Viulisti Nikita Boriso-Glebsky istuu viulu kädessä

This is a past event.

Only online concert: Violin virtuoso

Clemens Schuldt, conductor
Nikita Boriso-Glebsky, violin
Turku Philharmonic Orchestra

Johannes Brahms: Tragic Overture op. 81
Benjamin Britten: Violin Concerto op. 15
Petr Tchaikovsky: Symphony no. 6 in B minor op. 74 ‘Pathétique’

Clemens Schuldt, Chief Conductor of the Munich Chamber Orchestra, made his début with the Turku Philharmonic in autumn 2020 and returns with an even more splendid programme. Nikita Boriso-Glebsky came to the attention of Finnish audiences when he won the Sibelius Violin Competition in 2010. Here, he performs Britten’s delightful Violin Concerto. Tchaikovsky’s tragic final symphony is one of the greatest and most popular orchestral works in the repertoire.

Your safety is important to us. See safety instructions during corona time.

 

Artists

Viulisti Nikita Boriso-Glebsky istuu viulu kädessä
Nikita Boriso-Glebsky
viulu
Viulisti Nikita Boriso-Glebsky istuu viulu kädessä
Nikita Boriso-Glebsky
viulu

Vuonna 2018 Venäjän kunniataiteilijaksi valitun Nikita Boriso-Glebskyn soitossa yhdistyvät upea tekniikka ja tinkimätön taiteellinen visio. Boriso-Glebsky on valmistunut Moskovan konservatoriosta professori Eduard Grachin ja apulaisprofessori Tatiana Berkulin luokalta ja saanut ohjausta Augustin Dumaylta ja Ana Chumachenkolta.

Boriso-Glebskyn uraa ovat nostattaneet monet kilpailumenestykset. Suomalaisen yleisön tietoisuuteen hän nousi voittaessaan Sibelius-viulukilpailun vuonna 2010. Kilpailun jälkeen Boriso-Glebsky onkin vieraillut Suomessa paljon ja osallistunut säännöllisesti muun muassa Turun musiikkijuhlilla ja Kuhmon Kamarimusiikki -festivaaleilla. Sibelius-viulukilpailun lisäksi Boriso-Glebskylle on kertynyt kilpailumenestystä muun muassa Tšaikovski-kilpailussa ja kansainvälisessä Fritz Kreisler -kilpailussa.

Kaudella 2021–22 Boriso-Glebsky esiintyy Turun filharmonisen orkesterin lisäksi Suomessa myös Kuopion kaupunginorkesterin ja Kymi Sinfoniettan kanssa. Suunnitteilla on myös esiintymisiä venäjän johtavien orkesterien kanssa. Näistä mainittakoon Pietarin filharmoninen orkesteri ja Venäjän kansallisorkesteri.

Boriso-Glebskyn ohjelmistoon kuuluu 1900-luvun nykysäveltäjien musiikkia. Hän on useiden Rodion Štšedrin, Aleksandr Tšaikovskin ja Kuzma Bodrovin sävellysten ensiesittäjä. Vuonna 2019 Boriso-Glebsky äänitti ensimmäisenä Eugène Ysaÿen aiemmin tuntemattoman konserton yhdessä belgialaisen Orchestre Philharmonique Royal de Liègen ja Jean-Jacques Kantorovin kanssa.

Turun filharmoninen orkesteri, muusikot ryhmäkuvassa
Turun filharmoninen orkesteri
konsertissa soittavat muusikot
Turun filharmoninen orkesteri, muusikot ryhmäkuvassa
Turun filharmoninen orkesteri
konsertissa soittavat muusikot

I VIULU
Matti Koponen 1. km (vv)
Kasmir Uusitupa 1. km (vt)
Juha-Pekka Vikman 2. km
Maija Kontunen *
Kerim Gribajcevic
Lauri Haapanen
Marjaana Holva
Jonni Hämäläinen (vv)
Annika Pongracz
György Pongracz
Jaana Sippola
Katariina Taipale
Nobu Takizawa
Katariina Almgren (vt)
Isa Halme (vt)

II VIULU
Ilana Gothóni *
Elizabeth Stewart *
Juha Viljanen **
Kirsi-Marja Alanen
Riitta Hammarberg
Christina Huurre
Pirjo Klemola
Qi Li
Kati Overbeck
Susanna Suorttanen
Petri Tulonen

ALTTOVIULU
Jasmine Beams sooloaltisti (vv)
Mari Viluksela sooloaltisti (vt)
Juhani Forsman * (vt)
Jouni Rissanen ** (vt)
Sauli Kulmala
Helinä Nissi (vv)
Noora Pelto-Aho (vv)
Ulla Perksalo
Ramona Wolin-Takala
Tuukka Susiluoto (vt)
Antti Vesterinen (vt)

SELLO
Roi Ruottinen soolosellisti
Andreas Helling *
Katja Kolehmainen **
Eija Huhtala-Krapu
Pekka Laamanen
Larimatti Punelpuro
Anna Westerlund
Aslihan Gencgönül (vt)

KONTRABASSO
Mikko Multamäki *
Tomi Laitamäki **
Per Björkling
Matti Kariluoto
Aapo Kyyhkynen

HUILU
Saara Lehtinen * (vt)
Anu Honkanen **
Heidi Riikonen (vt)

OBOE
Takuya Takashima * (vv)
Simeon Overbeck * (vt)
Satu Ala **
Jun Saotome

KLARINETTI
Matteo Mastromarino *
Henna Jämsä **
Alessandro Foschini

FAGOTTI
Etienne Boudreault *
Jukka Pylkkänen **
Jarmo Korhonen

KÄYRÄTORVI
Annu Salminen * (vv)
Tuomas Harri * (vt)
Markku Kolehmainen **
Tanja Nisonen ** (vt)
Henriikka Teerikangas ** (vt)
Mervi Huttunen
Yi-Ling Shih (vt)

TRUMPETTI
Lénard Heugen *
Megumi Nakazawa **
Mari Pakarinen (vt)

PASUUNA
Anna-Liisa Lindberg *
Anna-Maija Laiho-Ihekweazu **
Esapekka Laurikka (vt)

TUUBA
Nicolas Indermühle *

PATARUMMUT
Ari-Pekka Mäenpää *
Jalmari Lintunen **

LYÖMÄSOITTIMET
Tuomas Tainio *
Jussi Markkanen **

HARPPU
Päivi Severeide * (vv)
Bengi Canatan * (vt)

* = äänenjohtaja
** = varaäänenjohtaja

vv = virkavapaalla
vt = virkaa tekevä

Pieces

Benjamin Britten (1913-1976):
Viulukonsertto op. 15

1. Moderato con moto – Agitato – Tempo primo -
2. Vivace – Animando – Largamente – Cadenza –
3. Passacaglia: Andante lento (Un poco meno mosso)

Benjamin Brittenin viulukonsertto on sävelletty vuosina 1938-39. Teoksen synty jakaantuu kahdelle mantereelle, sillä Britten siirtyi keväällä 1939 Eurooppaa uhanneen sodan jaloista Yhdysvaltoihin. Kun vielä hiukan aiemmin valmistuneessa pianokonsertossa (1938) Britten oli keskittynyt luomaan omia pianistinkykyjään palvelevan taiturikonserton, huokuu viulukonsertto kaikesta solistisesta vaativuudestaan huolimatta vakavahenkistä, synkentyneen kansainvälisen ilmapiirin syventämää tunnelmaa.

Brittenin viulukonsertto on kolmiosainen mutta tauotta yhteen soitettava ja perinteisestä nopea-hidas-nopea-kaavasta poikkeava kokonaisuus. Teos on hyvä osoitus nuoren Brittenin kyvyistä orkestroijana, sillä sitä sävyttävät monet epätavalliset mutta tehokkaat soitinyhdistelmät.

Teos alkaa Beethovenin viulukonserton tapaan patarumpujen rytmiaihelmalla, joka kuullaan teoksessa usein myöhemminkin, myös viululla. Solistin pitkälinjaisesti laulava ja lopulta virtuoosisemmaksi kehittyvä melodiikka saa vastaansa teräväilmeisempää ilmaisua. Nopean scherzo-osan sijoittuminen teoksen keskelle samoin kuin musiikin särmikäs rytmisyys tuovat mieleen Prokofjevin ensimmäisen viulukonserton (1917). Osaa keventää trio-jakson melodisuus, ja trion painokas kertaus vie kadenssiin, joka johtaa tauotta finaaliin. Päätösosa on pasuunoiden nousevan ja laskevan runkoteeman ympärille rakentuva, tunnelmiltaan vaihteleva mutta pääosin vakavahenkinen passacaglia. Huipentavaa taitetta seuraa eleginen, osin rukouksen kaltainen loppujakso.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Pjotr Tšaikovski (1840-1893):
Sinfonia nro 6 h-molli op. 74, Pateettinen

Adagio – Allegro non troppo
Allegro con grazia
Allegro molto vivace
Finale: Adagio lamentoso

Pjotr Tšaikovski ryhtyi kuudennen sinfonian sävellystyöhön keväällä 1893. Vire oli korkealla, ja luonnosversio oli valmis parissa kuukaudessa, lopullinen orkesteripartituuri elokuussa. Tšaikovski oli vakuuttunut teoksen arvosta ja kirjoitti veljenpojalleen: "Pidän sitä ehdottomasti parhaana ja erityisesti vilpittömimpänä kaikista teoksistani ja rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta, mitä olen säveltänyt."

Tšaikovski johti kantaesityksen Pietarissa 28. lokakuuta. Yhdeksän päivää myöhemmin hän oli kuollut. Teos onkin usein koettu eräänlaisena musiikillisena itsemurhaviestinä, mitä vielä Tšaikovskin kuoleman epäselvät olosuhteet ovat lietsoneet: oliko kyseessä tahaton koleramyrkytys vai toverituomioistuimen painostuksesta syntynyt kunniaitsemurha, jolla yritettiin peitellä säveltäjän suhdetta erään venäläisen ylimyksen veljenpoikaan.

Tšaikovski luonnehti teosta "ohjelmasinfoniaksi" mutta sellaiseksi, jossa "ohjelma jää kaikille salaisuudeksi". Tätä "salaisuutta" on turhaan yritetty selvittää, vaikka yleensä se on liitetty säveltäjän homoseksuaalisuuteen ja sen aiheuttamiin sosiaalisiin paineisiin. Yleisemmällä tasolla ohjelma on kytketty ajatukseen kohtalosta, jota edustaa teoksessa keskeisessä asemassa oleva alaspäinen asteikkoaihe.

Kuudes on Tšaikovskin omaperäisin sinfonia ja yksi koko 1800-luvun merkittävimmistä sinfonisen muodon uudelleenarvioinneista. Se ei koske vain kokonaismuotoa vaan myös osien sisäistä olemusta. Kaikessa musertavassa pessimismissään ja valtavassa tunnepaatoksessaankin teos on kurinalainen ja hallittu kokonaisuus.

Sinfonian dramaturginen painopiste on monista romantiikan kauden finaalisinfonioista poiketen jo avausosassa. Hitaasta johdannosta puhkeaa esiin kahden hyvin eriluonteisen teeman varaan rakentuva sonaattimuoto: lyhyistä aihelmista rakentuva pääteema on luonteeltaan dynaaminen ja liikkuva, sivuteema puolestaan leveän laulava ja tunnehehkuinen. Musiikki hiipuu esittelyn lopuksi kuusinkertaiseen pianissimoon (pppppp) ja leikkautuu suoraan keskelle räjähtävän energistä ja myrskyisää kehittelyä, jonka tiimellyksessä häivähtää katkelma vanhasta ortodoksisesta sielunmessusta. Tšaikovski hämärtää kehittelyn ja kertauksen rajaa tuomalla musertavan painokkaaksi kasvavaan huipennukseen uutta materiaalia, ja kertaukseen liittyvä paluun tuntu toteutuu kunnolla vasta sivuteeman myötä.

Sinfonian musiikillisessa tarinassa kaksi keskiosaa ovat kuin takautumia tai muistumia onnellisemmista ajoista. Hitaan osan asemassa on valssimaisen elegantti mutta epätavalliseen 5/4-tahtilajiin kirjoitettu osa. Kolmas osa alkaa ilmavan scherzomaisesti mutta tiivistyy energisen marssimaiseksi ja kasvaa huumaavaan tehoon.

Finaali on poikkeuksellisesti hidastempoinen, ja sinfoninen tragedia palaa siinä kaikessa ehdottomuudessaan. Brahms oli jo kymmenen vuotta aiemmin antanut kolmannen sinfoniansa päättyä hitaaseen musiikkiin finaalin duurisävyisessä epilogissa, mutta Tšaikovskin ratkaisu on dramaturgisesti äärimmäisempi ja tinkimättömämpi. Sinfoniaa hallitseva kohtalo-ajatus alaspäisine kulkuineen vie teoksen lohduttomaan, alistuneeseen päätökseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen