Tuomiokirkko (c) Timo Jakonen

This is a past event.

Endast nätkonsert: Katedralen klingar 25

Markus Lehtinen, dirigent
Olga Heikkilä, sopran
Mika Kares, bas
Åbo filharmoniska orkester

Samuel Barber: Mutations from Bach
Dmitri Sjostakovitj: Symfoni nr 14 op. 135
Johann Sebastian Bach: Air ur orkestersviten i D-dur

Vid Katedralen klingar-festivalens 25-årsjubileumskonsert hör vi musik ända från 1600-talet till 1900-talet. Barbers verk med sina variationer över koralen Christe, du Lamm Gottes tar barockmusiken till 1900-talet. Sjostakovitjs symfoni består av elva sånger om för tidig död. Konserten avslutas av Bachs barockklassiker Air i D-dur. Markus Lehtinen, som dirigerade självständighetsdagens festkonsert år 2020, återvänder för att dirigera filharmonikerna.

Artists

Sopraano Olga Heikkilä
Olga Heikkilä
sopraano
Sopraano Olga Heikkilä
Olga Heikkilä
sopraano

Lyyrinen sopraano Olga Heikkilä on saanut monipuolisen koulutuksensa Helsingin Konservatoriosta (2008), Sibelius-Akatemiasta (2015) ja Tanskan Kuninkaallisesta Ooppera-akatemiasta (2013). Palkinnot Kangasniemen (2009) ja Lappeenrannan (2010) laulukilpailuissa nostivat hänet suomalaisen konserttiyleisön tietoisuuteen.

Solistitehtävät mm. Berliinin valtionoopperassa (2017), Aix-en-Provence oopperafestivaalilla (2019) ja Suomen kansallisoopperassa (2020) ovat Heikkilän viimeaikaisia kiinnityksiä. Konserttilaulajana hän esiintyy säännöllisesti eurooppalaisten ja suomalaisten kamariorkesterien ja -yhtyeiden kanssa mm. Michael Boderin, Eva Ollikaisen ja Ingo Metzmacherin johdolla.

Kansainvälisistä kilpailupalkinnoista mainittakoon erikoispalkinnot IVC ‘s-Hertogenbosch (2014, Hollanti) ja Klaudia Taev (2013, Viro) laulukilpailuissa. Heikkilän taiteellista toimintaa ovat tukeneet mm. Suomen kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Pro Musica säätiö.

Basso Mika Kares
Mika Kares
basso

Pieces

Dmitri Šostakovitš (1906-1975):
Sinfonia nro 14 op. 135

1. Adagio: "De profundis" (Lorca)
2. Allegretto: "Malagueña" (Lorca)
3. Allegro molto: "La loreley" (Apollinaire)
4. Adagio: "Le suicidé" (Apollinaire)
5. Allegretto: "Les attentives I" (Apollinaire)
6. Adagio: "Les attentives II" (Apollinaire)
7. Adagio: "À la Santé" (Apollinaire)
8. Allegro: "Réponse des Cosaques Zaporogues au Sultan de Constantinople"(Apollinaire)
9. Andante: "O Delvig, Delvig!" (Küchelbecker)
10. Largo: "Der Tod des Dichters" (Rilke)
11. Moderato: "Schluß-Stück" (Rilke).

Aina siitä lähtien, kun Šostakovitš koki vakavan sydänkohtauksen toukokuussa 1966, kuoleman varjo lepäsi raskaana hänen yllään. Se heijastui myös moniin hänen myöhäiskautensa teoksiin, väkevimmin sinfoniaan nro 14 (1969). Hän oli jo 1962 orkestroidessaan Musorgskin laulusarjaa Kuoleman lauluja ja tansseja saanut ajatuksen kuolema-aiheisesta vokaaliteoksesta, ja 14. sinfoniassa ajatus vihdoin toteutui. Šostakovitšille teos oli erityisen läheinen, ja hän totesi pian sen valmistumisen jälkeen: "Kaikki, mitä olen tähän mennessä säveltänyt näinä pitkinä vuosina, on ollut vain valmistautumista tähän teokseen."

Šostakovitšin 14. sinfonia ei ole "sinfonia" sanan perinteisessä merkityksessä vaan pikemminkin kahdelle solistille ja jousiorkesterille tehty 11-osainen laulusarja. Tekstit Šostakovitš valitsi Federico Garcia Lorcan, Guillaume Apollinairen, Wilhelm Kühlenbeckerin ja Rainer Maria Rilken runoudesta. Šostakovitš sävelsi teoksen alun perin runojen venäjänkielisiin käännöksiin, mutta säveltäjä laati siitä myös saksankielisen ja alkukielisen version.

Šostakovitš näyttäytyy teoksessa paljaimmillaan, ja tässä suhteessa teos on henkisesti lähempänä hänen jousikvartettojaan kuin sinfonioitaan. Vaikka hän ei sovella varsinaista dodekafoniaa, voivat melodiat olla vapaan 12-sävelisiä. Harmoniat ovat puolestaan usein riitasointisia, paikoin jopa klustermaisen tiheitä. Vaikka näkökulma vaihtelee eri lauluissa ja voi kiristyä välillä kirpeäksi ironiaksi tai naamioitua hetkittäin lyyriseksi mietiskelyksi, hallitsee kuoleman tematiikka kaikkia lauluja.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Johann Sebastian Bach (1685-1750):
Air orkesterisarjasta nro 3 D-duuri BWV 1068

Bachin tuotantoon kuuluu neljä orkesterisarjaa. Ne eivät muodosta samantapaista yhtenäiseksi tarkoitettua tai ainakin sellaiseksi koostettua kokonaisuutta kuin kuusi Brandenburgilaista konserttoa. Orkesterisarjat ovat valmistuneet eri vaiheissa Bachin uralla, eivätkä niiden alkuperäiset käsikirjoitukset ole säilyneet kuin osittain.

Orkesterisarjan nro 3 D-duuri vanhin säilynyt nuottimateriaali on luultavimmin vuodelta 1731. Bach oli kaksi vuotta aiemmin alkanut johtaa Leipigissä ystävänsä Telemannin perustamaa Collegium Musicum –konserttisarjaa, ja orkesterisarja on mitä ilmeisimmin kirjoitettu esitettäksi sarjan konsertissa. Säilyneestä nuottimateriaalista ensiviulun ja basso continuon stemmat ovat Bachin itsensä käsialaa, oboe, trumpetin ja patarumpujen osuudet kopioi hänen poikansa Carl Philipp Emanuel ja toisen viulun ja alttoviulun osuudet Bachin oppilas Johann Ludwig Krebs. Bachille nuottimateriaalin kopioimisessa saama apu kertonee siitä, että hän oli juuri tuohon aikaan erityisen kiireinen.

Bachin orkesterisarjoissa on viisi tai seitsemän osaa siten, että laajaa alkusoittoa seuraa joukko lyhyempiä, yleensä tanssillisesti hahmoteltuja osia. Viisiosaisen D-duuri-sarjan (nro 3) tunnetuin osa on toisena oleva, pelkille jousille ja continuolle kirjoitettu Air, jossa pitkin kaarroksin etenevä aariamainen melodia yhdistyy tasaisesti sykkivään bassolinjaan ja rikkaasti sommiteltuun kontrapunktiin. Tätä sielukasta ja puhdaspiirteisen kaunista osaa esitetään usein myös itsenäisenä kappaleena.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

SANAT suomeksi
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 14 op. 135

1.   De profundis

Sata rakastavaista
nukkuu ikuista unta
kuivan mullan alla.
Andalusialla
on pitkät punaiset tiet.
Córdoban oliivipuihin
isketään sadat ristit
heidän muistokseen.
Sata rakastavaista
nukkuu ikuista unta.

Alkuperäinen teksti: Federico García Lorca
Suomennos: 
Matti Rossi

2.  Malagueña

Kuolema
tulee ja menee
kapakan ovesta.

Kulkevat mustat ratsut
ja synkeä kansa
kitaran syviä teitä
matkallansa.

Tuoksuu meren suola
ja naaraan veri.
Rannoilla hehkuvat liljat
kuumeisin terin.

Kuolema
tulee ja menee
ja menee ja tulee taas
kapakan kuolema.

Alkuperäinen teksti: Federico García Lorca
Suomennos: Matti Rossi

3. Lorelei

Miehet tulivat joukoin vaalean noidan luo
mielettöminä rakkaudesta häneen.

Piispa kutsui tytön oikeuden eteen,
mutta hänen kauneutensa houkutti armahdukseen.

"Lorelei, silmäsi ovat koskettaneet niin monia,
mikä taika on vienyt ne pahaan?"

"Antakaa minun kuolla, hyvä piispa, katseeni on kirottu.
Joka katsoo minua, ei palaa koskaan takaisin.

Silmäni, herra piispa, ovat hirveät liekit.
Polttakaa minut paalussa, sillä minut täytyy tuomita!"

"Lorelei, miten voisin tuomita sinut, kun sydämeni
liekehtii vuoksesi; paranna tuskani!"

"Herra piispa, älkää piitatko minusta,
sillä Jumala on säätänyt, ettei teidän pidä joutua kuolemaan.

Rakkaani lähti pois, kääntyi pois minusta,
ratsasti täältä toiseen maahan.

Siitä lähtien suree sydämeni, siksi minun täytyy tuhoutua,
kun näen kasvoni, haluaisin kuolla.

Rakkaani lähti pois, nyt kaikki on tyhjää,
maailma on vailla mieltä, yö on ympärilläni!"

Piispa käski noutamaan kolme uskollista ritaria:
"Viekää nainen luostariin, siellä hän saa katua.

Pois täältä, Lorelei, viekas noita,
nunnana löydät rauhasi rukouksissa."

Tyttö vaeltaa vaivalloisesti kalliopolkua,
ja sanoo miehille, jotka vakavina saattavat häntä:

"Haluan vielä kerran nousta kallion huipulle,
ja katsella kaukaa rakkaani linnaa.

Antakaa minun vielä kerran surra sen peilikuvaa vedessä,
sitten voitte viedä minut luostariin!"

Hänen tukkansa liehuu tuulessa, silmät loistavat ihmeellisesti.
Ritarit kutsuvat Loreleita takaisin.

"Pieni laiva kulkee tuolla pitkin Rein-virtaa.
Siellä on rakkaani, kutsuu minua luokseen.

Miten sydämeni keveneekään! Tule, rakas!"
Tyttö kumartuu syvemmälle ja syöksyy jokeen.

Näin hänet virrassa niin rauhaisana ja tyynenä.
Hänen reininväriset silmänsä, hänen hiuksensa
täynnä aurinkoa.

Alkuperäinen teksti: Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

4.  Itsemurha

Kolme suurta liljaa, kolme suurta liljaa
haudallani vailla ristiä.
Kolme suurta liljaa
kultatomuisina tuulen tuiverruksessa.
Kostuvat vain
yötaivaan kasteesta,
majesteettisen kauniit
kuin kuninkaiden valtikat.

Yksi lähtee haavastani,
ja kun säde koskettaa sitä,
se nousee verisenä,
pelkojen lilja.
Kolme suurta liljaa, kolme suurta liljaa
haudallani vailla ristiä.
Kolme suurta liljaa
kultatomuisina tuulen tuiverruksessa.

Toinen lähtee sydämestäni,
joka kärsii vuoteella,
matojen järsittävänä,
kolmas suustani.
Syrjäisellä haudallani
ne kasvavat kaikki kolme.
Yksin, yksin, ja kirottuina niin kuin minä.

Kolme suurta liljaa, kolme suurta liljaa
haudallani vailla ristiä.

Alkuperäinen teksti: Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

5. Vartiossa I

Hän kuolee tänä iltana juoksuhaudassa,
pieni sotilas, katselee väsynein silmin
ampuma-aukkoja, joista yöllä
saavutettiin kunniakkaita voittoja.
Hän kuolee tänä iltana juoksuhaudassa,
pieni sotilas, veljeni ja rakastettuni.

Koska hänen täytyy kuolla, haluan olla kaunis
Haluan paljaiden rintojeni sytyttävän soihtuja,
haluan silmieni sulattavan jäätyneet lammikot.
Ja sylini haluan olevan hauta.
Koska hänen täytyy kuolla, haluan olla kaunis
kuolemassa ja sisarrakkaudessa,
näissä kauniissa hetkissä.

Auringonlasku ammuu kuin lehmä, ruusut leimuavat.
Sinilinnun siipi hipaisee pehmeästi.
On kiihkeän kuumeisen rakkauden aika,
on kuoleman ja viimeisen rukouksen aika.
Hän tuhoutuu, niin kuin kuolevat ruusut,
pieni sotilas, veljeni ja rakastettuni.

Alkuperäinen teksti: Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

6.  Vartiossa II

– Anteeksi rouva, kuulkaahan,
teiltä tippui jotain.
– Pah! Pikkuseikka, sydämeni,
nostakaa ylös vain.

Olen antanut sen ja ottanut takaisin.
Se oli alhaalla juoksuhaudoissa.
Nyt se on tässä, minä nauran, nauran kovaa
sitä suurta rakkautta, jonka kuolema niitti maahan.

Alkuperäinen teksti: Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

7. Santén vankilassa

Ennen kuin jouduin selliini
minut riisuttiin alastomaksi
ja hirveä ääni ulvoi
Guillaume miten sinulle kävi

Hyvästi laulu hyvästi tanssi
nuoruus kauniit tytöt
Lasarus laskeutuu hautaansa
ei nouse kuolleista niin kuin piti

Ei en ole enää
minä itse
olen selli viisitoista
osastolla yksitoista

Luolan vankina kuin karhu
aamuisin jalkaa toisen eteen
ympäri ympäri ympäri
Taivas on sininen kahle
luolan vankina kuin karhu
aamuisin jalkaa toisen eteen

Miten minun käy Luoja
sinä tunnet tuskani
se on sinulta saatu
sääli kuivuneita silmiäni kalpeuttani

ja kaikkia näitä vankilassa lyöviä
surkeita sydämiä
Rakkaus saattajani
sääli etenkin heikkoa järkeäni
tätä epätoivoa joka valtaa sen

Päivä hiipuu nyt palaa enää
yksi lamppu vankilassa
me kaksin sellissäni
kirkas valo järkikultani

Alkuperäinen teksti:Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

8. Zaporogikasakoiden vastaus Konstantinopolin sulttaanille

Sinä Barabbastakin pahempi rosvo
sarvipää perkele
Mikä Beelsebub luulet olevasi
mokoma roskan ja saastan syöjä
Me viis veisaamme sapatistasi

Salonikin löyhkäävä kala
uloskaivetuissa silmissä
kauhu-unien pitkä ketju
koliikki kiusasi äitiäsi
synnyit muun sonnan mukana

Sinä senkin Podolian pyöveli
märkärupia haavoja täynnä
siankärsä tammanperse
pidä aarteesi
eivät riitä maksamaan lääkkeitäsi!

Alkuperäinen teksti: Guillaume Apollinaire
Suomennos: Sirpa Hietanen

9.  Oi Delvig, Delvig!

Oi Delvig, Delvig!
Mikä on palkkio ylevistä
teoista ja runosäkeistä?
Mistä lohdutus lahjakkaalle
keskellä pahantekijöitä ja moukkia?

Julma ruoska viheltää
Juvenalin tuimassa otteessa ilkiöille
ja karkottaa värin heidän poskiltaan.
Jo vapisee tyrannien valta.

Oi Delvig, Delvig!
Mitä on vaino? Urheiden,
haltioituneiden tekojen ja suloisen
runolaulannan kohtalona on kuolemattomuus.

Niinpä ei meidänkään liittomme kuole,
vapaa, riemukas ja ylpeä!
Onnessa ja epäonnessa vankka,
ikuisten muusien lemmikkien liitto.

Alkuperäinen teksti: Wilhelm Küchelbecker
Suomennos: Mari Rautio

10. Runoilijan kuolema

Hän lepäsi. Kasvot kalpeina
ja poissaolevina korkeilla tyynyillä,
kun maailma ja tieto siitä
oli irronnut hänen aisteistaan
ja palannut ajan harmaaseen kulkuun.

Joka näki hänet siinä, ei tiennyt,
kuinka yhtä hän oli kaiken kanssa,
sillä tämä: nämä laaksot ja niityt,
nämä vedet olivat hänen kasvonsa.

Hänen kasvonsa tämä kaikki,
joka haluaa häntä, pyrkii hänen luokseen
ja hänen hahmonsa, nyt irti maailmasta,
herkkä ja avoin kuin
ilmassa pilaantuvan hedelmän sisus.

Alkuperäinen teksti: Rainer Maria Rilke
Suomennos: Sirpa Hietanen

11. Loppulaulu

Kuolema on suuri.
Me olemme sen omat
nauravin suin.

Juuri kun luulemme
elävämme rikkainta elämää
se uskaltaa itkeä
sisimmässämme.

Alkuperäinen teksti: Rainer Maria Rilke
Suomennos: Sirpa Hietanen