Tämä on mennyt tapahtuma.
Itävaltalaiset sinfoniat
Clemens Schuldt, kapellimestari
Turun filharmoninen orkesteri
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 34 C-duuri
Franz Schubert: Sinfonia nro 9 C-duuri
Tämä konsertti tarjoaa taattua sinfonianautintoa alusta loppuun. Clemens Schuldt on yksi Saksan kiinnostavimmista nuorista kapellimestareista, jonka ura on kovassa nousussa. Hän tuo Turkuun suurten itävaltalaissäveltäjien Mozartin ja Schubertin C-duuri-sinfoniat. Schubertin yhdeksäs on beethoveniaanisen suuri ja loistokas. Mozartin 34. sinfonian valoisat ja juhlavat fanfaarit vievät kuulijan suoraan klassismin ajan ytimeen.
Esiintyjät
Clemens Schuldt on yksi Saksan mielenkiintoisimmista nuorista kapellimestareista ja Münchener Kammerorchesterin ylikapellimestari.
Clemens Schuldtia on laajasti kiitelty klassisen ja romanttisen saksalaisen repertuaarin innovatiivisista tulkinnoista. Hän hyödyntää luovuuttaan myös vähemmän tunnetun ohjelmiston sekä nykymusiikin parissa.
Kaudella 2020/2021 Schuldt debytoi Konzerthausorchester Berlinin, viulisti Frank-Peter Zimmermannin kanssa Stavanger Symphony Orchestran, Turun filharmonisen orkesterin, viulisti Baiba Skriden kanssa Tapiola Sinfoniettan, Orchestre Symphonique de Québecin sekä Aucklandin Philharmonia Orchestran edessä. Hän palaa johtamaan Swedish Chamber Orchestraa, Scottish Chamber Orchestraa solistina sellisti Alban Gerhardt sekä Tasmanian sinfoniaorkesteria.
Edellisten kausien kohokohtiin kuuluvat muun muassa kriitikoiden ylistämä uusi tuotanto Mozartin Così fan tutte -oopperasta Münchener Kammerorchesterin ja Theaterakademien kanssa. Lisäksi Schuldt toimi kaksi vuotta residenssitaiteilijana Mainzin kaupunginteatterissa, jossa hän johti useita oopperatuotantoja.
Clemens Schuldt voitti arvostetun Donatella Flick -kapellimestarikilpailun Lontoossa vuonna 2010 ja toimi London Symphony Orchestran apulaiskapellimestarina vuoden. Bremenissä syntynyt Schuldt opiskeli viulunsoittoa ja esiintyi Kölnissä Gürzenich Orchesterissa ja Bremenin Deutsche Kammerphilharmoniessa ennen kuin aloitti kapellimestariopintonsa Düsseldorfissa, Wienissä ja Weimarissa.
Teokset
Allegro vivace
Andante di molto (più tosto Allegretto)
Finale: Allegro vivace
Sinfonialla nro 34 C-duuri Mozart jätti jäähyväiset Salzburgin nuoruudenkauden sinfonioilleen. Teos valmistui elokuun lopussa 1780, juuri ennen Idomeneo-oopperan sävellystyötä ja vajaa vuosi ennen luopumista turvallisesta mutta musiikillisesti turhauttavasta virasta Salzburgin ruhtinasarkkipiispan hovimuusikkona ja asettumista vapaaksi taiteilijaksi Wieniin.
Mozart on C-duuri-sinfoniassa jo saapunut aivan suurten Wienin-kauden sinfonioiden kynnykselle. Useimmista hänen kypsyyskauden sinfonioistaan poiketen teos on vain kolmiosainen, joskin käsikirjoituksesta näkee, että Mozart on aloittanut myös menuetin säveltämisen mutta jättänyt sen sitten kesken. Teoksen esityksissä soitetaan nykyisin joskus Mozartin myöhempi menuetti K.409 (1782), joka ei kuitenkaan ole tarkoitettu teokseen.
Ensiosa edustaa C-duurissa yleistä juhlatyyliä Mozartille usein ominaisine marssimaisine rytmeineen. Osaa rikastavat sekä muutamat kromaattiset varjostukset että vapaahko muodonkäsittely. Mozart on jättänyt pois esittelyjakson tavanomaisen kertaamisen ja tuonut kehittelevään keskijaksoon uutta materiaalia. Osan kertausjaksossa hän puolestaan jäsentelee uudella tavalla esittelyn aihelmia jättämällä aluksi pääteeman materiaalia pois ja tuomalla näin leikatun materiaalin mukaan vasta osan päätöksessä. Pelkille jousille ja fagoteille kirjoitetussa hitaassa osassa on sekä sielukkuutta että rokokoohenkistä sirostelevuutta. Finaali kuuluu Mozartin energisimpiin ikiliikkujamaisessa 6/8-sykkeessään.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Andante – Allegro ma non troppo – Più moto
Andante con moto
Scherzo (Allegro vivace) – Trio
Finale: Allegro vivace
Vaikka Schubert sai jo elinaikanaan Wienissä mainetta yksinlaulujen säveltäjänä, hänen muuta tuotantoaan ei juuri tunnettu. Erityisesti hän halusi saavuttaa arvostusta laajamuotoisilla soitinteoksilla, ennen muuta sinfonioilla, ja eräässä kirjeessä keväällä 1824 hän puhui halustaan säveltää "suuren sinfonian".
Schubertin haaveilema "suuri sinfonia" valmistui lopulta keväällä tai alkukesällä 1826. Se soitettiin läpi Wienin filharmonisen yhdistyksen harjoituksissa loppuvuodesta 1827 mutta todettiin liian vaikeaksi ja jätettiin esittämättä. Partituuri kulkeutui lopulta Schubertin veljelle Ferdinandille, jonka luona Robert Schumann vieraili 1839 ja löysi teoksen. Hän lähetti partituurin Mendelssohnille, joka johti teoksen kantaesityksen Leipzigissä maaliskuussa 1839, yli kymmenen vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen. Sittemmin teos on vakiinnuttanut asemansa mestariteoksena, joka heijastaa sekä klassismin ja Schubertin ihaileman Beethovenin vaikutusta että avaa näkymiä myös tulevaan, mm. Dvořákin ja Brucknerin sinfonioihin.
Jo ensiosan hitaan johdannon avaava käyrätorviaihe kertoo tavallista laveammasta sinfonisesta hengityksestä. Ensiosa kasvaa painokkaaksi sonaattimuodoksi, jonka nopean pääjakson tematiikkaa sävyttää marssimainen rytmiikka. Myös toisena olevassa hitaassa osassa on marssimaisia sävyjä, ja osa on hitaaksi osaksi epätavallisen aktiivinen. Kolmantena on tavanomaista huomattavasti laajempi scherzo. Teoksen päättää energinen ja määrätietoinen finaali, jossa on kahden ensiosan tavoin marssimaisia sävyjä.
Teosesittely: Kimmo Korhonen