Valentina Coladonato (c) Guido Suardi, Fotosintesi

Turun kirjamessut 30 juhlakonsertti: Klecksophonic Lieder

Grant Llewellyn, kapellimestari
Valentina Coladonato, sopraano
Turun filharmoninen orkesteri

Ludwig van Beethoven: Coriolan-alkusoitto op. 62 
Georg Philipp Telemann: Don Quijote
Andrea Portera: Klecksophonic Lieder
Jean Sibelius: Pelléas ja Mélisande, sarja op. 46

Turun kirjamessut juhlivat 30-vuotismerkkivuottaan vuonna 2020 pääteemanaan musiikki. Juhlakonsertin kruununa kuullaan Klecksophonic Lieder, IV kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun voittaja vuodelta 2019. Teoksen tulkitsee kilpailun finaalikonsertissakin solistina valloittanut Valentina Coladonato. Konsertin kaikki teokset ammentavat teemansa kirjallisuudesta.

Varaslähtö: Turun kirjamessut
17.45−18.30 | Ylälämpiö 
Vapaa pääsy konserttivieraille. 

TFO on yksi Turun kirjamessujen vuoden 2020 yhteistyökumppaneista.

Esiintyjät

Grant Llewellyn (c) Nicholas Joubard
Grant Llewellyn
kapellimestari
Grant Llewellyn (c) Nicholas Joubard
Grant Llewellyn
kapellimestari
Valentina Coladonato (c) Guido Suardi, Fotosintesi
Valentina Coladonato
sopraano
Valentina Coladonato (c) Guido Suardi, Fotosintesi
Valentina Coladonato
sopraano

Teokset

Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Coriolan-alkusoitto op. 62

Gnaeus Marcius Coriolanus on yksi niistä monista todellisen ja myyttisen historian välillä häilyneistä henkilöistä, joiden olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta mutta jotka ovat jääneet elämään kirjallisuuden hahmoina. Hän oli kertoman mukaan 400-luvulla eaa. elänyt roomalainen patriisi, joka karkotettiin liian jyrkkien mielipiteiden vuoksi Roomasta. Kostoksi hän hyökkäsi johtamiensa volskien kanssa Roomaa vastaan, mutta äitinsä ja vaimonsa pyynnöstä hän luopui sodasta vaikka tiesi, että volskit tällöin surmaisivat hänet petturina.

Coriolanus muistetaan parhaiten Shakespearen samannimisestä tragediasta, mutta hänen ristiriitainen hahmonsa innoitti myös hiukan vähemmän tunnettua kynäilijää Heinrich von Collinia, jonka näytelmä Coriolan sai ensi-iltansa Wienissä 1804. Beethovenin vuonna 1807 valmistunut alkusoitto liittyykin juuri Collinin näytelmään.

Coriolan-alkusoitto on yksi Beethovenin tiiviimmistä ja keskitetyimmistä teoksista. Jännitteinen pääteema voisi kuvastaa Coriolanuksen taistelua Roomaa kohtaan, kun taas lyyrisesti alkavassa sivuteemassa on kuultu Coriolanuksen äidin ja vaimon vetoavia äänenpainoja. Hengeltään alkusoitto edustaa samantapaista uhmakasta c-molli-tyyliä kuin Beethovenin viidennen sinfonian avausosa, ja sinfonian säveltäminen alkoikin pian alkusoiton jälkeen. Mutta siinä missä sinfonia puhkaisee finaalissa tiensä voitokkaaseen duuriin, siinä alkusoitto on uskollinen tragedian tunnoille ja vaimenee kuohuvien käänteiden jälkeen lopputahtien alistuneisiin pizzicatoihin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Georg Philipp Telemann (1681-1767)
Don Quijote

Ouverture
Le Réveil de Quixotte (Don Quijoten herääminen)
Son Attaque des Moulins a Vent (Hyölläys tuulimyllyjä vastaan)
Les Soupirs amoureux après la Princesse Dulcinée (Lemmenhuokauksia prinsessa Dulcineaa kohtaan)
Sanche Panche berné (Sancho Panzan huijaus)
Le Galope de Rosinante (Rosinanten laukka)
Celui d'Ane de Sanche (Sanchon aasin laukka)
Le couché de Quixotte (Quijoten uni)

Nykyajan näkökulmasta 1700-luvun alkupuolen saksalainen musiikki hahmottuu ennen muuta Johann Sebastian Bachin aikakaudeksi, mutta omana aikanaan tunnetuin maassa vaikuttanut säveltäjä oli Georg Philipp Telemann. Bachiin verrattuna hän edusti musiikinhistoriallisessa jatkumossa jo aavistuksen myöhempää vaihetta ja ehti edetä tuotannossaan myöhäisbarokista kohti klassismia enteillyttä selkeäpiirteisempää galanttia tyyliä. Hän oli yksi musiikinhistorian tuotteliaimmista säveltäjistä, ja häneltä on säilynyt yli 3600 teosta, jotka kattavat käytännöllisesti katsoen kaikki ajan keskeiset sävellysmuodot.

Telemannin myöhäiseen tuotantoon kuuluu 80-vuotiaana sävelletty yksinäytöksinen koominen ooppera (serenata) Don Quichotte auf der Hochzeit des Camacho (Don Quijote Camachon häissä). Se sai ensiesityksensä marraskuussa 1761 Hampurissa, jossa Telemann oli toiminut vuodesta 1721 lähtien monien kaupungin keskeisten musiikki-instituutioiden johtajana.

Oopperan musiikki tunnetaan parhaiten orkesterisarjana, jossa Telemann näyttää kykynsä kuvailevan musiikin säveltäjänä. Sarjan avaa arvokkuutta teeskentelevästä alkujaksosta vauhdikkaaseen rientoon puhkeava alkusoitto, jota seuraa joukko eri tapahtumia kuvailevia osia, mukana Don Quijoten rauhallinen herääminen, hänen vauhdikas taistelunsa tuulimyllyjä vastaan, hänen huokaileva rakkautensa "prinsessa Dulcineaan", muotokuva hänen aseenkantajastaan Sancho Panzasta, Don Quijoten Rosinante-hevosen ja Sancho Panzan aasin laukkakuvaukset ja päätöksenä Don Quijoten uni.'

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Andrea Portera (s. 1973-)
Klecksophonic Lieder

1. "The Gobolink" (...And how to make him...) (Mustepeikko (ja kuinka se tehdään)
2. The Somethings (Joku ja Jokin)
3. A Sea-Dance (Meritanssi)
4. "The Jack-O-My-Goblin" (Vieteripeikko)

Italialainen Andrea Portera nousi suomalaisen musiikkiyleisön tietoisuuteen voittamalla marraskuussa 2019 neljännen kansainvälisen Uuno Klami –sävellyskilpailun, yhden merkittävimmistä orkesteriteosten kilpailuista maailmassa. Ennen sitä hän oli ehtinyt saavuttaa menestystä myös monissa italialaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.

Portera on todennut uskovansa, että "musiikki on syvimmiltään ihmisen psykologista ja emotionaalista kieltä" ja että hänen tuotantonsa "kertoo arkkityypeistä ja matkasta kohti tiedostamatonta". Uuno Klami –kilpailun voittajateos, laulusarja Klecksophonic Lieder sopraanolle ja orkesterille, kuvastaa juuri Porteran kiinnostusta tiedostamattomaan. Nimi viittaa "kleksografiaan", saksalaisen lääkärin ja runoilijan Justinus Kernerin (1786-1862) kehittämään mustetahratulkintaan, jossa materiaalina ovat paperille pudonneista mustetahroista paperia taittamalla tehdyt kuviot. Teoksen innoittajana on ollut menetelmään perustuva Ruth McEnery Stuartin ja Albert Bigelow Painen varjokuvakirja "Gobolinks or Shadow-Pictures for Young and Old" (1896).

Neliosaisen, tunnelmiltaan intensiivisen teoksen avausosassa kuvataan kleksografiaa musiikin keinoin siten, että laulaja kertoo menetelmästä ja orkesteri ikään kuin taitoksena heijastaa hänen ääntään. Porteran mukaan toisessa osassa runon toimijat ovat ihminen (Joku) ja itse heijastus (Jokin). Kolmas laulu on pieni "meritanssi", ja voimakasilmeinen päätösosa kertoo Porteran sanoin "alitajunnan merisymboleista".

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Jean Sibelius (1865-1957)
Pelléas ja Mélisande –sarja op. 46

1. Vid slottsporten (Linnan portilla)
2. Mélisande
(2a. På stranden vid hafvet (Meren rannalla))
3. Vid en källa i parken (Lähteellä puistossa)
4. De trenne blinda systrar (Kolme sokeaa sisarta)
5. Pastorale
6. Mélisande vid spinnrocken (Melisande rukin ääressä)
7. Mellanaktsmusik (Väliaikamusiikkia)
8. Mélisandes död (Melisanden kuolema)

Belgialaisen symbolistin Maurice Maeterlinckin (1862-1949) näytelmä Pelléas ja Mélisande, kertomus kielletystä ja tuhoon tuomitusta rakkaudesta, sai ensi-iltansa Pariisissa 1893. Vaikka sen suosio jäi puhenäyttämöillä rajalliseksi, sitä luettiin laajalti ja se sai tärkeän aseman yhtenä symbolistisen taidesuuntauksen keskeisistä ilmentymistä. Nykyisin se tunnetaan parhaiten siitä tehtyjen musiikillisten tulkintojen ansiosta. Vuonna 1898 siihen valmistui Gabriel Faurén näyttämömusiikki, 1902 Debussyn mestarillinen ooppera, vuotta myöhemmin Schönbergin suurimuotoinen sinfoninen runo ja 1905 Sibeliuksen näyttämömusiikki, joka sai ensi-iltansa Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa saman vuoden keväällä.

Vaikka Sibelius tunnetaan ennen muuta sinfonikkona, suurten eeppisten linjojen hahmottelijana, hänellä oli myös näyttämömusiikin säveltäjältä vaadittava kyky osata vähillä mutta tehokkailla keinoilla luoda vangitseva ja kuvausvoimainen tunnelma, joka sekä syventää että rikastaa tekstin merkityksiä. Erityisen tarpeen tämä kyky oli Pelléaan ja Mélisanden kaltaisen, paljolti vihjeiden ja alitajunnan unimaailmassa häilyvien tapahtumien ilmentäjänä. Sibelius on eläytynyt herkästi varsinkin Mélisanden arvoitukselliseen hahmoon, yhtä lailla hänen herkkätunnelmaiseksi muotokuvakseen hahmottuvassa osassa Mélisande kuin sarjan päättävässä koskettavan surumielisessä Mélisanden kuolemassa. Hienovireisessä ilmaisussaan sarja kuvastaa Sibeliuksen siirtymää varhaisemman tuotannon uhkeasta romantiikasta kohti hillitympää ja puhdaspiirteisempää tyyliä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen