Aikamme naisten ääni

Anne Victorino d’Almeida: Desassossego 
Jennifer Higdon: Light refracted
Kirsten Volness: Sin Sin Sin
Dobrinka Tabakova: Insight

Jun Saotome, oboe
Henna Jämsä, klarinetti, ohjelmiston suunnittelija
Etienne Boudreault, fagotti
Tanja Nisonen, käyrätorvi, ohjelmiston suunnittelija
Ilana Gothoni, viulu 
Jasmine Beams, alttoviulu 
Andreas Helling, sello 
Aapo Kyyhkynen, kontrabasso
Eveliina Kytömäki, piano

”Jokainen kappale on mielestämme todellinen helmi ja ansaitsee tulla kuulluksi!” Kamarimusiikkikonserttiin on koottu aarrearkullinen upeita, vähemmän kuultuja nykymusiikkisäveltäjien teoksia. Ohjelmiston suunnittelijoiden löytöretki nuottiarkistojen syövereissä synnytti konsertillisen mielenkiintoisia ja monipuolisia 2000-luvun naissäveltäjien teoksia.

Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.

Teokset

Anne Victorino d'Almeida (s. 1978):
Desassossego

Portugalilainen Anne (Ana) de Medeiros Harlé Victorino d'Almeida on varttunut kulttuurisesti poikkeuksellisen aktiivisessa perheessä. Hänen isänsä António Victorino d'Almeida on säveltäjä, kapellimestari, pianisti ja kirjailija, hänen vanhempia siskojaan ovat puolestaan kansainvälisesti tunnettu näyttelijä ja laulaja Maria de Medeiros sekä näyttelijänä ja ohjaajana työskentelevä Golden Globe -palkittu Inês de Medeiros. Perheen taidemyönteisessä ilmapiirissä Anne Victorino d'Almeida aloitti musiikinharrastuksen jo nelivuotiaana soittamalla pianoa. Myöhemmin hänen pääsoittimekseen tuli viulu, ja sävellystyön lisäksi hän on työskennellyt myös viulunsoiton opettajana.

Anne Victorino d'Almeidan tuotantoon sisältyy sekä konserttiteoksia että musiikkia näytelmiin ja elokuviin. D'Almeidan kamarimusiikkituotannossa kiinnittävät huomiota monet eri vaskipuhaltimille kirjoitetut teokset. Hänen uudempaan tuotantoon kuuluva Desassossego on omistettu portugalilaiselle käyrätorvitaiteilijalle Bernardo Silvalle, joka kantaesitti teoksen kesällä 2019 Belgiassa Gentin kuninkaallisessa konservatoriossa.

Teoksen otsikko tarkoittaa "rauhattomuutta" tai "levottomuutta", ja teoksesta voi aistia verhottua sisäistä ailahtelevuutta. Se alkaa mietiskelevän rauhallisin sävyin mutta tulee vähitellen tunnelmaltaan levottomammaksi. Toisena taitteena on hiukan prokofjevmainen, marssimaisesti askeltava ja särmikkäämpi välitaite, josta palataan alun tunnelmiin mutta nyt katkelmallisemmassa ja alistuneemmassa muodossa.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Jennifer Higdon (s. 1962):
Light refracted

Inward
Outward

Jennifer Higdon kuuluu tämän hetken menestyneimpiin ja arvostetuimpiin amerikkalaissäveltäjiin. Hänen ansioluetteloonsa sisältyvät niin arvostettu Pulitzer-palkinto vuonna 2010 viulukonsertosta (2008) kuin kolme parhaan uuden sävellyksen Grammyakin lyömäsoitinkonsertosta (2010), alttoviulukonsertosta (2018) ja harppukonsertosta (2020). Konserttojen ja muiden orkesteriteosten lisäksi hän on säveltänyt oopperan Cold Mountain (2015), suuren määrän kamarimusiikkia sekä vokaaliteoksia.

Higdonin musiikissa on vahvasti emotionaalinen, jopa uusromanttiseksi kuvattu perusta, mutta nopeiden osien liikevauhdissa on usein myös minimalismin mieleentuovaa sykettä. Higdon on luonnehtinut sävellystapaansa intuitiiviseksi, eli hän ei halua rakentaa teoksiaan minkään valmiiden perusmuotojen tai systeemien mukaan vaan antaa niiden kehittyä omaa luonnollista kulkuaan. Tämä tulee esiin myös klarinetin, jousitrion ja pianon kamariyhtyeelle sävelletyssä teoksessa Light refracted (2002).

Higdon on kertonut ilmentäneensä teoksessa valon heijastumista ihmisissä, sisäistä näkemystä valosta joka on mietiskelevää ja tunneasteikoltaan laaja-alaista, sekä ulkoista heijastumaa, joka on tässä tapauksessa täynnä energiaa. Näitä vastaavat teoksen kaksi osaa. Inward (Sisäänpäin) on ranskalaissävyistä, vapaasti soljuvaa, tiivistyvää ja tasaantuvaa musiikkia, joka elää sujuvasti erilaisten liike- ja tunnetilojen välillä. Lyhyempi Outward nykivän vauhdikas osa, jonka liiketuntu säilyy läpi osan, myös hetken hiljaisemmassa välitaitteessa.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Kirsten Volness (s. 1980):
Sin Sin Sin

Wrath (Viha)
Pride (Ylpeys)
Gluttony (Ylensyönti)

Yhdysvaltalainen Kirsten Volness kuuluu niihin säveltäjiin, joita ei voi paketoida sievästi jonkin yhden selkeärajaisen tyylietiketin sisään. Hän saattaa soveltaa yksittäisissä teoksissa hyvinkin erilaisia lähtökohtia ja myös yhdistää erilaisia tyylielementtejä taidemusiikista jazziin ja rockiin. Hänen teostensa innoittajina voivat olla yhtä lailla luonto ja myytit kuin ympäristöllisiin ja sosiaalipoliittisiin ongelmiin liittyvät kysymykset. Volness on säveltänyt orkesteri-, kamari- ja vokaalimusiikin lisäksi myös multimediaa ja elektroakustista musiikkia edustavia teoksia.

Kamariyhtyeteos Sin Sin Sin (2017) on syntynyt täydentämään taidemaalari William Woodwardin (s. 1935) näyttelyä The Seven Deadly Sins (Seitsemän kuolemansyntiä). Teoksessa on kolme osaa, joita on innoittanut kolme eri synteihin liittyvää maalausta. Woodwardin teknisesti taiturillisissa ja railakkaissa kuvissa esitetään kuolemansyntejä sirkusympäristössä olevien ihmisten ja eläinten avulla, ja Volness on halunnut osaltaan korostaa esitettyjen syntien humoristisia piirteitä.

Volnessin teoksen avausosa Wrath (Viha) on vauhdikkaasti sykkivää, kolistelevan kulmikasta musiikkia. Keskiosa Pride (Ylpeys) on luonteeltaan rauhallisempi oboen ja fagotin laulaessa omia linjojaan jousten ja käyrätorven hidasliikkeisen taustan yllä. Päätösosa Gluttony (Ylensyönti) pitää hellittämättä kiinni minimalistissävyisestä, 7/8-tahtilajissa onnahtelevasta sykkeestään. Ja jos yksi kerta ei ole tarpeeksi, voivat muusikot säveltäjän mukaan soittaa osan halutessaan uudelleenkin ja nyt aiempaa nopeammin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Dobrinka Tabakova (s. 1980):
Insight

Bulgariassa syntynyttä mutta 11-vuotiaasta lähtien Lontoossa asunutta Dobrinka Tabakovaa on luonnehdittu säveltäjäksi, jonka musiikissa on "säteileviä tonaalisia harmonioita ja suuria, vuolaita eleitä, joista välittyy vahva emotionaalinen syvyys" (The Strad). Hän on itse puhunut kommunikatiivisuudesta, selkeästi rakentuvan kokonaismuodon ja melodisen linjan tärkeydestä ilmaisulleen mutta myös muusikoiden energiasta ja intohimosta luovuutensa sytykkeinä. Hänen tuotantoonsa sisältyy teoksia monipuolisesti erilaisille kokoonpanoille. Vuonna 2013 hänen jousiyhtyeteoksia sisältävä levynsä String Paths oli Grammy-ehdokkaana, ja sen musiikkia oli mukana Jean-Luc Godard'n palkitulla elokuvalla Adieu au langage (2014).

Jousitriolle sävelletty Insight on vuodelta 2002. Sen otsikon "syvä ymmärrys" tai "selvä käsitys" liittyy jousitrioon soittimena, sen soittimien vahvaan sisäiseen yhteyteen. Tabakovan mukaan "tämän jousitrion päätarkoituksena on osoittaa se yhtenäisyys, joka vallitsee jousitriossa. Minua kiinnosti eniten tutkia jousitekniikoita ja muuttaa trion sointi joksikin aivan muuksi instrumentiksi. Tämän vuoksi mukana on vihjaus harmonikan sointiin (erityisesti teoksen alussa) tai vaskifanfaareihin. Teos rakentuu kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä jaksosta..."

Insight alkaa kasvunsa jousten pitkien äänten hitaasti hengittävänä pintana, joka taittuu hauraiksi soinneiksi. Toisteisten kuvioiden nopealiikkeinen taite heijastaa minimalistisia virikkeitä ja tasaantuu rauhallisemmaksi päätösjaksoksi.

Teosesittely: Kimmo Korhonen