Ulf Wallin viulun kanssa, kasvokuva

Hemlandets toner

Ari Rasilainen, dirigent
Ulf Wallin, violin
Åbo filharmoniska orkester

Jean Sibelius: Karelia-alkusoitto op. 10
Einojuhani Rautavaara: Violinkonsert
Erkki Melartin: Symfoni nr 6 op. 100

Under våren fick vi höra Ari Rasilainens lovordade tolkning av Melartins femte symfoni, och nu fortsätter resan till den sjätte symfonins landskap. Rautavaara komponerade slutet av sin violinkonsert i New York, inspirerad av skyskraporna. Konserten uttolkas av den svenske violinisten Ulf Wallin, i vars behandling verket når sin fulla glans. Kvällen börjar med Sibelius Kareliauvertyr. Av mästartonsättarens musik till en historisk tablå arrangerad av Viborgs Nation har uvertyren tillsammans med Kareliasviten stannat kvar på repertoaren.

 

 

Artists

Ulf Wallin viulun kanssa, kasvokuva
Ulf Wallin
viulu

Ruotsalainen viulisti Ulf Wallin opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa professori Sven Karpen johdolla sekä Wienissä musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa Wolfgang Schneiderhanin johdolla. Wallin on konsertoinut Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Wallin on tehnyt yhteistyötä useiden menestyneiden kapellimestareiden kuten Jesús Lopéz Cobosin, Manfred Honeckin, Paavo Järven, Andrew Manzen, Esa-Pekka Salosen, Walter Wellerin ja Franz Welser-Möstin kanssa. Wallin on myös kysytty kamarimuusikko, ja hän on esiintynyt muun muassa Bruno Caninon, Barbara Hendricksin, Heinz Holligerin, Roland Pöntisen ja András Schiffin kanssa.

Ulf Wallin on lisäksi esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten Lucernen, Berliinin ja Schleswig-Holsteinin festivaaleilla, Schubertiade-musiikkifestivaaleilla Schwarzenbergissä, Musiktage-festivaaleilla Mondseessa sekä Marlboron musiikkifestivaaleilla. Wallin on tehnyt yli 50 levytystä eri levymerkeille, ja esiintynyt useasti niin radiossa kuin televisiossakin.

Wallin on Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulun viulunsoiton professori ja vieraileva professori Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa. Hän on myös toiminut merkittävien kansainvälisten viulukilpailujen tuomaristossa. Vuonna 2013 Zwickaun kaupunki myönsi hänelle Robert Schumann -palkinnon ja vuonna 2014 hänet valittiin Ruotsin kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan. Ulf Wallin soittaa Domenico Montagnana -viulua vuodelta 1746.

Pieces

Einojuhani Rautavaara (1928-2016):
Viulukonsertto

Tranquillo

Energico

Einojuhani Rautavaara totesi kerran, että konsertto merkitsi hänelle ennen muuta "draamaa, yksilön ja yhteisön konfliktia". Tästä lähtökohdasta hänen 12 teosta käsittävässä konserttosarjassaan on monia muunnelmia, mutta yksilön ääni on niissä aina kuuluvilla, yhtä lailla solistin kuin Rautavaaran oma säveltäjänäänikin.

Viulukonsertto valmistui 1977, aikana jolloin Rautavaara eli urallaan "postmodernia", erilaisia tyylivaihtoehtoja yhdistelevää vaihetta. Viulukonsertto on kaksiosainen teos, jonka avausosaa Rautavaara on luonnehtinut perinteisen avausosan ja hitaan osan yhdistelmäksi ja toista osaa puolestaan scherzon ja finaalin synteesiksi. Ensimmäisessä osassa viulisti matkaa laajakaarisine melodioineen erilaisten sointimaisemien läpi, ja mukana on yhtä lailla vuolasta uusromanttisuutta, arabeskimaista kuvioivuutta, pointillistista modernismia kuin koraalimaisia tekstuureja.

Toisessa osassa on keskeisellä sijalla solistin intensiivinen, tehokkaasti sahaava kuvioisuus, joka keskeytyy oboeiden merkitsemään lyyriseen välikkeeseen ja sitä seuraavaan viulun soolokadenssiin. Rytminen iskevyys nousee jälleen esiin kiihkeässä loppujaksossa, joka vaatii soittajaltaan hyvää jousikättä. Rautavaara kirjoitti loppujakson New Yorkissa ja koki, että sillä oli vahva yhteys näkymään, joka aukeni hänen studionsa ikkunasta: "Downtownin pilvenpiirtäjiä, joiden tuhansissa ikkunoissa valot syttyivät ja sammuivat lakkaamatta läpi yön ja päivän, kun kuulin 5th Avenuen alati vaihtuvan, loputtoman äänivirran..."

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Erkki Melartin (1875-1937):
Sinfonia nro 6

Andante – Allegro moderato

Andante

Allegro

Finale (Allegro con fuoco – Allegro moderato)

 

Erkki Melartin kirjoitti laajan, monipuolisesti eri teoslajit kattavan, ja myös ilmaisullisesti moniulotteisen tuotannon, jonka vankkana selkärankana ovat kuusi sinfoniaa. Hän loi sinfoniansa lähes samanaikaisesti Sibeliuksen seitsemän sinfonian kanssa, mutta pystyi kehittämään vanhempaan suomalaismestariin verrattuna yllättävänkin itsenäisen ja omaehtoisen sinfonisen tyylin. Sibeliusta läheisempänä esikuvana olikin ajan toinen suuri sinfonikko Gustav Mahler.

Kuudes sinfonia (1924) muodostaa komean ja tyylillisesti rohkean päätöksen Melartinin sinfoniasarjalle. 1920-luvun modernit virtaukset ovat kuuluvilla sen musiikissa ja täydentävät sen myöhäisromanttista perustaa. Teos rakentuu neliosaiseksi kokonaisuudeksi, jossa laajat ja painokkaat ääriosat kehystävät kevyempiä väliosia.

Ensiosa kasvaa esiin sameanraskaasta, sävellajittomasta syvyydestä. Kuusisäveliseksi rakentuva kokosävelsointu muodostaa taustan sinfonian johtoaiheeksi hahmottuvalle käyrätorvien uljaalle teemalle, joka esiintyy myös toisessa ja neljännessä osassa. Surumarssimaisen raskas, paikoin mahleriaaninen alkujakso purkautuu kiihkeäsykkeiseksi keskijaksoksi, mutta osan lopussa vajotaan takaisin alun syvyyksiin.

Toisena oleva hidas osa kasvaa alun lyyrisyydestä kontrapunktiseen melodiseen vuolauteen. Kolmantena on eloisasti häilyvä scherzo, jossa on myös lämminhenkistä laulavuutta. Kiihkeillä juoksutuksilla alkavan finaalin monien eriluonteisten käänteiden keskeltä nousee esiin uljas melodinen aines, joka vie teoksen lopulta komeaan päätökseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen