Tämä on mennyt tapahtuma.
Avoin kenraaliharjoitus koululais- ja erityisryhmille: Klarinettijuhlat
Olli Mustonen, kapellimestari
Christoffer Sundqvist, klarinetti
Turun filharmoninen orkesteri
Aulis Sallinen: Shadows
Sebastian Fagerlund: Klarinettikonsertto
Johannes Brahms: Sinfonia nro 1 c-molli op. 68
Nyt juhlitaan! Sukupolvensa menestyneimpiin säveltäjiin lukeutuva Sebastian Fagerlund on TFO:n tuore residenssisäveltäjä, ja konsertti avaa yhteistyökauden. Fagerlund on suunnitellut ohjelmiston yhdessä taiteellisen johtajamme Olli Mustosen kanssa ja valinnut mukaan itselleen läheistä musiikkia oman klarinettikonserttonsa kanssa esitettäväksi. Konserton tulkitsee RSO:n sooloklarinetisti ja teoksen myös kantaesittänyt Christoffer Sundqvist. Aulis Salliselta kuullaan orkesteriteos Shadows, joka perustuu oopperaan Kuningas lähtee Ranskaan, ja ilta päättyy Johannes Brahmsin 1. sinfoniaan, jonka syntyprosessi oli säveltäjälleen pitkällinen voimainponnistus.
Kenraaliharjoitukset koululais- ja päiväkotiryhmille
Koululais- ja päiväkotiryhmille avoin kenraaliharjoitus kestää noin 45 minuuttia. Vierailuun voi valmistautua ennakkomateriaalin avulla. Katso tarkemmat tiedot lasten ja nuorten sivustolta.
Esiintyjät
Taiteellisen johtajan Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Teokset
Aulis Sallinen tunnetaan parhaiten kuudesta oopperastaan, mutta hän on säveltänyt myös laajan ja monipuolisen soitinmusiikkituotannon, mm. kahdeksan sinfoniaa, useita konserttoja sekä kamarimusiikkia. Sekä oopperoissaan että soitinteoksissaan hän on liikkunut laajalla tyylillisellä asteikolla, mutta yhteistä monille hänen teoksilleen on elämän syvistä pohjavirroista kumpuava tummasointisuus.
Orkesteripreludi Shadows (1982) muodostaa syntyhistorialtaan eräänlaisen linkin Sallisen oopperoiden ja soitinteosten välille. Kun Washingtonin National Orchestra ja sen johtaja Mstislav Rostropovitš tilasivat häneltä teoksen, hän työskenteli parhaillaan oopperan Kuningas lähtee Ranskaan (1983) parissa ja oli juuri saanut valmiiksi toisen näytöksen. Shadows ja jo ajatuksissa ollut kolmannen näytöksen alku liittyvätkin läheisesti toisiinsa, mutta Sallinen on korostanut, että temaattisista yhteyksistä huolimatta Shadows on täysin itsenäinen teos.
Shadows rakentuu Salliselle tyypillisesti monitahoisesta musiikillisesta materiaalista, esimerkiksi harmonian osalta sekä puhtaista kolmisoinnuista että klustermaisen tiiviistä sävelkentistä. Teos aloittaa kasvunsa matalien jousten ja fagottien synkästä meditaatiosta ja etenee oopperan mielenvikaisen Caroline Tammatukan romanttisen herkkään, riipaisevan kauniiseen musiikkiin. Huipennuksena on groteski marssikäänne, jota seuraa tapahtumiltaan käännetty ja tiivistetty kertaus ja vajoaminen alun matalien jousten syvyyksiin.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Entrata (attacca)
Rituale – Intermezzo I (attacca)
L'ombra muta – Intermezzo II (cadenza) (attacca)
Urbana
Klarinettikonsertolla (2006) on avainteoksen asema Sebastian Fagerlundin tuotannossa. Se merkitsi hänelle lopullista tyylillistä ja ilmaisullista vapautumista, ja hänestä on sittemmin tullut yksi sukupolvensa esitetyimmistä eurooppalaisista säveltäjistä. Fagerlundin musiikissa on erilaisin painotuksin dynaamista vauhtia, rytmistä iskevyyttä, väkeviä sointeja, linjakasta melodisuutta ja syvähenkistä mietiskelyä. Orkesteriteosten, konserttojen ja kamarimusiikin lisäksi keskeisiä ovat hänen kaksi oopperaansa.
Klarinettikonsertto syntyi mittatilaustyönä Cristoffer Sundqvistille, ja klarinetin osuudessa on sekä meditatiivinen, että säkenöivän taiturillinen ulottuvuus. Erilaiset musiikilliset virikkeet sulautuvat teoksessa tiiviiksi ja ilmaisuvoimaiseksi kokonaisuudeksi. Hetkittäin voi aistia viitteitä taidemusiikin ulkopuolisiin aineksiin, mutta ei suorina tyylilainoina, vaan aina Fagerlundin omaan persoonatyyliin sulautettuina.
Konserton neljä osaa ja kaksi intermezzoa muodostavat yhden laajan kaaren, kuin matkan läpi erilaisten tunnelmien ja maisemien. Entrata alkaa klarinetin huokauksenkaltaisella glissandolla, joka toistuu teoksessa useaan otteeseen eräänlaisen tunnuseleen tapaan. Toisena on vauhdikkaan tiheäsykkeinen Rituale. Lyhyt intermezzo vie konserton pysähtyneeseen ja autioon ytimeen, L'ombra muta -osan "hiljaiseen varjoon", jonka ytimessä on solistin ja fagottien vuoropuhelu. Solistin laaja kadenssi muodostaa toisen intermezzon, josta musiikki avautuu motorisen tehokkaasti rynnistäväksi Urbana-finaaliksi.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
I Un poco sostenuto – Allegro
II Andante sostenuto
III Un poco allegretto e grazioso
IV Adagio – Più andante – Allegro non troppo, ma con brio – Più allegro
Brahmsin tie sinfonikoksi oli pitkä ja ohdakkeinen. Hän pohti ensimmäisen kerran sinfonian säveltämistä jo 1850-luvun puolivälissä, mutta luopui hankkeesta, ja muokkasi siihen tarkoitettua materiaalia sekä ensimmäiseen pianokonserttoon (1859), että Ein deutsches Requiemiin (1867). Uusi, vakavampi yritys käynnistyi ilmeisesti 1860-luvun alussa, ja kesällä 1862 Brahms saattoi näyttää ystävälleen säveltäjä Albert Dietrichille ensiosan varhaisen luonnosversion. Tässä vaiheessa osasta puuttui vielä sen nykyisin tunnettu jyhkeä johdanto. Brahms palasi pitkän tauon jälkeen sinfonian pariin 1870-luvulla ja sai lopulta teoksen valmiiksi 1876.
Brahms oli esikoissinfoniansa valmistuessa 43-vuotias ja monien laajamuotoisten teosten ansiosta jo arvostettu mestari. Hänen debyyttiään sinfonikkona oli viivyttänyt paitsi hänen luonnostaan ankara itsekritiikkinsä, myös se lähes pelonsekainen kunnioitus, jota hän tunsi Beethovenin asettamaa haastetta kohtaan. Yhtenä tunnusomaisena itse-epäilyn hetkenään syksyllä 1871 hän puuskahti kapellimestari Hermann Leville: "En tule koskaan säveltämään sinfoniaa! Sinulla ei ole aavistustakaan, miltä minunkaltaisestani miehestä tuntuu, kun kuulee sellaisen jättiläisen marssivan takanaan."
Beethoven oli Brahmsille sekä haaste että esikuva. Vaikka Brahmsin ensimmäinen sinfonia on jo omaehtoinen ja itsenäinen mestariteos – ja sellaisena kenties kaikkien aikojen hienoin esikoissinfonia – se on monessa suhteessa Beethovenin sinfonioiden perillinen. Varsinkin Beethovenin ns. Kohtalonssinfonia (nro 5) on ollut sävellajia myöten ilmeisenä mallina. Sen tavoin Brahmsin ensimmäinen sinfonia on c-mollissa alkava teos, joka taistelee tiensä finaalin voitokkaaseen C-duuriin.
Sinfonian paino lepää väkevien ääriosien varassa. Ensiosa alkaa graniittisen jylhällä ja ankaralla johdannolla, joka heittää teoksen ylle tragiikan ja uhman kaksoisvalaistuksen. Dramaattista osaa siivittää tiukka, kuin nyrkkiin puristettu rytmiikka, josta erottuu tunnusomaisena rytmiaiheena Beethovenilta tuttu kohtalonrytmi (kolme lyhyttä ja yksi pitkä sävel).
Väliosat ovat luonteeltaan hillitympiä, kuin intiimejä suvantoja suuren draaman keskellä. Tasapainoisen melodinen hidas osa on pääsävellajiin nähden etäisessä E-duurissa, samaan tapaan kuin hidas osa Beethovenin kolmannessa, niin ikään c-mollissa olevassa pianokonsertossa. Kolmas osa on rauhallinen intermezzo-tyyppinen osa, ja poikkeaa näin Beethovenin vakiinnuttamasta dynaamisen scherzon ihanteesta.
Finaalissa draama palaa kaikessa ankaruudessaan. Osan aloittaa Beethovenin yhdeksännen sinfonian tapaan hidas, jännitteinen johdanto, ja yhdeksännen sinfonian kuuluisaan Ilon hymniin puolestaan liittyy nopean jakson aloittava hymniaihe, Brahmsin tietoinen viittaus suureen esikuvaan. Finaalista rakentuu kiihkeä mutta voitokkaasti päättyvä taistelu. Samoin kuin Beethovenilla, myös tässä kehitys ensiosan uhmasta finaalin voitonriemuun saa todellista merkitystä. Brahms ei ollut vain sinfonisen muodon vaan myös sinfonisen draaman mestari.
Teosesittely: Kimmo Korhonen