Villa Marjaniemi (c) Valentina Morales Buschmann

Tämä on mennyt tapahtuma.

Puhallinmusiikkia kartanossa

György Ligeti: 6 Bagatellia puhallinkvintetolle 
Francis Poulenc: Sekstetto puhaltimille ja pianolle FP 100

Ludwig van Beethoven: Kvintetto pianolle ja puhaltimille Es-duuri op. 16

Anna Kulmala, piano
Aapo Järvinen, huilu
Takuya Takashima, oboe
Matteo Mastromarino, klarinetti 
Etienne Boudreault, fagotti 
Hannes Kaukoranta, käyrätorvi, ohjelmiston suunnittelija 

Beethovenin juhlavuosi jatkuu säveltäjän nuoruuden teoksella, joka kuuluu instrumenttikokoonpanon keskeisimpään ohjelmistoon. Ligetiä puolestaan pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä ja kekseliäimmistä säveltäjistä, ja konsertissa kuullaan kuusi ytimekästä, veikeää bagatellia. Monipuolinen ja kontrastinen kokonaisuus täydentyy ranskalaisen Poulencin energisellä sekstetolla.

Teokset

György Ligeti (1923-2006)
Kuusi bagatellia puhallinkvintetille

1. Allegro con spirito
2. Rubato. Lamentoso
3. Allegro grazioso
4. Presto ruvido
5. Adagio. Mesto
6. Molto vivace. Capriccioso

Unkarilaissyntyinen György Ligeti tunnetaan yhtenä toisen maailmansodan jälkeisen kauden keskeisistä modernistisista säveltäjistä. Hänen tunnetuin tuotantonsa valmistui vasta sen jälkeen, kun hän oli 1956 pian Unkarin murskatun kansannousun jälkitunnelmissa onnistunut pakenemaan länteen ja saattoi vapaasti ryhtyä etsimään uudenlaista ilmaisukieltä.

Vaikka Ligetin varhainen Unkarissa valmistunut tuotanto syntyi maassa harjoitetun sosialistisen realismin rajoitusten kahlitsemana, myös siihen sisältyy monia elämään jääneitä teoksia. Vuonna 1953 valmistunut kuuden bagatellin sarja puhallinkvintetille kuuluu näistä teoksista raikkaimpiin ja myös soitetuimpiin. Teoksen osat ovat vapaita sovituksia vuosina 1951-53 valmistuneen laajan pianosarjan Musica ricercata osista.

Kuusi bagatellia muodostavat lyhyistä osista rakentuvan, tunnelmiltaan vaihtelevan ja moni-ilmeisen sarjan. Teoksen nopeassa avausosassa käytetään vain oktaavin neljää säveltä, mutta osa osalta nuottimateriaali tulee rikkaammaksi kunnes päätösosassa kaikki oktaavin kaikki 12 säveltä ovat käytössä. Toinen osa on tuskaisia sävyjä huokuva hidas osa, kolmas osa asettaa viehkeän raikkaasti eri soittimilla vastakkain lyyrisen kauniit melodialinjat ja liikkuvamman säestyksen ja neljäs osa on rytmisesti eloisa ja oikukas. Béla Bartókin muistolle omistettu viides osa alkaa huilun soololla mutta syttyy sitten eloisampiin sävyihin kunnes tunnelma jälleen tasaantuu. Kuudes osa muodostaa sarjalle energisen päätöksen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Francis Poulenc (1899-1963)
Sekstetto puhallinkvintetille ja pianolle

Allegro vivace
Divertissement (Andantino)
Finale (Prestissimo)

1900-luvun suosituimpiin ranskalaisiin säveltäjiin kuulunut Francis Poulenc nousi esiin 1920-luvulla maineikkaan Les Six –säveltäjäryhmän jäsenenä. Sen ihanteena oli luoda musiikkia, joka oli henkevää, epäsentimentaalista ja ilmensi maailmansodan jälkeisen jazz-aikakauden tuntoja. Varhaisessa tuotannossaan Poulenc toteuttikin näitä ihanteita, mutta 1930-luvulta lähtien hänen musiikkinsa alkoi tulla myös vakavampia äänenpainoja. Hän luonnehti itse säveltäjäpersoonansa ääripäitä puhumalla katupojasta ja katolisesta mystikosta.

Poulencin suosituimpiin teoksiin kuuluva sekstetto puhaltimille ja pianolle valmistui alun perin 1932, mutta hän laati siitä lopullisen version 1939. Teoksessa sekä katupoika että mystikko ovat läsnä. Poulenc kuvaili teosta "kunnianosoitukseksi puhaltimille, joita olen rakastanut siitä lähtien, kun aloin säveltää".

Avausosaa hallitsee aluksi kepeän särmikäs riento uusklassisen Stravinskyn hengessä; tämä on kaupunkien, vilkkaiden bulevardien ja tanssisalien musiikkia. Tunnelma vaihtuu kuin taikaiskusta, kun fagotin soolo avaa surumielisen melodiikan sävyttämän keskijakson. Osan lopussa eloisa avausjakso palaa, nyt koodalla laajennettuna. Keskiosassa asetelma vaihtuu päinvastaiseksi, kun soljuvan rauhallisten äärijaksojen keskellä on hilpeän huoleton keskitaite. Päätösosassa rytmisesti eloisa ja laulavampi ilmaisu elävät rinnakkain toisiinsa sulautuneena, kunnes teos päättyy mietteliään vakavasävyiseen, lopulta arvokkuutta huokuvaan loppujaksoon.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Kvintetto Es-duuri pianolle ja puhaltimille op. 16

Grave – Allegro ma non troppo
Andante cantabile
Rondo: Allegro ma non troppo

Beethovenin puhaltimille säveltämä kamarimusiikki painottuu vahvasti hänen 1790-luvun varhaiskaudelleen. Hän oli silloin nuori, hiljattain Bonnista Wieniin siirtynyt muusikonalku, joka herätti huomiota ennen muuta loistokkaana pianistina mutta yhä enenevässä määrin myös säveltäjänä.

Pianistin ja säveltäjän roolit yhdistyivät huhtikuussa 1797, kun Beethoven soitti Wienissä edellisenä vuonna valmistuneen Es-duuri-kvintettonsa kantaesityksessä. Teos kuuluu merkittävimpiin hänen puhaltimille säveltämistään kamarimusiikkiteoksista, ja sen yhtenä innoittajana on luultavasti ollut Mozartin kvintetto samalle kokoonpanolle (K.452; 1784). Paitsi soittajisto teoksia yhdistää myös sävellaji ja samantapainen kokonaismuoto. Omat eronsakin teosten välillä toki on. Beethoven antaa pianolle keskeisemmän roolin kuin Mozart, ja kaikkien kolmen osan pääteemat esittelee ensin piano soolona. Myynnin lisäämiseksi Beethoven julkaisi teoksen myös versiona pianolle ja jousitriolle.

Teoksen avaa laaja, pistellisten rytmien sävyttämä hidas johdanto, jonka materiaalia esiintyy myös osan nopeassa pääjaksossa. Hidasta osaa hallitsee leveälinjainen laulavuus, paikoin vakavoituvin mollivarjostuksin. Rondomuotoisen osan toisessa sivuepisodissa kiinnittää huomiota käyrätorven laaja soolo, mikä ei ollut aivan tavanomaista tuolloisilla sävelvalikoimaltaan rajoitetuilla luonnontorvilla. Päätösosa saa 6/8-tahtilajissa energisen "metsästysfinaalin" luonteen. Muodoltaan osa edustaa ns. sonaattirondoa, jossa on kaksi sivuepisodia ja keskijaksona rondoteemaa kehittelevä taite.

Teosesittely: Kimmo Korhonen