Betel-kirkko

Meditaatio

Toshio Hosokawa: Spell Song oboelle 
Osvaldo Golijov: Tenebrae 1 & 2
Arvo Pärt: Fratres
Dmitri Šostakovitš: Pianokvintetto g-molli op. 57 

Takuya Takashima, oboe
Ilana Gothóni, viulu, ohjelmiston suunnittelija 
Jonni Hämäläinen, viulu 
Helinä Nissi, alttoviulu 
Andreas Helling, sello 
Pasi Helin, piano

Sunnuntain alkuilta vietetään 1900-luvun säveltäjien kiehtovien teosten parissa. Konsertti alkaa lumoavalla oboesoololla Spell Song. Golijovin Tenebrae on vangitsevan kaunis ja vaikuttava sävellys jousikvartetille. Pärtin Fratres, veljet, hyödyntää säveltäjän kehittämää meditatiivista tintinnabuli-sävellystyyliä. Väliajan jälkeen konsertti päättyy Šostakovitšin tunnetuimpaan kamarimusiikkiteokseen.

Teokset

Toshio Hosokawa (s. 1955)
Spell Song

Toshio Hosokawaa on luonnehdittu säveltäjänä sillanrakentajaksi japanilaisuuden ja länsimaisuuden välillä. Opiskeltuaan pianonsoittoa ja sävellystä Tokiossa hän täydensi 1970- ja 1980-luvuilla opintojaan Saksassa, jossa hänen opettajiaan olivat Isang Yun, Klaus Huber ja Brian Ferneyhough. Hän on omaksunut syvällisesti toisen maailmansodan jälkeisen eurooppalaisen avantgarden ilmaisukeinot ja yhdistänyt niihin selvästi erottuvan japanilaisen elementin, joka voi ilmetä sekä soittimiston käytössä, aihepiireissä, syntyvirikkeissä että laajemmin teosten taustalla olevissa elämänfilosofisissa kysymyksissä. "Minulle musiikillinen ilmaisu merkitsee äänten avulla tapahtuvaa kosmisten voimien esille tuomista ja oman merkityksettömän itseni kommunikoimista minua suuremman maailman kanssa", hän on todennut.

Hosokawan tuotantoon kuuluu sekä soitin- että vokaalimusiikkia, ja hän on tullut esiin myös oopperasäveltäjänä. Soolo-oboelle sävelletty Spell Song (2014-15) on ritualistista loitsua muistuttava, vahvasti itämaisesta tunnelmasta esiinkasvava teos. Sen taustalla on Hosokawan ajatus siitä, että muusikon esiintymisen ja shamanistisen rituaalin välillä on omat rinnakkaisuutensa. "Ehkä musiikki on syntynyt lumouksesta, joka kutsuu luokseen yliluonnollista kuten jumalia ja henkiä. Äänestä tulee 'laulua', ja tämä 'laulu' muodostaa sillan henkiin. 'Laulun'jokaisella fraasilla on itämaista kalligrafiaa muistuttava muoto, jossa fraasilla on yksi keskussävel", Hosokawa on todennut Spell Songista.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Osvaldo Golijov (s. 1960)
Tenebrae

Osvaldo Golijov on kertonut varttuneensa "klassisen kamarimusiikin, juutalaisen liturgisen musiikin ja klezmerin sekä Astor Piazzollan uuden tangon ympäröimänä". Ei mikään yllätys, että tällaisen virikkeiden runsauden keskellä elänyt säveltäjä on hylännyt perinteiset tyylirajat ja ammentaa teoksiinsa vapaasti aineksia eri tyyleistä ja eri aikakausilta. Tässä suhteessa Golijov onkin tyypillinen oman esteettisesti moniarvoisen aikamme lapsi.

Golijov syntyi La Platassa Argentiinassa juutalaiseen perheeseen, jonka juuret olivat Romaniassa ja Ukrainassa. 1980-luvulla hän asui kolme vuotta Israelissa, kunnes hän asettui 1986 Yhdysvaltoihin. Hänen arvostetuimpiin teoksiinsa kuuluvat hänen lopullinen läpimurtoteoksensa La Pasión según San Marcos (Markus-passio) (2000) sekä ooppera Ainadamar (2005).

Amerikkalaiselle Kronos-jousikvartetille sävelletty Tenebrae (2003) on saanut syntyvirikkeensä Golijovin kahdesta ajallisesti läheisestä mutta hyvin erilaisesta kokemuksesta. Vuonna 2000 hän vieraili Israelissa, jossa hän törmäsi Lähi-idän raastavaan väkivallan ilmapiiriin. Vain viikkoa myöhemmin hän kävi puolestaan New Yorkin planetaariossa, jossa hänen viisivuotias poikansa tiedosti ensi kerran maapallon pienenä sinisenä täplänä avaruuden keskellä osana maailmankaikkeutta. Kaksiosaisen mutta tauotta soitettavan teoksen äärijaksojen paikoin vanhatyylinen seesteisyys huokuu pienen pojan ihmettelyä suuresta maailmankaikkeudesta, kun taas intensiivisessä keskijaksossa voi aistia Israelin-kokemusten tuskaisempia sävyjä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Arvo Pärt (s. 1935)
Fratres

Virolainen Arvo Pärt on tullut tunnetuksi seesteisen pysähtyneitä tunnelmia maalailevana säveltäjänä. Sellaisena hän tuntuu olevan lähes irti omasta kuohuvasta jälkimodernista ajastamme, ja ehkä juuri se - henkisen pakopaikan tarjoaminen ristiriitaisessa todellisuudessa rimpuileville ihmisille - on ollut perustana hänen kansainväliselle suosiolleen. Hän onkin noussut 2010-luvun aikana maailman esityimmäksi eläväksi taidemusiikin säveltäjäksi.

Pärt löysi nykyisen tyylivaiheensa 1976 kahden vuoden luovan tauon jälkeen. Sitä oli edeltänyt monipolvinen, eri vaiheita läpäissyt tyylikehitys, joka oli alkanut 1950-luvun lopulla uusklassismista ja edennyt 1960-luvulla erilaisiin modernistisiin sävellystekniikkoihin. Vaikka Pärtin nykyisen tyylin keinot ovat sinänsä perinteisiä – esimerkiksi harmonia nojaa vahvasti kolmisointuihin ja rytmiikka on usein rauhallisen yksinkertaista – hänen musiikkinsa luo vahvasti omailmeisen ja tunnistettavan sointimaailmansa. Pärt on itse kutsunut ilmaisuaan "tintinnabuli"-tyyliksi; termi viittaa kelloihin, ja hän on todennut, että "kolmisoinnun sävelet ovat hänelle kuin kelloja".

Yksi Pärtin tintinnabuli-tyylin varhaisista klassikoista on tunnelmaltaan meditatiivinen Fratres (Veljet). Se valmistui alun perin 1977 virolaiselle vanhan musiikin yhtyeelle Hortus Musicukselle, mutta Pärt on sittemmin laatinut teoksesta lähes parikymmentä uutta versiota eri kokoonpanoille. Kaikkien esitysversioiden lähtökohtana on sama perusmateriaali, mutta niiden välillä on pieniä eroja yksityiskohtien tasolla.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)
Pianokvintetto op. 57

Prelude: Lento
Fugue: Adagio
Scherzo: Allegretto
Intermezzo: Lento
Finale: Allegretto

Šostakovitš oli erinomainen, Varsovan ensimmäisissä Chopin-kilpailuissa 1927 diplomilla palkittu pianisti. Silti hän päätyi esittämään pianistina lähinnä omia teoksiaan. Hänen pianistinohjelmistonsa kulmakiviin kuului 1940 sävelletty pianokvintetto, jota hän esitti saman vuoden marraskuussa Moskovassa olleesta kantaesityksestä lähtien useita kertoja venäläisen Beethoven-jousikvartetin kanssa. Teos kuuluu muutamien jousikvartettojen ja toisen pianotrion rinnalla Šostakovitšin merkittävimpiin kamarimusiikkiteoksiin. Se on valmistunut toisen maailmansodan varjossa, mutta vakavista sävyistään huolimatta se ei ole vaikutukseltaan toivoton.

Voisi ajatella, että Šostakovitš olisi oman soittimensa ympärille rakentuvassa kvintetossa nostanut pianon hallitsevaan asemaan, mutta pianon ja jousten välinen tasapaino toteutuu teoksessa kamarimusiikillisesti ihanteellisella tavalla. Šostakovitšin oma pianistinlaatu heijastuu kuitenkin teoksen musiikkiin, ja sen piano-osuuden tekstuuri tuo mieleen Erik Tawaststjernan kommentin, jonka mukaan Šostakovitš piirsi pianistina graafisia linjoja ja puhui kontrapunktikon äänellä.

Kvintetossa on viisi osaa, joista ensimmäinen ja toinen sekä neljäs ja viides on sidottu tauoitta yhteen. Teoksen avaavaa Preludea seuraa alakuloisena meditaationa alkava mutta tuskaiseksi yltyvä Fugue. Teoksen keskellä on säveltäjälle tyypillinen, rytmisesti iskevä ja särmikäs Scherzo. Lyyrisen hauraasti alkavaa mutta intensiiviseen huipennukseen kasvavaa Intermezzoa seuraa tunnoiltaan vapauttavampi Finale.

Teosesittely: Kimmo Korhonen