Tides of Solitude

Papillon I
Papillon II
Papillon III
Papillon IV
Papillon V
Papillon VI
Papillon VII

Kaija Saariahon tuotanto tuntuu versoavan lähes orgaanisen kasvuston tavoin. Sen jykevänä runkona ovat oopperoiden, La Passion de Simone –oratorion ja orkesteriteosten kaltaiset suurten muotojen hahmotukset. Mutta yhtä olennaisia hänen säveltäjäkuvansa määrittelylle, ikään kuin rungoista puhkeavina lehvästöinä, ovat hänen kamarimusiikkiteoksensa sekä pienimuotoiset, välähdyksenomaisista sävelnäyistä rakentuvat soitinminiatyyrinsä.

Sellolle sävelletty Sept Papillons (Seitsemän perhosta) on valmistunut vuonna 2000, ja se oli Saariahon ensimmäinen teos hänen lopulliseksi kansainväliseksi läpimurrokseen muodostuneen esikoisoopperan L'Amour de loinin (2000) jälkeen. Oopperan ikiaikaisista rakkauden, kaipauksen ja kuoleman kysymyksistä hän kääntyi näissä seitsemässä sellominiatyyrissä perhosten lyhyen elämän symboloimaan katoavaisuuteen. Teosta sävyttääkin usein hauras ja häilyvä sointikuva.

Saariaho on luonut omaperäisen jousisoitintyylin, jota leimaa soittotapojen monisävyinen kirjo. Myös Sept Papillonsin osissa tulee esiin erilaisia uusia soittotapoja kuten huiluääniä, huiluäänten ja normaaliäänten vuorottelusta syntyviä tremoloita, sul taston (jousen vetäminen kaukana tallasta) ja sul ponticellon (jousen vetäminen läheltä tallaa) vaihtelua, glissandoja ja jousipaineen lisäämisellä tuotettuja  hälyääniä. Toisaalta mukana on myös perinteisempiä eleitä kuten hetkittäin lyhyitä melodisia aihelmia sekä II ja VII osan modernein soinnein toteutettua motorisuutta lähes uusbarokkisessa hengessä.

Teosesittelyt: Kimmo Korhonen

Allegretto vivo
Scherzo: Vivo
Andante
Rondo: Vivo

Jean Françaix syntyi muusikkoperheeseen – isä oli Le Mansin konservatorion johtaja, säveltäjä ja pianisti, äiti laulunopettaja – ja oli ilmeistä, että myös pojasta tulisi muusikko. Nähtyään hänen varhaisia sävellyksiään Maurice Ravel kirjoitti vanhemmille: "Lapsen lahjakkuudessa huomaan ominaisuuden, joka on kaikkein hedelmällisintä, mitä taiteilijalla voi olla: uteliaisuuden. Te ette saa tukahduttaa näitä varhaiskypsiä lahjoja, tai on vaara, että nuori herkkyys kuihtuu."

Nuoren Françaix'n uteliaisuutta ei tukahdutettu, ja hänestä tuli paitsi taitava pianisti myös tuottelias ja sujuvakynäinen säveltäjä. Hän kirjoitti alun kolmatta sataa teosta käsittävän tuotannon, johon sisältyy oopperoita, baletteja, sinfonioita ja muuta orkesterimusiikki, konserttoja, kamarimusiikkia, piano- ja vokaaliteoksia sekä elokuvamusiikkia. Françaix painotti musiikissaan enemmän henkevää musikanttisuutta kuin sielun syvyyksiä purkavaa emotionaalisuutta.

Françaix'n jousitrio on varhainen teos vuodelta 1933 ja edustaa divertimentomaisessa kepeydessään osuvasti hänen ilmaisupyrkimyksiään. Tiiviin neliosaisen teoksen avaa sujuvan nopealiikkeinen osa, jolle soittimien sordinointi antaa omaa verhottua sävyään. Toinen osa on scherzon asemassa oleva eloisasti keikaroiva valssi. Hidas osa on runollisen sielukas ja ensiosan tavoin soinniltaan sordinojen pehmentämä. Teoksen päättää vauhdikas, paikoin kirpeäkin rondo-finaali, jossa marssimaisen pääaiheen kontrastina kuullaan mm. hidas välitaite sekä raskaasti askeltava lopputaite veikeine loppuvinjetteineen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Allegro ma non troppo
Andante sostenuto
Allegro vivace con spirito

"Hän oli ihminen, jolla oli harvinainen piirre kuulua intuition maailmaan. Niin kuin lapsi, herkät ihmiset, viattomat ihmiset, hän saattoi äkkiä sanoa ällistyttäviä asioita. Heti hänen saavuttuaan paikalle stressi katosi, kaikki tulivat juhlatunnelmaan, elokuva eteni onnelliseen, seesteiseen, fantastiseen vaiheeseen, uuteen elämään."

Näin muisteli Federico Fellini ystäväänsä ja elokuviensa hovisäveltäjää Nino Rotaa (oik. Giovanni Rota Rinaldi). Parhaiten Rota varmasti muistetaankin juuri Fellinin elokuvien musiikista, joka luo olennaisen osan niiden omalaatuisesta lumosta, mutta hän sävelsi musiikkia myös monien muiden ohjaajien elokuviin (mm. Visconti, Zeffirelli ja Coppola). Hänen filmografiaansa sisältyy peräti 171 elokuvamusiikkia, joista musiikki Coppolan elokuvaan Kummisetä II (1974) toi hänelle Oscarin.

Elokuvamusiikkien lisäksi Nino Rota sävelsi paljon muutakin musiikkia, mm. 10 oopperaa, useita baletteja ja suuren määrän konserttiteoksia. Trio huilulle, viululle ja pianolle (1958) on Rotan esitetyimpiä kamarimusiikkiteoksia ja edustaa uusklassistista juonnetta hänen tuotannossaan. Avausosassa pianon motorinen syke luo taustan, jota vasten huilun ja viulun repliikit piirtyvät. Osaa tasapainottaa rauhallinen välitaite. Avausosan pianosykkeen keskeinen sävelmotiivi on mukana myös lyyrisen surumielisessä ja tunteikkaassa keskiosassa mutta nyt aivan eri tehtävässä. Motorinen liikepulssi palaa kepeän rientoisassa finaalissa ja siivittää musiikkia kohti sähäkkää päätöstä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Kat Souponetsky kuuluu nuoremman polven amerikkalaisiin säveltäjiin. Hän syntyi musiikkiperheeseen Moldovan pääkaupungissa Chişinăussa ja aloitti musiikinopiskelun jo kuusivuotiaana. Vuonna 2002 perhe muutti Yhdysvaltoihin, jossa Souponetsky opiskeli mm. Manhattan School of Musicissa, Philadelphian Curtis Institute of Musicissa ja New Yorkin Juilliard School of Musicissa. Hän on asettunut Philadelphiaan ja työskentelee säveltäjänä ja pianistina sekä sävellyksen, teorian ja pianonsoiton opettajana. Vaikka hänen toimintansa pääpaino on taidemusiikissa, hän on kiinnostunut myös jazzista ja esittää sitä usein pianistina.

Souponetskyn tuotantoon sisältyy mm. orkesteri-, kamari- ja pianomusiikkia. Hänen teoksiaan leimaa usein määrätietoinen rakentuminen ja eloisa rytminen syke, joka saa orkesteriteoksessa Codri (2010) moldovialais-kansallisia sävyjä. Monet arvostetut yhdysvaltalaiset esittäjistöt ovat tilanneet ja esittäneet Souponetskyn teoksia.

Fagotille, viululle, sellolle ja pianolle sävelletty Tides of Solitude (2011) on uusromanttisen vuolas teos, jossa pitkälinjaisesti rakentuva vuolas melodiikka yhdistyy synkooppien rikastamiin rytmeihin. Yhtyeen neljä soittajaa tulevat esiin vuoroin yksilöinä, solistisin repliikein, vuoroin taas yhdistyvät tiiviiksi ryhmäksi. Teos jäsentyy heleästä, melodista materiaaliaan esittelevästä alusta kahdeksi pitkin vedoin hahmotelluksi nousuaalloksi ja sulkeutuu rauhalliseen loppupyöristykseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen