Tämä on mennyt tapahtuma.
Vain verkkokonsertti: Kollegoiden kesken
Olli Mustonen, kapellimestari
Eero Heinonen, piano
Turun filharmoninen orkesteri
Einojuhani Rautavaara: A Requiem in Our Time
Antonín Dvořák: Pianokonsertto g-molli op. 33
Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 5 d-molli op. 107, ”Reformaatio”
Kauden avajaiskonserteissa avataan myös Olli Mustosen kausi Turun filharmonisen orkesterin taiteellisena johtajana. Mustonen ja Heinonen kuuluvat suomalaisten pianotaiteilijoiden kärkeen. Konserteissa kollegoista toinen nähdään kapellimestarin roolissa ja toinen Dvořákin pianokonserton tulkkina. Alkuun valikoitunut Rautavaaran kansainväliseen tietoisuuteen nostanut nuoruudenteos ja lopuksi kuullaan Augsburgin tunnustuksen 300-vuotisjuhlan kunniaksi valmistunut loistelias Reformaatio-sinfonia.
Esiintyjät
Kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Kauden kesto on kolme vuotta, ja sopimukseen kuuluu kaksi optiovuotta. Mustonen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, jolla on maailmanlaajuinen kontaktipinta eturivin taiteilijoihin ja vahvat vaikuttajaverkostot kotimaassa.
Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Suuren suomalaisen pianotaiteilijan Eero Heinosen pianistin ura alkoi ensimmäisellä palkinnolla valtakunnallisessa Maj Lind –kilpailussa 1966. Hän opiskeli yksityisesti Astrid Joutsenon johdolla, Turun musiikkiopistossa Tarmo Huovisen johdolla sekä Dmitri Bashkirovin johdolla Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa. Vuoden 1974 kansainvälisessä Tshaikovski-kilpailussa Heinonen oli finalisti.
Eero Heinosen ohjelmisto käsittää mm. Mozartin koko pianokonserttotuotannon, jonka hän esitti Okko Kamun ja Helsingin kamariorkesterin kanssa 1980-luvulla. Hänen ohjelmistossaan ovat myös kaikki Beethovenin konsertot sekä suuri määrä 1800- ja 1900-luvun konserttoja. Hän on esiintynyt useiden Euroopan ja kotimaan orkesterien solistina.
Eero Heinonen on pitänyt omia soolokonsertteja Suomen lisäksi mm. Tukhoman Berwald-salissa, Pietarin filharmoniassa, Tokion Casals Hallissa ja Lontoon Wigmore Hallissa sekä kansainvälisillä musiikkijuhlilla. Solistina ja kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Edinburghin, Luzernin, Krakovan, Pietarin ja Georgian festivaaleilla, sekä kotimaan musiikkijuhlilla mm. Helsingin juhlaviikoilla, Naantalissa, Kuhmossa, Savonlinnassa, Riihimäellä ja Turussa.
Heinonen on levyttänyt BIS-, Finlandia- ja Ondine-levymerkeille ja tehnyt lukemattomia radionauhoituksia Suomessa ja ulkomailla. Eero Heinonen on palkittu tanskalaisella Sonning-stipendillä v. 1979, Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla v. 1999 ja Hämeenlinnan Sibelius-seuran mitalilla v. 2000. Vuonna 2010 Eero Heinoselle myönnettiin professorin arvonimi.
Teokset
Hymnus
Credo ed dubito
Dies Irae
Lacrymosa
Einojuhani Rautavaara nousi varsinkin seitsemännen sinfonian Angel of Light (1994) ansiosta yhdeksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja arvostetuimmista säveltäjistä. Hän ehti kuitenkin päästä menestyksen makuun jo nuoruudessaan, itse asiassa jo kesken opintojensa, kun hänen vaskiyhtyeteoksensa A Requiem in Our Time (1954) voitti yhdysvaltalaisen Thor Johnson –sävellyskilpailun. Kantaesitys olikin kilpailun finaalissa Cincinnatissa toukokuussa 1954. Rautavaara oli tuolloin 25-vuotias ja opiskeli vielä sävellystä Sibelius-Akatemiassa Aarre Merikannon johdolla.
Rautavaara omisti teoksen vuonna 1944 kuolleen äitinsä muistolle, ja nimi kääntyy parhaiten muotoon "eräs sielunmessu meidän aikanamme". Lähtökohta ei ole ollut kollektiivinen vaan syvän subjektiivinen niin kuin usein Rautavaaralla, mutta yleispätevä teoksen viesti silti on.
A Requiem in Our Time edustaa Rautavaaran moneen suuntaan avautunutta varhaista uusklassista kautta, ja hän hyödynsi siinä muutamien aiempien teostensa materiaalia. Teoksen avaa juhlavasävyinen Hymnus. Seuraava Credo et Dubito jakaantuu otsikon uskon ja epäilyn dualismin mukaisesti nopealiikkeisten kysymysten (Vivace) ja vakaiden vastausten (Grave) vuorotteluksi. Teos kärjistyy osassa Dies irae, jossa on sekä kirpeäsointista valitusta, stravinskymäisen iskevää rytmiikkaa että groteski marssikäänne. Lacrymosa muodostaa teokselle hiljentyvän päätöksen, jonka sisäistyneessä valituslaulussa baritonitorvi saa keskeisen roolin.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro agitato
Andante sostenuto
Allegro con fuoco
Toisin kuin viulukonsertto ja varsinkin sellokonsertto Antonín Dvořákin pianokonsertto ei ole koskaan saavuttanut täysin vakiintunutta asemaa ohjelmistoissa. Syyt ovat kuitenkin enemmän piano-osuuteen liittyvissä ongelmissa kuin itse musiikissa, joka on täynnä Dvořákille tyypillistä melodista vuolautta ja lämmintä tunnelatausta.
Pianokonsertto on sävelletty 1876, suhteellisen varhaisessa vaiheessa Dvořákin uraa. Konsertosta tuli kohtuuttoman haastava mutta ei virtuoosisella vaan epäkäytännöllisella, käden luontaista anatomiaa vastaan sotivalla tavalla. Yleinen kommentti oli, että "teos on sävelletty pianistille, jolla on kaksi oikeaa kättä". Dvořákin kuoleman jälkeen tšekkiläinen pianisti Vilém Kurz korjaili piano-osuutta käytännöllisemmäksi ja samalla loistokkaammaksi, ja tämä versio oli pitkään soitetuin. Nykyisin monet pianistit ovat palanneet Dvořákin versioon, mutta suosituksi on tullut myös yhdistelmä Dvořákin ja Kurzin versioista.
Laajassa ensiosassa Dvořák asettaa vastakkain dramaattiset ja lyyriset elementit ja luo romanttisesti kuohuvan ja moni-ilmeisen kokonaisuuden. Hidas osa alkaa seesteisissä tunnelmissa, mutta keskijaksossa esiin nousee myös voimakkaampia äänenpainoja. Finaali on selkeimmin Dvořákin kypsää ilmaisua edustavaa musiikkia. Se rakentuu kolmelle teemalle, joista varsinkin keskimmäinen on kansallisine aineksineen tyypillinen säveltäjälle. Osa viedään päätökseen perinteisestä klassis-romanttisesta konserttoretoriikasta tutuissa voitokkaissa tunnelmissa.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Andante - Allegro con fuoco
Allegro vivace
Andante
Andante con moto – Allegro vivace – Allegro maestoso
Felix Mendelssohnista on syntynyt kuva 1800-luvun musiikin sunnuntailapsena, jonka elämä ja ura sujuivat alituisessa myötätuulessa. Todellisuus oli kuitenkin hänenkin tapauksessaan ristiriitaisempi. Yhden sisäisen jännitteen hänen elämäänsä toi suhde uskontoon. Mendelssohn syntyi menestyneeseen juutalaiseen sukuun, mutta vuonna 1816 hänet ja hänen sisaruksensa kastettiin kristityiksi. Muutamia vuosia myöhemmin myös hänen vanhempansa ottivat kristillisen kasteen, ja erotukseksi juutalaisina pysyneistä sukulaisistaan perhe otti käyttöön sukunimen Mendelssohn Bartholdy.
Paljon on pohdittu, tapahtuiko kääntyminen kristinuskoon pelkästä sisäisestä vakaumuksesta vai oliko taustalla ajan juutalaisvastaisen ilmapiirin aiheuttama valinta, jolla oli tarkoitus sulautua paremmin valtaväestöön. Vaikka Felix tuntuu olleen aidosti vakaumuksellinen kristillisyydessään, hän arvosti omaa juutalaista kulttuuriperintöään, ja juuri hänen juutalaisen taustansa vuoksi kansallissosialistit asettivat aikanaan hänen musiikkinsa esityskieltoon.
Jos Mendelssohnin oratoriossa Paulus (1836) kuvastuu kääntyminen juutalaisuudesta kristinuskoon, on viidennessä sinfoniassa keskiössä hänen protestanttinen kristillisyytensä. Teos valmistui 1830 evankelis-luterilaisen kirkon tärkeimmän tunnustuskirjan, Augsburgin valtiopäivillä 1530 keisari Kaarle V:lle luovutetun Augsburgin tunnustuksen 300-vuotisjuhliin. Näistä juhlallisuuksista kuitenkin luovuttiin Euroopan poliittisten jännitteiden vuoksi, ja kantaesitys siirtyi vuoteen 1832, jolloin teos esitettiin nimellä "Sinfonia kirkkovallankumouksen juhlistamiseksi". Myöhemmin Mendelssohn tuli tyytymättömäksi teokseen, ja se julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1868. Vaikka teos valmistui jo toisena hänen viidestä numeroidusta sinfoniastaan, se sai myöhäisen julkaisun vuoksi nykyisen harhaanjohtavan järjestysnumeronsa.
Mendelssohn on syventänyt uskonpuhdistuksen ajatusta käyttämällä teoksessa kahta luterilaista hymnisävelmää. Ensiosassa häivähtää kahdesti katkelma 1700-luvulla Saksissa syntyneestä kirkkosävelmästä Dresden Amen, jota myös Wagner käytti Parsifalissa Graal-motiivina, ja finaalissa on keskeisessä roolissa Martti Lutherin säveltämä tuttu koraali Ein feste Burg ist unser Gott (Jumala ompi linnamme). Teoksen voi kokea kasvuna ensiosan hengellisistä kamppailuista päätösosan uskonvarmuuteen.
Ensiosa alkaa harrastunnelmaisena johdantona, jonka lopussa jousten pianissimona soiva Dresden Amen kuullaan ensimmäisen kerran. Nopea pääjakso puhkeaa esiin dramaattisesti kuohuvassa mollissa, ja hillitympi toinen teema on vain lyhyt suvanto osan kuohujen keskellä. Dresden Amen kuullaan uudelleen kehittelyn lopussa.
Teoksen väliosat ovat keveämmällä kädellä hahmoteltuja. Toisena on pastoraalinen scherzo ja kolmantena ensiviulujen melodian hallitsema haikean surumielinen "sanaton laulu", jonka lopussa kuullaan lyhyt viittaus ensiosan toiseen teemaan.
Tauotta hitaaseen osaan liittyvä finaali alkaa puhaltimien hartaana Jumala ompi linnamme –koraalina. Myös finaalin nopeassa pääjaksossa koraalisävelmä on mukana ja saa osan edetessä yhä keskeisemmän roolin, kunnes päätöksessä koraali kuullaan koko orkesterin painokkaana fortissimona.
Teosesittely: Kimmo Korhonen