksi vuodesta 2019 eteenpäin.

Pekka Kuusisto CREDIT Felix Broede
Pekka Kuusisto
viulu
Pekka Kuusisto CREDIT Felix Broede
Pekka Kuusisto
viulu

Viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Pekka Kuusisto on minnesotalaisen Saint Paul Chamber Orchestran sekä Mahler Chamber Orchestran taiteellinen partneri. Hän on myös ACO (Australian kamariorkesteri) Collectiven taiteellinen johtaja sekä Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin ”Artistic Best Friend”.

Tällä kaudella Kuusisto kantaesittää Nico Muhly´n viulukonserton, jonka ovat tilanneet Australian kamariorkesteri, Melbournen Recital Centre, Saint Paul Chamber Orchestra, Norwegian Chamber Orchestra, Mahler Chamber Orchestra MCO Foundationin tuella sekä Scottish Chamber Orchestra. Lisäksi hän kantaesittää Enrico Chapelasin viulukonserton BBC Scottish Symphony Orchestran kanssa sekä muita hänelle kirjoitettuja konserttoja kuten Daníel Bjarnasonin viulukonsertin ja Anders Hillborgin Bach Materian.

Kuusisto on työskennellyt Etelä-Korealaisen taiteilija Aamu Songin kanssa projektissa REDDRESS, joka sumentaa esityksen ja kuvataiteen rajat. Yhdessä Samuli Kosmisen kanssa Kuusisto on säveltänyt uuden Muumilaakso-aniomaatiosarjan musiikin. Hän on lisäksi tehnyt yhteistyötä Cannesilla palkitun ohjaaja Juho Kuosmasen kanssa Greenpeacen kampanjaelokuvan The Elegy of the Forest’ parissa.

Muihin lähiaikojen kohokohtiin kuuluu esiintymiset Rotterdamin filharmonisen orkesterin, Deutsches Symphonie-Orchester Berlinin, WDR Sinfonieorchester Kölnin sekä Lontoon Philharmonia-orkesterin kanssa. Hän on lähiaikoina ollut kiertueella Euroopassa Helsingin kaupunginorkesterin kanssa ja Iso-Britanniassa sekä Singaporessa Aurora Orchestran kanssa.

Teokset

Outi Tarkiainen (1985-)
Yön auringon variaatiot (2019) (Suomen ensiesitys)

”…ei ole meidän syymme, jos sinun maassasi uni ja todellisuus ovat niin läheisesti yhtä, ettei niitä hyvin saata erottaa toisistaan.
– Robert Crottet, kolttasaamelaisten maista (Fôrets de la lune, 1949)

Yön auringon variaatiot on orkesteriteos pohjoisen kesäyön valosta: napapiirin yläpuolisen arktisen alueen pohjoisella taivaanrannalla taittuvat kesäöisin loppumattoman sävyrikkaat värispektrit, jotka syksyä kohden peittyvät jälleen pimeyteen. Euroopan suurimmat ja puhtaimmat erämaa-alueet tundrineen ja sankkoine havumetsineen, joita Jean Sibelius mystifioi viimeisessä suurimuotoisessa teoksessaan Tapiola (1926), kylpevät tuolloin lukemattomissa valon väreissä.

Teos alkaa auringon välkkeellä: orkesteri valuu ja nousee, kiertää leikkisästi kehää ja palaa taas alkuun. Yksinäiset puhallinsoolot kohoavat orkesterin yläpuolelle huhuilemaan kesäyön hiljaisuutta, johon käyrätorvi vastaa huokaisten. Lopulta jousista nousee uusi alku: jylhää alkuvoimaa sykkivä sointu, joka täyttää koko tilan lämmöllään. Tästä vyörymään lähtee aina uudelleen sekoittuvien sointujen pulssi, joka saa liikkeelle lopulta koko orkesterin, kunnes jouset riistäytyvät irti ja kiirivät korkeuksiin kertomaan vielä ehkä kaikkein tärkeimmän viestin.

Esikoispoikani syntyi sellaisena yönä, kun kesän viimeinen lämmin päivä avautui syksyisen aamun usvaan, kokonaisen vuodenajan hetkessä taakseen pyyhkäisten. Yön auringon variaatiot kuvaa myös naisen kehon avautumista uuteen elämään, kahden sisäkkäisen kehon eroamista toisistaan syntymässä ja eheytymistä takaisin omaksi itsekseen yhdessä syksyyn sulkeutuvan valon kanssa. Teoksen tilasivat BBC Philharmonic ja Kanadan The National Arts Centre Orchestra ja se on omistettu John Storgårdsille.

Teosesittely: Outi Tarkiainen

Carl Nielsen (1865-1931)
Viulukonsertto op. 33

I: Praeludium. Largo – Allegro cavalleresco – Più presto
II: Poco adagio – Rondo: Allegretto scherzando

Carl Nielsenin viulukonsertto valmistui vuonna 1911 samoihin aikoihin hänen kolmannen sinfoniansa (1911) kanssa, ja hän johti teokset samassa konsertissa Kööpenhaminassa helmikuussa 1912. Nielsen oli tuolloin jo vakiinnuttanut asemansa Tanskan merkittävimpänä säveltäjänä, ja varsinkin sinfonia herätti yleisössä valtaisaa innostusta. Viulukonsertto jäi osittain sen varjoon, ja myöhemminkin se on ollut vähemmän soitettu kuin hänen huilukonserttonsa (1926) ja klarinettikonserttonsa (1928).

Konsertossa on kaksi numeroitua osaa, mutta rakenne on nelivaiheinen, sillä kumpikin osa hahmottuu hitaan alkujakson ja nopeamman jakson kokonaisuudeksi. Solistisesti teos on taiturillinen ja hyödyntää monipuolisesti romanttisen viulutekniikan keinoja; Nielsen oli itse viulisti ja tunsi oman soittimensa.

Konserton hidas johdanto syttyy heti viulun liekehtivän intensiiviseksi resitatiiviksi mutta kääntyy pian pastoraaliseksi tunnelmoinniksi. Osan nopea pääjakso puhkeaa esiin tarmokkaana ja määrätietoisena ja saa vastakohtaiseksi elementiksi lyyrisen sivuteeman. Kehittelevä vaihe päättyy laajaan soolokadenssiin, joka johdattaa suoraan teemojen kertaukseen.

Toisen osan aloittava Poco adagio –jakso on teoksen sisäistyneintä musiikkia, olemukseltaan pelkistetyn vakavahenkinen. Nopea päätösjakso ei ole mikään tavanomainen konserton finaali vaan luonteeltaan kenties yllättävänkin kepeä ja rento. Siinä Nielsen olikin omien sanojensa mukaan "hylännyt kaiken, mikä voisi häikäistä tai tehdä vaikutuksen".

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Jean Sibelius (1865-1957)
Sinfonia nro 4 a-molli op. 63

Tempo molto moderato, quasi adagio
Allegro molto vivace
Il tempo largo
Allegro

"Sinfoniahan ei ole 'sävellyskappale' tavallisessa mielessä. Se on pikemminkin uskontunnustus elämän eri vaiheissa."

Sibelius merkitsi sanat päiväkirjaansa marraskuussa 1910, kesken neljännen sinfonian sävellystyön. Ne kuvastavat hänen asennettaan säveltämiseen ylipäätään mutta ovat erityisen osuvia juuri neljännen sinfonian (1910-11) yhteydessä. Siinä sulautuvat eheäksi ja syvähenkiseksi synteesiksi sekä hänen tuolloiset henkilökohtaiset tuntonsa että ajan musiikin uusia ilmaisukeinoja etsivät voimavirrat.

Neljäs sinfonia sai kantaesityksessään Helsingissä huhtikuussa 1911 hämmentyneen ja osittain torjuvankin vastaanoton. Yhtä paljon kuin teoksen moderni sävelkieli siihen lienee vaikuttanut ilmaisun ankara pelkistyneisyys, joka oli kaukana vajaan kymmenen vuoden takaisen toisen sinfonian sankarillisista eleistä.

Neljännessä sinfoniassa Sibelius on vapauttanut itsensä perinteisistä muotokaavoista ja rakentanut kokonaisuuden musiikin sisäisen dramaturgian ehdoilla. Avausosa on epätavallisesti hidas, ja sen kehittelevässä jaksossa Sibelius on luonut muutamia moderniudessaan aavemaisimpia tuokioitaan. Toisena oleva scherzo alkaa valoisissa merkeissä mutta saa äkkiä tummasävyisen ja kromaattisesti vääristyneen ilmeen. Hidas osa kuuluu lajissaan Sibeliuksen hienoimpiin rakentaessaan lyhyistä sävelaihioista yhä laajakaarisemmiksi venyviä linjoja. Finaali on pääosin toiveikkaan energinen, mutta huipennus kääntyy tuskallisen riitasointiseksi, ja lopputaitteesta huokuu traaginen alistumisen tuntu.

Teosesittely: ​​​​​​​Kimmo Korhonen