This is a past event.
Sinuhe, the Lonesome One
Jonathan Stockhammer, conductor
Mikko Multamäki, double bass
Turku Philharmonic Orchestra
Hannah Kendall: The Spark Catchers (length 10')
Pertti Jalava: Sinuhe – Concerto for Double Bass and Orchestra (world premiere) (length 24')
Intermission, length 30'
Wolfgang Amadeus Mozart: Symphony No. 41 in C major ‘Jupiter’ (length 30')
Kendall has charmed audiences with her broad-minded approach to musical composition. The Spark Catchers was premiered at the BBC Proms in 2017. Turku-based composer Jalava wrote his double bass concerto for Mikko Multamäki, Principal Double Bass of the Turku Philharmonic. The subtitle refers to one of its movements. “The fatalistic humour, profound philosophy and adventures amidst toxic intrigues in the novel Sinuhe the Egyptian [by Mika Waltari] made a huge impression on me,” Jalava says of the background to the work. The programme closes with one of the greatest hits of classical music, Mozart’s upbeat Jupiter Symphony.
Artists
Mikko Multamäki aloitti kontrabassonsoiton opinnot Turun Konservatoriossa Peter Gransin johdolla. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa Olli Kososen kanssa. A-kurssin Multamäki suoritti syksyllä1996 erinomaisin arvosanoin.
Solistisista esiintymisistä tärkeimmät ovat olleet Turun filharmonisen orkesterin kanssa Rautavaaran konsertto (2008) ja Tubinin konsertto (2018) sekä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa Bottesinin Grand Duo (2006). Mestarikursseilla Multamäkeä ovat opettaneet mm. Jorma Katrama, Duncan McTier ja Todor Toshev. Mikko Multamäki kiinnitettiin Tapiola Sinfoniettan varaäänenjohtajaksi 1993.
Vuodesta 2001 lähtien Mikko on toiminut Turun filharmonisen orkesterin äänenjohtajana. Mikko on myös Turku Ensemblen jäsen ja aktiivinen kamarimusiikko. Multamäen soitin on Armando Piccaglianin Modenassa rakentama soitin vuodelta 1927.
Pieces
I Niin on ollut ja niin on aina oleva - 9/8 Kaislavene (attacca)
Kadenssi: Sinuhe. Hän, joka on yksinäinen (attacca)
II Ekhnaton. Hän, joka halusi elää totuudesta
III Horemheb. Haukan poika
Pertti Jalava tunnetaan omaleimaisena säveltäjänä, joka liikkuu sujuvasti sekä taidemusiikin että jazzin maailmassa, vaikka hän ei juurikaan yhdistä niiden elementtejä teoksissaan. Hänen tuotantoonsa sisältyy mm. kuusi sinfoniaa, useita konserttoja sekä paljon kamarimusiikkia. Jalavan kontrabassokonsertto (2018–2020) on sävelletty Mikko Multamäen ehdotuksesta ja omistettu hänelle. Lisänimi "Sinuhe" liittää teoksen Mika Waltarin muinaiseen Egyptiin sijoittuvaan suurromaaniin (1945), ja teoksen kolme osaa ovat saanet otsikkonsa sen kolmen keskeisen hahmon mukaan. Selkeästi erottuvine ilmaisullisine ja dramaturgisine elementteineen kontrabassokonsertossa tulee esiin Jalavan musiikille ominainen kerronnallisuus.
Avausosa "Niin on ollut ja on aina oleva" kasvaa solistin avausrepliikeistä soljuvasti sykkiväksi riennoksi, jossa bassolla on aktiivista kuvioivuutta. Osan rauhallisemmin 9/8-tahtilajissa virtaileva jälkiosa "Kaislavene" kuvastaa Sinuhea kaislaveneestä löydettynä pienokaisena.
Musiikki liukuu tauotta basson laajaan soolokadenssiin "Sinuhe. Hän, joka on yksinäinen" ja edelleen toiseen osaan "Ekhnaton. Hän, joka halusi elää totuudesta", jossa on paikoin myös ritualistista tuntua kuin kuvastamassa tämän aikalaisten kauhisteleman uskonuudistajafaaraon toimintaa.
Päätösosa "Horemheb. Haukan poika" laskeutuu korkeuksista hiljaisena ja odotuksentäyteisenä mutta puhkeaa faaraoksi nousevan sotasankarin määrätietoisuutta huokuvaksi rytmisyydeksi. Alun salaperäinen maisema palaa vielä kerran, mutta teos päättyy energiseen loppunousuun.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro vivace
Andante cantabile
Menuetto: Allegretto – Trio
Molto allegro
Kun Mozart sävelsi kolme viimeistä sinfoniaansa kuuden inspiroituneen viikon aikana kesällä 1788, yli kolme vuotta ennen kuolemaansa, hän ei voinut aavistaa niiden jäävän hänen sinfoniseksi testamentikseen. Silti on vaikea kuvitella sopivampaa teosta hänen sinfonikonuransa huipentumaksi kuin teosryppäästä viimeisenä valmistunut C-duuri-sinfonia. Samalla se on koko klassismin sinfonian korkein huippu ennen Beethovenin jo uudenlaisia ihanteita edustaneita sinfonioita.
Kolmen sinfonian esityksistä Mozartin elinaikana ei ole varmuutta. On mahdollista, että ne tai joitakin niistä olisi esitetty syksyllä 1788 Wienissä Mozartin tilauskonserteissa, joiden toteutumista ei tosin ole varmuutta, ja niitä on voitu esittää myös hänen konserttimatkoillaan Leipzigissä 1789 ja Frankfurtissa 1790. Ajallisesta läheisyydestään huolimatta sinfoniat luovat kolme itsenäistä, omanlaistaan maailmaa: Es-duuri-sinfoniaa hallitsee täyteläinen lämpö, g-molli-sinfoniaa uhmakas traagisuus ja C-duuri-sinfoniaa korkeuksia kohti kurkottuva ylväys.
Aikansa musiikissa C-duuri-sinfonia on sekä ulkoisilta mitoiltaan että henkisiltä ulottuvuuksiltaan suuri sinfonia. Se edustaa trumpetteineen ja patarumpuineen C-duurille usein ominaista juhlavaa tyyliä, jota finaalin kontrapunkti entisestään korostaa, mutta samalla siinä on laulavampaa ja sisäistyneempää ilmaisua ja Mozartin tyylille ominaisia kromaattisia varjostuksia. Lisänimen "Jupiter" liitti teokseen Englantiin asettunut viulisti ja konserttimanageri Johann Peter Salomon.
Mozart upottaa jo avaustahtien forte-iskuihin ja jousten lempeän laulavaan vastaukseen ensiosan vastavoimaisia elementtejä. Esittelyjaksossa on kolme keskeistä aihetta, joista viimeisen Mozart lainasi samanaikaisesta bassoaariastaan "Un bacio di mano". Se käynnistää myös kehittelyjakson, joka harhautuu huipentavan käänteen jälkeen valekertaukseen F-duurissa, ja tarvitaan vielä uusi dramaattinen käänne ennen kuin palataan kertaukseen.
Hidasta osaa hallitsee linjakas, usein eleganttien 1/32-kuvioiden koristelema laulavuus, mutta sivuteemassa aukeaa myös arvaamattomia tummia juonteita. Osaa värittää vivahteikas sointirunous Mozartin sordinoidessa sekä viulut että alttoviulut ja kietoessa jousia ja puupuhaltimia erilaisina yhdistelminä toisiinsa.
Menuetti on luonteeltaan valoisa mutta ei silti mikään perinteinen hovitanssi. Trion jykevässä forte-repliikissä voi kuulla ennakkoaavistuksen finaalin avausaiheesta.
Sinfonian säteileväksi kruunuksi nousee ylväs finaali, jota kultaa sinfoniseen rakenteeseen sujuvasti upotettu ylenpalttinen kontrapunkti. Avausteeman alkusävelistä syntyy keskiaikaisesta gregoriaanisesta kirkkolaulusta tuttu sävelkuvio, josta rakentuu jo esittelyssä fugato, ja myös toinen teema on kontrapunktisesti työstetty. Eri aihelmat asettuvat kehittelyssä jatkuvasti vaihteleviin muodostelmiin, ja kontrapunktisen taituruuden huipentuma saavutetaan koodassa, jossa Mozart kerrostaa kaikki finaalin viisi keskeistä aihetta päällekkäin.
Teosesittely: Kimmo Korhonen