Kreeta-Maria Kentala viulun kanssa, kasvokuva

Tämä on mennyt tapahtuma.

Prameaa barokkia

Kreeta-Maria Kentala, viulu ja musiikin johto 
Pilvi Listo, cembalo ja urut
Eero Palviainen, luuttu
Turun filharmoninen orkesteri

Francesco Geminiani: Concerto Grosso Corellin viulusonaatista op. 5 nro 1 D-duuri 
Giovanni Battista Somis: Viulukonsertto G-duuri
Antonio Vivaldi: Konsertto jousille Rv 156 g-molli
Carlo Farina: Capriccio Stravagante
Arcangelo Corelli: Concerto Grosso op. 6 nro 4 A-duuri 

Näyttävää koristeellisuutta, loistoa, polyfonisia melodioita ja mahtipontisuutta – tervetuloa barokkimusiikin maailmaan! Kreeta-Maria Kentala on aikakauden musiikin asiantuntija ja johdattelee kuulijan italialaisen barokin äärelle. Konsertissa kuullaan Geminianin komeita Concerto Grossoja Corellin upeista sonaateista, aina ihanaa Vivaldia ja Corellia, Farinan humoristista varhaista barokkia sekä Corellin oppilaan Somiksen viulukonsertto. Nappaa mukaan paras peruukkisi ja puuteroi posket, tämä ilta vietetään 1600-luvulla.

Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.

Esiintyjät

Kreeta-Maria Kentala viulun kanssa, kasvokuva
Kreeta-Maria Kentala
viulu ja musiikin johto 
Kreeta-Maria Kentala viulun kanssa, kasvokuva
Kreeta-Maria Kentala
viulu ja musiikin johto 

Viulisti Kreeta-Maria Kentala on Suomen vanhan musiikin liikkeen uranuurtaja. Kentala on kotonaan solistina, johtajana ja pedagogina niin barokin, klassisen ja romantiikan ajan musiikin kuin kansanmusiikinkin parissa. Hän konsertoi säännöllisesti sekä soolo- ja kamarimusiikkiprojekteissa että eri orkesterien solistina, konserttimestarina ja johtajana.

Kentala on opiskellut viulunsoittoa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa, Sibelius-Akatemiassa sekä Edsbergin musiikkikoulussa Tukholmassa. Reinhard Goebelin vanavedessä hän siirtyi opiskelemaan barokkimusiikkia Kölniin. Kentala on opiskellut barokkimusiikkia myös Monica Huggettin johdolla.

Kentala on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterissa sekä Musica Antiqua Köln -yhtyeessä. Lisäksi Kentala toimii monipuolisesti pedagogina. Kentala soittaa mielellään tuntemattomien säveltäjänimien teoksia ja sekoittelee eri tyylilajeja keskenään konserttiohjelmistoissa ja hänellä on lukuisia erilaisia kansanmusiikkia ja vanhaa musiikkia yhdistäviä konserttiohjelmia.

Kentala on saanut levytyksistään kolme Emma-palkintoa, ääni- ja kuvatallennetuottajien Janne-palkinnon sekä kaksi Yleisradion Vuoden levy -palkintoa. Vuonna 2016 Valtion taidetoimikunta myönsi Kentalalle viiden vuoden taiteilija-apurahan vuosille 2017–2021 ja toukokuussa 2019 hänen nimettiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkinnon saajaksi. Lisäksi Kentalan työ on huomioitu Suomen Vanhan musiikin liiton ”Vuoden vanhan musiikin teko 2019” -palkinnolla.

Teokset

Francesco Geminiani (1687-1762):
Concerto grosso Corellin viulusonaatista op. 5 nro 1 D-duuri

Grave/Allegro/Adagio
Allegro
Largo
Allegro

"Il Furibondo", raivoisa, oli termi, jolla italialaissäveltäjä Giuseppe Tartini luonnehti kollegaansa Francesco Geminiania viitaten tämän viulunsoiton ilmaisuvoimaan ja väkevään rytminkäsittelyyn. Geminiani tunnettiinkin erinomaisena viulistina, ja hänen tutkielmansa Art of Playing on the Violin (1751) on yksi barokin ajan keskeisistä viulunsoiton oppikirjoista. Julkaisun englanninkielisyys kertoo siitä, että Italian Luccassa syntynyt Geminiani asui vuodesta 1714 lähtien loppuelämänsä Englannissa lukuun ottamatta lyhyttä Pariisin-kautta.

Keskeisen teosryhmän Geminianin tuotannossa muodostavat pienelle solistiryhmälle ja orkesterille kirjoitetut concerto grossot, joiden esikuvana oli hänen aiemman opettajansa Arcangelo Corellin vuonna 1714 postuumisti julkaistu uraauurtava concerto grossojen kokoelma. Geminiani osoitti kunnioitustaan Corellia kohtaan muokkaamalla tämän viulusonaateista (opuksista 1, 3 ja 5) suuremmalle kokoonpanolle kolme kokoelmaa concerto grossoja. Corellin musiikki nautti Englannissa suurta suosiota, mikä saattoi sekin olla Geminianin Corelli-teosten taustalla.

Ensimmäisenä Geminianin Corelli-mukaelmista valmistui tämän viulusonaateista opus 5 (1700) muokattu kokoelma, joka ilmestyi 1726. Sen avausteos concerto grosso D-duuri on kirkkosonaatin tapaan hahmoteltu neliosainen kokonaisuus, jonka avaa kahden allegro-pyrähdyksen katkaisema hidas osa. Sitä seuraavat fuugan tapaan rakentuva nopea osa, vaikuttavan vakavahenkinen hidas osa ja nopealiikkeinen päätösosa.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Giovanni Battista Somis (1686-1763):
Viulukonsertto G-duuri

Allegro
Adagio
Allegro

Torinossa muusikkoperheeseen syntynyt Giovanni Battista Somis kuuluu italialaisen barokin vähemmän tunnettuihin edustajiin. Francesco Geminianin tapaan hän opiskeli Roomassa Arcangelo Corellin johdolla ja oli myöhemmin mitä ilmeisimmin yhteydessä myös Venetsiassa vaikuttaneeseen Vivaldiin. Kolmisen vuotta kestäneiden opintojen jälkeen hän palasi 1707 Torinoon ja työskenteli siellä isänsä tavoin viulistina Savoijin herttuan hoviorkesterissa ja oli tässä asemassa kuolemaansa saakka.

Ajan Torinossa keskeyttivät matkat 1713 Sisiliaan ja 1733 Pariisiin, jossa Somis esiintyi solistina maineikkaassa Concert Spirituel –konserttisarjassa ja saavutti kiitosta soitostaan. Paikallinen lehti ylisti hänen "äärimmäistä täydellisyyttään" ja "suuren mestarin tarkkuutta ja briljanssia". Somiksen oppilaisiin kuului myös monia ranskalaisia viulisteja, tunnetuimpana Jean-Marie Leclerc, ja näin hän oli osaltaan luomassa yhteyksiä italialaisen ja ranskalaisen viulukoulun välille.

Somis julkaisi vuosina 1717-50 kahdeksan opusta erilaisia sonaatteja, pääasiassa viululle ja basso continuolle. Näiden lisäksi hänen arvellaan säveltäneen peräti n. 150 viulukonserttoa, jotka jäivät kuitenkin julkaisematta ja joista suurin osa on sen vuoksi kadonnut. Konsertoissaan Somis seurasi Vivaldin suosimaa ja normiksi vakiintunutta kolmiosaista kokonaismuotoa. G-duuri-konsertossa valoisat ääriosat reunustavat surumielisen kaunista hidasta keskiosaa. Teoksessa barokkisuus saa keveämmän galantin tyylin tuntua.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Antonio Vivaldi (1678-1741):
Konsertto jousille g-molli RV 156

Allegro
Adagio
Allegro

Barokin kauden merkittävin italialainen konserttojen säveltäjä oli pääasiassa Venetsiassa elämäntyönsä tehnyt Antonio Vivaldi. Hän oli taiturillinen viulisti, eikä ole yllätys, että suurimman ja tunnetuimman ryhmän hänen lähes 500 säilyneestä konsertostaan muodostavat 220 viulukonserttoa. Niiden lisäksi hän sävelsi konserttoja vaihtelevasti muillekin kokoonpanoille, kahdelle viululle, muille solistisoittimille tai niiden yhdistelmille mutta myös kokonaiselle jousistolle ilman yksilöllisiä solisteja. Tällaisia jousikonserttoja häneltä tunnetaan 44, joita lähellä ovat 16 sinfoniaa jousille. Jousille sävellettyjen konserttojen ja sinfonioiden selkeimpänä erona on se, että konsertoissa tekstuuri on yleensä polyfonisempaa ja monisäikeisempää kuin sinfonioissa.

Konsertto g-molli (RV 156) on edustava esimerkki Vivaldin jousikonsertoista ja niiden kontrapunktisesti rikastetusta ilmaisusta. Tunnusomaisella synkopoidulla aiheella alkavassa nopeassa avausosassa I- ja II-viulujen osuudet kietoutuvat tasaisena virtailevan sointutaustan yllä toisiinsa kuin keskenään kisailevat, arvokkuudestaan kiinni pitävät ylhäiset rakastavaiset. Lyhyt hidas osa rakentuu vakaasti askeltavan alaäänen yllä kauniiksi, pidätysten sävyttämäksi viulujen ja alttoviulujen kontrapunktiseksi kudokseksi. Teoksen päättää tasasykkeinen ja ankarailmeinen nopea osa, jossa soittimet seurailevat usein toisiaan eri tavoin rakentuvina kaanoneina. Eniten kaanoneisa ovat mukana viulut mutta usein myös alttoviulut, ja joskus kaanon-jäljittely ulottuu aina bassolinjaan saakka.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Carlo Farina (1604-1639):
Capriccio Stravagante

Varhaista barokkia edustava Carlo Farina tunnettiin taiturillisena viulistina, joka edisti ja laajensi aikansa viulunsoiton tekniikkaa. Hän syntyi Mantovassa mutta vietti 1620-luvun puolivälistä lähtien kiertelevää elämää, joka vei hänet ensimmäiseksi Dresdeniin. Siellä hän tutustui Heinrich Schütziin, joka sai hänet kiinnostumaan säveltämisestä. Sittemmin hän työskenteli myös Bonnissa, Parmassa, Luccassa, Gdanskissa ja lopulta Wienissä, jossa hän kuoli.

Capriccio Stravagante (1627) on Farinan tunnetuin teos ja yksi varhaisimmista ns. ohjelmamusiikkia edustavista teoksista. Otsake "capriccio" viittaa jo sellaisenaan eloisaan ja kokeilevaan teostyyppiin, jota täydentävä lisäys "stravagante" (mahtaileva, liioitteleva) entisestään tehostaa. Parikymmenminuuttinen teos rakentuu lyhyistä yhteen sidotuista taitteista ja on tunnelmiltaan mitä vaihtelevin kokonaisuus. Välillä sävy on eloisan tanssillinen, välillä vakaampi ja arvokkaampi, välillä polyfoninen, välillä selkeän soinnullinen. Ja joskus mukana on, sisällön niin vaatiessa, myös tietoisia riitasointuja.

Olennaista teoksen sisällölle ovat monet humoristisetkin jaksot, joissa jäljitellään muita soittimia tai jopa eläimiä ja sovelletaan tarvittaessan mitä erilaisimpia soittotapoja. Jäljittelyn kohteena on mm. erilaisia huiluja, trumpetteja (myös korkea clarino-trumpetti) ja sotilasrummut sekä kana, kukko, kissa naukuvine glissandoineen, raastavasti haukkuva koira ja loppuvaiheissa vielä espanjalainen kitarakin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Arcangelo Corelli (1653-1713):
Concerto grosso op. 6 nro 4 D-duuri

Adagio – Allegro
Adagio
Vivace
Allegro – Giga: Allegro

Keskeisen elämäntyönsä 1670-luvun puolivälistä lähtien Roomassa tehnyt Arcangelo Corelli oli italialaisen barokin keskeisiä soitinmusiikin säveltäjiä, ja hänellä oli ratkaiseva merkitys sekä triosonaatin että concerto grosson vakiinnuttamisessa. Corellin viisi ensimmäistä julkaistua opusta koostuvat sonaateista. Niitä seurasi hänen viimeinen ja tunnetuin teoskokoelmansa 12 concerto grossoa opus 6, joka ilmestyi vasta 1714, vuosi Corellin kuoleman jälkeen. Se avaa kuitenkin ajallisesti laaja-alaisen näkymän hänen tuotantoonsa, sillä hän kokosi sen konsertot eri aikoina valmistuneista ja alun perin jopa eri teoksiin kuuluneista osista.

Opuksen 6 teoksissa solistisen concertino-ryhmän muodostavat kaksi viulua ja sello. Kokoelman kahdeksan ensimmäistä teosta ovat tyyppiä "concerto da chiesa" (kirkkokonsertto), joiden osilla on abstraktit tempomerkinnät; neljässä "concerto da camerassa" (kamarikonsertossa) osilla on sen sijaan tanssilajien mukaiset otsakkeet.

D-duuri-konsertto op. 6/4 on kuuluisan Joulukonserton (op. 6/8) jälkeen tunnetuin Corellin Concerto grossoista. Lyhyen adagio-johdannon jälkeen puhkeaa esiin säteilevän riemukas, eloisasti kuvioiva, energinen ja monisäikeinen avausosa, jossa aihelmat siirtyvät taajaan solistien ja orkesterin välillä. Tasarytmisistä sointusarjoista rakentuva surumielinen hidas osa liukuu tauotta eloisan tanssilliseen kolmanteen osaan. Viimeinen osa alkaa kepeähköissä tunnelmissa, joille päätösvaiheen tiheämmin kuvioiva liikkuvuus luo tehokkaan huipennuksen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen