Tämä on mennyt tapahtuma.
Vain verkkokonsertti: Valovoimaa
Koronarajoitusten takia konsertti lähetetään ainoastaan verkkokonserttina. Verkkolähetyksen seuraaminen on maksutonta.
Julian Rachlin, kapellimestari ja viulu
Sarah McElravy, alttoviulu
Turun filharmoninen orkesteri
Max Bruch: Kaksoiskonsertto e-molli op. 88
Franz Schubert: Sinfonia nro 8 h-molli “Keskeneräinen”
Johannes Brahms: Viulukonsertto D-duuri op. 77
Julian Rachlinin ja Sarah McElravyn valovoimainen yhteissoitto hullaannutti yleisön vuonna 2017. Maailman merkittävimmillä konserttilavoilla esiintyvät tähtitaiteilijat tulkitsevat duona Bruchin mieleenpainuvan kaksoiskonserton. Konsertti hellii romantiikan musiikin ystäviä, kun koko ohjelmisto on täynnä aikakauden keskeisimpien säveltäjien teoksia. Kaksoiskonserton jälkeen uppoudutaan Schubertin klassikkoaseman saavuttaneeseen sinfoniaan ja Brahmsin viulukonserttoon.
Esiintyjät
Viulisti, alttoviulisti ja kapellimestari Julian Rachlin on aikamme arvostetuimpia muusikoita. Ensimmäiset 30 vuotta urastaan hän on esiintynyt solistina maailman johtavien kapellimestarien ja orkesterien kanssa. Rachlin on Royal Northern Sinfonian, Turun filharmonisen orkesterin ja Kristiansandin sinfoniaorkesterin päävierailija.
Rachlinin tulevan kauden kohokohtiin kuuluu Indianapoliksen sinfoniaorkesterin kauden avaaminen kapellimestari Krzysztof Urbańskin kanssa. Muita kohokohtia ovat lisäksi esiintymiset Los Angelesin filharmonikoiden, Wienin filharmonikoiden, Israelin filharmonikoiden sekä Mariinskin orkesterin kanssa. Lisäksi Rachlin johtaa tällä kaudella muun muassa Chicagon sinfoniaorkesteria, Birminghamin sinfoniaorkesteria, Varsovan filharmonikoita ja Prahan filharmonikoita sekä tekee kiertueen Japaniin Münchenin sinfoniaorkesterin kanssa.
Liettuassa syntynyt Rachlin muutti Wieniin 1978. Hän opiskeli viulunsoittoa Boris Kuschnirin ja Pinchas Zukermanin johdolla Wienin konservatoriossa. Voitettuaan Euroviisujen vuoden nuorimman muusikon palkinnon vuonna 1988, hänestä tuli nuorin Wienin filharmonisen orkesterin kanssa koskaan soittanut solisti. Hän debytoi orkesterin kanssa Riccardo Mutin johdolla.
Rachlinin levytykset Sony Classical, Warner Classics ja Deutsche Grammophon -levymerkeille ovat saaneet ylistystä. Rachlin on myös UNICEFin hyväntahdonlähettiläs. Julian Rachlin soittaa vuodelta 1704 peräisin olevalla Stradivarius-viululla ja vuoden 1785 Lorenzo Storioni -alttoviululla. Soittimet omistaa Dkfm. Angelika Prokopp -instituutti.
Sarah McElravy nauttii monipuolisesta ja kansainvälistä urasta. Hän esiintyy konserttisolistina, resitaalein ja kamarimusiikkikokoonpanoissa ja on yksi harvoista yhtä virtuoottisesti niin viulun kuin alttoviulunkin hallitsevista arteisteista.
Viimeaikaisiin kohokohtiin kuuluvat esiintymiset muun muassa Moskovan, Napolin ja Innsbruckin filharmonikoiden, Kristiansandin sinfoniaorkesterin ja Bayerischer Rundfunk Chamber Orchestran kanssa. Hän on soittanut kamarimusiikkia muun muassa Wienin Musikvereinissa, Suntory Hallissa, Prahan kevätfestivaaleilla sekä Julian Rachlin & Friends -festivaalilla Palma de Mallorcassa.
McElravy on Linden String Quartettin perustajajäsen. Kvartetti konsertoi laajasti, ja The Strad Magazine on kuvaillut yhtyettä hiotuksi, säteileväksi ja teräväksi. Vuonna 2014 McElravy perusti Chamber Music Society México -organisaation, jonka tarkoitus on esittää maailmanluokan kamarimusiikkia México Cityssä. McElravy toi Pohjois-Amerikan johtavia taiteilijoita esiintymään organisaation tapahtumissa ja tuotti koulutusohjelmia lahjakkaille nuorille Meksikolaisille muusikoille.
McElravy opiskeli Cleveland Institute of Musicissa Ohiossa, jonka jälkeen hän suoritti kahden vuoden residenssiohjelman Yalen yliopiston School of Musicissa. McElravy soittaa Ferdinando Gagliano -viulua vuodelta 1791 sekä vuoden 1785 Lorenzo Storioni alttoviulua, jotka hänelle on lainannut Dkfm. Angelika Prokoppin yksityissäätiö Wienissä, Itävallassa.
Teokset
Andante con moto
Allegro moderato
Allegro molto
Max Bruch sijoittui 1800-luvun jälkipuolen musiikillisissa mittelöissä säveltäjänä Brahmsin tavoin perinteisempään rintamaan ja vieroksui Wagnerin edustamaa ja usein edistykselliseksi koettua ns. uussaksalaista tyyliä. Hän työskenteli pitkään eri puolilla Saksaa, usein kiinnitettynä kapellimestarinvirkoihin, kunnes vuodesta 1891 hänen elämänsä sai vakaamman ilmeen, kun hän asettui loppuelämäkseen Berliiniin sävellyksenprofessoriksi ja taideakatemian johtajaksi.
Bruch tunnetaan nykyisin parhaiten muutamista solistiteoksista kuten ikisuositusta viulukonsertosta g-molli (1866), niin ikään viululle sävelletystä Skotlantilaisesta fantasiasta (1880) sekä selloteoksesta Kol nidrei (1881). Tätä sarjaa jatkaa myöhäiskauden teoksiin kuuluva kaksoiskonsertto klarinetille ja alttoviululle (1911). Bruch sävelsi sen klarinetistipojalleen Max Felixille, mutta hän teki teoksesta myöhemmin myös version viululle ja alttoviululle.
Kolmiosainen teos on kokonaisuutena sikäli epätavallinen, että hitain osa on ensimmäisenä. Solistien resitatiiveilla alkava avausosa on täynnä hehkuvan tunteikasta melodiikkaa parhaaseen täysromantiikan tyyliin, ja osassa häivähtää myös aihelma ruotsalaisesta kansansävelmästä Värmlandsvisan. Solistit kietoutuvat yhteen kuin musiikillisessa lemmenkohtauksessa. Kevyesti keinahteleva keskiosa on scherzon asemassa, mutta melodisuudessaan se on tavanomaista scherzoa laulullisempi. Repäisevillä fanfaareilla alkava ja solistisesti kahta muuta osaa haastavampi finaali luo teokselle energisen ja elinvoimaisen päätökseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro moderato
Andante con moto
Sinfonia ja ooppera olivat ne kaksi sävellyslajia, jotka Schubert arvosti korkeimmalle ja joiden parissa hän koki raskaimmat pettymyksensä. Hänen oopperoistaan vain yksi esitettiin hänen elinaikanaan, sinfonioista ei julkisesti yhtäkään. Vaikeuksia Schubert koki molempien sävellysmuotojen parissa muutoinkin, sillä häneltä tunnetaan valmistuneiden teosten lisäksi useita keskeneräisiksi jääneitä yritelmiä. Viimeisen kymmenen elinvuotensa aikana hän aloitti sinfonian säveltämisen ainakin kuusi kertaa, mutta näistä vain yksi – ns. suuri C-duuri-sinfonia – valmistui.
Schubertin keskeneräisistä sinfoniahankkeista yksi nousee merkityksessä muiden yläpuolelle: sinfonia h-molli (1822). Juuri sen tapauksessa keskeneräisyys on erityisen surullista, sillä siinä Schubertilla on ollut käsissään ainutlaatuinen mestariteos, klassismin ja romantiikan yhdistävänä nivelenä jopa uuden aikakauden avaus sinfonian historiassa.
Sinfonian erikoislaatuista asemaa symboloi jo sen sävellaji h-molli, jota sen enempää Haydn, Mozart kuin Beethovenkaan ei käyttänyt sinfoniansa pääsävellajina. Avausosassa sellojen ja kontrabassojen eleettömän vaikuttava hiljainen unisono-avaus luo tumman pohjustuksen oboen ja klarinetin pääaiheelle; sivuteemana on sellojen leveä laulumelodia. Kehittely alkaa salaperäisesti avauksen unisono-aiheella ja nousee vähitellen suorastaan Bruckneria ennakoiviin korkeuksia. Jälkimmäistä, E-duuriin kirjoitettua osaa hallitsee idyllinen tasapaino, jota horjauttaa merkittävimmin kaksi jylhän dramaattista mollipurkausta.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro non troppo
Adagio
Allegro giocoso, ma non troppo vivace – Poco più presto
Kun Brahms alkoi 1870-luvulla hahmotella viulukonserttoaan (1878), oli alusta lähtien selvää, että sen solistina esiintyisi aikansa hienoimpiin kuulunut viulisti Joseph Joachim. Brahmsin ja Joachimin ystävyys oli syntynyt jo 1850-luvun alkuvuosina, ja he olivat esiintyneet 1860-luvulla yhdessä laajoilla kiertueilla. Myös Joachimin viulistinlaatu vastasi Brahmsin ihanteita. Tämä ei ollut mikään pinnallinen virtuoosi vaan syvähenkinen tulkitsija.
Viulukonsertto on sukua edellisenä vuonna valmistuneen Brahmsin toisen sinfonian kanssa. Paitsi ajallinen läheisyys teoksia yhdistää myös sävellaji ja valoisan lämmin tunnelma. Toisaalta vaikka avaustahdit valavat konserttoon pastoraalisen tunnelman, ensiosassa on myös dynaaminen ulottuvuutensa. Kadenssin Brahms on jättänyt luultavasti viimeisen kerran klassis-romanttisessa konsertossa solistin harteille. Joachimista lähtien monet viulistit ja säveltäjät ovatkin laatineet kadenssista oman versionsa.
Brahmsin alkuperäiseen suunnitelmaan kuului sinfoninen neliosainen muoto, mutta hän päätyi lopulta perinteisempään kolmiosaisuuteen ja sävelsi teokseen uuden hitaan osan. Se on pääsävellajiin nähden etäisessä F-duurissa, joka tummenee keskitaitteessa fis-molliin. Pääroolin saa puhaltimien esittämä aihe, jonka ympärille solisti punoo kuvioitaan. Finaali-rondoa sävyttää riehakas unkarilaisväritys, Brahmsin kaunis kunnianosoitus osittain unkarilaista syntyperää olleelle Joachimille ja samalla viittaus tämän Brahmsille omistettuun unarilaissävyiseen viulukonserttoon.
Teosesittely: Kimmo Korhonen