Tämä on mennyt tapahtuma.
Klassismin pyörteissä
Julian Rachlin, kapellimestari
Lilia Pocitari, viulu
Turun filharmoninen orkesteri
Maksim Berezovski: Sinfonia C-duuri
Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 4 D-duuri
Joseph Haydn: Sinfonia nro 104 D-duuri ”Lontoo”
Julian Rachlinin konsertissa kuullaan upea klassinen ohjelmisto. Berezovski sävelsi paljon hengellistä musiikkia, mutta C-duuri-sinfonia on osoitus hänen taidoistaan myös maallisen musiikin parissa. Mozartin viulukonsertto on täynnä riemua ja iloa. Teoksen tulkitsee kilpailumenestyjä ja kovaa vauhtia urallaan nouseva Lilia Pocitari, joka on saanut oppia muun muassa Rachlinin mestarikursseilta. Illan päättää Haydnin viihdyttävä musiikki, kun mukaan on valikoitunut Lontoo-sinfonioista nro 104.
Turvallisuutesi on meille tärkeää. Tutustuthan korona-ajan turvallisuusohjeisiimme tästä linkistä.
Esiintyjät
Kapellimestari ja viulisti Julian Rachlin on Turun filharmonisen orkesterin lisäksi Kristiansandin sinfoniaorkesterin päävierailija sekä Royal Northern Sinfonian taiteellinen partneri. Julian Rachlin on yksi aikamme ylistetyimpiä taiteilijoita. Yli kolmekymmenvuotisen uransa aikana Rachlin on toiminut ympäri maailmaa niin kapellimestarina, solistina, kamarimuusikkona, opettajana, taiteellisena johtajana kuin levyttävänä taiteilijanakin. Viulistina Rachlin on esiintynyt käytännössä jokaisen merkittävän orkesterin ja kapellimestarin kanssa, ja myös kapellimestarina hän on tuttu näky maailman merkittävimmillä konserttilavoilla. Hänen esiintymisensä ovat ihastuttaneet yleisöjä ympäri maailmaa ja hänen tulkintansa ovat vakiinnuttaneet hänen paikkansa klassisen musiikin kärkijoukoissa.
Viime aikojen kohokohtiin kuuluvat solistiesiintymiset muun muassa Münchenin ja Los Angelesin filharmonisen orkesterin kanssa ja esiintymiset kapellimestarina muun muassa Chicagon sinfoniaorkesterin, Israelin filharmonisen orkesterin ja Wienin sinfoniaorkesterin kanssa.
Rachlin on myös tehnyt yhteistyötä digitaalisten installaatioiden parissa ja työskennellyt muun muassa John Malkovichin, Sir Roger Mooren sekä Gerard Depardieun kanssa. Rachlinin perustama musiikkifestivaali "Julian Rachlin and Friends" nauttii kansainvälistä suosiota. Vuonna 2021 hänet nimitettiin Eisenstadtissa olevan Esterházyn palatsin Herbstgold-Festivalin taiteelliseksi johtajaksi. Rachlinin perustama Julian Rachlin and Friends Foundation tukee lahjakkaiden nuorten muusikoiden urakehitystä. Vuodesta 1999 Rachlin on opettanut Wienin yksityisessä musiikki- ja taideyliopistossa. Rachlin on myös UNICEFin hyväntahdonlähettiläs.
Rachlinin levytykset Sony Classical, Warner Classics ja Deutsche Grammophon -levymerkeille ovat saaneet ylistystä. Julian Rachlin soittaa vuodelta 1704 peräisin olevalla Stradivarius-viululla ja vuoden 1785 Lorenzo Storioni -alttoviululla. Soittimet omistaa Dkfm. Angelika Prokopp -instituutti.
Lilia Pocitari syntyi muusikkoperheeseen Moldovan pääkaupungissa Chisinaussa vuonna 1997. Hän aloitti viulunsoiton opiskelun kolmevuotiaana. Hän on opiskellut Bukarestissa Radu Popescun oppilaana, sekä Chisinaussa Galina Buinovschin ja Svetlana Balaescun oppilaana.
Vuonna 2019 Pocitari suoritti kandidaatin tutkintonsa Buchmann-Mehtan musiikkikorkeakoulussa Tel Avivissa Ilya Konovalovin luokalla. Maisteriopintojaan Pocitari suorittaa Berliinin musiikkikorkeakoulu Hanns Eislerissä professori Ulf Wallinin johdolla, sekä Wienin yksityisessä musiikki- ja taideyliopistossa (Musik und Kunst Privatuniversität der Stadt Wien) Julian Rachlinin johdolla.
Pocitari on voittanut palkintoja monissa kansainvälisissä kilpailuissa, kuten esimerkiksi liettualaisessa nuorille pianisteille ja viulisteille suunnatussa kilpailussa Balys Dvarionasissa. Liettuan lisäksi Pocitari on voittanut palkintoja Romaniassa, Valko-Venäjällä, Bulgariassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa. Pocitari on kartuttanut esiintymiskokemustaan soittamalla useiden eri kapellimestarien johdolla, ja osallistunut muun muassa Stefan Gheorghiun ja Alexey Lundinin mestarikursseille.
Pocitari soittaa vuodelta 1779 peräisin olevaa Nicola Bergonzi viulua, jonka hänelle on antanut lainaan Alpha Capital Anstalt.
Teokset
I Allegro molto
II Andante
III Presto
Maksim Berezovski piirtyy vain haurain vedoin esiin historian hämärästä. Tiedot hänen elämästään ovat paitsi niukkoja myös paikoin ristiriitaisia; esimerkiksi hänen synnyinvuodestaan esitetyt arviot levittäytyvät peräti kahden vuosikymmenen ajalle vuosille 1725-45. Se kuitenkin tiedetään, että hän oli syntynyt nykyisen Ukrainan alueella silloisessa kasakkahetmanaatissa, joka liitettiin myöhemmin osaksi Venäjää, ja Berezovskilla on historiallinen asema yhtenä keisarillisen Venäjän varhaisimmista säveltäjistä.
Berezovski muistetaan parhaiten hengellisen vokaalismusiikin säveltäjänä, mutta hän vietti vuodet 1769-73 opintomatkalla Italiassa ja sävelsi tänä kautena myös oopperan Demofonte (Livorno 1773), sinfonian C-duuri sekä muutamia kamarimusiikkiteoksia. Palattuaan Italiasta Venäjälle hän työskenteli kapellimestarina Pietarin hoviteatterissa.
Berezovskin sinfonia on vuosilta 1770-72, mutta se löytyi Vatikaanin arkistoista vasta 2000-luvun alussa. Sillä on asema ensimmäisenä venäläisenä sinfoniana, joskin sitä on mainittu myös ensimmäiseksi ukrainalaiseksi sinfoniaksi. Tyyliltään se edustaa italialaista kolmiosaista alkusoittotyyppistä sinfoniaa, ja tauotta yhteen soitettavat osat kytketään toisiinsa jatkoa vaativin harhalopukkein. On myös ehdotettu, että kyse saattaisi olla Demofonte-oopperan kadonneesta alkusoitosta. Muodoltaan tiiviissä teoksessa on lyhyen kehittelyn rikastama nopea avausosa, laulava hidas osa ilmaisua syventävine mollikäänteineen sekä energisen sähäkkä finaali hetkittäisine marssimaisine ja fanfaarimaisine sotilaseleineen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro
Andante cantabile
Rondeau: Andante grazioso – Allegro ma non troppo
Mozartin viisi viulukonserttoa kumpusivat pianokonserttojen tavoin hänen omakohtaisesta kosketuksestaan soittimeen. Hänhän ei ollut vain loistokas pianisti vaan myös erinomainen viulisti. Viulukonsertoista ensimmäinen valmistui alkuvuodesta 1773 ja oli hänen ensimmäinen konserttonsa ylimalkaan, muut neljä ovat vuodelta 1775. Viulukonsertot voi jakaa soittoteknisesti ja musiikillisesti kahteen ryhmään siten, että konsertoista kolme viimeistä ovat painokkaampia ja sisällöltään rikkaampia kuin kaksi ensimmäistä.
Konsertot on valettu jokseenkin yhdenmukaiseen muottiin. Niissä on samankaltainen kolmiosainen kokonaismuoto, ja orkesteri on kaikissa sama klassismin kauden perussoittajisto, jossa on jousiston lisäksi kahdet oboet ja kahdet käyrätorvet sekä haluttaessa myös yksi tai kaksi fagottia vahvistamassa bassolinjaa.
Viulukonserton nro 4 D-duuri ensiosassa voi kiinnittää huomiota marssimaisiin rytmeihin, jotka ovat tuttuja myös monista Mozartin pianokonsertoista. Osan muotoon liittyy se erikoisuus, että avausteema on jätetty pois kertausjaksosta. Hidas osa on pitkälinjaisesti laulavaa musiikkia, kuin jostakin Mozartin oopperakohtauksesta tähän siirretty. Kolmen viimeisen viulukonserton finaaleissa Mozart on yhdistänyt tasa- että kolmijakoista materiaalia, pisimmälle vietynä D-duuri-konsertossa. Tässä rondo-finaalissa sirostelevat Andante grazioso –jaksot (2/4) vuorottelevat sähäkämpien Allegro ma non troppo –jaksojen (6/8) kanssa, minkä lisäksi osan keskellä on vielä kansanomaisemmin soiva episodi 4/4-tahtilajissa.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Adagio – Allegro
Andante
Menuetto ja trio: Allegro
Finale: Spiritoso
Kaksi Englannin-matkaa vuosina 1791-92 ja 1794-95 huipensivat Joseph Haydnin uran sinfonikkona. Näiden matkojen aikana ensiesitettiin hänen 12 viimeistä sinfoniaansa, jotka saivat lähes hurmioituneen vastaanoton lontoolaiselta yleisöltä. Kokonaisuudessaan 12 sinfonian ryhmää kutsutaan Haydnin "Lontoolaisiksi sinfonioiksi", minkä lisäksi sarjan päätösteos D-duuri-sinfonia tunnetaan vielä erikseen lisänimellä "Lontoo". Vaikka Haydn ei voinut tietää sen jäävän hänen viimeisekseen, se muodostaa osuvan päätöksen hänen uljaalle sinfoniasarjalleen.
Lontoon-sinfonioilla on monia yhdistäviä piirteitä, esimerkiksi yhtä lukuun ottamatta kaikki niistä alkavat hitaalla johdannolla. Jo aikalaiset ihailivat Haydnin ekonomisuutta materiaalin hyödyntämisessä ja panivat merkille, kuinka Lontoo-sinfonian ensiosan vaikuttavassa johdannossa painokkaasti esiin tuotu kvintti-intervalli yhdistää eri osien teemoja. Lisäksi ensiosa on käytännössä monotemaattinen eli yhden keskeisen teeman ympärille rakentuva. Sama ekonomisuus tulee esiin myös hitaassa osassa, jonka kontrastoiva keskijakso pohjautuu osan yksinkertaisempien äärijaksojen materiaaliin.
D-duuri-sinfoniaa hallitsee nuorekas ja optimistinen ilmapiiri. Se korostuu erityisesti finaalissa, jonka tarttuva pääteema on vasten urkupistebassoa soiva muunnelma kroatialaisesta kansansävelmästä O Jelena. Teemaa käsitellään myös kontrapunktisesti, ja näin osassa tavallaan kiteytyy Haydnin laaja ilmaisuasteikko maanläheisestä kansanomaisuudesta korkeimpaan sävellykselliseen oppineisuuteen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen