PERUUTETTU: Wartime Stories

Toisen maailmansodan vuosina Steve Reich oli pieni poika, jonka vanhemmat olivat eronnneet, ja hän matkusti junalla usein New Yorkin ja Los Angelesin väliä siirtyessään kotiopettajattarensa kanssa vanhemmalta toiselle. Myöhemmin, noustuaan 1960-luvulla amerikkalaisen minimalismin pioneeriksi ja vakiinnutettuaan sen jälkeen asemansa yhtenä tyylisuunnan mestareista, hän palasi lapsuuden junamatkoihin ja mietti, että Euroopassa hän olisi sodan aikana saattanut juutalaisena joutua matkaamaan aivan toisenlaisilla junilla, sellaisilla jotka veivät ihmisiä keskitysleireille. Tästä ajatuksesta syntyi 1988 jousikvartetille ja ääninauhalle sävelletty Different Trains, joka sai seuraavana vuonna arvostetun Grammy-palkinnon.

Reich on yhdistänyt jousikvartettiin nauhalta kuultavia katkelmia Yhdysvalloissa ja Euroopassa tehdyistä haastatteluista, joissa puhutaan sodanaikaisista kokemuksista. Lisäksi nauhalla on jousikvartetin soittoa sekä kuullaan junaääniä ja keskiosassa myös hälytyssireenejä. Avausosa liittyy Amerikkaan ennen sotaa, ja äänessä ovat Reichin kotiopettajatar ja Pullman-junan kantaja. Keskiosa vie sodanaikaiseen Eurooppaan, ja ihmisäänet kuuluvat tässä osassa kolmelle holokaustista selvinneelle. Päätösosa "Sodan jälkeen" yhdistää holokaustista selvinneet ja ensimmäisen osan amerikkalaiset äänet. Läpi teoksen sykkii jatkuvasti muuntuva mimimalistinen toisto, joka luo junamaista liikettä mutta jossa voi halutessaan kokea myös jonkinlaista sammumatonta kohtalonkierrettä.

Olivier Messiaenin Quatuor pour la fin du temps (Aikojen lopun kvartetto) kuuluu niihin sävellyksiin, joissa itse musiikin lisäksi myös teoksen syntyhistoria kantaa mukanaan syviä inhimillisiä merkityksiä. Saksalaisten miehitettyä Ranskan toisessa maailmansodassa Messiaen joutui toukokuussa 1940 vangiksi ja vietiin vankileirille Saksan Görlitziin. Siellä hän sai myötätuntoiselta vartijalta kyniä ja paperia ja saattoi säveltää laajan kamarimusiikkiteoksen. Soitinvalikoiman määräsi se, että hänen itsensä (piano) lisäksi leirillä oli sattumalta kolme muutakin muusikkoa: viulisti, klarinetisti ja sellisti. Teoksen kantaesitys oli vankileirillä ulkoilmassa sateisena tammikuun päivänä 1941, yleisönä 400 vankia ja leirin vartijoita. "Koskaan musiikkiani ei ole kuunneltu samanlaisella tarkkaavaisuudella ja ymmärryksellä", Messiaen muisteli.

Kun teos on sävelletty vankileirillä kesken toisen maailmansodan, aikana joka ei todellakaan kuulu ihmiskunnan suuruudenhetkiin, voisi kuvitella nimessä olevan "aikojen lopun" liittyvän ympärillä riehuneeseen kurimukseen. Messiaen kuitenkin halusi katolisena uskovaisena viitata nimellä Ilmestyskirjan 10. lukuun, jossa enkeli julistaa, että "Aika on lopussa". Teoksessa on kahdeksan osaa, joissa Messiaen käyttää vaihtelevia kokoonpanoja, ja myös tyylillisesti teos on monitahoinen. Musiikki on eri osissa vuoroin mystisesti meditoivaa, vapaammin kaartuilevaa tai rytmisesti ekstaattisen iskevää. Teos päättyy Jeesuksen kuolemattomuutta ylistävään viulu-piano-duoon.