Marko Ylönen (c) Juha Puhakka

Tämä on mennyt tapahtuma.

Mozart-mania

Arvid Engegård, kapellimestari
Marko Ylönen, sello
Turun filharmoninen orkesteri

Wolfgang Amadeus Mozart: Alkusoitto oopperasta Figaron häät 
Joseph Haydn: Sellokonsertto nro 1 C-duuri
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 40 g-molli

Sinfoniasarjan päätösilta on omistettu wieniläisklassiselle musiikille, eli tyylisuunnan tunnetuimpien säveltäjien Mozartin ja Haydnin tuotannolle. Figaron häiden innostava alkusoitto ja eloisa sinfonia nro 40 edustavat lähes päivälleen 230 vuotta sitten kuolleen Mozartin tunnetuimpia ja rakastetuimpia teoksia. Marko Ylönen tekee laajoja kiertueita maailmalla ja esiintyy ympäri Suomea. Sellotähti tulkitsee Haydnin konserton. Norjalainen Arvid Engegård on kysytty kapellimestari Euroopassa.

Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.

 

Esiintyjät

Arvid Engegård, kasvokuva
Arvid Engegård
kapellimestari
Arvid Engegård, kasvokuva
Arvid Engegård
kapellimestari

Arvid Engegård on syntynyt Bodøssa Pohjois-Norjassa vuonna 1963. Hän debytoi 11-vuotiaana jousikvartetin johdossa. 14-vuotiaana Engegård voitti Norjan television Ole Bull -kilpailun ja sen seurauksena pääsi konsertoimaan Amerikkaan.16-vuotiaana Engegård suoritti instrumenttidiplominsa Trondheimin konservatoriossa. Engegård jatkoi viulunsoiton opintojaan Eastman School of Musicissa Rochesterissa New Yorkissa ja voitti siellä kilpailun, jonka palkintona oli esiintyminen Rochesterin filharmonisen orkesterin kanssa. 

Vuonna 1991 Engegård kutsuttiin johtamaan Orlando-jousikvartettia, joka esiintyi säännöllisesti ympäri Eurooppaa. Engegård esiintyy säännöllisesti Euroopan arvostetuilla kamarimusiikkifestivaaleilla, kuten Salzburgin festivaalilla, Musiktage Mondseella ja Lockenhausin kamarimusiikkifestivaalilla. Engegård esiintyy myös solistina. Viimeaikaisiin solistiesiintymisiin kuuluvat muun muassa esiintymiset Stravangerin sinfoniaorkesterin ja Bergenin filharmonisen orkesterin kanssa. 

Vuodesta 1999 alkaen Engegård on luonut merkittävää uraa myös kapellimestarina. Hän on työskennellyt muun muassa Camerata Bernin, Mozarteum Orchestra Salzburgin, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonisen orkesterin, Norjan radion sinfoniaorkesterin ja Ljubljanan filharmonisen orkesterin kanssa. 

Arvid Engegård on Lofoottien kansainvälisen kamarimusiikkifestivaalin taiteellinen johtaja. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Nordlys-palkinto. Viimeisen kymmenen vuoden ajan hänen päätyönsä on ollut Engegård-kvartetti, joka on yksi Norjan kysytyimpiä yhtyeitä. 

Marko Ylönen sellon kanssa
Marko Ylönen
sello
Marko Ylönen sellon kanssa
Marko Ylönen
sello

Sellisti Marko Ylönen on uransa aikana toiminut lukuisissa rooleissa solistina, soolosellistinä orkestereissa, kvartetin jäsenenä, kamarimuusikkona, taiteellisena johtajana sekä opettajana. Hän on menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sekä levyttänyt suuren määrän keskeistä ja uudempaa sellokirjallisuutta. Ylösen ohjelmisto on hyvin laaja sisältäen keskeisten säveltäjien teosten lisäksi laajan joukon teoksia suomalaisilta säveltäjiltä.

Ylönen on konsertoinut laajalti Euroopassa, USA:ssa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Hän soittaa säännöllisesti useimpien suomalaisten orkesterien solistina. Hän on esiintynyt myös muun muassa Camerata Salzburgin, English Chamber Orchestran ja Netherlands Chamber Orchestran solistina. Kapellimestariyhteistyö-kumppaneista mainittakoon Hannu Lintu, Susanna Mälkki ja Sakari Oramo.

Vuonna 1990 Ylönen saavutti ensin toisen palkinnon Turun Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa sekä myöhemmin palkintosijan Moskovan kansainvälisen Tsaikovski-kilpailun finaalissa. Keväällä 1996 hän voitti 1. palkinnon Concert Artists Guild -kilpailussa New Yorkissa.

Vuosina 2003, 2008 ja 2010-12 Ylönen oli kutsuttuna Korsholman musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi ja vuosina 2014-2017 samaan tehtävään LuostoClassic festivaalille. Ylönen on toiminut Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professorina vuodesta 2009. Ylösen opettajina ovat olleet Csaba Szilvay, Erkki Rautio, Heikki Rautasalo ja Heinrich Schiff.

Teokset

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791):
Alkusoitto oopperasta Figaron häät

Kun Mozart 1785 ehdotti uuden oopperansa lähtökohdaksi ranskalaisen Pierre Augustin Caron de Beaumarchais'in näytelmää Le folle journée, ou le Le Mariage de Figaro, hän tiesi tarttuvansa tulenarkaan aiheeseen. Näytelmä oli valmistunut jo 1778, mutta ranskalaiset sensorit olivat nähneet siinä vallankumouksellisia sävyjä ja onnistuivat viivyttämään sen esitystä, kunnes lopulta itse kuningas antoi luvan produktiolle. Ensi-ilta keväällä 1784 Pariisissa oli suurmenestys, ja näytelmästä sukeutui yksi aikansa ranskalaisen komedian klassikoista.

Näytelmä levisi nopeasti eri puolille Eurooppaa ja herätti kohua ja jopa vastustusta. Wienissä se oli julkaistu painettuna, mutta sen esittäminen oli kielletty. Mozartin uusi libretisti Lorenzo da Ponte onnistui kuitenkin vakuuttamaan keisari Josef II:n siitä, että hän oli pehmentänyt näytelmän kumouksellista sisältöä. Kokonaan alkuteoksen sosiaalinen kritiikki ei kuitenkaan peittynyt. Mozart sai luvan ryhtyä sävellystyöhön, ja ensi-ilta oli vapunpäivänä 1786 Wienissä.

Figaron häät on lajityypiltään opera buffa, koominen ooppera, mutta Mozartille tyypilliseen tapaan sen komediallisen pinnan alla on myös koskettavaa tunteikkuutta ja vakavuutta. Oopperan alkusoitossa korostuu teoksen opera buffa -elementti. Sen vauhdikkaana prestona kiitävässa musiikkissa ei vielä ennakoida itse oopperan teema-aiheita, mutta se luo silti osuvan ja sytyttävän avauksen tälle yhdestä "hullutusten päivästä" kertovalle teokselle.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Joseph Haydn (1732-1809):
Sellokonsertto nro 1 C-duuri

Moderato
Adagio
Allegro molto

Joseph Haydnin konserttojen määrä jäi melko vähäiseksi sekä moniin merkittäviin aikalaisiin että myös hänen oman tuotantonsa keskeisiin teoslajeihin kuten sinfonioihin ja jousikvartettoihin verrattuna. Hän ei ollut mikään Mozartin kaltainen soitintaituri eikä tarvinnut konserttoja omaan käyttöönsä. Muutamat hänen konsertoistaan ovat silti jääneet elämään, ja niistä sellokonsertto C-duuri on nykyisin klassismin kauden suosituin teos lajissaan.

C-duuri-konsertto on syntynyt joskus 1760-luvun alkupuolella, aikana jolloin Haydn vietti ensimmäisiä vuosiaan lähes 30 vuoden mittaiseksi venyneessä kiinnityksessään arvovaltaisen Esterházyn ruhtinassuvun palveluksessa. Teos oli pitkään kateissa, ja sen löytyminen prahalaisesta arkistosta 1961 oli sensaatio.

C-duuri-konsertossa Haydn jättää barokin tradition taakseen ja avautuu kohti klassista tyyliä. Ensiosassa solisti astuu esiin orkesteriesittelyn jälkeen ja näyttää heti voimansa sointuineen, jäntevine ja ylväine teemoineen ja myöhemmin myös nopeine eri rekisterien välisine siirtymineen. Ylipäätään sello-osuus on kaikessa haastavuudessaankin kiitollinen. Hidas osa hahmottuu kauniisti kaareutuvine melodioineen lähes ooppera-aarian tapaan. Solisti aloittaa osuutensa kudoksesta esiin työntyvällä pitkällä äänellä, jollaisilla oopperalaulajat aikanaan briljeerasivat osoittaessaan hengitystekniikkansa tasaisuutta. Myös finaalissa solisti astuu esiin pitkään pidätetyllä äänellä, mutta nyt sello-osuus puhkeaa lennokkaaksi ja säihkyväksi taiturillisuudeksi.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791):
Sinfonia nro 40 g-molli K550

Molto allegro
Andante
Menuetto (Allegretto) – Trio
Finale (Allegro assai)

Mozartin sinfonia nro 40 g-molli on hämmästyttävän kesän 1788 satoa. Lyhyessä ajassa, ehkä vain kuudessa viikossa, hän sävelsi kolme viimeistä sinfoniaansa, jotka yhdessä 1786 valmistuneen ns. Prahalaisen sinfonian (nro 38) kanssa huipensivat hänen uransa sinfonikkona. Kolmessa viimeisessä sinfoniassaan Mozart loi kolme hyvin erilaista sinfonista maailmaa. Vasten Es-duuri-sinfonian (nro 39) täyteläistä valoisuutta ja "Jupiter-sinfoniana" tunnetun C-duuri-sinfonian (nro 41) taivaita tavottelevaa ylväyttä g-molli-sinfonia piirtyy tummasävyisenä ja intensiivisenä luomuksena. Tunnetulle klassisen tyylin tuntijalle Charles Rosenille se on "intohimon, väkivallan ja surun" teos.

Ensiosan pääteemassa eleganssi ja surumielisyys kietoutuvat saumattomasti yhteen, mutta osassa on myös valoisammat (sivuteema) ja myrskyisämmät (kehittely) käänteensä. Es-duurissa oleva hidas osa alkaa tasapainoisen idyllisissä tunnelmissa, mutta kehittelyjaksossa sitäkin sävyttää teokselle ominainen sisäinen levottomuus. Menuetti on mollisävyissään ja synkooppien tehostamassa tummassa uhmassaan kaukana perinteisestä aristokraattisesta hovitanssista.

Monista ajan mollisinfonioista poiketen Mozart ei kääntynyt finaalissa duuriin vaan on loppuun asti uskollinen teoksen perusvireelle. Osa kuuluu jo jyrkkäpiirteisestä avausteemastaan lähtien Mozartin kiihkeimpiin sinfonianosiin, ja tunnelma vain syvenee kehittelyn kontrapunktisessa kuohunnassa. Pientä valoa tuo sivuteeman lempeys, mutta osan lopulla sekin on kääntynyt molliin kuin alleviivaten teoksen pohjimmaista traagisuutta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen