Turun linna

Tämä on mennyt tapahtuma.

Pariisilainen aikamatka

Jean-Marie Leclair: Sonaatti kahdelle viululle op. 3 nro 3 C-duuri
Igor Stravinsky: Concertino jousikvartetille
Maurice Ravel: Jousikvartetto F-duuri

Marjaana Holva, viulu, ohjelmiston suunnittelija
Susanna Suorttanen, viulu
Mari Viluksela, alttoviulu
Larimatti Punelpuro, sello

Paljon on vettä Seinessä virrannut siitä, kun Leclair sävelsi musiikkiaan siihen, kun Stravinsky ja Ravel julkaisivat teoksiaan. Kolme eri tyylistä ranskalaista teosta muodostavat virkistävän kokonaisuuden halki aikakausien. Barokkisäveltäjä Jean-Marie Leclairin sonaatti ilmentää ajan loistoa ja ylenpalttisuutta. Stravinskyn concertino on valmistunut 1920, samoihin aikoihin, kun säveltäjä muutti Pariisiin. Ravelin Debussylta vaikutteita saanut maalaileva jousikvartetto taas kantaesitettiin Pariisissa 1904.

 

Teokset

Jean-Marie Leclair (1697-1764):
Sonaatti kahdelle viululle op. 3 nro 3 C-duuri

Adagio – Vivace

Adagio

Allegro

Jean-Marie Leclair oli barokin kauden merkittävimpiä ranskalaisia viulumusiikin säveltäjiä ja ranskalaisen viulukoulukunnan perustaja. Hän asui vuosina 1716-23 Torinossa ja tutustui syvällisesti italialaiseen viulutekniikkaan ja yhdisti soitossaan ja teoksissaan ranskalaisen ja italialaisen tyylisuunnan piirteitä. Ranskaan palattuaan Leclair työskenteli viulistina mm. Pariisin Concert Spirituel –konserttiyhdistyksessä sekä kuningas Ludvig XV:n, Haagissa taitavana cembalistina tunnetun Oranian prinsessan ja Pariisissa Gramontin herttuan palveluksessa. Hän kuoli 1764 salamurhan uhrina. Syyllistä ei saatu kiinni, mutta epäilyt ovat langenneet hänen aiemman vaimonsa tai vaihtoehtoisesti hänen oman veljenpoikansa ylle.

Leclair julkaisi suuren määrä viulumusiikkia, pääosin sonaatteja mutta myös mm. trioja ja kuusi konserttoa. Kahdelle viululle (ilman continuoa) syntyi 12 sonaattia, jotka ilmestyivät kahtena kuuden teoksen opuksena nro 3 (1730) ja nro 12 (1747-49).

Sonaatti C-duuri opus 3 nro 3 edustaa täysipainoisesti Leclairin kahden viulun sonaattien viulistisesti tehokasta tyyliä. Kolmiosaisen sonaatin eloisassa avausosassa viulut sulautuvat hänelle tyypilliseen tapaan tiiviiseen yhteyteen ja vaihtavat alituiseen rooleja keskenään aiheiden siirtyessä soittimelta toiselle; välillä tekstuuri on kontrapunktista, välillä soinnullisemmin hahmoteltua. Hidas osa alkaa valittavissa sävyissä vasten pitkiä urkupisteääniä mutta avautuu sitten laulavampiin tunnelmiin. Päätösosa on jälleen liikkuvampi, mutta eleissään ensiosaa vakaampi.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

 

Igor Stravinsky (1882-1971):
Concertino jousikvartetille

Kesäkuussa 1920 Igor Stravinsky perheineen muutti kuuden Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen Ranskaan ja asettui ensimmäiseksi Carantecin kylään Bretagnessa Englannin kanaalin rannalla. Venäjän vallankumous oli tehnyt ajatuksen paluusta vanhaan kotimaahan mahdottomaksi, ja hän asui seuraavat vajaat kaksikymmentä vuotta eri puolilla Ranskaa ja sai maan kansalaisuuden 1934.

Samoihin aikoihin Stravinskyn suuren elämänmuutoksen kanssa tapahtui myös perustavanlaatuinen murros hänen tuotannossaan, siirtyminen ns. venäläisen kauden räiskyvästä värikylläisyydestä kurinalaisempaan, barokin ja klassismin kauden muoto- ja ilmaisuihanteita soveltavaan uusklassismiin. Se sai ensimmäisen selväpiirteisen ilmentymän baletissa Pulcinella (1919-20) ja hallitsi Stravinskyn tuotantoa seuraavat kolme vuosikymmentä.

Carantecissa ja Pariisin esikaupungissa Garchesissa heinä-syyskuussa 2020 sävelletty Concertino jousikvartetille oli Stravinskyn ensimmäinen teos Pulcinellan jälkeen. Kyseessä on yksiosainen, tiukaksi puristettu ja karheasointinen kappale, jossa Stravinsky horjuttaa tasasykkeistä perustaa erilaisilla rytmisillä notkahduksilla. Kvartetti muodostaa tiivissointisen yhtyeen mutta niin, että ensiviululle lankeaa otsikon mainitsema concertante-elementti. Keskellä on hitaampi taite, jossa on ensiviulun kaksoisäänistä rakentuva ja muiden soittimien hillitysti säestämä kadenssi. Teos päättyy tunnelmaltaan verhottuun loppupyöristykseen.

Vuonna 1952 Stravinsky muokkasi Concertinosta vaihtoehtoisen version 12 soittajalle.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Maurice Ravel (1875-1937):
Jousikvartetto F-duuri

I Allegro moderato

II Assez viz – Très rythmé - Lent

III Très lent

IV Vif et agité

Maurice Ravelin jousikvartetto valmistui 1903. Vaikka elettiin suhteellisen varhaista vaihetta hänen urallaan, hän oli jo ehtinyt saavuttaa nimeä ranskalaisessa musiikissa mm. pianoteoksillaan Pavane kuolleelle prinsessalle (1899) ja Jeux d'eau (1901). Varsinkin jälkimmäisen pianoteoksen värikylläiseen impressionismiin verrattuna kvartetossa tulee esiin klassistisempi juonne Ravelin musiikissa.

Kvarteton kantaesitys Pariisissa 1904 herätti pian keskustelua siitä, kuinka paljon teos oli velkaa Debussyn kymmenen vuotta aiemmalle jousikvartetolle. Jotain ulkoisia yhteyksiä teoksilla on, esimerkiksi samanlainen neliosainen kokonaisprofiili, merkittävät pizzicato-osuudet toisena olevassa scherzossa ja ensiosassa esitellyn temaattisen materiaalin hyödyntäminen muissakin osissa. Pohjimmiltaan teokset eroavat kuitenkin toisistaan jo säveltäjien ominaislaadun mukaan.

Ravelin jousikvarteton klassistista sonaattimuotoa noudattava ensiosa on rauhallisesti virtailevaa, hivelevän kaunissointista musiikkia, jonka keskeisten teemojen tunnelmassa ei ole jyrkkää eroa. Toisena on soittimellisesti ja soinnillisesti ilmeikäs scherzo, jossa pizzicato-aiheen ja laulavamman aiheen vuorottelusta rakentuvat äärijaksot sulkevat sisäänsä rauhallisemman trio-jakson.

Hidas osa on lyyrisen mietiskelevää musiikkia, jossa on sekä surumielisyyttä, haurasta salaperäisyyttä, sadunomaisuutta että hetkittäisiä tunteenpurkauksia. Säihkyvän päätöksen teokselle luovan finaalin vauhtia siivittää vuorottelu 5/8-, 3/4- ja hetkittäin myös 5/4-tahtilajien välillä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen