Tämä on mennyt tapahtuma.
Vain verkkokonsertti: Joonas Kokkonen 100
Koronarajoitusten takia konsertti lähetetään ainoastaan verkkokonserttina. Verkkolähetyksen seuraaminen on maksutonta.
Olli Mustonen, kapellimestari
Senja Rummukainen, sello
Turun filharmoninen orkesteri
Felix Mendelssohn: Ruy Blas op. 95, alkusoitto
Joonas Kokkonen: Sellokonsertto
Johannes Brahms: Sinfonia nro 3 F-duuri op. 90
Joonas Kokkonen kuuluu Suomen arvostetuimpiin taidemusiikkisäveltäjiin. Hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta vuonna 2021. Konsertin keskiössä kuullaan hänen ainoa konserttomuotoinen sävellyksensä. Teoksen tulkitsee Senja Rummukainen, yksi Suomen nuorista huippumuusikoista. Hän voitti 2014 Turun sellokilpailut ja 2019 saavutti kuudennen sijan kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa. Saksalaisten romantikkojen teokset kehystävät sellokonserttoa.
Esiintyjät
Kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Kauden kesto on kolme vuotta, ja sopimukseen kuuluu kaksi optiovuotta. Mustonen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, jolla on maailmanlaajuinen kontaktipinta eturivin taiteilijoihin ja vahvat vaikuttajaverkostot kotimaassa.
Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Sellisti Senja Rummukainen on kuluneen vuosikymmenen aikana kasvanut sellon huippulupauksesta suomalaismuusikoiden kirkkaimpaan keskiöön. Kotimaisen konserttielämän tietoisuuteen hän nousi vuonna 2014 voittamalla Turun sellokilpailun. Vain kaksi vuotta myöhemmin hänet palkittiin finalistina Porton Guilhermina Suggia -awardsissa, ja vuonna 2019 hän saavutti finaalipaikan Pietarin kansainvälisessä Pjotr Tšaikovski -kilpailussa.
Menestystä seuranneita esiintymisiä esimerkiksi Mariinski-teatterin orkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Tampere Filharmonian, Turun filharmonisen orkesterin ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina ovat ylistäneet niin lehdistö, kollegat kuin yleisötkin. Rummukainen on esiintynyt solistina niin Valeri Gergijevin, Leif Segerstamin kuin Jorman Panulan johdolla. Vuodesta 2017 lähtien Rummukainen on soittanut Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä ja vieraillut myös Oslon filharmonisen orkesterin soolosellistinä.
Myös kamarimuusikkona Rummukainen on Suomen suosituimpia. Hän on jo vuosien ajan kuulunut tärkeimpien kotimaisten festivaalien, kuten Kuhmon kamarimusiikin, Turun musiikkijuhlien ja Oulun musiikkijuhlien soitannolliseen selkärankaan. Vierailujensa ohella hän on Helsingissä järjestettävän Kamarikesä-festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä Johannes Piirron, Kasmir Uusituvan, Tami Pohjolan ja Riina Piirilän kanssa. Kaudella 2020/21 Rummukainen palaa Helsingin kaupunginorkesterin solistiksi Elgarin sellokonsertolla ja tekee debyyttinsä Tapiola Sinfoniettan kanssa soittamalla Schumannin sellokonserton. Hän esiintyy myös Münchenissä yhdessä Daniel Müller-Schottin kanssa sekä Helsingissä järjestettävässä CelloFestissä. Lisäksi häntä voi kuulla useilla eurooppalaisilla festivaaleilla sekä Aku Louhimiehen Odotus-elokuvan ääniraidalla.
Rummukainen opettajistaan on avannut hänelle aina uuden oven musiikin loputtomiin mahdollisuuksiin. Opintonsa Rummukainen aloitti Taru Aarnion ja Allar Kaasikin luokilla. Sibelius-Akatemiassa Marko Ylösen johdolla hän oppi käsittelemään suuria linjoja ja isoja kokonaisuuksia. Norjan musiikkikorkeakoulussa Truls Mørkin luokalla ja Essenin Folkwang-yliopistossa Young Chan-Chon johdolla hän löysi oman, persoonallisen äänensä, ja Berliinin musiikkiyliopiston Jens Peter Maintzin avustuksella löytyi vielä yksi osa Rummukaisen työkalupakkiin: taito paneutua teoksen pienten yksityiskohtien kauneuteen mikroskooppisella tarkkuudella.
Rummukainen tavoittelee sellostaan samaa puhuttelevaa ja sävykästä sointia, johon hän itsekin ihastui kuullessaan soitinta ensimmäistä kertaa Itä-Helsingin musiikkiopistossa kuusivuotiaana. Sellaisella soinnilla voi ilmaista tunteita ja herättää niitä muissa jopa tarkemmin kuin sanoilla, koska juuri sello on kaikista instrumenteista lähimpänä ihmisen äänenväriä. Soitti Rummukainen Robert Schumannin intiimejä duoja tai kamarillista konserttoa tai vaikka Dmitri Šostakovitšin konserttojen paikoin viiltäviä juoksutuksia, hänen syvälle kehoon tunkeutuva soittonsa löytää tiensä suoraan kuulijan tunnekeskukseen.
Rummukainen soittaa Stefano Scarampellan rakentamaan soitinta vuodelta 1897, jonka on hänelle ystävällisesti antanut käyttöön kapellimestari Jorma Panula.
Teksti: Jaani Länsiö
Teokset
"Iljettävä ja vielä täydellisemmin kaiken arvostelun alapuolella kuin voi kuvitellakaan", luonnehti Felix Mendelssohn Victor Hugon näytelmää Ruy Blas (1838). Hänen jyrkkä tuomionsa ei silti estänyt häntä kirjoittamasta musiikkia näytelmän Leipzigissä maaliskuussa 1839 olleeseen hyväntekeväisyysesitykseen. Mendelssohn sävelsi produktioon aluksi vain yhden laulun, mutta kun esityksen järjestäjät harmittelivat, ettei hän ollut ehtinyt kirjoittaa siihen myös alkusoittoa, hän teki kuin tekikin sellaisen, käytännössä vain parissa päivässä.
Ruy Blas sijoittuu Madridiin vuonna 1699, monien sukulaisavioliittojen raunioittaman vähäjärkisen Kaarle II:n eli "Kaarle Noidutun" valtakaudelle. Ylhäinen Don Salluste on joutunut kuningatar Marian epäsuosioon ja kostoksi järjestää palvelijansa Ruy Blasin herttuaksi naamioituna Marian hoviin. Henkevä Ruy Blas nousee pääministeriksi ja saa kuningattaren rakkauden osakseen, jolloin Don Salluste paljastaa kuvion ja nöyryyttää sekä kuningatarta että Ruy Blasia. Kostoksi tämä iskee Don Sallusten miekalla kuoliaaksi ja surmaa sitten itsensä myrkyllä.
Mendelssohnin alkusoitto on tiiviydessään ja tehokkuudessaan lähes oopperamainen. Johdantovaihetta hallitsevat synkän juhlavat vaskisoinnut, jotka palaavat muutaman kerran myöhemminkin teoksessa. Kiihkeää c-molli-pääteemaa seuraa klarinettien, fagottien ja sellojen laveasti laulava sivuteema, joka kasvaa sujuvasti voitokkaaksi lopputeemaksi. Teemojen lyhyt kehittely, kertaus ja C-duurin loistoon päättyvä loppunousu täydentävät rakenteen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Moderato mosso – Allegro
Allegretto
Adagio –
Cadenza (Adagio) –
Allegro vivace
Joonas Kokkosen säveltäjätyötä hallitsi usko sinfonisuuteen. Se ei merkinnyt hänelle mitään ulkoista muotokaavaa vaan musiikin rakenneperiaatetta, tiukkaa motiivitekniikkaa, jossa koko teoksen materiaali oli palautettavissa muutamaan pieneen alkuituun. Tällainen lähestymistapa tuli esiin myös hänen muissa kuin sinfonioiksi nimeämissään teoksissa, myös sellokonsertossa (1969), joka jäi hänen ainoaksi konsertokseen ja kuuluu suomalaisen konserttokirjallisuuden arvoteoksiin. Siinä sinfoniseen materiaalinkäsittelyyn yhdistyy taiturillinen solistinen elementti, mutta mitenkään korostettua teoksen taiturillisuus ei ole vaan pikemminkin osa musiikillista substanssia.
Samoin kuin sinfonioissaan myös sellokonsertossa Kokkonen on luopunut lajiperinteen mukaisesta kokonaismuotosta. Konsertossa on viisi osaa, joista kolme viimeistä - hidas osa, itsenäiseksi osaksi hahmottuva kadenssi ja lyhyt, vapauttava finaali - muodostavat tauottoman kokonaisuuden. Lisäksi myös ensiosassa on kadenssi. Varsinkin tanssillinen toinen osa ja finaali tuovat teokseen eloisaa musikanttisuutta.
Teoksen henkinen ydin on kolmantena oleva syvämietteinen adagio, yksi Kokkosen tuotannon hienoimmista hitaista osista. Sen ilmetyllä religioso-luonteella on taustansa. Kokkosen äiti kuoli konserton sävellystyön aikana, ja Kokkonen sävelsi hautajaisiin lyhyen Surusoiton uruille. Sen materiaali pohjautui tekeillä olevaan sellokonserttoon, ja kun Kokkonen huomasi yhteyden, hän päätti muokata konserton hitaan osan Surusoiton aihelman pohjalta.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro con brio
Andante
Poco allegretto
Allegro – Un poco sostenuto
"Mikä teos, mitä runoutta, mitä harmonisin tunnelma läpäisee koko teoksen, kaikki osat ovat osia eheästä kokonaisuudesta, sykkivät elämää, jokainen osa kuin jalokivi!"
Näin innostuneesti kuvasi Brahmsin kolmatta sinfoniaa hänen läheinen ystävänsä pianisti Clara Schumann. Teos oli valmistunut Brahmsille poikkeuksellisen tiiviin sävellysrupeaman tuloksena kesällä 1883 ja sai loistavan vastaanoton kantaesityksessään Wienissä saman vuoden joulukuussa. Brahmsin kiistakumppaniksi koettu Wagner oli kuollut aiemmin samana vuonna, ja Brahms oli noussut monien mielessä saksalaisen musiikin suurimmaksi hahmoksi.
Kolmas on Brahmsin sinfonioista lyhin mutta toisaalta tonaalisesti omaperäisin. Vaikka sen pääsävellaji on F-duuri, värittää häilyminen duurin ja mollin välillä sen ääriosia. Se tulee esiin jo ensiosan avaustahdeissa, joissa kuullaan koko sinfonian ydinmotiiviksi hahmottuvat sävelet f-as-f.
Hidas osa alkaa pastoraalisin sävyin, mutta kehittelevässä jaksossa musiikki saa tummemman ja vakavamman ilmeen. Kolmantena oleva Poco Allegretto on sinfonian osista tunnetuin, täynnä viehkeää, haikeankaunista melodisuutta, ja vaikka se on teoksessa scherzon paikalla, se saa kokonaisuudessa melkein toisen hitaan osan aseman.
Finaalia hallitsee uhmakkaan energinen f-molli. Osan lopulla musiikki kääntyy vihdoin duuriin, ei kuitenkaan suurieleisenä voitonjuhlana vaan seesteisenä epilogina. Teoksen hiljenevä, nokturnaalisen hivelevä päätös oli aikanaan aivan uudenlainen ja rohkea ratkaisu sinfonisessa dramaturgiassa.
Teosesittely: Kimmo Korhonen