Tämä on mennyt tapahtuma.
Bysantin kevät
Olli Mustonen, kapellimestari
Karen Gomyo, viulu
Turun filharmoninen orkesteri
Ralph Vaughan Williams: Fantasia Thomas Tallisin teemasta
Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 1 D-duuri
Olli Mustonen: Sinfonia nro 2 ”Johannes Angelos”
Karen Gomyota ylistetään maailmalla sekä tekniikkansa että musiikillisen taituruutensa ansiosta. Maailman merkittävimmillä lavoilla konsertoiva Gomyo tulkitsee Turussa Prokofjevin viulukonserton. Konserton ympärillä kuultavat teokset hakevat inspiraationsa menneisyydestä. Vaughan Williamsin jousisoitinteos perustuu 1500-luvun säveltäjä Thomas Tallisin teemaan. Triplataiturina tunnetun Mustosen oma sävellys taas on saanut inspiraationsa Mika Waltarin samannimisestä romaanista, joka kertoo vuoden 1453 Bysantin valtakunnasta.
Esiintyjät
Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Tokiolaissyntyisen viulistin Karen Gomyon musiikkiura sai alkunsa Montrealissa ja New Yorkissa. Sittemmin Berliiniin asettunut viulisti on työskennellyt Saksassa muun muassa Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin ja Dresdenin filharmonikkojen kanssa.
Kansainvälisen suosion myötä Gomyo on esiintynyt paljon myös Saksan ulkopuolella. Kauden 2021–2022 kohokohtiin kuuluivat debytointi New Yorkin filharmonikkojen sekä Euroopassa esimerkiksi Ranskan radion filharmonisen orkesterin ja Orquesta y Coro Nacionales de Españan kanssa. Lisäksi Gomyo uusi aiempia yhteistöitään, joihin kuului esiintyminen Los Angelesin filharmonikkojen solistina Hollywood Bowlilla. Muualla Pohjois-Amerikassa hän on vakiintuneen suosionsa myötä esiintynyt aiemmin Philadelphian orkesterin sekä muun muassa Chicagon, San Franciscon, Cincinnatin, Montrealin ja Vancouverin sinfoniaorkesterien kanssa.
Australaasiassa Gomyo on kiertänyt Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin mukana ja esiintynyt Länsi-Australian sinfoniaorkesterin solistina Perthissä. Nykymusiikin osalta esimerkiksi vuonna 2018 Gomyo kantaesitti Samuel Adamsin häntä varten säveltämän Kamarikonserton Chicagon sinfoniaorkesterin ja Esa-Pekka Salosen kanssa ylistävin arvioin. Gomyo on myös intohimoinen kamarimuusikko sekä Astor Piazzollan tango nuevon taitaja.
Teokset
Englantilaisessa musiikissa vallitsi renenssanssin ja barokin jälkeen merkillinen kahdensadan vuoden tyhjiö, jonka aikana maahan ei ilmaantunut omia mestaritason säveltäjiä. Tilanne korjaantui vasta 1900-luvun taitteessa, kun Edward Elgar ja hänen jälkeensä Ralph Vaughan Williams nousivat esiin. Säveltäjinä he erosivat kuitenkin toisistaan: kun Elgar kytkeytyi vahvasti keskieurooppalaiseen myöhäisromantiikkaan, ammensi Vaughan Williams virikkeitä kansanmusiikista ja englantilaisesta renessanssin ajan vokaalimusiikista.
Renessanssin perintö kuuluu erityisen vahvana Fantasiassa Thomas Tallisin teemasta (1910), joka oli Vaughan Williamsin ensimmäinen tyylillisesti itsenäinen teos ja sinfonioiden rinnalla yksi hänen hienoimmista teoksistaan ylimalkaan. Sen lähtökohtana oli Thomas Tallisin (n. 1505–1585) sävelmä, johon Vaughan Williams tutustui toimittaessaan kokoelman vanhoja englantilaisia hymniteoksia. Kantaesitys oli syyskuussa 1910 Gloucesterin katedraalissa eräänlaisena johdantona Elgarin oratoriolle The Dream of Gerontius.
Vaughan Williamsin Fantasia on sävelletty kahteen ryhmään ja jousikvartettiin jaetulle jousistolle, jonka kolme soittajaryhmää pitäisi mahdollisuuksien mukaan sijoittaa esityksessä erilleen toisistaan. Teos hyödyntää tehokkaasti eri ryhmien vuorotteluja ja limittymisiä, ja vaikutelma on yhtä paljon tilallinen kuin ajallinen. Tallisin hitaasti kaartuileva hymniaihe sulautuu luontevasti osaksi musiikin virtaa, ja teos henkii samalla sekä Tallisin ajan että oman syntyaikansa tunnelmia.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Andantino (- Andante assai)
Scherzo (Vivacissimo)
Moderato (- Allegro moderato – Moderato – Più tranquillo)
Sergei Prokofjev ehti varhaisella tuotannollaan saada maineen häpeämattömänä kuvainraastajana ja modernistina. Esimerkiksi Skyyttalaisen sarjan kantaesitys tammikuussa 1916 herätti suoranaisen myrskyn. "Hävyttömien ja julkeiden äänten sekasotku" ja "hiuksianostattavaa rähinöintiä" julistivat kriitikot. Kuva alkoi kuitenkin jo 1910-luvun lopulla säröytyä, ja vuosina 1915–1917 valmistunut ensimmäinen viulukonsertto henkii jo aitoa lyyrisyyttä ja tunteikkuutta. Teosta hallitsee läpikuultava ja sadunomaisen kirkas sointimaailma, josta viulun korkealla leijailevat melodiat piirtyvät kuulaina esiin.
Konserton lyyrinen lataus syttyy soimaan heti hiljaisuudesta esiin kasvavan viulun avausteeman myötä. Toisen teeman ja kehittelevän jakson mukana musiikkiin tulee aktiivisempi sävy, mutta kertauksessa avausteema palaa niin hauraana ja haavoittuvaisena, ettei Prokofjev ole halunnut rikkoa tunnelmaa toisen teeman paluulla.
Teoksen keskellä on aineettomasti kiitävä scherzo, jonka säteilevässä ja teräväpiirteisessä vauhdissa solistiosuus on virtuoosisimmillaan. Erilaiset erityistehot huiluäänia, spiccatoja ja sul ponticelloja myöten ovat rikasilmeisessä käytössä.
Päätösosa palaa ensiosan rauhallisempaan tempoon ja vuolaaseen laulavuuteen mutta nyt maanläheisemmissä ja täyteläisemmin soivissa tunnelmissa. Suurin nousu kasvaa esiin vasten viulun kiihkeitä ja paikoin virtuoosisia kuvioita, mutta kuin taikaiskusta musiikki taittuu loppusivuilla sadunomaiseen kimmellykseen konserton avausteeman kietoutuessa mukaan kudokseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Blachernain Panaghia
Pyhän Spridionin päivä
Apostolien kirkossa
Aleo e polis
Olli Mustonen on usein todennut, että hänelle säveltäminen on yhtä tärkeä ja keskeinen osa hänen muusikkouttaan kuin työ pianistina ja kapellimestarina. Esiintyvän taiteilijan aktiivisesta urasta huolimatta hän on ehtinyt luoda kohtuullisen laajan tuotannon, johon sisältyy niin orkesteriteoksia kuin kamari- ja vokaalimusiikkiakin.
Mittavimpina teoksina Mustosen tuotannosta nousevat esiin kolme sinfoniaa, joita kaikkia yhdistää menneisyyteen katsova kirjallinen innoitus. Ensimmäinen sinfonia Tuuri (2012) on Eino Leinon samannimiseen laajaan kerronnalliseen runoon perustuva vokaalisinfonia, toinen sinfonia Johannes Angelos (2014) on saanut innoituksensa Mika Waltarin historiallisesta romaanista ja kolmas sinfonia Taivaanvalot (2020) on jälleen vokaaliteos, nyt tekstinä katkelmia Kalevalasta.
Vuonna 1952 ilmestynyt Johannes Angelos on Waltarin hienoimpia romaaneja, päiväkirjamuotoon puettu kertomus ottomaanien piirittämän vanhan bysanttilaisen valtakunnan ja sen pääkaupungin Konstantinopolin tuhoon johtavista päivistä keväällä 1453. Se nostaa esiin yhtä lailla yksilön painiskelun omien ihanteidensa kanssa kuin erilaiset uskonnollis-aatteelliset ristiriidat sekä kristittyjen ja muslimien välillä että myös kristittyjen sisällä kreikkalaisten ja latinalaisten välillä. Waltarille tyypillistä on, että vaikka romaani sijoittuu tiettyyn historialliseen aikaan ja sisältää myös todellisia henkilöhahmoja, sen on koettu samalla kuvaavan suomalaista tilannetta hiljattain koetun toisen maailmansodan perspektiivistä.
Mustosen toisessa sinfoniassa ei ole lisänimestä ja kirjallisesta taustasta huolimatta vokaaliosuutta, ja neliosaisena instrumentaaliteoksena se on hänen kolmesta sinfoniastaan lähimpänä perinteistä sinfonisuutta. Mustonen on kertonut, että Waltarin romaani on pitkään kiehtonut häntä, samoin laajemmin koko se bysanttilainen maailma ja rikas kulttuuri, joka valloituksen myötä tuhoutui. Teoksen neljästä osasta ensimmäinen Blachernain Panaghia onkin hänen mukaansa eräänlainen apoteoosi bysanttilaiselle mystiikalle. Nimi viittaa vanhaan kirkkoon Blachernain kaupunginosassa.
Muut sinfonian kolme osaa liittyvät romaanin tiettyihin avainkohtauksiin. Osa Pyhän Spridionin päivä sijoittuu romaanin alkuun ja joulukuun 12. päivään 1452, jolloin Johannes kohtasi paikallisen mahtimiehen tyttären Anna Notaran. Siitä alkoi läpi romaanin kestänyt ristiriitainen ja tuskallinen mutta myös hehkuva rakkaussuhde. Kolmannen osan Apostolien kirkossa Johannes kävi keskusteluja ortodoksisen munkki Gennadioksen kanssa. Tämä suostui lopulta kastamaan Johanneksen ortodoksiseen uskoon, jolloin tämän aiempi avioliitto katolisen naisen kanssa mitätöityi ja hän oli vapaa menemään naimisiin Annan kanssa. Päätösosan otsikko Aleo e polis (Kaupunki on menetetty) viittaa Konstantinopolin kaduilla kiirineeseen huutoon kaupungin sortumisen ja alkavan tuhon päivänä 29. toukokuuta 1453.
Teosesittely: Kimmo Korhonen