Johannes Piirto,

Tämä on mennyt tapahtuma.

Keskiyön hetki

Tianyi Lu, kapellimestari
Johannes Piirto, piano
Turun filharmoninen orkesteri

Anna Clyne: This Midnight Hour
Robert Schumann: Pianokonsertto a-molli op. 54
Antonín Dvořák: Sinfonia nro 7 d-molli op. 70

Johannes Piirto on todellinen nuori komeetta, joka valloittaa konserttiyleisön toisensa jälkeen. Piirto esiintyy tällä kaudella muun muassa Reykjavikin Harpassa ja Wienin Musikvereinissä. Schumannin pianokonsertto kuuluu romantiikan ajan suuriin ja suosittuihin teoksiin. Tianyi Lu on kutsuttu TFO:n eteen kolmatta kertaa. Syvälle luotaava ja synkkyyteen asti dramaattinen Dvořákin sinfonia ravistelee sielua ja on niin yleisöjen kuin kriitikoidenkin suosikkeja. Illan aloittaa Clynen keskiyön hetken tunnelmaan vievä Midnight Hour.

Esiintyjät

Tianyi Lu CREDIT Antony Potts
Tianyi Lu
kapellimestari
Tianyi Lu CREDIT Antony Potts
Tianyi Lu
kapellimestari

Kapellimestari Tianyi Lu on kansainvälisesti tunnettu lavaenergiastaan, luovasta tavastaan käsitellä ohjelmistoa ja avoimesta johtamistyylistään. Kiinalaissyntyinen Uusi-Seelantilainen Tianyi Lu tekee yhteistyötä merkittävien orkestereiden ja oopperatalojen kanssa ympäri maailmaa.

Voitettuaan vuonna 2020 ensimmäisen palkinnon sekä kansainvälisessä Sir Georg Solti -kapellimestarikilpailussa että kansainvälisessä Guido Cantelli -kapellimestarikilpailussa Lu nimitettiin Norjan Stavanger Symphonyn residenssikapellimestariksi. Hän on lisäksi Welsh National Operan residenssikapellimestari ja Walesin St. Woolos Sinfonian pääkapellimestari.

Heinäkuussa 2021 Lu debytoi Hollywood Bowlissa Los Angelesin filharmonikoiden kanssa ja elokuussa 2021 hän johti Verdin Rigoletto-oopperan esityksiä Essenissä. Lisäksi Lu toimi Melbournen sinfoniaorkesterin apulaiskapellimestarina 2017–2019.

Kaudella 2022/2023 Lu debytoi Orchestre symphonique de Montréalin, MDR Sinfonieorchester Leipzigin, Philharmonisches Orchester Freiburgin, Orchestra della Toscanan ja Orquesta  Sinfónica de Madridin kanssa.

Tasapuolisuuden ja osallisuuden edistäminen sekä empaattisemman maailman rakentaminen taiteen keinoin on Lulle tärkeää, ja hän on Opera for Peacen Artist Ambassador. Lu valmistui maisteriksi Royal Welsh College of Music and Dramasta vuonna 2015.

Johannes Piirto
Johannes Piirto
piano
Johannes Piirto
Johannes Piirto
piano

Kriitikot ylistävät pianisti ja säveltäjä Johannes Piirtoa hänen virtuoottisuudestaan ja tulkintojen syvyydestä. Piirto debytoi orkesterin edessä 10-vuotiaana. Vuonna 2011 Piirto kutsuttiin esittämään säveltämänsä teos Virta Helsingin Musiikkitalon avajaisgaalassa. Jukka-Pekka Saraste on tilannut useita orkesterisävellyksiä Piirtolta ja myös kantaesittänyt ne menestyksekkäästi Suomalaisen Kamariorkesterin kanssa.

Piirto on esiintynyt muun muassa Bergenin musiikkifestivaalilla, Helsingin juhlaviikoilla, Turun musiikkijuhlilla, Wienin konserttitalossa, Wien Modern -musiikkifestivaalilla, Sibelius-festivaalilla Lahdessa ja Korsholmin musiikkijuhlilla. Hän on esiintynyt solistina muun muassa Camerata Salzburgin, Suomen radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Lisäksi hän on esiintynyt maineikkaiden kapellimestarien kuten Santtu-Matias Rouvalin, Sakari Oramon, Jukka-Pekka Sarasteen, Anja Bihlmaierin, Dima Slobodenioukin ja Okko Kamun kanssa.

Johannes Piirto on menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Muun muassa kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä vuonna 2012 hän sijoittui finaaliin ja voitti yleisöäänestyksen. Piirto on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan johdolla, sävellystä Tapio Tuomelan johdolla ja kapellimestariopintoja Jorma Panulan johdolla.

Teokset

Anna Clyne (s. 1980):
This Midnight Hour

Englantilaissyntyinen mutta New Yorkiin asettunut Anna Clyne murtautui esiin 2010-luvulla ja on löytänyt orkesterista keskeisimmän ilmaisukeinonsa. Hänen teoksissaan voi olla sekä hiveleviä äänimaisemia, monisäikeisiä tekstuureja että kiihkeää sykettä. Kirjallisuudesta, kuvataiteista tai muista musiikin ulkopuolisista ilmiöistä saadut virikkeet ovat tyypillisiä Clynelle. Teoksessa This Midnight Hour (2015) innoittajana on ollut runous, espanjalaisen nobel-runoilijan Juan Ramón Himenézin (1881-1958) lyhyt "La Musica" ja symbolismin kantaisän Charles Baudelairen (1821-1867) "Harmonie du soir". Kyse ei ole varsinaisesta runojen sisällön toteuttamisesta musiikin keinoin vaan "pyrkimys luoda kuulijalle visuaalinen matka" niin kuin Clyne on sanonut.

This Midnight Hour alkaa matalien jousten kiihkeäsykkeisenä linjana, jota on verrattu Wagnerin Valkyyrian avaukseen. Sen ympärille alkaa versoutua yöntumma matka, jonka käänteet ja leikkaukset ovat kuin alituiseen pimeydestä syöksähtävien näkyjen ja olentojen ilmestyksiä. Teoksen jälkipuolella syttyy soimaan alttoviulujen ja sellojen unenomainen valssisävelmä, jonka Clyne yhdisti Baudelairen runoon. Puolet alttoviuluista on tässä viritetty 1/4-sävelaskeleen normaalia korkeammalle tuomaan mukaan pariisilaisen harmonikansoittajan soinnillista patinaa. Teoksen lopulla ilmaantuu myös toinen tyyliviittaus, puupuhaltimien kansanmusiikkityylinen melodia. Teos tuntuisi saavan seesteisen päätöksen, mutta öinen haavekuva pyyhkiytyy koruttoman jyhkeästi kuuluvilta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Robert Schumann (1810-1856):
Pianokonsertto a-molli op. 54

Allegro affettuoso
Intermezzo: Andantino grazioso (attacca)
Allegro vivace

"En voi kirjoittaa konserttoa virtuoosille. Minun täytyy ajatella jotain muuta", puuskahti Robert Schumann kirjeessä tulevalle vaimolleen Clara Wieckille tammikuussa 1839. Kommentti kuvastaa paitsi Schumannin asennetta konserttoihin myös ajan vallitsevaa, solistin virtuoosisuutta palvovaa ilmapiiriä. Ensimmäiseksi pianokonsertosta syntyi avausosa, Schumannin vielä tuolloin itsenäiseksi teokseksi ajattelema Phantasie (1841). Neljä vuotta myöhemmin hän liitti sen jatkoksi hitaan osan ja finaalin ja loi näin täysimittaisen kolmiosaisen konserton.

Schumannin pianokonsertto ei todellakaan ole konsertto virtuoosille vaan pianon runoilijalle, jollainen teoksen kantaesittäjä Clara Schumann nimenomaan oli. Teoksen teknistä vaativuutta ei pidä väheksyä, mutta virtuoosisuus ei siinä nouse itsetarkoitukseksi. Keskeistä on pianon ja orkesterin saumaton, lähes rakastava yhteensulautuminen sekä teosta hallitseva lämmin ja runollinen tunnelma.

Schumann sovelsi monissa teoksissaan yhteistä motiivista materiaalia eri osissa. Avauksen pianistisia akordivyörytyksiä seuraava puhaltimien lempeä pääteema hahmottuu konserton ydinaiheeksi. Ensiosassa se on mukana sivuteeman taustalla, ja se hallitsee myös kadenssin jälkeistä koodaa, joka on riennossaan sekä vapauttava että osan langat yhteensitova. Hillityn herkässä Intermezzossa ydinaihe on perustana eleganteissa äärijaksoissa, kun taas keskijaksossa puhkeaa esiin romanttinen laulavuus. Myös tauotta seuraavan energisen finaalin pääteema on muunnelma ydinaiheesta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Antonín Dvořák (1841-1904):
Sinfonia nro 7 d-molli op. 70

Allegro maestoso
Poco Adagio
Scerzo: Vivace – poco meno mosso
Allegro

Samoin kuin Haydn ja Mendelssohn ennen häntä myös Antonín Dvořák saavutti suurta suosiota omien säveltäjien puutteesta riutuneessa Englannissa ja vieraili siellä ainakin kahdeksan kertaa vuosina 1884–96. Huhtikuussa 1885 Dvořák johti Lontoossa paikallisen filharmonisen seuran tilaaman seitsemännen sinfonian kantaesityksen ja saavutti sillä yhden uransa suurimmista triumfeista. Teosta on myöhemminkin pidetty Dvořákin sinfonikonuran huipentumana. Sen melodiat eivät ehkä ole yhtä valittömästi vetoavia kuin suositussa yhdeksännessä sinfoniassa ("Uudesta maailmasta"; 1893), mutta rakenteeltaan ja ilmaisunsa voimassa seitsemäs on sinfonisesti tiiviimpi, dramaattisempi ja vaikuttavampi kokonaisuus.

Dvořákin seitsemännessä sinfoniassa on kuultu sukulaisuutta hänen läheiseen tukijaansa ja ystäväänsä Brahmsiin, jonka kolmannen sinfonian (1883) kuuleminen oli ollut hänelle suuri elämys. Seitsemäs on uhmakkain ja tummasävyisin Dvořákin sinfonioista. Väkevässä ensiosassa nämä tunnot tiivistyvät heti osan avaustahdeissa esiteltävään joskin aluksi vielä hiljaa soivaan pääteemaan. Hidas osa on Dvořákin hienoimpia ja tunnevoimaisimpia. Sen avaa lämminhenkinen puhallinmelodia, mutta osassa on myös voimakkaampia äänenpainoja. Scherzossa on sekä eleganssia että böömiläisen kansantanssin furiantin eloisuutta. Finaalissa palataan ensiosan uhmakkuuteen, ja sen tavoin tässäkin pääteema toimii osan energiakeskuksena. Loppuhuipennuksessa pääteeman muunnelma kääntää musiikin duuriin kuin hyvin ansaittuna palkkiona teoksen sankarillisesta uhmasta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen