Katherine Bryan istumassa huilu sylissään.

This is a past event.

Birds in the Morning

John Storgårds, conductor
Katherine Bryan, flute
Turku Philharmonic Orchestra

Erik Bergman: Flute Concerto ‘Birds in the Morning’, op. 89 (length 19')
Ralph Vaughan Williams: The Lark Ascending (length 16')
Sebastian Fagerlund: Chamber Symphony (length 26')
Intermission, length 30'
Edward Elgar: Enigma Variations, op. 36 (length 30')

Birds in the morning symbolise human thoughts and imagination that spring into life like day follows night, as Bergman wrote of his Flute Concerto. Here, it is brought to life by acclaimed British flautist Katherine Bryan. The Lark Ascending was inspired by the eponymous poem by George Meredith. Composer-in-Residence Fagerlund's Chamber Symphony was enthusiastically received at its premiere by the Tapiola Sinfonietta under John Storgårds in 2022. The concluding number on the programme, Elgar’s Enigma Variations, is a true timeless classic.

Artists

Huilisti Katherine Bryan, promokuva
Katherine Bryan
huilu
Huilisti Katherine Bryan, promokuva
Katherine Bryan
huilu

Katherine Bryan teki konserttodebyyttinsä 15-vuotiaana. Hän on siitä lähtien esiintynyt solistina orkestereiden kanssa ympäri maailmaa. Bryanin debyyttisoololevytys konsertoista julkaistiin vuonna 2010, ja levytys sai loistavan vastaanoton. Bryan oli ehdolla International Classical Music Award -palkinnon saajaksi vuonna 2011. Bryan on levyttänyt debyyttilevyn saaman suosion jälkeen useita levyjä. Toisella levyllä on lisää konserttoja, kolmannella 2015 julkaistulla levyllä viulutranskriptioita huilulle ja orkesterille ja neljännellä 2017 julkaistulla levyllä ”Silver Voice” on oopperatranskriptioita.

Katherine Bryan sai stipendin opiskellakseen huilunsoittoa Juilliard Schoolissa. Bryan on voittanut palkintoja Royal Overseas League Competition -kilpailussa Lontoossa ja Young Concert Artists -kilpailussa New Yorkissa sekä oli finalisti kolmessa peräkkäisessä BBC Young Musician of the Year -kilpailussa. Lisäksi Royal Philharmonic Society myönsi hänelle Julius Isserlis -stipendin.

Bryan on kantaesittänyt Martin Sucklingin ja Jay Capperauldin hänelle sävellettyjä konserttoja. Bryan on toiminut Royal Scottish National Orchestran huilun äänenjohtajana 21-vuotiaasta alkaen. Katherine Bryan on lisäksi kysytty opettaja ja ohjaaja sekä esiintyy säännöllisesti radiossa ja televisiossa. Vuonna 2019 BBC Music Magazine nimesi hänet kuuden kaikkien aikojen kansainvälisesti parhaan huilunsoittajan joukkoon.

Pieces

Ralph Vaughan Williams (1872-1958):
The Lark Ascending

Ralph Vaughan Williams oli 1900-luvun englantilaisista säveltäjistä englantilaisimpia, keskeinen tekijä siinä saarivaltakunnan musiikillisessa nousukaudessa, joka alkoi 1800-luvun lopussa Edward Elgarin myötä. Mutta siinä missä Elgar etsi innoitusta keskieurooppalaisesta myöhäisromantiikasta, siinä Vaughan Williams ammensi virikkeitä englantilaisesta kansanmusiikista ja Tudor-renessanssin vokaalimusiikista. Vaughan Williamsin tuotannon ydintä ovat yhdeksän sinfoniaa, mutta esitetyimpiä hänen teoksistaan ovat vapaan fantasian tapaan rakentuvat Fantasia Thomas Talllisin teemasta (1910) sekä viululle ja orkesterille sävelletty The Lark Ascending (1914/20).

The Lark Ascending (Kiuru nousee) sai syntyvirikkeensä George Meredithin (1828-1909) samannimisestä runosta, josta Vaughan Williams liitti säkeitä partituurin alkuun: "He rises and begins to round/He drops the silver chain of sound", alkaa Meredithin runo. (Se nousee ja alkaa kaarrella/se vuodattaa hopeista sointinauhaa.) Solistinen viulu edustaa orkesterin maalaaman maiseman ylle laululentoon nousevaa kiurua. Teosta hallitsee eheä, hivelevyydessään myös haikea luonnontunnelma aina pastoraalisuuteen perinteisesti liitettyä 6/8-tahtilajia myöten, joskin keskivaiheessa esiin nousee tasajakoinen kansanmusiikkityylinen teema. Loppujaksossa tunnelma tasaantuu kuin maiseman ylle hiljakseen liukuva iltahämärä, ja kiuru jää lopussa yksi kaartelemaan taivaalle.

Tässä konsertissa teos kuullaan versiona huilulle, joka sopii luontevasti kuvastamaan kiurun heleää laulua.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Sebastian Fagerlund (s. 1972):
Kamarisinfonia

Calmo, misterioso (attacca)
Energico e brillante (attacca)
Espansivo

Sebastian Fagerlund tunnetaan parhaiten soinnillisesti rikkaista ja dramaturgisesti intensiivisistä orkesteriteoksistaan. Partitaa (2009) lukuun ottamatta niillä on teosten tunnelmaa tai olemusta kuvaileva otsikko, mutta kamarisinfoniassa (2020–21) sellaista ei ole, vain lajinimi, mikä korostaa teoksen sinfonista olemusta. Fagerlundin mukaan sinfonisuus liittyy hänellä sekä muotoon että materiaalin käsittelytapaan, ja hän painottaa sinfonisen teoksen "loogisesti etenevää ja kehittyvää rakennetta". Kamarisinfoniassa tämä tulee esiin siinä, kuinka jokaisen osan myötä päästään syvemmälle teoksen maailmaan, ikään kuin nähtäisiin osa osalta tarkemmin sen sisäinen olemus. Sinfonisena piirteenä voi pitää myös avausvaiheessa esiin nousevaa jännitettä pitkälinjaisen melodisuuden ja sitä katkovan nopeamman materiaalin välillä. Pitkälinjainen melodisuus on noussut Syyssonaatti-oopperan (2014–16) myötä entistä keskeisempään rooliin Fagerlundin musiikissa.

Fagerlundin kamarisinfonia on kolmiosainen mutta tauottomaksi sidottu kokonaisuus. Sen aloittaa hidas osa, jonka avaavaan melodiseen ainekseen sisältyy teoksen ydinmateriaali, Fagerlundin sanoin sen "musiikillinen DNA", joka palaa ja kehittyy myös toisessa ja kolmannessa osassa. Kahden nopealiikkeisen materiaalin kohtaamiset ja kehityskulut nousevat pääosaan nopeassa keskiosassa, joka muotoutuu osan keskellä scherzo-jaksoksi. Hitaassa päätösosassa musiikki alkaa kasvaa osan alun pysähtyneestä tilanteesta kohti perusmateriaalien uudenlaisia keskinäisiä suhteita.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Edward Elgar (1857–1934):
Muunnelmia omasta teemasta (Enigma) op. 36

Theme: Andante
Var. I C.A.E. - L'istesso tempo
Var. II H.D.S-P. – Allegro
Var. III R.B.T. – Allegretto
Var. IV W.M.B. - Allegro di molto
Var. V R.P.A. – Moderato
Var. VI Ysobel – Andantino
Var. VII Troyte – Presto
Var. VIII W.N. – Allegretto
Var. IX Nimrod – Adagio
Var. X Dorabella - Intermezzo: Allegretto
Var. XI G.R.S. - Allegro di molto
Var. XII B.G.N. – Andante
Var. XIII * * * - Romanza: Moderato
Var. XIV E.D.U. - Finale: Allegro

Kesäkuun 19. päivä 1899 oli käännekohta sekä Edward Elgarin uralla, että laajemmin englantilaisen musiikin historiassa. Hans Richter johti silloin Lontoossa Elgarin Enigma-variaatioiden (1899) ensiesityksen, ja siihen asti melko tuntemattomaksi jäänyt säveltäjä murtautui väkevästi yleisön tietoisuuteen. Samalla teos herätti englantilaisen musiikin uuteen nousuun siitä merkillisestä kahden sadan vuoden taantumasta, johon se oli vajonnut barokin ajan mestarin Henry Purcellin kuoleman (1695) jälkeen.

Enigma-variaatiot – oikealta nimeltään Muunnelmia omasta teemasta – sai alkunsa Elgarin pianoimprovisaatiosta. Hän lisäsi muunnelmateeman oheen sanan "Enigma" (arvoitus) ja synnytti näin loputtoman arvailujen hetteikön. Elgar vihjasi, että teoksen mukana kulkisi toinen, tunnettu teema, jota ei kuitenkaan kertaakaan soiteta. Tätä arvoitusta, salaisen teeman identiteettiä, on yritetty sinnikkäästi ratkaista, mutta lopullista vastausta ei ole löydetty.

Enigma-muunnelmat on omistettu "siinä kuvatuille ystäville". Teoksen 14 orkestraalisesti hienoa muunnelmaa ovat eräänlaisia luonnekuvia Elgarin lähipiirin henkilöistä. Esimerkiksi ensimmäinen muunnelma (C.A.E.) kuvaa säveltäjän vaimoa. Muunnelmasarjan ydin on jalopiirteinen yhdeksäs muunnelma (Nimrod), jonka kohteena on musiikinkustantaja August E. Jaeger. Viimeiseen muunnelmaan (E.D.U.) Elgar on ikuistanut itsensä, ja mukana on viittauksia myös vaimon ja Jaegerin muunnelmiin kuin sen merkiksi, että he olivat kuvatuista henkilöistä läheisimpiä Elgarille.

Teosesittely: Kimmo Korhonen