Karita Mattila
Pierre Bleuse, kapellimestari
Karita Mattila, sopraano
Turun filharmoninen orkesteri
Lili Boulanger: D’un matin de printemps
Jean Sibelius:
Men min fågel märks dock icke, op. 36 nro 2
Svarta rosor, op. 36 nro 1
Norden, op. 90 nro 1
Vitsippan, op. 88 nro 3
Sippan, op. 88 nro 4
Törnet, op. 88 nro 5
Den första kyssen, op. 37 nro 1
Flickan kom ifrån sin älsklings möte, op. 37 nro 5
Var det en dröm, op. 37 nro 4
Cesar Franck: Sinfonia d-molli
Kotimaisten oopperatähtien ykkönen, kahdella Grammylla palkittu sopraano Karita Mattila ei esittelyjä kaipaa. Valmistaudu iltaan, jossa musiikki nostaa kylmät väreet pintaan, tuntuu kehossa, vaikuttaa, herättää tunteita ja viipyilee vielä pitkään ajatuksissa konsertin jälkeen. Konsertin ohjelmassa kuullaan muun muassa Sibeliuksen lauluja.
Esiintyjät
Ranskalainen kapellimestari Pierre Bleuse on kovaa vauhtia nousemassa yhdeksi kiinnostavimmista ja kysytyimmistä kapellimestareista. Viime vuonna hänet nimitettiin Odensen sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi kaudelle 2021/22 ja Ranskan Pablo Casals Festivalin taiteelliseksi johtajaksi.
Bleusen kauden 2022/23 kohokohtiin kuuluvat esiintymiset Orchestre National de Francen, Singaporen sinfoniaorkesterin ja Orchestre National du Capitole de Toulousen kanssa. Bleuse debytoi São Paulon sinfoniaorkesterin, Sinfonieorchester Baselin, Janáčekin filharmonisen orkesterin, Münchener Kammerorchesterin ja Puolan kansallisen radion sinfoniaorkesterin kanssa.
Viimeaikaisiin kohokohtiin lukeutuvat esiintymiset lukuisten eurooppalaisten orkestereiden sekä muun muassa Utahin sinfoniaorkesterin kanssa. Bleuse toimii aktiivisesti Ranskan musiikkikentällä, ja esiintyy kotimaansa orkestereiden kanssa useasti. Bleuse perusti Toulousen Musika Orchestra Academyn vuonna 2008. Akatemia tarjoaa nuorille muusikoille tukea ja orkesterikokemusta.
Bleuse opiskeli orkesterinjohtoa Jorma Panulan johdolla Suomessa ja Laurent Gayn johdolla Genevessä. Bleuse on alun perin kouluttautunut viulistiksi, ja hän on toiminut Toulousen kamarimusiikkiorkesterin konserttimestarina sekä Satie-kvartetin jäsenenä.
Karita Mattila on yksi maailman kysytyimmistä sopraanoista. Maailman johtavat oopperatalot kiinnittävät hänet rooleihin, ja tällä kaudella Mattilan oopperarooleihin kuuluu Herodias (oopperasta Salome) Pariisin kansallisoopperassa ja Canadian Opera Companyssa sekä debyytti Klytämnestran roolissa (oopperasta Elektra) Berliinin Deutsche Operassa.
Muihin huomattaviin viimeaikaisiin esiintymisiin kuuluvat menestyksekäs paluu Salzburgin festivaalille La zia principessan roolissa (oopperasta Suor Angelica), Poulencin La voix humaine Suomen kansallisoopperassa ja Jenůfa The Royal Operassa. Kaikki esitykset lähetettiin maailmanlaajuisina suoratoistoina.
Mattilalla on kaksi Grammy-palkintoa parhaasta oopperalevytyksestä. Palkinnot ovat Nürnbergin mestarilaulajat -oopperan levytyksestä Sir George Soltin johdolla (1998) ja Jenůfa-oopperan levytyksestä Bernard Haitinkin johdolla (2004). Mattilalla on useita muitakin menestyneitä levytyksiä, joiden parhaimmistoon kuuluvat Straussin Vier letzte Lieder Claudio Abbadon johdolla ja Mattilan 40-vuotisjuhlakonsertin levytys 12 000 hengen liveyleisön edessä.
Mattila on voittanut useita palkintoja uransa aikana ja saanut Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin vuonna 2020. Muihin merkittäviin palkintoihin kuuluu Musical American Musician of the Year -palkinto ja Chevalier des Arts et des Lettres. Mattila on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja antaa nykyään mestarikursseja ympäri maailmaa.
Teokset
Ranskalaisen musiikin suurimpiin säveltäjälahjakkuuksiin kuulunut Lili Boulanger menehtyi 24-vuotiaana maaliskuussa 1918. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti hauraasta terveydestä huolimatta luoda reilut parikymmentä teosta käsittävän tuotannon, joka osoittaa, ettei hän ollut vain loistava lahjakkuus vaan jo valmis, pitkälle ehtinyt taiteilija.
Lili Boulanger murtautui esiin voittamalla 1913 ensimmäisenä naispuolisena säveltäjänä arvostetun Rooman-palkinnon kantaatillaan Faust et Hélène. Hän sai virikkeitä sekä häntä tukeneelta opettajaltaan Gabriel Faurélta että Debussyltä. Boulangerin tuotanto koostuu pääasiassa kamarimusiikista sekä eri kokoonpanoille sävelletyistä vokaaliteoksista, joista tunnetuimpia ovat muutamat orkestraaliset psalmisävellykset. Viimeisinä vuosinaan hän suunnitteli oopperaa Maeterlinckin näytelmästä Princesse Maleine, mutta siitä on säilynyt vain framentteja.
D'un matin de printemps (Kevätaamu) syntyi monena versiona vuosina 1917–18 ja jäi Boulangerin viimeiseksi teokseksi. Se valmistui ensin viulu-piano-duoksi, sitten trioksi viululle, sellolle ja pianolle, seuraavaksi huilun ja pianon duoksi ja lopulta tammikuussa 1918 orkesterille. Vaikka Kevätaamu sai lopullisen muotonsa Boulangerin elämän viimeisinä kuukausina, se ei ole mitään kuolinvuoteen musiikkia. Kyseessä on scherzomaisen kepeästi rientävä, läpikuultavasti kirjoitettu ja valoa välkehtivä teos, jossa on keväisen riennon rinnalla myös debussymäisesti aavistelevia ja häivähteleviä sointeja sekä laulavampaa ja tunteikkaampaa ilmaisua.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Alun toista sataa yksinlaulua muodostavat sinfonioiden ja sinfonisten runojen rinnalla kolmannen keskeisen alueen Sibeliuksen tuotannossa. Kun hän sinfonioissa loi laajakaarisia prosesseja ja sinfonisissa runoissa hahmotteli eeppisiä näkökulmia erilaisiin, usein kalevalaisiin aiheisiin, tarjosivat yksinlaulut tilaisuuden eläytyä hetken tunnelmien lyyrisiin impulsseihin.
Sibelius sävelsi lauluja 1880-luvun viimeisistä vuosista 1910-luvun lopulle, ja vain 1920-luvun myöhäiskaudella niitä ei syntynyt. Hän loi lauluissaan omaperäisen tyylin, joka poikkesi pohjimmiltaan sekä saksankielisestä lied-traditiosta että pohjoismaisesta romanssiperinteestä, vaikka yksittäisissä lauluissa hän saattoikin koskettaa näitä traditioita. Yksinlaulujen henkilökohtaista tuntua syventää se, että suuri osa niistä on sävelletty ruotsinkielisiin teksteihin, olihan ruotsi hänen äidinkielensä. Sibeliuksen eniten lauluissaan suosima runoilija oli Johan Ludvig Runeberg (1804–1877), jonka teksteihin on sävelletty lähes neljäsosa hänen yksinlauluistaan.
Sibelius teki useista yksinlauluistaan orkesteriversioita, mutta tässä konsertissa niitä kuullaan alkuvuodesta 2022 menehtyneen säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusiston varta vasten Karita Mattilalle orkestroimina. Kuusisto kertoi Kuopiossa syyskuussa 2021 olleen orkesteriversioiden ensiesityksen alla ajatuksen olleen, että "valikoima muodostaisi täysimittaisen ja toimivan konserttikokonaisuuden. Se sisältää niin enemmän kuin vähemmänkin tunnettuja, suuria ja pieniä laulua. Rypäs on myös kielellisesti yhtenäinen."
Kuusiston orkestroimat laulut jakaantuvat kahteen luomisvaiheeseen Sibeliuksen uralla. Valikoimaa reunustavat opusten 36 ja 37 laulut ovat vuosisadan vaihteen tienoilta, kun taas keskellä olevat opusten 90 ja 88 laulut ovat vuodelta 1917.
Opuksen 36 lauluista kansanlaulusävyinen, surumielisen haikea Men min fågel märks dock icke (Runeberg; 1899) yhdistää täyttymättömän rakkauden luonnonvaikutelmiin, kun taas uhkean romanttinen Svarta rosor (Josephson; 1899), yksi Sibeliuksen tunnetuimmista lauluista, saa symbolistista tuntua kuoleman läsnäolosta.
Kokonaan Runebergin runoja sisältävän opuksen 90 huipentuma on Sibeliuksen suuriin lauluihin kuuluva Norden, jossa yksinkertaisen mutta harmonisesti vivahteikkaan taustan yllä leijailee laajakaarinen laululinja. Opuksen 88 kuusi lyhyttä laulua muodostavat kukka-aiheisina eheän kokonaisuuden, jota Sibelius ainoana lauluopuksenaan kutsui laulusarjaksi. Tässä siitä kuullaan herkkä Vitsippan (Franzén), eloisa mutta surumielisyyden sävyttämä Sippan (Runeberg) sekä sävyissään vakaampi Törnet (Runeberg).
Opuksen 37 laulut jatkavat opuksen 36 romanttista linjaa. Den första kyssen (Runeberg; 1900) on tunteikas ja paikoin oopperamaisen uhkea. Flickan kom ifrån sin älsklings möte (Runeberg; 1901) on yksi Sibeliuksen suurieleisemmistä ja mahdikkaimmista lauluista, johon runon ainesten kertautuminen tuo balladimaista tuntua. Var det en dröm (1902) on sävelletty suomalaisen runouden traagisen hahmon, jo nuorena mielisairaalaan joutuneen Josef Julius Wecksellin runoon, jonka Sibelius on pukenut pitkien kaarien uljaaksi melodiavuoksi.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Lento – Allegro ma non troppo
Allegretto
Finale: Allegro non troppo
Sinfonia jäi Ranskan musiikissa 1800-luvulla pitkäksi ajaksi oopperan varjoon, mutta 1880-luvulla se nousi aivan uudella tavalla huomion kohteeksi. Sitä kokeilivat tuolloin mm. Fauré, Lalo, Chausson, d'Indy, Saint-Saëns ja myös belgialaissyntyinen mutta Ranskassa elämäntyönsä tehnyt César Franck. Hänen d-molli-sinfoniansa (1886–88) kuuluu nykyisin ranskalaisen sinfoniaohjelmiston keskeisiin teoksiin, mutta ensiesityksessä 1889 se herätti enemmän hämmennystä kuin ihailua. Teoksessa onkin monia aikanaan epätavallisia piirteitä kuten kolmiosainen kokonaismuoto, ensiosan erikoinen harmoninen rakenne sekä tematiikan syklisyys eli samojen teema-ainesten esiintyminen eri osissa.
Sinfonian syklistä perustaa aletaan muurata heti ensiosan johdannossa, jonka avausaihetta hyödynnetään myös kahdessa muussa osassa. Pääteema jää ensin lyhyen allegro-pyrähdyksen varaan. Johdanto ja koko pituuteensa kasvava allegro-jakso kerrataan f-mollissa. Kehittelyjakso tiivistyy kuohuvaan dramaattisuuteen, kunnes johdantoteeman monumentaalinen kaanon julistaa kertauksen avatuksi. Pääteema kertautuu kuitenkin kaikkien odotusten vastaisesti es-mollissa, tonaalisesti erikoisessa kompromississa d- ja f-mollin välillä.
Hidasta osaa hallitsee englannintorven pastoraalisen surumielinen cantabile-melodia, mutta osassa on yllättäen myös eloisampi scherzo-elementti. Finaalissa esiintyy aiheita aiemmista osista. Sen karakteristisin oma aihe kuullaan heti alussa selloilla ja fagoteilla, ja se vie teoksen lopulta voitokkaasti riemuitsevaan päätökseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen