Julian Rachlin

Julianin juhlat

Julian Rachlin, kapellimestari
Yubeen Kim, huilu 
Turun filharmoninen orkesteri

Modest Musorgski: Alkusoitto oopperasta Hovanštšina
Wolfgang Amadeus Mozart: Huilukonsertto nro 2 D-duuri
Johannes Brahms: Sinfonia nro 2 D-duuri op. 73

Yubeen Kim on nuoresta iästään huolimatta voittanut kolme tärkeää kansainvälistä huilukilpailua: Saksan ARD-musiikkikilpailun sekä Geneven ja Prahan kansainväliset musiikkikilpailut. Kilpailuvoitot ovat singonneet hänet kuuluisuuteen, ja Kim on kiertänyt ympäri maailmaa suurilla konserttilavoilla. Julian Rachlin esittelee Kimin turkulaisyleisölle, ja luvassa on säihkyvä tulkinta Mozartin huilukonsertosta. Rachlin on valinnut päävierailijakautensa päättävään juhlakonserttiin lisäksi Musorgskin ja Brahmsin suurien tunteiden musiikkia.

Esiintyjät

Julian Rachlin (c) Ashley Klassen
Julian Rachlin
kapellimestari
Julian Rachlin (c) Ashley Klassen
Julian Rachlin
kapellimestari
Yubeen Kim
huilu

Teokset

Modest Musorgski (1839-1881):
Alkusoitto oopperasta Hovanštšina

Hän olisi voinut astua esiin jonkin 1800-luvun realistisen venäläisromaanin sivuilta: epävakaata ja alkoholinhuuruista elämää viettänyt hiomaton luonnonnero, varjoisien kujien vaeltaja, joka pystyi vain harvoin keskittymään täysipainoisesti säveltämiseen. Tätä karheaa, tummin värein maalautuvaa henkilökuvaa vastaa se, että hän pyrki teoksissaan tinkimättömään taiteelliseen aitouteen ja rehellisyyteen ja hylkäsi idealisoidun kauneuden ihanteet.

Modest Musorgski oli 1800-luvun suurista venäläisistä säveltäjistä omaleimaisin. Hänen uransa suuri tragedia oli suurten suunnitelmien ja toteutumatta jääneiden hankkeiden välille auennut kuilu. Se tuli esiin erityisesti oopperoissa, joista vain Boris Godunov valmistui, vieläpä kahtena versiona (1968-69; 1871-72). Sen sijaan muut oopperahankkeet, peräti yhdeksän kaikkiaan, jäivät eri tavoin keskeneräisiksi, muutamat pelkkien epämääräisten alkuideoiden tasolle.

Oopperaa Hovanštšina (1872-80) Musorgski alkoi säveltää pian Boris Godunovin jälkeen mutta ei saanut sitä kahdeksan vuoden yrittämisestä huolimatta valmiiksi. Teoksen viimeisteli esityskuntoon hänen läheinen ystävänsä Nikolai Rimski-Korsakov, jonka versio nähtiin Pietarissa 1886. Oopperan alkusoitto maalaa maisemallisen taustan oopperan tapahtumille. Lisänimensä "Aamunkoitto Moskova-joella" mukaisesti se kuvaa lyyrisin, kansanlaulumaisen lavein sävyin uuteen päivään heräävää Venäjän mahtikaupunkia, mutta taustalta kajahtava Kremlin kellonsoitto tuo mukaan uhkaavampia, oopperan tulevia kamppailuja aavistelevia sävyjä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791):
Huilukonsertto nro 2 D-duuri K.314 (285d)

Allegro aperto
Andante ma non troppo
Allegro

Nuori Mozart ei tunnetusti ollut erityisen tyytyväinen asemaansa Salzburgin ruhtinas-arkkipiispan palveluksessa. Loppukesästä 1777 hän sanoutui irti työstään ja lähti syyskuussa äitinsä kanssa toista vuotta kestäneelle matkalle, jonka pääkohteena oli Pariisi. Matkalla Mozart ja hänen äitinsä pysähtyivät useaksi kuukaudeksi Mannheimiin, jossa varakas amatöörihuilisti Ferdinand Dejean tilasi häneltä kolme lyhyttä ja helppoa konserttoa ja joitakin huilukvartettoja. Palkkioksi sovittiin Mozartia ilahduttanut 200 floriinia.

Mozart ei ollut erityisen mieltynyt huiluun soittimena, eikä sävelsuoni virrannut normaaliin tapaan. Hän sai valmiiksi vain kaksi konserttoa, ja niistäkin jälkimmäinen, D-duuri-konsertto, oli todellisuudessa sovitus edellisenä vuonna valmistuneesta oboekonsertosta. Sovituksessa Mozart oli soolosoittimen vaihdon lisäksi vain nostanut sävellajia C-duurista D-duuriin. Ei ihme, että Dejean maksoi vain puolet sovitusta palkkiosta, semminkin kun kumpikin konsertto ylitti kirkkaasti hänen kykynsä huilistina.

D-duuri-huilukonsertto edustaa Mozartin klassista tyyliä selkeimmillään. Energisessä ja valoisassa ensiosassa huilistin osuus on elegantisti kuvioiva. Hidas osa muodostaa pitkälinjaisessa laulavuudessaan ja ajoittaisissa surumielisyyden häivähdyksissään tehokkaan kontrastin ääriosien liikkuvuudelle. Teos päättyy ihastuttavan raikkaaseen rondo-finaaliin, jonka pääaihetta Mozart mukaili muutama vuosi myöhemmin oopperassa Ryöstö seraljista (1782), Blonden aariassa "Welche Wonne, welche Lust".

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Johannes Brahms (1833–1897):
Sinfonia nro 2 D-duuri op. 73

Allegro non troppo
Adagio non troppo
Allegretto grazioso (quasi andantino)
Allegro con spirito

Brahmsin esikoissinfonian valmistuminen vaati pitkän, lähes parinkymmenen vuoden ajalle levittäytyneen luomistaistelun, mutta kun teos oli valmistunut 1876, syntyivät kolme muuta sinfoniaa helpommin, toinen vain vuoden kuluttua esikoisesta. Sen myötä Brahms vapautui armottomasta itsekritiikistään ja Beethovenin esikuvan lähes musertavasta vaikutuksesta.

Brahmsin uusi sinfoninen itseluottamus heijastuu sikäli myös toisen sinfonian musiikissa, että se on hänen vapautunein ja positiivisin sinfoniansa. Tosin teoksen valoisuutta on myös usein liioiteltu, sillä varsinkin sen kahdessa ensimmäisessä osassa on myös omat varjoisammat katveensa. Ja valoisan pinnan alla Brahmsin luova itsekuri on yhtä vankkaa kuin muissakin sinfonioissa, ja teos on motiivis-temaattisesti äärimmäisen tiivis ja eheä kokonaisuus.

Ensimmäinen osa alkaa levollisesti, mutta keskivaiheen kehittelyssä on myös tummempia ja elegisempiä tuntoja. Samaan tapaan hitaassa osassa musiikki alkaa idyllisesti mutta sukeltaa jatkossa hetkittäin syvälle mollisävyihin, joille kontrapunkti antaa lähes barokkista jylhyyttä. Neljättä sinfoniaa lukuunottamatta Brahms ei kirjoittanut sinfonioihinsa varsinaisia scherzo-osia, ja toisessa sinfoniassa sen korvaa rauhallisempi intermezzo-tyyppinen osa, jonka nopeampi välitaite on muunnelma osan pääaiheesta. Finaali alkaa hillitysti, kuin voimiaan pidätellen, mutta kasvaa sitten säteilevään loistoon. Päätös on Brahmsin sinfoniasarjan riemuitsevin vaskien säihkyessä korkeuksissaan kuin barokin taivasnäyissä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen