This is a past event.
Bara nätkonsert: Violinvirtuosen
Clemens Schuldt, dirigent
Nikita Boriso-Glebsky, violin
Åbo filharmoniska orkester
Johannes Brahms: Tragisk uvertyr op. 81
Benjamin Britten: Violinkonsert op. 15
Pjotr Tšaikovski: Symfoni nr 6 h-moll op. 74, ”Den patetiska
Chefdirigenten för Münchens kammarorkester Clemens Schuldt debuterade med ÅFO hösten 2020 och återvänder nu med ett ännu praktfullare program. Violinisten Nikita Boriso-Glebsky har haft framgång i tävlingar och blev känd för den finländska publiken i och med segern i Sibelius-violintävlingen år 2010. Den ryske violinvirtuosen tar vid konserten itu med Brittens betagande violinkonsert. Tjajkovskijs symfoni med tilläggsnamnet Den patetiska samlar på sig superlativer och hör till de största och mest populära orkesterverken.
Vi värdesätter din säkerhet. Läs mera on säkerhet.
Artists
Clemens Schuldt hör till de mest intressanta av Tysklands unga dirigenter, och hans karriär är kraftigt stigande för tillfället. Schuldt har lovprisats mycket för sina innovativa tolkningar och den klassiska och romantiska tyska repertoaren. I hans program ingår ofta mindre kända och samtida verk.
Schuldt är chefdirigent för Münchener Kammerorchester. Till Schuldts och Münchener Kammerorchesters höjdpunkter den här säsongen hör bland annat inspelningen av Márton Illés violinkonsert tillsammans med Patricia Kopatchinskaja samt konserterna på festivalerna Dresdner Musikfestspiel och Herrenchiemsee Festspiele. Schuldt har samarbetat mycket med ett stort antal andra europeiska orkestrar, av vilka kan nämnas Deutsches Symphonie-Orchester Berlin och Orchestre Philharmonique de Strasbourg.
Under säsongen 2021-22 debuterar Schuldt med bland annat BBC:s symfoniorkester, Copenhagen Phil och Konzerthausorchester Berlin. Schuldt debuterar även i Kanada med Orchestre Symphonique de Québec. Övriga höjdpunkter är återbesöken med Scottish Chamber Orchestra, BBC Philharmonic och symfoniorkestrarna i Stavanger och Trondheim.
Schuldt segrade i den ansedda Donatella Flick-dirigenttävlingen i London år 2010 och var biträdande dirigent vid Londons symfoniorkester i ett års tid. Innan sina dirigentstudier i Düsseldorf, Wien och Weimar spelade Schuldt violin i Gürzenich-Orchester Köln och Deutsche Kammerphilharmonie Bremen.
Nikita Boriso-Glebsky valdes till hedersartist i Ryssland år 2018. I hans musicerande förenas en fantastisk teknik med en omutlig konstnärlig vision. Boriso-Glebsky utexaminerades från professor Eduard Grachs och biträdande professor Tatiana Berkuls klass vid Moskvas konservatorium och han har även fått handledning av Augustin Dumay och Ana Chumachenko.
Boriso-Glebsky har fått hjälp i sin karriär av de många tävlingsframgångarna. Den finländska publiken blev medveten om honom när han segrade i Sibelius-violintävlingen år 2010. Efter tävlingen har Boriso-Glebsky besökt Finland många gånger och deltagit regelbundet i bland annat Åbo musikfestspel och Kuhmo Kammarmusikfestival. Förutom Sibelius-violintävlingen har Boriso-Glebsky haft framgång även i Tjajkovskij-tävlingen och den internationella Fritz Kreisler-tävlingen.
Under säsongen 2021-22 uppträder Boriso-Glebsky förutom med Åbo filharmoniska orkester i Finland även med Kuopio stadsorkester och Kymi Sinfonietta. I planerna ingår även uppträdanden med Rysslands ledande orkestrar, av vilka kan nämnas S:t Petersburgs filharmoniska orkester och Rysslands nationalorkester.
I Boriso-Glebskys repertoar ingår musik av 1900-talets samtida tonsättare. Han har uruppfört flera verk av Rodion Sjtjedrin, Aleksandr Tjajkovskij och Kuzma Bodrov. År 2019 var Boriso-Glebsky först med att spela in Eugéne Ysaÿes tidigare okända konsert tillsammans med den belgiska orkestern Orchestra Philharmonique Royal de Liège och Jean-Jacques Kantorow.
I VIULU
Matti Koponen 1. km (vv)
Kasmir Uusitupa 1. km (vt)
Juha-Pekka Vikman 2. km
Maija Kontunen *
Kerim Gribajcevic
Lauri Haapanen
Marjaana Holva
Jonni Hämäläinen (vv)
Annika Pongracz
György Pongracz
Jaana Sippola
Katariina Taipale
Nobu Takizawa
Katariina Almgren (vt)
Isa Halme (vt)
II VIULU
Ilana Gothóni *
Elizabeth Stewart *
Juha Viljanen **
Kirsi-Marja Alanen
Riitta Hammarberg
Christina Huurre
Pirjo Klemola
Qi Li
Kati Overbeck
Susanna Suorttanen
Petri Tulonen
ALTTOVIULU
Jasmine Beams sooloaltisti (vv)
Mari Viluksela sooloaltisti (vt)
Juhani Forsman * (vt)
Jouni Rissanen ** (vt)
Sauli Kulmala
Helinä Nissi (vv)
Noora Pelto-Aho (vv)
Ulla Perksalo
Ramona Wolin-Takala
Tuukka Susiluoto (vt)
Antti Vesterinen (vt)
SELLO
Roi Ruottinen soolosellisti
Andreas Helling *
Katja Kolehmainen **
Eija Huhtala-Krapu
Pekka Laamanen
Larimatti Punelpuro
Anna Westerlund
Aslihan Gencgönül (vt)
KONTRABASSO
Mikko Multamäki *
Tomi Laitamäki **
Per Björkling
Matti Kariluoto
Aapo Kyyhkynen
HUILU
Saara Lehtinen * (vt)
Anu Honkanen **
Heidi Riikonen (vt)
OBOE
Takuya Takashima * (vv)
Simeon Overbeck * (vt)
Satu Ala **
Jun Saotome
KLARINETTI
Matteo Mastromarino *
Henna Jämsä **
Alessandro Foschini
FAGOTTI
Etienne Boudreault *
Jukka Pylkkänen **
Jarmo Korhonen
KÄYRÄTORVI
Annu Salminen * (vv)
Tuomas Harri * (vt)
Markku Kolehmainen **
Tanja Nisonen ** (vt)
Henriikka Teerikangas ** (vt)
Mervi Huttunen
Yi-Ling Shih (vt)
TRUMPETTI
Lénard Heugen *
Megumi Nakazawa **
Mari Pakarinen (vt)
PASUUNA
Anna-Liisa Lindberg *
Anna-Maija Laiho-Ihekweazu **
Esapekka Laurikka (vt)
TUUBA
Nicolas Indermühle *
PATARUMMUT
Ari-Pekka Mäenpää *
Jalmari Lintunen **
LYÖMÄSOITTIMET
Tuomas Tainio *
Jussi Markkanen **
HARPPU
Päivi Severeide * (vv)
Bengi Canatan * (vt)
* = äänenjohtaja
** = varaäänenjohtaja
vv = virkavapaalla
vt = virkaa tekevä
Pieces
1. Moderato con moto – Agitato – Tempo primo -
2. Vivace – Animando – Largamente – Cadenza –
3. Passacaglia: Andante lento (Un poco meno mosso)
Benjamin Brittenin viulukonsertto on sävelletty vuosina 1938-39. Teoksen synty jakaantuu kahdelle mantereelle, sillä Britten siirtyi keväällä 1939 Eurooppaa uhanneen sodan jaloista Yhdysvaltoihin. Kun vielä hiukan aiemmin valmistuneessa pianokonsertossa (1938) Britten oli keskittynyt luomaan omia pianistinkykyjään palvelevan taiturikonserton, huokuu viulukonsertto kaikesta solistisesta vaativuudestaan huolimatta vakavahenkistä, synkentyneen kansainvälisen ilmapiirin syventämää tunnelmaa.
Brittenin viulukonsertto on kolmiosainen mutta tauotta yhteen soitettava ja perinteisestä nopea-hidas-nopea-kaavasta poikkeava kokonaisuus. Teos on hyvä osoitus nuoren Brittenin kyvyistä orkestroijana, sillä sitä sävyttävät monet epätavalliset mutta tehokkaat soitinyhdistelmät.
Teos alkaa Beethovenin viulukonserton tapaan patarumpujen rytmiaihelmalla, joka kuullaan teoksessa usein myöhemminkin, myös viululla. Solistin pitkälinjaisesti laulava ja lopulta virtuoosisemmaksi kehittyvä melodiikka saa vastaansa teräväilmeisempää ilmaisua. Nopean scherzo-osan sijoittuminen teoksen keskelle samoin kuin musiikin särmikäs rytmisyys tuovat mieleen Prokofjevin ensimmäisen viulukonserton (1917). Osaa keventää trio-jakson melodisuus, ja trion painokas kertaus vie kadenssiin, joka johtaa tauotta finaaliin. Päätösosa on pasuunoiden nousevan ja laskevan runkoteeman ympärille rakentuva, tunnelmiltaan vaihteleva mutta pääosin vakavahenkinen passacaglia. Huipentavaa taitetta seuraa eleginen, osin rukouksen kaltainen loppujakso.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Adagio – Allegro non troppo
Allegro con grazia
Allegro molto vivace
Finale: Adagio lamentoso
Pjotr Tšaikovski ryhtyi kuudennen sinfonian sävellystyöhön keväällä 1893. Vire oli korkealla, ja luonnosversio oli valmis parissa kuukaudessa, lopullinen orkesteripartituuri elokuussa. Tšaikovski oli vakuuttunut teoksen arvosta ja kirjoitti veljenpojalleen: "Pidän sitä ehdottomasti parhaana ja erityisesti vilpittömimpänä kaikista teoksistani ja rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta, mitä olen säveltänyt."
Tšaikovski johti kantaesityksen Pietarissa 28. lokakuuta. Yhdeksän päivää myöhemmin hän oli kuollut. Teos onkin usein koettu eräänlaisena musiikillisena itsemurhaviestinä, mitä vielä Tšaikovskin kuoleman epäselvät olosuhteet ovat lietsoneet: oliko kyseessä tahaton koleramyrkytys vai toverituomioistuimen painostuksesta syntynyt kunniaitsemurha, jolla yritettiin peitellä säveltäjän suhdetta erään venäläisen ylimyksen veljenpoikaan.
Tšaikovski luonnehti teosta "ohjelmasinfoniaksi" mutta sellaiseksi, jossa "ohjelma jää kaikille salaisuudeksi". Tätä "salaisuutta" on turhaan yritetty selvittää, vaikka yleensä se on liitetty säveltäjän homoseksuaalisuuteen ja sen aiheuttamiin sosiaalisiin paineisiin. Yleisemmällä tasolla ohjelma on kytketty ajatukseen kohtalosta, jota edustaa teoksessa keskeisessä asemassa oleva alaspäinen asteikkoaihe.
Kuudes on Tšaikovskin omaperäisin sinfonia ja yksi koko 1800-luvun merkittävimmistä sinfonisen muodon uudelleenarvioinneista. Se ei koske vain kokonaismuotoa vaan myös osien sisäistä olemusta. Kaikessa musertavassa pessimismissään ja valtavassa tunnepaatoksessaankin teos on kurinalainen ja hallittu kokonaisuus.
Sinfonian dramaturginen painopiste on monista romantiikan kauden finaalisinfonioista poiketen jo avausosassa. Hitaasta johdannosta puhkeaa esiin kahden hyvin eriluonteisen teeman varaan rakentuva sonaattimuoto: lyhyistä aihelmista rakentuva pääteema on luonteeltaan dynaaminen ja liikkuva, sivuteema puolestaan leveän laulava ja tunnehehkuinen. Musiikki hiipuu esittelyn lopuksi kuusinkertaiseen pianissimoon (pppppp) ja leikkautuu suoraan keskelle räjähtävän energistä ja myrskyisää kehittelyä, jonka tiimellyksessä häivähtää katkelma vanhasta ortodoksisesta sielunmessusta. Tšaikovski hämärtää kehittelyn ja kertauksen rajaa tuomalla musertavan painokkaaksi kasvavaan huipennukseen uutta materiaalia, ja kertaukseen liittyvä paluun tuntu toteutuu kunnolla vasta sivuteeman myötä.
Sinfonian musiikillisessa tarinassa kaksi keskiosaa ovat kuin takautumia tai muistumia onnellisemmista ajoista. Hitaan osan asemassa on valssimaisen elegantti mutta epätavalliseen 5/4-tahtilajiin kirjoitettu osa. Kolmas osa alkaa ilmavan scherzomaisesti mutta tiivistyy energisen marssimaiseksi ja kasvaa huumaavaan tehoon.
Finaali on poikkeuksellisesti hidastempoinen, ja sinfoninen tragedia palaa siinä kaikessa ehdottomuudessaan. Brahms oli jo kymmenen vuotta aiemmin antanut kolmannen sinfoniansa päättyä hitaaseen musiikkiin finaalin duurisävyisessä epilogissa, mutta Tšaikovskin ratkaisu on dramaturgisesti äärimmäisempi ja tinkimättömämpi. Sinfoniaa hallitseva kohtalo-ajatus alaspäisine kulkuineen vie teoksen lohduttomaan, alistuneeseen päätökseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen