This is a past event.
Loviatar
Joonas Pitkänen, conductor
Matti Koponen, violin
Turku Philharmonic Orchestra
Elisar Riddelin: Loviatar – Concerto for violin and orchestra (world premiere)
Serge Rachmaninov: Symphony no. 2 in E minor op. 27
Elisar Riddelin is one of Finland’s most interesting young composers, and his violin concerto Loviatar is certain to make an impression. Named after the goddess of death in Finnish mythology, the concerto is performed by the Turku Philharmonic’s 1st Leader Matti Koponen. A world premiere is something special: be one of the first to hear a new composition take shape! Rachmaninov’s Second Symphony is his best-known orchestral work, and Joonas Pitkänen is certain to give it a charismatic and memorable performance.
Artists
Pieces
Largo – Allegro moderato
Allegro molto
Adagio
Allegro vivace
Sergei Rahmaninov joutui useammin kuin kerran toteamaan, ettei musiikillinen monilahjakkuus välttämättä ollut siunaus. Hän työskenteli pianistina, kapellimestarina ja säveltäjänä ja tunnusti, ettei tilanne aina ollut helppo ja että hänen oli vaikea keskittyä yhdellä kertaan useampaan kuin yhteen muusikkopersoonallisuutensa osa-alueeseen. Venäläisen sananlaskun sanoin hän kysyi joskus kiireisimpinä aikoinaan itseltään, ajoiko hän takaa kolmea jänistä saamatta niistä yhtäkään kiinni.
Kysymys nousi esiin myös vuosina 1904-1906, jolloin Rahmaninov toimi kapellimestarina Moskovan Bolšoi-teatterissa. Työ vei niin paljon aikaa, että se alkoi muodostaa todellisen uhan hänen sävellyshankkeilleen. Sekä raivatakseen tilaa säveltämiselle että hakeutuakseen pois Venäjän epävakaan poliittisen tilanteen jaloista Rahmaninov asui vuosina 1906-1909 Dresdenin lähellä sijaitsevassa huvilassa, jossa hän sävelsi muutamia keskeisiä laajamuotoisia teoksiaan, mm. toisen sinfonian, sinfonisen runon Kuoleman saari sekä ensimmäisen pianosonaatin. Lisäksi hän työskenteli keskeneräiseksi jääneen oopperan Monna Vanna parissa.
Ensimmäisen sinfonian painajaismaisen kantaesityksen fiasko yli kymmenen vuotta aiemmin oli vain kaukainen muisto, kun Rahmaninov johti loppuvuodesta 1907 valmistuneen toisen sinfonian kantaesityksen Pietarissa helmikuussa 1908. Menestys oli erinomainen, ja kriitikot totesivat teoksen Tšaikovskin sinfonioiden täysipainoiseksi seuraajaksi. Nykyisinkin toinen on suosituin Rahmaninovin kolmesta sinfoniasta. Se jatkaa toisen pianokonserton (1900-1901) aloittamaa väkevää luomiskautta hänen tuotannossaan. Yli 50 minuutin kestossaan se on laajin hänen sinfonioistaan, täynnä hänen musiikilleen ominaista vuolasta melodiikkaa ja tunteikkuutta.
Yli puolet teoksen säveltämiseen käytetystä ajasta Rahmaninov vietti ensiosan parissa. Se alkaa hitaalla johdannolla, jonka alussa kuultavaa sellojen ja bassojen mottoaihelmaa hyödynnetään monin tavoin myös muissa osissa, ei kuitenkaan yleensä sellaisenaan toistuvana elementtinä vaan tematiikkaa yhteen sitovana taustatekijänä. Ensiosa on eritunnelmaisista aineksistaan huolimatta temaattisesti ja motiivisesti kiinteä kokonaisuus.
Rahmaninov vaihtoi kahden keskiosan totunnaista järjestystä ja sijoitti energisen scherzon toiseksi ja laajakaarisia melodioitaan laulavan hitaan osan kolmanneksi. Scherzon iskevästi avaava vaskien taistelukutsu on jälleen yksi muunnelma Rahmaninovin suosimasta ja eräänlaiseksi henkilökohtaiseksi tunnusmotiivikseen omaksumasta Dies irae –aiheesta. Scherzon keskijaksossa syttyy soimaan mendelssohnmainen kepeys. Tarmokas ja painokas finaali vie teoksen voitokkaaseen, E-duurin loistossa kylpevään päätökseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen