Betel-kirkko

Mestari & kisälli

Joseph Haydn: Jousikvartetto nro 3 C-duuri op. 76 "Keisarikvartetto"
Ludwig van Beethoven: Jousikvartetto nro 1 F-duuri op. 18 

Matti Koponen, viulu, ohjelmiston suunnittelija 
Elisabeth Stewart, viulu 
Mari Viluksela, alttoviulu 
Larimatti Punelpuro, sello 

Jousikvartetin kamarimusiikki-iltapäivässä soivat Beethovenin ja Haydnin sävelet. 1700-luvun lopulla Haydn oli jo tunnettu mestari, jonka kisällinä nuori Beethoven opiskeli. Haydn sävelsi Keisarikvarteton toisen osan Itävallan keisarille, ja nykyään melodia on käytössä Saksan kansallislaulussa Deutschlandlied.

Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.

Teokset

Joseph Haydn (1732–1809):
Jousikvartetto C-duuri op. 76/3, "Keisarikvartetto"

Allegro
Poco adagio; cantabile
Menuetto: Allegro
Finale: Presto

Joseph Haydnin ura huipentui kahteen Lontoon-matkaan 1791–92 ja 1794–95, joiden aikana hänen 12 viimeistä sinfoniaansa, ns. Lontoolaiset sinfoniat saivat ensiesityksensä. Niiden jälkeen keskeisiksi nou-sivat suuret vokaaliteokset: oratoriot Luominen ja Vuodenajat sekä viimeiset laajamuotoiset messut. Nii-den rinnalla syntyivät vielä hänen keskeisistä teoksistaan viimeiset jousikvartetot: kuusi kvartettoa op. 76 ja kaksi kvartettoa op. 77.

Opus 76 on sävelletty unkarilaisen kreivi Erdõdyn tilauksesta vuonna 1797 tai 1798, samaan aikaan Luo-minen-oratorion kanssa, ja se merkitsee lakipistettä Haydnin 68 teosta käsittävässä jousikvartettojen sar-jassa. Opuksen kolmas teos kantaa lisänimeä "Keisari", koska sen toinen osa perustuu Haydnin aiem-min vuonna 1797 keisari Frans II:n kunniaksi säveltämälle kauniille keisarihymnille "Gott, erhalte Franz der Kaiser", joka tunnetaan nykyisin Saksan kansallislaulun sävelmänä.

Teoksen avaa kepeähkö allegro-osa, jota pääaihe hallitsee lähes täysin ja saa osan aikana erilaisia muotoja aina rehevää maalaistanssia myöten. Toisessa osassa keisarihymnistä luodaan neljä arvokkuu-tensa säilyttävää mutta tekstuureiltaan vaihtelevaa ja kontrapunktisesti rikkaammaksi kehkeytyvää muunnelmaa. Kolmantena on kansanomaisen juureva menuetti, jossa on laulullisempi, molliin kääntyvä trio. Vauhdikkaana ja paikoin kiihkeänäkin prestona rientävä finaali pysyy suurimman osan kestostaan c-mollissa ennen kuin avautuu lopussa valoisaksi ja vapauttavaksi C-duuriksi.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Jousikvartetto F-duuri op. 18/1

Allegro con brio
Adagio Affettuoso ed appassionato
Scherzo: Allegro molto
Allegro

Joonas Kokkonen vertaili kerran Beethovenin keskeisten teossarjojen asemaa ja totesi, että "pianoso-naatit olivat se aurankärki, sitten tulivat sinfoniat, sitten lopullisena yhteenvetona kvartetot". Ajatus teos-ten keskinäisistä suhteista toteutui erityisen havainnollisesti Beethovenin kolmeen tyylikauteen jaetun tuotannon varhais- ja päätöskausilla.

Beethoven aloitti kvartettosäveltäjän uransa vuosina 1798–1800 sävelletyllä kuuden jousikvarteton koko-elmalla op. 18, joka syntyi taitavana amatöörimuusikkona tunnetun ruhtinas Lobkowitzin tilauksesta. Te-okset heijastavat vielä paljossa Haydnin ja Mozartin perintöä, ja tässä suhteessa ne muodostuivat Beet-hovenin varhaiskauden yhteenvedoksi ja huipentumaksi. Kuitenkin jo niiden säveltämisen aikoihin oli oraallaan murroskausi, joka johti pian hänen kuohuvaan keskikauteensa.

F-duuri-kvartetto on opuksen 18 kuudesta kvartetosta laajin. Parhaat klassisen kvartettokirjoittamisen ihanteet hallitsevat teosta jo sen sonaattimuotoisesta avausosasta lähtien. Vaikuttavimmin tavanomaisen perusklassismin rajat murtaa koskettava hidas osa, kvarteton emotionaalinen ydin. Kun Beethovenin ystävä viulisti Karl Amenda kerran totesi säveltäjälle, että osa toi hänen mieleensä kahden rakastavaisen eron, Beethoven vastasi: "Hyvä. Osaa säveltäessäni ajattelin Romeon ja Julian hautakammiokohtausta." Kolmantena osana ei ole enää vanhahtava menuetti vaan modernimpia ihanteita edustava scherzo, ja finaalina on vauhdikas, kehittelyjaksossa kontrapunktin rikastama sonaattirondo.

Teosesittely: Kimmo Korhonen