Katherine Bryan istumassa huilu sylissään.

Tämä on mennyt tapahtuma.

Aamun linnut

John Storgårds, kapellimestari
Katherine Bryan, huilu
Turun filharmoninen orkesteri

Erik Bergman: Huilukonsertto Birds in the Morning op. 89 (kesto 19')
Ralph Vaughan Williams: The Lark Ascending (kesto 16')
Sebastian Fagerlund: Kamarisinfonia (kesto 26')
Väliaika, kesto 30' 

Edward Elgar: Enigma-variaatiot op. 36 (kesto 30')

Aamun linnut symbolisoivat ajatuksia ja fantasiaa, jotka heräävät eloon kuten päivä yön jälkeen, on Bergman kirjoittanut teoksestaan. Huilukonserton herättää eloon brittiläinen Katherine Bryan, jota kriitikot ylistävät kilpaa. The Lark Ascending, Leivo nousee korkeuksiin, on saanut inspiraationsa George Meredithin samannimisestä runosta. Residenssisäveltäjä Fagerlundin kamarisinfonia sai innostuneen vastaanoton kantaesityksessään Tapiola Sinfoniettan ja John Storgårdsin kanssa vuonna 2022. Konsertin päättävä Elgarin Enigma-variaatiot on ajaton klassikko.

Varaslähtö klo 18.15

Tule tapaamaan illan taiteilijoita ennen konserttia! Varaslähdössä haastateltavana on yleensä illan kapellimestari tai solisti. Tilaisuudet ovat avoimia konserttivieraille, ja ne järjestetään ala-aulan kahviossa klo 18.15. 

Esiintyjät

John Storgårds (c) Marco Borggreve
John Storgårds
kapellimestari
John Storgårds (c) Marco Borggreve
John Storgårds
kapellimestari

John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.

Vuosina 1992-96 Storgårds johti Ylioppilaskunnan Soittajia, mikä oli hänen ensimmäinen vakituinen kapellimestarikiinnityksensä. Tätä seurasi edelleen jatkuva kiinnitys Lapin kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi vuonna 1996. Vuosina 2003-2008 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin päävierailija, ja syksystä 2008 vuoden 2015 loppuun hän toimi orkesterin 12. ylikapellimestarina. Muita vakituisia kiinnityksiä hänella on ollut Oulussa, Tapiolassa, Tampereella ja Münchenissa.

Storgårds on keväästä 2023 alkaen BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestari, mitä kiinnitystä edelsi kymmenvuotinen ura orkesterin päävierailijana. Syksystä 2015 alkaen hänellä on ollut myös päävierailijan kiinnitys Ottawassa National Arts Center Orchestrassa. Storgårds johtaa säännöllisesti myös muita maailman huippuorkestereita, esimerkiksi Berliinin, Münchenin ja New Yorkin filharmonikkoja, Bambergin sinfonikkoja sekä Saint Louisin, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita. Kausilla 2022-24 hänet nähdään muun muassa Atlantan, Chicagon, Bostonin ja Montrealin sinfoniaorkestereiden sekä Tokion Metropolitan-orkesterin, Stuttgartin radio-orkesterin, Tukholman filharmonikkojen ja Wienin Tonkünstler-orkesterin johtajana.

Storgårds on soittanut monien maailman huippuorkestereiden solistina, mainittakoon Oslon filharmonikot, Frankfurtin ja Kölnin radio-orkesterit, Deutsche Kammerphilharmonie, BBC Philharmonic Orchestra, Torinon RAI-orkesteri ja lähes kaikki Suomen orkesterit.

Monet säveltäjät ovat myös omistaneet hänelle teoksiaan. Näistä mainittakoon Kimmo Hakola (Viulukonsertto ja kaksi sooloviuluteosta), Pehr-Henrik Nordgren (Viulukonsertto nro 4), Sunleif Rasmussen (Viulukonsertto) ja Bent Sørensen (Serenissima). Hänen laajaan konserttolevytysten sarjaansa kuuluu muun muassa Schumannin, Erkki Melartinin, Pehr-Henrik Nordgrenin, Kaija Saariahon ja Peteris Vasksin viulukonserttojen levytykset. Hän on myös kantaesittänyt Jean Sibeliuksen 1929 julkaisukieltoon asettaman Sarjan viululle ja jousiorkesterille op.117 Lahdessa 1990.

Myös kapellimestarina Storgårdsin discografia on laaja, sisältäen paitsi keskeistä orkesterikirjallisuutta monien eri orkestereiden kanssa, myös suuren määrän harvemmin esillä olevia teoksia. Esimerkkeinä mainittakoon kriitikoiden ylistämät Sibeliuksen ja Nielsenin sinfonioiden kokonaislevytykset BBC filharmonikkojen kanssa, Helsingin kaupunginorkesterin kanssa tehdyt Madetoja- ja Korngold-levyt, sekä Mahlerin 10. sinfonia ja Outi Tarkiainen -levy Lapin kamariorkesterin kanssa. 

Kamarimusiikkia Storgårds soittaa ahkerasti muun muassa Avanti!n, NACOn ja Lapin kamariorkesterin kanssa, sekä Aspenin, Santa Fen, Rolandseckin, Affinisin ja Kuhmon festivaaleilla. Storgårds toimi Korsholman musiikkijuhlien taiteellisena johtajana 2004-2006, sekä LuostoClassicin taiteellisena johtajana 2003-2013.

John Storgårdsin viulunsoiton opettajina ovat olleet mm. Esther Raitio, Jouko Ignatius ja tärkeimpänä kaikista Chaim Taub, legendaarinen pedagogi ja Israelin filharmonikkojen konserttimestari, jonka johdolla hän opiskeli useita periodeja 80- ja 90-luvuilla. Ensikonserttinsa viulistina Storgårds piti Helsingissä 1988. Storgårdsin saamista lukuisista tunnustuksista mainittakoon Säveltaiteen Valtionpalkinto 2002 ja Pro Finlandia –mitali 2012.

Huilisti Katherine Bryan, promokuva
Katherine Bryan
huilu
Huilisti Katherine Bryan, promokuva
Katherine Bryan
huilu

Katherine Bryan teki konserttodebyyttinsä 15-vuotiaana. Hän on siitä lähtien esiintynyt solistina orkestereiden kanssa ympäri maailmaa. Bryanin debyyttisoololevytys konsertoista julkaistiin vuonna 2010, ja levytys sai loistavan vastaanoton. Bryan oli ehdolla International Classical Music Award -palkinnon saajaksi vuonna 2011. Bryan on levyttänyt debyyttilevyn saaman suosion jälkeen useita levyjä. Toisella levyllä on lisää konserttoja, kolmannella 2015 julkaistulla levyllä viulutranskriptioita huilulle ja orkesterille ja neljännellä 2017 julkaistulla levyllä ”Silver Voice” on oopperatranskriptioita.

Katherine Bryan sai stipendin opiskellakseen huilunsoittoa Juilliard Schoolissa. Bryan on voittanut palkintoja Royal Overseas League Competition -kilpailussa Lontoossa ja Young Concert Artists -kilpailussa New Yorkissa sekä oli finalisti kolmessa peräkkäisessä BBC Young Musician of the Year -kilpailussa. Lisäksi Royal Philharmonic Society myönsi hänelle Julius Isserlis -stipendin.

Bryan on kantaesittänyt Martin Sucklingin ja Jay Capperauldin hänelle sävellettyjä konserttoja. Bryan on toiminut Royal Scottish National Orchestran huilun äänenjohtajana 21-vuotiaasta alkaen. Katherine Bryan on lisäksi kysytty opettaja ja ohjaaja sekä esiintyy säännöllisesti radiossa ja televisiossa. Vuonna 2019 BBC Music Magazine nimesi hänet kuuden kaikkien aikojen kansainvälisesti parhaan huilunsoittajan joukkoon.

Teokset

Erik Bergman (1911-2006):
Huilukonsertto Birds in the Morning op. 89

I
II
III

Erik Bergman oli suomalaisen modernismin löytöretkeilijä, joka uutta etsivän taiteilijan intohimolla vaelteli erilaisissa tyylillisissä universumeissa. Hän kokeili sekä dodekafonian ja sarjallisuuden kaltaisia ankaria sävellystekniikoita että sointiväreihin ja tekstuureihin perustuvia vapaampia ilmaisukeinoja. Hänen tuotantoonsa sisältyi oopperan Det sjungande trädet (1988) lisäksi orkesteriteoksia, konserttoja, kuoro- ja lauluteoksia, kamarimusiikkia ja sooloteoksia.

Huilukonsertto Birds in the Morning (1979) on sävelletty suomalaisen modernin huilumusiikin voimahahmolle Mikael Helasvuolle. Lintujen värittämän aamuisen sointimaailman toteuttajaksi huilu sopii tietenkin luontevasti, ja Bergman käyttääkin monipuolisesti huilun moderneja soittotapoja.

Kolmiosaisen konserton avausosassa huilun pitkästä äänestä kasvaa salaperäisiä sointikenttiä ja tremolopintoja. Osan jännite kasvaa vähitellen ja purkautuu vasta aivan osan lopussa. Keskiosa alkaa huilun soolona mutta nyt selkeän melodisina repliikkeinä; tunnelma on lyyrisen seesteinen. Osan keskellä bassojen tremolot ja huilun särkyneet multifonit luovat uhkan tuntua, mutta osan lopulla palataan alun tunnelmiin.

Kahden tunnelmaan keskittyvän ja salaperäisen osan jälkeen kolmas osa on luonteeltaan dynaamisempi ja todelliseksi kuhisevaksi aamuiseksi päivännousuksi kehittyvä. Sekin alkaa hiljaisuuden rajoilta, salaperäisyyden ytimestä. Osan dynamiikka syntyy erilaisten eloisien tekstuurien ja sointikenttien keskinäisestä vaihtelusta ja vuorovaikutuksesta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ralph Vaughan Williams (1872-1958):
The Lark Ascending

Ralph Vaughan Williams oli 1900-luvun englantilaisista säveltäjistä englantilaisimpia, keskeinen tekijä siinä saarivaltakunnan musiikillisessa nousukaudessa, joka alkoi 1800-luvun lopussa Edward Elgarin myötä. Mutta siinä missä Elgar etsi innoitusta keskieurooppalaisesta myöhäisromantiikasta, siinä Vaughan Williams ammensi virikkeitä englantilaisesta kansanmusiikista ja Tudor-renessanssin vokaalimusiikista. Vaughan Williamsin tuotannon ydintä ovat yhdeksän sinfoniaa, mutta esitetyimpiä hänen teoksistaan ovat vapaan fantasian tapaan rakentuvat Fantasia Thomas Talllisin teemasta (1910) sekä viululle ja orkesterille sävelletty The Lark Ascending (1914/20).

The Lark Ascending (Kiuru nousee) sai syntyvirikkeensä George Meredithin (1828-1909) samannimisestä runosta, josta Vaughan Williams liitti säkeitä partituurin alkuun: "He rises and begins to round/He drops the silver chain of sound", alkaa Meredithin runo. (Se nousee ja alkaa kaarrella/se vuodattaa hopeista sointinauhaa.) Solistinen viulu edustaa orkesterin maalaaman maiseman ylle laululentoon nousevaa kiurua. Teosta hallitsee eheä, hivelevyydessään myös haikea luonnontunnelma aina pastoraalisuuteen perinteisesti liitettyä 6/8-tahtilajia myöten, joskin keskivaiheessa esiin nousee tasajakoinen kansanmusiikkityylinen teema. Loppujaksossa tunnelma tasaantuu kuin maiseman ylle hiljakseen liukuva iltahämärä, ja kiuru jää lopussa yksi kaartelemaan taivaalle.

Tässä konsertissa teos kuullaan versiona huilulle, joka sopii luontevasti kuvastamaan kiurun heleää laulua.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Sebastian Fagerlund (s. 1972):
Kamarisinfonia

Calmo, misterioso (attacca)
Energico e brillante (attacca)
Espansivo

Sebastian Fagerlund tunnetaan parhaiten soinnillisesti rikkaista ja dramaturgisesti intensiivisistä orkesteriteoksistaan. Partitaa (2009) lukuun ottamatta niillä on teosten tunnelmaa tai olemusta kuvaileva otsikko, mutta kamarisinfoniassa (2020–21) sellaista ei ole, vain lajinimi, mikä korostaa teoksen sinfonista olemusta. Fagerlundin mukaan sinfonisuus liittyy hänellä sekä muotoon että materiaalin käsittelytapaan, ja hän painottaa sinfonisen teoksen "loogisesti etenevää ja kehittyvää rakennetta". Kamarisinfoniassa tämä tulee esiin siinä, kuinka jokaisen osan myötä päästään syvemmälle teoksen maailmaan, ikään kuin nähtäisiin osa osalta tarkemmin sen sisäinen olemus. Sinfonisena piirteenä voi pitää myös avausvaiheessa esiin nousevaa jännitettä pitkälinjaisen melodisuuden ja sitä katkovan nopeamman materiaalin välillä. Pitkälinjainen melodisuus on noussut Syyssonaatti-oopperan (2014–16) myötä entistä keskeisempään rooliin Fagerlundin musiikissa.

Fagerlundin kamarisinfonia on kolmiosainen mutta tauottomaksi sidottu kokonaisuus. Sen aloittaa hidas osa, jonka avaavaan melodiseen ainekseen sisältyy teoksen ydinmateriaali, Fagerlundin sanoin sen "musiikillinen DNA", joka palaa ja kehittyy myös toisessa ja kolmannessa osassa. Kahden nopealiikkeisen materiaalin kohtaamiset ja kehityskulut nousevat pääosaan nopeassa keskiosassa, joka muotoutuu osan keskellä scherzo-jaksoksi. Hitaassa päätösosassa musiikki alkaa kasvaa osan alun pysähtyneestä tilanteesta kohti perusmateriaalien uudenlaisia keskinäisiä suhteita.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Edward Elgar (1857–1934):
Muunnelmia omasta teemasta (Enigma) op. 36

Theme: Andante
Var. I C.A.E. - L'istesso tempo
Var. II H.D.S-P. – Allegro
Var. III R.B.T. – Allegretto
Var. IV W.M.B. - Allegro di molto
Var. V R.P.A. – Moderato
Var. VI Ysobel – Andantino
Var. VII Troyte – Presto
Var. VIII W.N. – Allegretto
Var. IX Nimrod – Adagio
Var. X Dorabella - Intermezzo: Allegretto
Var. XI G.R.S. - Allegro di molto
Var. XII B.G.N. – Andante
Var. XIII * * * - Romanza: Moderato
Var. XIV E.D.U. - Finale: Allegro

Kesäkuun 19. päivä 1899 oli käännekohta sekä Edward Elgarin uralla, että laajemmin englantilaisen musiikin historiassa. Hans Richter johti silloin Lontoossa Elgarin Enigma-variaatioiden (1899) ensiesityksen, ja siihen asti melko tuntemattomaksi jäänyt säveltäjä murtautui väkevästi yleisön tietoisuuteen. Samalla teos herätti englantilaisen musiikin uuteen nousuun siitä merkillisestä kahden sadan vuoden taantumasta, johon se oli vajonnut barokin ajan mestarin Henry Purcellin kuoleman (1695) jälkeen.

Enigma-variaatiot – oikealta nimeltään Muunnelmia omasta teemasta – sai alkunsa Elgarin pianoimprovisaatiosta. Hän lisäsi muunnelmateeman oheen sanan "Enigma" (arvoitus) ja synnytti näin loputtoman arvailujen hetteikön. Elgar vihjasi, että teoksen mukana kulkisi toinen, tunnettu teema, jota ei kuitenkaan kertaakaan soiteta. Tätä arvoitusta, salaisen teeman identiteettiä, on yritetty sinnikkäästi ratkaista, mutta lopullista vastausta ei ole löydetty.

Enigma-muunnelmat on omistettu "siinä kuvatuille ystäville". Teoksen 14 orkestraalisesti hienoa muunnelmaa ovat eräänlaisia luonnekuvia Elgarin lähipiirin henkilöistä. Esimerkiksi ensimmäinen muunnelma (C.A.E.) kuvaa säveltäjän vaimoa. Muunnelmasarjan ydin on jalopiirteinen yhdeksäs muunnelma (Nimrod), jonka kohteena on musiikinkustantaja August E. Jaeger. Viimeiseen muunnelmaan (E.D.U.) Elgar on ikuistanut itsensä, ja mukana on viittauksia myös vaimon ja Jaegerin muunnelmiin kuin sen merkiksi, että he olivat kuvatuista henkilöistä läheisimpiä Elgarille.

Teosesittely: Kimmo Korhonen