Tämä on mennyt tapahtuma.
Sinfonia sellolle
Olli Mustonen, kapellimestari
Daniel Müller-Schott, sello
Turun filharmoninen orkesteri
Sergei Prokofjev: Sinfonia Concertante e-molli op. 125
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 4 f-molli op. 36
Daniel Müller-Schott on yksi maailman kysytyimmistä sellotähdistä, ja New York Times on ylistänyt hänen intensiivistä ilmaisuvoimaansa. Prokofjevin Sinfonia Concertante on taatusti sellistin hallussa, sillä Müller-Schott on myös levyttänyt teoksen. Sinfonia nro 4 oli Tšaikovskin omasta mielestä yksi hänen onnistuneimpia sävellyksiään. Venäläisten sinfonioiden illan johtaa taiteellinen johtaja Olli Mustonen.
Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.
Esiintyjät
Kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Kauden kesto on kolme vuotta, ja sopimukseen kuuluu kaksi optiovuotta. Mustonen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, jolla on maailmanlaajuinen kontaktipinta eturivin taiteilijoihin ja vahvat vaikuttajaverkostot kotimaassa.
Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Daniel Müller-Schott on yksi maailman kysytyimmistä sellotähdistä, ja häntä voi kuulla kaikilla suurilla kansainvälisillä konserttilavoilla. Müller-Schott on esiintynyt monien huippuorkesterien kanssa ympäri maailmaa. Esimerkkeinä mainittakoon Berliinin, Münchenin, Pariisin ja Kööpenhaminan radion sinfoniaorkesterit. The New York Times on ylistänyt hänen intensiivistä ilmaisuvoimaansa ja raudanlujaa tekniikkaansa.
Müller-Schottia pidetään 2000-luvun klassisen musiikin lähettiläänä, sillä suurien sellokonserttien esittämisen lisäksi Daniel Müller-Schottilla on erityinen intressi löytää tuntemattomia teoksia ja laajentaa sellon ohjelmistoa esimerkiksi omilla transkriptioillaan tai tekemällä yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa. Müller-Schott on ollut myöskin monta vuotta mukana "Rhapsody in School" -projektissa. Hän antaa säännöllisesti mestarikursseja ja auttaa tukemaan nuoria muusikoita Euroopassa, Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Australiassa.
Müller-Schott opiskeli Walter Nothasin, Heinrich Schiffin ja Steven Isserlisin johdolla. Sellotähti on saanut muun muassa Aida Stucki -palkinnon ja vuoden kestävän yksityisen lukukauden Mstislaw Rostropovitšin alaisuudessa. Müller-Schott voitti jo 15-vuotiaana ensimmäisen palkinnon nuorten muusikoiden kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa Moskovassa vuonna 1992.
Teokset
1. Andante
2. Allegro giusto
3. Andante con moto
Prokofjevin Sinfonia concertante sellolle ja orkesterille sai alkunsa vuonna 1938 valmistuneesta sellokonsertosta. Konsertto sai kantaesityksessään torjuvan vastaanoton, eikä Prokofjev itsekään ollut siihen tyytyväinen. Konserton uusi elämä alkoi 1947, kun Prokofjev kuuli sen nuoren taiturin Mstislav Rostropovitšin soittamana. Esityksen jälkeen Prokofjev kävi kiittämässä sellistiä mutta totesi samalla haluavansa korjata teosta. Kun hän sitten 1950-51 ryhtyi korjaustyöhön, hän tuli muokanneeksi konserttoa niin paljon, että se oli jo lähestulkoon uusi teos, ja hän antoikin sille uuden nimen. Kantaesityksen helmikuussa 1952 Moskovassa soitti Rostropovitš, jolle teos on myös omistettu.
Sinfonia concertante jäi Prokofjevin viimeiseksi konsertoksi ja kuuluu hänen myöhäistuotantonsa keskeisiin teoksiin. Prokofjev sai solistiosuuden toteuttamisessa apua Rostropovitšilta, joka ehdotti teokseen monia soittimellisesti tehokkaampia ratkaisuja. Näin solistiosuus laajeni sekä lyyrisen laulavaan että virtuoosiseen suuntaan.
Teos on kolmiosainen mutta poikkeaa kokonaishahmoltaan tavanomaisesta konserttomuodosta. Keskitempoinen ensiosa perustuu kahden perusilmeeltään laulavan aiheen rauhalliselle kehittelylle eikä pyrikään mihinkään kärjistettyyn draamaan. Nopea osa on keskellä, mutta siinäkin on motorisen vauhdin ja virtuoosisuuden lisäksi laajakaarista laulavuutta. Viimeinen osa on muunnelmamuotoinen ja hyvän muunnelmasarjan tapaan sekä materiaaliltaan yhtenäinen että tunnelmiltaan ja tekstuureiltaan moni-ilmeinen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Andante sostenuto – Moderato con anima
Andantino in modo di canzona
Pizzicato ostinato (Allegro)
Allegrio con fuoco
Syvä henkinen murros sijoittuu Tšaikovskin sinfoniasarjassa kolmannen ja neljännen sinfonian väliin ja jakaa sinfoniat tavallaan kahteen ryhmään. Yhden ja saman säveltäjän niistä kaikista toki tunnistaa, mutta kolmessa jälkimmäisessä sinfoniassa ilmaisu on tullut olennaisesti painokkaammaksi ja emotionaalinen lataus väkevämmäksi.
Murroksen taustaa on haettu monelta taholta. Yleensä on viitattu Tšaikovskin vuonna 1877 solmimaan avioliittoon, joka oli hänen homoseksuaalisuutensa valossa sekä järjetön että traaginen. On ajateltu, että nopeasti purkautuneen avioliiton aiheuttama tunnekuohu olisi osaltaan vaikuttanut myös neljänteen sinfoniaan, joka valmistui lopullisesti alkuvuodesta 1878. Todellisuudessa sinfonia oli ollut jo pitkään työn alla ja kolme ensimmäistä osaa valmiina, kun Tšaikovski tutustui tulevaan vaimoonsa toukokuussa 1877. Tosin on mahdollista, että Tšaikovski on muuttanut näitä varhaisempiakin osia sävellystyön loppuvaiheissa mutta tuskin niin paljon, että teoksen olemus olisi täydellisesti muuttunut.
Teoksen valmistuttua Tšaikovski kuvaili teoksen lähtökohtia tukijalleen Nadezda von Meckille. Ensiosan johdantoa hallitseva fanfaariaihe, joka esiintyy teoksessa muutoinkin tärkeässä roolissa, kuvastaa Tšaikovskin mukaan "kohtaloa, tuota turmiollista voimaa, joka ehkäisee pyrkimyksen onneen, päämäärän saavuttamiseen, voimaa joka Damokleen miekan tavoin aina uhkaa pään yllä". Ensiosa muodostaa sinfonian painopisteen, ja säveltäjä luonnehti myös muita ensiosan aiheita: nopean jakson avaava jousiteema ilmentää antautumista epätoivolle ja klarinetin aloittama keveämpi teema tuudittautumista unelmiin.
Hitaassa osassa sekoittuvat alakuloisuus ja lämpö. Tai niin kuin Tšaikovski totesi: "On surullista ja kuitenkin niin suloista viipyä mietiskellen menneisyydessä". Kolmantena osana on pizzicatojen hallitsema scherzo, jonka puhaltimille kirjoitettua trioa säveltäjätoveri Sergei Tanejev moitti balettimaiseksi.
Finaali on Tšaikovskia riehakkaimmillaan. Osassa on silti myös hillitympi ulottuvuutensa, jota edustavan puupuhaltimien aiheen Tšaikovski muokkasi kansansävelmästä. Kohtaloa symboloivan fanfaariaiheen paluu tuntuu katkaisevan finaalin elämänlangan, mutta musiikki nousee uudelleen hurmioituneeseen voimaan. "Iloitse toisten ilosta, niin voit vielä elää", kuvaili Tšaikovski. Vaikka sinfonian voi kokea kriisiprosessin ilmentymäksi, se kuvastaa nimenomaan voitettua kriisiä ja on voitonsinfonia siinä missä toinen, kuuluisampi kohtalonsinfoniakin: Beethovenin viides.
Teosesittely: Kimmo Korhonen