Tanja Nisonen & Elina Vähälä, kasvokuvat

Tämä on mennyt tapahtuma.

Avoin kenraaliharjoitus Kulttuurikorttilaisille ja koululais- ja erityisryhmille: For the Uncommon Woman

Daniela Musca, kapellimestari
Elina Vähälä, viulu
Tanja Nisonen, käyrätorvi
Turun filharmoninen orkesteri

Joan Tower: Fanfare for the Uncommon Woman
Ethel Smyth: Konsertto viululle ja käyrätorvelle
Edward Elgar: Falstaff

Italialainen kapellimestari Daniela Musca debytoi Turussa. Konsertti alkaa Grammy-palkitun yhdysvaltalaissäveltäjä Joan Towerin musiikilla. Illan solistinumerona kuullaan Ethel Smythin konsertto, jossa tunnetuimpiin suomalaisviulisteihin kuuluva Elina Vähälä ja käyrätorvisti Tanja Nisonen loistavat päärooleissa. Konsertin päätöksenä on Elgarin harvoin kuultu, mutta säveltäjän itsensä parhaana orkesteriteoksenaan pitämä sinfoninen runo Falstaff, joka perustuu Shakespearen koomiseen hahmoon näytelmästä Henry IV. 

Kenraaliharjoitukset Kulttuurikorttilaisille

Kulttuurikortilla pääset kuuntelemaan Turun filharmonisen orkesterin kenraaliharjoituksia maksutta. Kenraaliharjoituksiin tulee ilmoittautua ennakkoon. Kenraaliharjoitusten kävijämäärä on rajoitettu. 

Lue lisää Kulttuurikortista 

Kenraaliharjoitusten tarkka kesto vaihtelee illan konserttiohjelmasta ja esiintyjistä riippuen. Kenraaliharjoituksessa soitetaan konsertin ohjelmisto läpi. Kapellimestarista ja ohjelmistosta riippuen harjoitellaan myös osia tai stemmoja, tai osa ohjelmistosta jätetään pois tai soitetaan kevyemmin.

Kenraaliharjoitukset pidetään Turun konserttitalolla ellei toisin mainita. Konserttitalon ovet avataan n. klo 10.30, salin ovet vasta muutamaa minuuttia ennen harjoituksen alkua. Konserttitalon kahvila ei ole avoinna harjoitusten yhteydessä.

Kenraaliharjoitukset koululais- ja päiväkotiryhmille

Koululais- ja päiväkotiryhmille avoin kenraaliharjoitus kestää noin 45 minuuttia. Vierailuun voi valmistautua ennakkomateriaalin avulla. Katso tarkemmat tiedot lasten ja nuorten sivustolta.

Esiintyjät

Daniela Musca kasvokuva
Daniela Musca
kapellimestari
Daniela Musca kasvokuva
Daniela Musca
kapellimestari

Yksilöllisistä ja intohimoisista tulkinnoistaan ylistetty italialainen kapellimestari Daniela Musca on kysytty niin sinfonia- kuin oopperarepertuaarin kapellimestarina.

Daniela Musca on työskennellyt muun muassa Göteborgin sinfoniaorkesterin, Frankfurtin oopperan ja museon orkesterin, Norrköpingin sinfoniaorkesterin, Trondheimin sinfoniaorkesterin, Casco Philin, Würzburgin filharmonikoiden ja Oulu Sinfonian kanssa. Vuodesta 2018 hän on tehnyt yhteistyötä Hessisches Staatstheater Wisebadenin kanssa, jossa hän on johtanut muun muassa uusia tuotantoja Donizettin oopperasta Lemmenjuoma, Lehárin operetista Luxemburgin kreivi ja Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin.

Daniela Muscan debyytti kansainvälisellä May Festivalilla Saksassa oli kriitikoiden ylistämä. Hän johti festivaalilla Verdin Otello-oopperan sekä Donizettin Lemmenjuoma-oopperan. Debytoidessaan Lehár-festivaalilla Bad Ischlissä hän johti uuden tuotannon säveltäjän operetista The Land of the Smiles.

Viime aikojen kohokohtiin sekä tuleviin kohokohtiin kuuluvat muun muassa debyytit Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa sekä Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa että Malmön oopperassa ja voittajan konsertit Carl Nielsenin kansainvälisessä kilpailussa Tanskassa. BIS Records julkaisi Muscan debyyttilevytyksen Norrköpingin sinfoniaorkesterin kanssa lokakuussa 2021.

viulisti Elina Vähälä
Elina Vähälä
viulu
viulisti Elina Vähälä
Elina Vähälä
viulu

Yhdysvaltain Iowassa syntynyt viulisti Elina Vähälä kuuluu kotimaisten instrumentalistiemme kirkkaimpaan kansainväliseen kärkikaartiin. Hänen sointinsa ja virtuositeettinsa ovat valloittaneet musiikkikriitikoita ympäri maailmaa, ja hänen soittoaan on kutsuttu häikäiseväksi, herkäksi ja nerokkaaksi. Maineensa valovoimaisena ja poikkeuksellisen monipuolisena muusikkona Vähälä on ansainnut laaja-alaisella repertuaarillaan, joka kattaa konserttoja ja kamarimusiikkia barokista nykypäivään.

Vähälä on kantaesittänyt muun muassa Jaakko Kuusiston viulukonserton, Aulis Sallisen Kamarikonserton sekä Kalevi Ahon viulukonserton nro 2, sekä soittanut Radion sinfoniaorkesterin solistina lähes mahdottomana pidetyn Sibeliuksen viulukonserton varhaisversion.

Viime aikoina Vähälää on voinut kuulla esimerkiksi Minnesotan orkesterin, Colorado Springsin filharmonikoiden, Göteborgin sinfonikkojen, Tukholman kuninkaallisten filharmonikoiden sekä Singaporen sinfoniaorkesterin solistina, ja hän on tuttu näky myös kotimaan orkestereiden solistina. Kotikaupunkinsa orkesterin Sinfonia Lahden kiertueilla Vähälä on ollut vakiovieras aina Aasian, Etelä-Amerikan ja Keski-Euroopan kiertueita myöten.

Kamarimuusikkona ja orkesterisolistina ahkerasti konsertoiva Vähälä toimii myös opettajana: hän on vuonna 2009 toimintansa aloittaneen Viuluakatemian perustajajäsen sekä Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston viuluprofessori.

Elina Vähälän soitin on Giovanni Battista Guadagnini vuodelta 1780.

Tanja Nisonen, kasvokuva
Tanja Nisonen
käyrätorvi
Tanja Nisonen, kasvokuva
Tanja Nisonen
käyrätorvi

Vuodesta 2021 alkaen Nisonen on tehnyt taiteellista jatkotutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikin tohtoriohjelmassa käyrätorvelle säveltäneistä naisista. Jatkotutkinnon konserttisarja tuo esiin suuren joukon unohdettuja eurooppalaisia naissäveltäjiä vuosilta 1850–1950. Tutkimuksessaan Nisonen pohtii, minkälaisen poikkeuksen muodosti käyrätorvelle säveltänyt nainen ajassa, jolloin säveltäminen ylipäätänsä ei ollut naiselle sopivaa.

Nisoselle on tärkeää edistää, kehittää ja laajentaa käyrätorvensoiton tuntemusta. Hän on levyttänyt 4th Line käyrätorvikvartetin kanssa ennen kuulematonta ohjelmistoa pohjoismaisilta säveltäjiltä. Seuraavaksi hän levyttää tutkimukseensa liittyen naissäveltäjien tuotantoa.

​​​​Tanja Nisonen on voittanut useita koesoittoja päätyen Turun filharmonisen orkesterin jäseneksi toimien viime vuodet käyrätorviryhmän vt. äänenjohtajana. Nisonen on luonut kansainvälistä uraa toimimalla käyrätorven äänenjohtajana mm. Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa ja Las Palmasin sinfoniaorkesterissa.

Orkesterimuusikon virkatyön ohella Nisonen on luonut aktiivisesti omaa taiteellista uraa esiintymällä niin kamarimuusikkona kuin myös solistina. Kotimaan festivaalien lisäksi hän on esiintynyt myös Iso-Britanniassa, Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Norjassa. Vuodesta 2010 Nisonen on toiminut Turun konservatorion ja Taideakatemian (AMK) käyrätorvensoiton tuntiopettajana. Hän on myös toiminut usean vuoden ajan Suomen käyrätorviklubi ry:n hallituksen puheenjohtajana.  

Teokset

Joan Tower (s. 1938):
Fanfare for the Uncommon Woman nro 6

"Olen iloinen, että minua kutsutaan [naissäveltäjien] pioneeriksi", on Joan Tower todennut. Tämä asema on langennut hänelle kuin luonnostaan, sillä ikätoverinsa Ellen Taaffe Zwilichin rinnalla hän on 1960-luvulta lähtien ollut raivaamassa tietä naispuolisille yhdysvaltalaissäveltäjille. Vuonna 1990 hänestä tuli ensimmäinen nainen ja myös ensimmäinen syntyperäinen amerikkalainen, joka voitti musiikkimaailman suurimpiin tunnustuksiin kuuluvan Grawemeyer-palkinnon orkesteriteoksellaan Silver Ladders (1986). Tower aloitti uransa ankaran modernistissa merkeissä, mutta on sittemmin kääntynyt perinteisempään, usein soinnillisesti rikkaampaan suuntaan.

Kuuden orkesterifanfaarin kokonaisuus Fanfare for the Uncommon Woman kuuluu Towerin tunnetuimpiin luomuksiin. Sen vaskille kirjoitettu avausfanfaari syntyi 1986, mutta sai suhteellisen tiiviissä tahdissa seurakseen neljä uutta fanfaaria (1989-1993) ja pitemmän tauon jälkeen vielä alun perin pianolle sävelletystä teoksesta orkesterille sovitetun kuudennen fanfaarin 2014. Teoksia voi soittaa sekä erikseen että laajempana kokonaisuutena.

Teossarjan otsikko viittaa Aaron Coplandin kuuluisaan teokseen Fanfare for the Common Man (1942; Fanfaari tavalliselle ihmiselle) ja muodostaa sille eräänlaisen jatkeen ja vastaparin. Tower on omistanut fanfaarit "naisille, jotka ottavat riskejä ja ovat rohkeita". Sarjan kuudes teos ei nimestään huolimatta hahmotu niinkään varsinaiseksi fanfaariksi kuin alkusoittotyyppiseksi teokseksi, jota leimaa erilaisina sykehahmoina elävä itsepintainen liike-energia.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ethel Smyth (1858-1944):
Konsertto viululle ja käyrätorvelle

Allegro moderato

Elegy (in memoriam): Adagio

Finale: Allegro

Englantilainen Ethel Smith kuuluu naispuolisten säveltäjien varhaisempiin pioneereihin. Hän varttui viktoriaanisena aikana, jolloin naisille oli annettu yhteiskunnassa lähinnä vaikenevan syrjästäkatsojan asema. Hän ei kuitenkaan tyytynyt tilanteeseen vaan ryhtyi taistelemaan asemistaan, ei vain säveltäjänä vaan myös oikeuksiaan vaativana naisena. Hän oli aktiivinen sufragetti ja joutui 1912 jopa kahdeksi kuukaudeksi vankilaan rikottuaan mielenosoituksessa kivellä siirtomaa-asioiden ministerin ikkunan.

Smyth sai kokea urallaan sekä ennakkoluuloja että menestystä. Hän sävelsi laajamuotoista orkesteri-, vokaali- ja kamarimusiikkia, ja hänen toinen oopperansa Der Wald  oli ensimmäinen naispuolisen säveltäjän ooppera, joka esitettiin New Yorkin Metropolitanissa (1903). Lopulta hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen säveltäjä, josta tuli Brittiläinen imperiumin ritarikunnan (Order of the British Empire) jäsen (Dame Ethel Smyth). Kuuroutuminen kuitenkin päätti hänen uransa 1930-luvun alussa.

Konsertto viululle ja käyrätorvelle (1927) edustaa suurten eleiden myöhäisromantiikkaa Straussin ja Elgarin hengessä. Kolmiosaisen teoksen mahdikkaasti avautuvaa ensiosaa hallitsee lavealinjainen melodisuus ja pääosin positiivinen tunnelma. Hitaassa keskiosassa tunnot vakavoituvat; osa onkin otsikoitu "Elegiaksi" ja saanut lisäsaatteeksi sanat "in memoriam" (muistolle). Teoksen päättää pisteellisine metsästysrytmeineen aiempia osia teräväsärmäisempi ja robustimpi finaali, josta erottuu kahden solistin yhteinen kadenssijakso.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Edward Elgar (1857-1934):
Falstaff – sinfoninen tutkielma op. 68

Sir John Falstaff kuuluu William Shakespearen (1564-1616) näytelmien värikkään henkilögallerian rehevimpiin hahmoihin: kerskaileva ja turhamainen möhömaha, köyhtynyt aatelismies ja nautiskelija, joka tuhlaa aikaansa Boar's Head –kapakassa, yleensä muiden rahoilla. Hän esiintyy henkilöhahmona kolmessa Shakespearen 1500-luvun lopun näytelmässä (Henrik IV osa 1; Henrik IV osa 2 sekä Windsorin iloiset rouvat), ja hänet mainitaan ohimennen vielä näytelmässä Henrik V.

Vaikka Falstaff on Shakespearella sivuhenkilö, hänestä syntyy verevän täysipainoinen henkilökuva, jossa on sekä koomiset että surumielisemmät ulottuvuutensa. Hänen ympärilleen rakentuvista teoksista tunnetuin on Verdin myöhäinen mestariooppera (1893), mutta moni muukin säveltäjä on luonut hänestä musiikillisia tulkintoja, muiden muassa Antonio Salieri, Otto Nicolai, Ambroise Thomas, Gustav Holst ja Ralph Vaughan Williams.

Vuonna 1913 myös Edward Elgar otti Falstaffin teoksensa lähtökohdaksi. Vaikka hän oli teoksen valmistuessa jo vakiinnuttanut asemansa Englannin arvostetuimpana säveltäjänä, teos sai kantaesityksessään ristiriitaisen vastaanoton. Elgarille itselleen se oli kuitenkin hänen merkittävin orkesteriteoksensa, hienompi kuin esimerkiksi läpimurtoteos Enigma-variaatiot (1899) tai kaksi suurisuuntaista sinfoniaa (1908, 1911).

Falstaff on Richard Straussin hengessä tehty laajamuotoinen sinfoninen runo, joka ei noudata mitään vakiintunutta suurmuotoa, vaan luo oman kerronnallisen logiikan mukaan jäsentyvän muotonsa. Lähtökohtana ovat olleet ne Shakespearen Henrik IV -näytelmien kohtaukset, joissa Falstaff on mukana. Teos jakaantuu Elgarin mukaan neljään päävaiheeseen. Hän ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta merkinnyt erillisiä jaksoja partituuriin, mutta hän julkaisi syksyllä 1913 juuri ennen Leedsin festivaalilla ollutta kantaesitystä Musical Times –lehdessä laajan analyysin, jossa musiikin yhteys tapahtumiin ja jopa näytelmien tiettyihin repliikkeihin tuodaan esiin.

Tauotta soitettavan teoksen lyhyt avausjakso esittelee Falstaffin ja hänen nuoren ystävänsä prinssi Henrikin (tulevan kuningas Henrik V:n). Falstaffia edustaa moniulotteinen, ailahtelevampi teema-aines, prinssiä laveampi ja arvokkaampi aihe. Näitä aiheita Elgar hyödyntää monin tavoin läpi teoksen.

Avausjakson tasaannuttua seuraa toinen pääjakso, jonka mukana siirrytään Lontoon Eastcheapin kortteleihin ja eloisiin kapakkatunnelmiin. Falstaff tulee ryöstetyksi (ryöstäjänä ilkikurinen, naamioitunut prinssi Henrik ystävineen). Falstaff vetäytyy hukuttamaan murheitaan kapakkaan, vaipuu juopuneena uneen ja näkee sooloviulun herkistämässä "satuvälisoitossa" (Dream Interlude) itsensä Norfolkin herttuan nuorena hoikkana hovimiehenä.

Kolmannen pääjakson alku vie Falstaffin sotatantereelle. Taistelukohtauksen jälkeen seuraa pastoraalinen välisoitto "Gloucestershire: Shallowin puutarha". Maaseudun rauhan keskeyttää tieto kuninkaan kuolemasta ja prinssi Henrikin noususta uudeksi kuninkaaksi. Falstaff lähtee kohti Lontoota arvellen saavansa vanhan ystävyyden ansiosta hyvän aseman hovista.

Neljäs pääjakso alkaa uuden kuningas Henrikin (Henrik V) marssista kohti valtaistuinta. Teos saa kuitenkin elegisen päätöksen, kun Henrik ei voi kuninkaana enää seurustella hylkiöiden kanssa. Falstaff kuolee hylättynä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen