Olli Mustonen

Selloilta saksalaisittain

Olli Mustonen, kapellimestari 
Roi Ruottinen, sello 
Turun filharmoninen orkesteri

Paul Hindemith: Konzertmusik op. 50 vaskille ja jousille
Max Bruch: Kol Nidrei sellolle ja orkesterille
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 2 D-duuri op. 36

Olli Mustosen loihtima konserttiohjelmisto on huikea kokonaisuus saksalaisten säveltäjien tuotantoa. Hindemithin ja Bruchin teokset ovat Turussa harvemmin kuultua herkkua. Konzertmusik on vaativa ja mukaansatempaava teos. Vaikuttava Kol Nidrei, ”kaikki lupaukset”, kuullaan orkesterin oman soolosellisti Roi Ruottisen tulkitsemana. Ilta päättyy tuttuun Beethoveniin, tällä kertaa mukaan on valikoitunut reipas toinen sinfonia.

Esiintyjät

Olli Mustonen (c) Heikki Tuuli
Olli Mustonen
kapellimestari
Olli Mustonen (c) Heikki Tuuli
Olli Mustonen
kapellimestari

Kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Kauden kesto on kolme vuotta, ja sopimukseen kuuluu kaksi optiovuotta. Mustonen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, jolla on maailmanlaajuinen kontaktipinta eturivin taiteilijoihin ja vahvat vaikuttajaverkostot kotimaassa.

Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.

Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.

Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.

Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.

Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.

Roi Ruottinen
Roi Ruottinen
sello
Roi Ruottinen
Roi Ruottinen
sello

Roi Ruottinen on aloittanut sello-opinnot 4-vuotiaana Vantaan musiikkiopistossa Teppo Tuomisen johdolla. Sibelius-Akatemiaan hänet valittiin 1990 parhaimmilla mahdollisilla pisteillä. Ruottinen teki sellonsoiton A-kurssi 1994 Martti Rousin luokalta erinomaisin arvosanoin. Aiemmin samana vuonna hän oli jo voittanut Turun sellokilpailun jaetun 1. palkinnon. Tämän jälkeen hän on esiintynyt säännöllisesti suomalaisten orkestereiden solistina ja kamarimuusikkona. Hän on myös esiintynyt Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa solistina ja kamarimuusikkona sekä antanut mestarikursseja.

1995–1996 hän opiskeli Tanskan kuninkaallisessa Konservatoriossa professori Torleif Thedéenin luokalla voittaen koulun solistikilpailun palkintona esiintyminen legendaarisesa Tivolissa Beethovenin kolmoiskonserton solistina. 1999 Ruottinen voitti Suomen säveltäjät ry:n Uussoitto -kilpailun. Tämä avasi hänelle ovia useille festivaaleille niin Suomessa kuin ulkomailla. Ruottiselle on sävelletty useita selloteoksia. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden merkittävien säveltäjien, kuten Saariaho, Penderecki, Lachenmann, Wennäkoski, Pulkkis kanssa.
     
Ruottinen on tehnyt useita radio- ja tv nauhoituksia Suomessa ja ulkomailla. Syksystä 2012 lähtien hän on toiminut Sibelius-Akatemian sellonsoiton lehtorina ja syksystä 2013 TFO:n soolosellistinä. Ruottinen esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona ja pitää mestarikursseja ja orkesterisoittovalmennuksia Suomessa ja Euroopassa. 2020 mm. Den Haag, Dortmund, Essen. Ruottisen instrumentit ovat David Pizzurnus Genova 1769 ja Giovanni Battista Guadagnini 1758 Mediolani. Jousista mainittakoon Joseph Henry Pariisi ja Alfred Lamy Pariisi.

Teokset

Paul Hindemith (1895-1963)
Konzertmusik op. 50 vaskille ja jousille

I. Mässig schnell, mit Kraft – Sehr breit, aber stets fließend
II. Lebhaft – Langsam – Im ersten Zeitmaß

Kun 1900-luvun keskeisiin saksalaisiin säveltäjiin kuulunut Paul Hindemith nousi esiin 1920-luvun alussa, häntä elävöitti ajalle ominainen nuoren vihaisen miehen uhma. Hänen teoksensa olivat kirpeän riitasointisilla, asenteeltaan epäsentimentaalisia ja aihevalinnoiltaan usein epäsovinnaisia. Radikaalin pinnan alta alkoi kuitenkin 1920-luvun edetessä nousta yhä vahvemmin esiin vakavahenkisempi ja traditiotietoisempi säveltäjä.

Tämä muutos tulee vahvasti esiin kolmessa vuonna 1930 valmistuneessa, erilaisille kokoonpanoille sävelletyssä Konzertmusik-teoksessa, joista viimeisenä valmistui Bostonin sinfoniaorksterin 50-vuotisjuhlien osaksi tilattu teos vaskille ja jousille. Muita samoihin juhlakonsertteihin tilattujen teosten säveltäjiä olivat mm. Aaron Copland, Honegger, Prokofiev, Albert Roussel ja Stravinsky.

Vaskille ja jousille sävelletty Konzertmusik on kaksiosainen teos, jossa kaksi soitinryhmää asettuvat välillä vastavoimiksi, välillä taas sulautuvat yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Painokkaan, määrätietoisen ja ankarasävyisen ensiosan alussa vaskien koraali saa kontrapunktikseen jousten liikkuvamman tekstuurin. Asetelmat vaihtuvat osan aikana moneen kertaan, kunnes osan hitaassa loppujaksossa jousten unisono-melodia nousee päärooliin. Toinen osa alkaa jousten viuhuvana fugatona, johon vasketkin pian liittyvät, ja mukana on myös jazziin assosioituva ns. "blue note" -aihelma. Osassa on hitaampi keskitaite, jota monet soitinsoolot sävyttävät. Lopun Hindemith paisuttaa uljaaseen voimaan.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Max Bruch (1838-1920)
Kol Nidrei sellolle ja orkesterille op. 47

Max Bruch loi pitkän uran säveltäjänä, kapellimestarina ja sävellyksenopettajana. Hän työskenteli ensin orkesterinjohtajana eri puolilla Saksaa ja vuosina 1880-83 Liverpoolin filharmonisessa yhdistyksessä, kunnes hän asettui 1890-luvun alussa Berliiniin ja toimi siellä sävellyksen professorina ja taideakatemian johtajana. Siellä hänen yksityisoppilaisiinsa kuului myös suomalaisen musiikin nuorena kuollut varhaislahjakkuus Ernst Mielck.

Brahmsin tavoin Bruch lukeutui säveltäjänä ajan saksalaisen musiikin perinteisempään siipeen vastapainoksi Wagnerin edustamalle uudistukselliselle suuntaukselle. Hänen tuotantoonsa sisältyy oopperoita, orkesteriteoksia (mm. kolme sinfoniaa), konserttoja, kamarimusiikkia ja suuri määrä erilaisia vokaaliteoksia. Parhaiten Bruch muistetaan kolmesta solistiteoksesta: viulukirjallisuuden kestosuosikkeihin kuuluvista ensimmäisestä viulukonsertosta (1867) ja Skotlantilaisesta fantasiasta (1880) sekä sellolle ja orkesterille sävelletystä Kol Nidreistä (1881).

Kol Nidrei kääntyy suomeksi muotoon "Kaikki lupauksemme" ja viittaa nimellään juutalaisen Jom kippur –juhlan rukoukseen. Bruch on käyttänyt teoksessa kahta juutalaista sävelmää, joista ensimmäinen kuullaan teoksen alussa sellon esittelemänä, toinen myöhemmin koko orkesterin laveana hymninä. Bruch oli itse taustaltaan protestantti, mutta muutamien muusikkoystäviensä innoittamana hän oli kiinnostunut juutalaisesta musiikista, vaikka Kol Nidreissä juutalainen aines sulautuukin osaksi täysromanttista keskieurooppalaista sävelkieltä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Sinfonia nro 2 D-duuri op. 36

Adagio molto – Allegro con brio
Larghetto
Scherzo: Allegro
Allegro molto

1800-luvun alkuvuodet olivat Beethovenille murroksen aikaa. Hän oli juuri tuolloin alkanut tiedostaa kuulonsa olevan heikentymässä ja purki syksyllä 1802 ahdistustaan kuuluisaan "Heiligenstatdin testamenttiin", jossa hän teki tiliä koko olemassaolostaan. Samoihin aikoihin hän oli siirtymässä varhaiskaudestaan kohti "heroosista" keskikautta, jolloin valmistuivat monet hänen suosituimmista teoksistaan.

Toinen sinfonia (1802) oli Beethovenin tyylillisen murroksen airut ja tärkeä välittävä nivel matkalla esikoissinfonian (1800) vielä Haydn- ja Mozart-vaikutteisesta ilmaisusta vallankumoukselliseen kolmanteen sinfoniaan Eroicaan (1804). Kuulon heikentymisen aiheuttama ahdistus ei kuulu sen musiikista; sen sijaan kyseessä on elinvoimainen, positiivista energiaa huokuva teos.

Ensiosassa on jo oraallaan tuleva Eroican säveltäjä. Se alkaa laajalla hitaalla johdannolla, ja nopea pääjakso kasvaa paljon esikoissinfonian avausosaa painokkaammaksi. Toisena on seesteinen, tosin paikoin tummavireinen hidas osa. Kolmannen osan Beethoven nimeää ensimmäisen kerran sinfonian historiassa scherzoksi hillitymmän menuetin sijasta. Finaalissa Beethoven näyttää toden teolla oman väkeväotteisen säveltäjänlaatunsa. Jo osan uhitteleva avausteema antaa aavistaa monien äkkikäänteiden leimaaman osan samalla sekä energisestä että humoristisesta luonteesta. Viimeinen kuohuva huipennus sai yhden aikalaiskriitikon puhumaan "kammottavasta hirviöstä, inhottavasti vääntelehtivästä haavoittuneesta lohikäärmeestä...".

Teosesittely: Kimmo Korhonen