Olli Mustonen (c) Heikki Tuuli

Tämä on mennyt tapahtuma.

Bardista boleroon

Olli Mustonen, kapellimestari
Martti Rautio, piano
Turun filharmoninen orkesteri

Jean Sibelius: Bardi op. 64
Matti Rautio: Pianokonsertto
Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 4 C-duuri op. 47
Maurice Ravel: Bolero

Olli Mustonen on valinnut konserttiinsa teosten parhaimmistoa. Arvoituksellinen Bardi kertoo Sibeliuksen mukaan muinaisskandinaavisen balladin. Matti Raution syntymästä on kulunut tänä vuonna 100 vuotta. 1970-luvulla valmistuneen vauhdikkaan pianokonserton tulkitsee veljenpoika Martti Rautio, joka on esittänyt teosta muun muassa RSO:n kanssa. Prokofjev tarjoaa sinfoniamusiikin ystäville yltäkylläistä nautintoa. Ravelin klassikko päättää illan. Kuuletko jo Boleron hypnoottisena nakuttavan sykkeen?

Konsertti on osa Taiteellisen johdon festivaalia. 

Konserttia edeltää Pieni alkusoitto klo 18.15 Konserttitalon aulassa

Meillä pääset nauttimaan musiikista jo ennen konserttia! Turun konservatorion ja musiikkiopiston kanssa yhteistyössä toteutetussa Pieni alkusoitto -sarjassa oppilaitoksen musiikinopiskelijat esittävät illan sinfoniakonserttiin istuvaa musiikkia. Saavu siis meille ajoissa, ja tuplaa illan musiikkinautintosi. Tilaisuudet ovat juonnettuja ja avoimia konserttivieraille, ja ne järjestetään ylälämpiössä klo 18.15.

Lumi-Tuuli Elomaa
Bortkiewicz: Perhonen
Minkkinen: Broken Heart

 Arwen Lu
Bortkiewicz: Consolation A-duuri op.17
Chopin: Nocturne cis-molli op. posth.

 Kuura Klaavu: 
Tšaikovski: Kesäkuu (Barcarolle)

 Julia Elomaa
Kosenko: Masurkka Des-duuri
Ravel: Alborada del gracioso

Esiintyjät ovat Turun konservatorion oppilaita.

Esiintyjät

Olli Mustonen (c) Heikki Tuuli
Olli Mustonen
kapellimestari
Olli Mustonen (c) Heikki Tuuli
Olli Mustonen
kapellimestari

Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.

Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.

Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.

Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.

Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.

Martti Rautio, kasvokuva.
Martti Rautio
piano
Martti Rautio, kasvokuva.
Martti Rautio
piano

Martti Rautio on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Izumi Tatenon oppilaana. Rautio on konsertoinut säännöllisesti neljänkymmenen vuoden ajan soittaen yli 2000 konserttia, nykyään noin viidenkymmenen konsertin vuosivauhtia. Hänen konserttikiertueensa ovat ulottuneet kaikkialle Eurooppaan, sekä mm. 15 kertaa Japaniin. Suomessa hän on esiintynyt useiden orkestereiden, kuten Radion sinfoniaorkesterin ja Helsinki filharmonian solistina.


Rautio on esittänyt runsaasti uutta musiikkia ja kantaesittänyt mm. Englundin ja Rautavaaran teoksia, joita em. säveltäjät ovat myös omistaneet hänelle. Rautio on tehnyt useita radionauhoituksia ja levyttänyt mm. Finlandialle, Fugalle ja Festivo recordsille. Vuonna 1999 Martti Rautio perusti yhdessä viulisti Katinka Korkealan kanssa Kemiönsaaren Musiikkijuhlat, jonka taiteellisena johtajana hän toimi yhdeksän vuoden ajan. Rautio toimii tällä hetkellä Sibelius-Akatemian kamarimusiikin lehtorina.

Teokset

Jean Sibelius (1865-1957):
Bardi op. 64

Kesällä 1913 valmistunut sävelruno Bardi oli Sibeliuksen ensimmäinen orkesteriteos neljännen sinfonian (1911) jälkeen. Sinfoniassa hän oli luonut sielullisesti paljainta ja koskettavinta musiikkiaan, ja vaikka Bardi ei ole tunnoiltaan samalla lailla traaginen vaan pikemminkin arvoituksellisen surumielinen, se kuuluu hengeltään sinfonian lähisukulaisiin. Se on väreiltään verhottua ja ilmaisultaan riisutun salaperäistä ja pidättyväistä musiikkia. Sibelius on saattanut saada siihen innoituksen Runebergin samannimisestä runosta, jonka lopussa vanheneva bardi – Sibeliuksen alter ego? – "viritti vielä kerran kantelonsa, ja kuoli säveliin, ja korkeaan kohosi henki sointukotohonsa" (suom. Otto Manninen).

Monissa näyttämömusiikeissaan Sibelius osoitti kykynsä luoda vangitsevia tunnelmia muutamassa tahdissa, muutamalla taitavasti harkitulla vedolla. Tämä kyky tulee esiin myös Bardissa. Se on aforistista, enemmän aavistusten ja häivähdysten kuin selkeiden väittämien musiikkia.

Bardi jäsentyy kahteen päätaitteeseen. Teoksen äärimmilleen riisuttuna materiaalina ovat puupuhaltimien nouseva kolmisävelinen motiivi, bardin lyyraa ilmentävän harpun sointukulut, jousten pehmeästi keinahtavat aihelmat ja hiukan myöhempi jousten melodialinja. Jälkimmäisessä taitteessa musiikki saa hitaana pysyvästä temposta (Largamente) huolimatta liikkuvamman ja tiivistyvän luonteen ja kasvaa lyhyeen huipennukseen. Lopussa palataan lyhyesti alkujakson tunnelmaan, mutta varsinaisesta kertauksesta ei ole kyse, pikemminkin haikeasta muistumasta.

"…tog ännu engång sin lyra där i handen ;
och grep en djup ackord på den – och dog,
och gav åt andens fosterbygder anden"

Runeberg: Barden (Dikter. Första häftet)

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Matti Rautio (1922-1986):
Pianokonsertto

Introduzione alla marcia
Threnos (Valituslaulu)
Rondo giocoso

Matti Rautio nousi säveltäjänä esiin 1950-luvun alussa ja kytkeytyi ajan suomalaista musiikkia hallinneeseen uusklassismiin. Varhaiskauden keskeisiä teoksia ovat Divertimento I sellolle ja orkesterille (1951) sekä pienoisbaletti Sininen haikara (1957). Rautio teki päätyönsä musiikkipedagogina, ja hänen tuotantonsa jäi suppeaksi. Raution pääteoksiin kuuluva pianokonsertto valmistui 1960-luvun sävellystauon jälkeen 1971 ja jäi yhdeksi hänen viimeisistä teoksistaan. Tyyliltään se jatkaa aiempien teosten uusklassismia.

Raution pianokonsertto on muodoltaan perinteinen nopea-hidas-nopea-kokonaisuus mutta poikkeaa sikäli klassisista esikuvista, että painopiste on muita laajemmassa keskiosassa. Teoksen avaa määrätietoinen ja teräväsärmäinen Introduzione alla marcia, jossa voi kuulla vaikutteita Šostakovitšilta, Prokofjevilta ja hetkittäin myös Stravinskyltä.

Keskiosa Threnos (Valituslaulu) alkaa lyyrisen haikeissa tunnelmissa pianon pitäessä taukoa. Muutamat renessanssiin ja barokkiin assosioituvat käänteet muistuttavat, että uusklassismin kertaustyyliset juuret ulottuvat usein klassismia kauemmaksi menneisyyteen. Musertavan painokkaaksi yltyvän ja pianon tuskallisen, karun väkevän kadenssin sisältävän huipentavan jakson jälkeen musiikki tasaantuu melankolisiin tunnelmiin.

Teoksen päättää yksi suomalaisen konserttokirjallisuuden vauhdikkaimmista finaaleista, virtuoosinen ja raikkaan kirpeäsävyinen Rondo giocoso, jolle asteikkokulut ja pitkin klaviatuuria kieppuvat kuviot antavat etydimäistä ilmettä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Sergei Prokofjev (1891-1953):
Sinfonia nro 4 C-duuri op. 47

Andante assai – Allegro eroico
Andante tranquillo
Moderato, quasi allegretto
Allegro risoluto

Kun Sergei Prokofjev ryhtyi 1929 säveltämään balettia raamatullisesta tuhlaajapoika-aiheesta, hän huomasi, että monet hänen mieleensä tulevat teemat tuntuivat luontuvan paremmin sinfoniseen kuin näyttämölliseen yhteyteen. Niinpä hän alkoi rinnan baletin kanssa säveltää uutta sinfoniaa, neljättään. Vaikka baletti Tuhlaajapoika ja neljäs sinfonia ovat läheistä sukua toisilleen, ne ovat itsenäisiä, omalla logiikallaan rakentuvia teoksia. Sinfonia valmistui keväällä 1930, ja Serge Koussevitzky johti kantaesityksen Bostonissa marraskuussa 1930.

Alun perin näyttämölle tarkoitetun musiikin käyttö sinfoniassa ei ollut uutta Prokofjeville, sillä jo edellisessä sinfoniassaan (1928) hän oli hyödyntänyt oopperaan Tulienkeli tarkoitettua musiikkia. Muodoltaan neljäs sinfonia on tiivis ja kurinalainen teos, ja tyyliltään se kuvastaa siirtymää toisen sinfonian (1925) repivästä modernismista kohti myöhemmän tuotannon tunteikkaampaa ilmaisua.

Ensiosassa rauhallista johdantoa seuraa nopea pääjakso, jossa määrätietoista ja särmikästäkin pääteemaa tasapainottaa herkän lyyrinen sivuteema. Hidas osa lempeän tunteikasta anteeksiannon musiikkia liittyessään baletin tuhlaajapojan paluuseen. Kolmas osa on kepeän tanssahteleva ja lainaa baletin viettelevän nuoren naishahmon kohtausta. Finaalissa on sekä motorisempi että tunteikkaammin laulava ulottuvuus.

Vuonna 1947 Prokofjev teki sinfoniasta uuden version. Muutokset ovat niin suuria, että on kyse kahdesta eri teoksesta, ja uusi versio saikin oman opusnumeron 112.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Maurice Ravel (1875-1937):
Bolero

Palattuaan menestyksekkäältä Amerikan-kiertueeltaan keväällä 1928 Ravel ryhtyi työskentelemään tanssijattaren Ida Rubinsteinin pyytämän teoksen parissa. Rubinstein oli ehdottanut Isaac Albenizin pianoteosten orkestroimista balettia varten, mutta Ravel ei saanut oikeuksia tämän musiikkiin. Silloin hän päätti säveltää musiikin kokonaan itse mutta säilyttäen espanjalaisen aihepiirin. Näin syntyi orkesterille sävelletty Bolero, jonka ensi-ilta Pariisin Oopperassa marraskuussa 1928 oli loistava menestys.

Bolero on luultavasti Ravelin kuuluisin sävellys, tuttu sellaisillekin, jotka eivät ole syvemmin perehtyneet taidemusiikkiin. Ravel suhtautui teoksen menestykseen osin ironisesti. Säveltäjätoveri Arthur Honeggerille hän totesi: "Olen säveltänyt vain yhden mestariteoksen. Se on Bolero. Valitettavasti siinä ei ole yhtään musiikkia." Ja kun Ravelille kerrottiin, että eräässä Boleron esityksessä joku nainen yleisöstä oli huutanut, että säveltäjä on hullu, Ravel totesi naisen ymmärtäneen teoksen.

Bolero on jatkuvan ja orkestraatioltaan muuntuvan suggestiivisen toiston ja paisutuksen mestarinäyte ja vaati onnistuakseen Ravelin kaltaista orkesterin taituria. Teos rakentuu kahdelle toisilleen läheistä sukua olevalle vuorottelevalle aiheelle, joista ensimmäinen on valoisan diatoninen ja toinen kuin sen kromaattisesti tummennettu varjokuva. Kaiken taustalla sykkii boleron itsepintainen rytmi, jonka tahdittamana teos kasvaa yhä voimakkaampaan sointiin ja sulkeutuu tehokkaasti lyhyen moduloivan loppukäänteen jälkeen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen