Tämä on mennyt tapahtuma.
Vain verkkokonsertti: Lyyrinen pianoilta
Konsertti lähetetään verkkokonserttina. Paikan päälle ei oteta yleisöä, lue ohjeet lippuhyvitysten hakemiseen tästä uutisesta.
Eivind Aadland, kapellimestari
Håvard Gimse, piano
Turun filharmoninen orkesteri
Richard Strauss: Preludi oopperasta Capriccio
Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3 Es-duuri op. 55, Eroica
Straussin ihanat, viihdyttävät ja innostavat oopperasävelet aloittavat ja lopettavat Eivind Aadlandin johtaman illan. Niin Aadlandin kuin Håvard Gimsenkin kotimaasta Norjasta on konserttiin valikoitunut Griegin Lyric Suite, neljästä pianokappaleesta sovitettu orkesterisarja. Gimse on Skandinavian kuuluisimpia pianistitähtiä, ja esiintyi täydelle salille TFO:n edessä vuonna 2018. Nyt tähti vie kuulijan klassismin pariin ja tulkitsee Mozartin 23. pianokonserton.
Muutos ohjelmistossa: Edvard Griegin Lyyrinen sarja orkesterille op. 54 sekä
Richard Straussin Sarja oopperasta Ruusuritari jäävät ohjelmasta pois, ja tilalla kuullaan Ludwig van Beethovenin 3. sinfonia, lempinimeltään Eroica.
Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.
Esiintyjät
Eivind Aadland on yksi Norjan johtavista kapellimestareista, joka tuo sekä historiallista tarkkuutta että tuoretta näkemystä klassisen ja romanttisen ohjelmiston tulkintoihinsa. Hän on tuttu yleisöille kaikkialla Australiassa ja Itä-Aasiassa, sillä hän on kiertänyt alueella laajasti ja toiminut Queenslandin sinfoniaorkesterin päävierailijana vuosina 2011–2013.
Vuonna 2020 Aadland aloitti uudessa tehtävässään ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana Tasmanian sinfoniaorkesterissa. Vuosina 2004–2010 hän oli Trondheimin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja. Lisäksi Aadland työskentelee muun muassa Belgian kansallisen orkesterin, Soulin filharmonisen orkesterin ja Oslon filharmonisen orkesterin kanssa.
Aadland on intohimoinen norjalaisen musiikin puolestapuhuja ja hänen laaja diskografiansa sisältää teoksia norjalaisilta säveltäjiltä, kuten Irgens-Jensen, Schjelderup, Groven ja Nordheim. Hän on myöskin sitoutunut seuraavan sukupolven muusikoihin ja omistaa aikaa koulutusprojekteille ja nuoriso-orkestereille.
Aadland on musiikillisen herkkyytensä ja rauhallisen johtajuutensa vuoksi suosittu yhteistyökumppani laulajien keskuudessa. Aadland onkin tehnyt Den Norske Operan kanssa lukuisia tuotantoja, kuten Don Giovanni, Figaron häät ja Taikahuilu.
Kongsvingerissä Norjassa syntynyt Håvard Gimse on yksi Skandinavian maineikkaimmista pianisteista. Hänen repertuaarinsa käsittää yli 30 pianokonserttoa ja hän on tunnustettu sooloesiintyjä ja kamarimuusikko. Gimsen tuleviin debyytteihin kuuluvat esiintymiset Atlanta Symphonyn, Philharmonia Orchestran ja Orchestre Dijon Bourgognen kanssa sekä levyjulkaisu sellisti Truls Mørkin kanssa.
Gimse kuuluu pohjoismaiden merkittävimpiin levyttäviin taiteilijoihin. Hän on saanut lukuisia palkintoja ja loistavia arvosteluita. Gimselle on myönnetty Diapson d’Or ja Gramophone’s Editor’s Choice -kunnianosoitukset ja hänen levytyksensä Schubertin ja Schumannin musiikkia viulisti Henning Kraggerudin kanssa asetettiin ehdolle norjalaisen Spellemann-palkinnon saajaksi.
Pohjoismaissa Håvard Gimse on esiintynyt Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin, Oslon ja Bergenin filharmonisten orkestereiden, Suomen ja Tanskan radion sinfoniaorkestereiden sekä Norrköpingin sinfoniaorkesterin kanssa. Lisäksi hän on esiintynyt Baltimoren ja Birminghamin sinfoniaorkestereiden, Royal Philharmonicin, Liverpoolin kuninkaallisen filharmonisen orkesterin, Prahan sinfoniaorkesterin, Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin sekä Belgian kansallisen orkesterin kanssa.
Håvard Gimse on voittanut Steinway-palkinnon vuonna 1995, Grieg-palkinnon vuonna 1996, Sibelius-palkinnon vuonna 2004 ja Norjan kriitikoiden palkinnon vuonna 2011. Gimse toimii Oslon kamarimusiikkifestivaalin taiteellisessa johdossa. Lisäksi hän on Norjan musiikkiakatemian pianonsoiton professori.
Teokset
Keskeinen kysymys jokaiselle oopperasäveltäjälle on sanan ja sävelen suhde. Tämän kysymyksen monien mestarioopperoiden säveltäjä Richard Strauss nosti keskiöön viimeiseksi jääneessä oopperassaan Capriccio. Teos sai ensi-iltansa keskellä toisen maailmansodan kurimusta lokakuussa 1942 Münchenin kansallisteatterissa. Vajaata vuotta myöhemmin teatteri tuhoutui liittoutuneiden pommituksissa.
Capricciossa Strauss hakeutui kauas sodan ruhjovista tunnelmista, 1770-luvulle kreivitär Madeleinen linnaan Pariisin lähellä. Vietetään kreivittären syntymäpäiviä, joita elävöittävät moneen suuntaan sinkoilevat rakkaudennuolet. Muusikko Flanard ja runoilija Olivier ovat molemmat ihastuneita krevittäreen, joka pyytää heitä lopulta tekemään sanan ja sävelen suhdetta pohtivan oopperan. Kreivitär ei kuitenkaan osaa tehdä ratkaisua kahden ihailijansa välillä: "Jos valitsee yhden, menettää toisen."
Capricciosta sukeutui elegantti komedia vailla suuria intohimoisia purkauksia ja jännitteitä. Oopperan avaa jousisekstetille sävelletty johdanto (preludi), joka sen päättyessä paljastuu musiikiksi, jota kreivitär vieraineen oli kuunnellut. Sitä hallitsee romanttisen täyteläisesti mutta samalla herkkäsointisesti soiva, monisäikeisen kontrapunktin rikastama tekstuuri, jonka eheää pintaa muutama intohimoisempi ryöpsähdys elävöittää. Samalla siinä voi aistia haikeaa lämpöä, kenties ikääntyneelle Straussille hiljalleen valjennutta tietoisuutta siitä, että Capricciossa hän oli jättämässä jäähyväisiä rakastamalleen sävellysmuodolle.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro
Adagio
Allegro assai
Mozart kirjoitti useita pianokonserttoja jo 1770-luvulla Salzburgin-kaudellaan, mutta varsinaista kulta-aikaa hän vietti niiden parissa vasta asetuttuaan kesällä 1781 vapaaksi taiteilijaksi Wieniin. Yhdessä Es-duuri- ja c-molli-konserton kanssa A-duuri-konsertto kuuluu kolmen konserton ryhmään (nrot 22-24), jonka Mozart sävelsi talvella 1785-86 kevään paastokauden konsertteja varten. Samaan aikaan työn alla oli Figaron häät –ooppera.
Kolmesta konsertosta A-duuri-konsertto on olemukseltaan runollisin. Mozart jätti loistoa tuovat trumpetit ja patarummut pois ja vaihtoi oboet pehmeäsointisempiin klarinetteihin, joita hän käytti pianokonsertoissaan vain näissä kolmessa saman talven teoksessa. Puhaltimilla onkin teoksessa tärkeämpi ja itsenäisempi rooli kuin ajan orkesterimusiikissa oli tuolloin tapana.
Ensiosa alkaa kauniin tasapainoisella teemalla, jota on usein verrattu niin ikään A-duurissa olevien klarinettikvinteton ja –konserton avausteemoihin. Pianoesittelyssä Mozart tuo jousilla mukaan uuden teeman, joka nousee tärkeään asemaan kehittelyssä. Hidas osa on Mozartilla poikkeuksellisessa fis-mollissa ja kuuluu sisäistyneine pianomietiskelyineen ja hivelevine orkesteritekstuureineen hänen koskettavimpiin hitaisiin osiinsa. Finaali tempautuu elämänilossaan ja käänteidensä ylenpalttisessa runsaudessa irti hitaan osan tunnelmista. Mozartin keksintä viettää osassa riemujuhlaansa, ja vaikka mukaan mahtuu pari mollitaitetta, ei mikään lannista musiikkia eteenpäin siivittävää rientoa.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro con brio
Marcia funebre: Adagio assai
Scherzo: Allegro vivace – Trio
Finale: Allegro molto – Poco andante - Presto
Kukaan säveltäjä ei mullistanut sinfonian olemusta yhtä radikaalisti kuin Beethoven, eikä mikään yksittäinen teos ole ollut samalla lailla tämän mullistuksen ytimessä kuin hänen kolmas sinfoniansa Eroica. Se nosti sinfonian lajina aivan uudenlaiseen merkitykseen. Soitinmusiikin arvostetuin muoto se oli jo tuolloin, mutta Beethovenin jälkeen jokaisen sinfonian tuli olla jotain enemmän kuin "pelkkä" sävellys: tekijänsä korkeimpien ihanteiden ja pyrkimysten yksilöllinen ilmentymä.
Beethovenin kolmas sinfonia valmistui luonnosversiona lokakuussa 1803 ja lopullisena orkesteripartituurina seuraavan vuoden keväällä. Beethoven omisti teoksen aluksi Napoleonille, mutta kuultuaan tämän julistaneen itsensä keisariksi hän pyyhki raivoissaan omistuksen pois ja omisti teoksen yleisemmin "sankarin muiston kunnioittamiseksi".
Kuka oli Beethovenin ajattelema sankari? Luultavasti ei kukaan yksittäinen henkilö vaan abstraktimmin sankarin idea. Sellaista edusti muun muassa myyttinen Prometheus, josta Beethoven oli säveltänyt baletin 1801. Perustamalla Eroican finaalin baletista lainatulle teemalle, hän antoi sinfonialle Prometheukseen viittaavan, idealistisella tavalla ohjelmallisen sisällön. On helppo uskoa, että Beethoveniin vetosi Prometheuksen kaltainen sankari, joka varasti jumalilta tulen ja lahjoitti sen oman kohtalonsa uhalla ihmiskunnalle.
Eroican kumouksellisuus tulee esiin sekä teoksen muodossa että sisäisessä olemuksessa. Jo 50 minuutin kesto oli jotain ennenkokematonsa sinfonian historiassa, mutta uutta oli myös teoksen emotionaalisesti poikkeuksellisen rikas ja laaja-alainen sisältö.
Vaikka teos noudattaa sinfonioiden perinteistä neliosaista kokonaismuotoa, sen jokaisessa osassa on omaperäisiä ratkaisuja. Ensiosassa on Haydnin ja Mozartin sinfonioihin verrattuna aivan uudenlaista painokkuutta ja eeppisyyttä. Kehittelyjakso on kasvanut valtaviin mittoihin, ja sen keskellä Beethoven esittelee viiltäviin riitasointuihin kärjistyvän huipennuksen jälkeen aivan uuden, tärkeäksi osoittautuvan teeman.
Hitaana osana on epätavallisesti surumarssi, jollainen on helppo kokea "sankarin muiston kunnioittamiseksi" syntyneeksi osaksi. Rikastavina elementteinä osassa ovat valoisa duurikäänne, intensiivinen kaksoisfuuga sekä hiukan myöhempi tuskallinen purkaus. Lopussa surumarssiaihe hajoaa fragmenteiksi, kuin kuolee pois.
Kolmas osa on rytmistä energiaa sykkivä scherzo, jollaisen Beethoven vakiinnutti sinfoniaan siihen aiemmin kuuluneen menuetin dynaamisemmaksi korvaajaksi. Äärijaksojen kontrastiksi asettuu trio-taitteen uljas käyrätorvitertsetti, jonka kaltaista käyrätorville ei ollut aiemmin kirjoitettu.
Finaali on perinteisen rondon tai sonaattimuodon sijaan muunnelmasarja, jonka teemana on aihe Beethovenin Prometheus-baletista. Yhtä yksinkertainen kuin on finaalin pääteema, yhtä moniulotteinen on osan sisältö: balettimaista eleganssia, kontrapunktisia käänteitä, sotilasmarssin sankarillista huumaa ja musiikin virran pysäyttävänä huipentumana jalopiirteinen, jännitteiseksi kiristyvä Poco Andante –taite, josta voitokas loppu-presto räjähtää esiin.
Teosesittely: Kimmo Korhonen