This is a past event.
Mustonen & Isserlis
Olli Mustonen, conductor
Steven Isserlis, cello
Turku Philharmonic Orchestra
Benjamin Britten: Symphony for Cello and Orchestra, op. 68
Dmitri Shostakovich: Symphony No. 15, op. 141
Cello superstar Steven Isserlis took the Turku audience by storm in spring 2022 and now returns to perform Benjamin Britten’s Symphony for Cello and Orchestra, one of the best-known 20th-century works for cello and a staple in Isserlis’s repertoire. Shostakovich’s Fifteenth Symphony, his final work in this genre, is his musical testament: full of both happiness and shadow, playfulness and defiance. It is particularly known for its insistently repetitive final measures.
Artists
Olli Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.
Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet mm. pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva ”Taivaanvalot” – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa 2020.
Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Steven Isserlis on luonut ainutlaatuisen monipuolisen uran. Isserlis esiintyy johtavien orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa ja lisäksi soolona merkittävillä konserttilavoilla. Hän myös suunnittelee konserttisarjoja ja johtaa kamariorkestereita sellistin paikaltaan.
Isserlis on kiinnostunut historiallisista esityskäytännöistä ja työskentelee periodisoittimia käyttävien orkestereiden kanssa. Hän on myös nykymusiikin tukija ja kantaesittänyt useita teoksia. Isserliksen levytyksiin kuuluvat muun muassa J. S. Bachin soolosellosarja, Beethovenin teokset sellolle ja pianolle sekä Brahmsin kaksoiskonsertto Joshua Bellin kanssa.
Vuodesta 1997 alkaen Isserlis on toiminut Cornwallin kansainvälisen muusikoiden seminaarin taiteellisena johtajana. Isserlis on luonut kolme musiikillista tarinaa säveltäjä Anne Dudleyn kanssa sekä kaksi lastenkirjaa; uusi kirja Bachin sarjoista ilmestyi vuonna 2021. Isserlis on myös esiintynyt radio-ohjelmissa.
Isserliksen tunnustuksiin kuuluu Brittiläisen imperiumin ritarikunnan arvonimi CBE hänen työstään musiikin hyväksi. Muita tunnustuksia ovat muun muassa Zwickaun Schumann-palkinto, Piatigorsky-palkinto ja Maestro Foundation Genius Grant Yhdysvalloissa, Glashütte-palkinto Saksassa, Armenian kulttuuriministeriön Gold Medal -palkinto sekä Wigmore Hallin myöntämä Wigmore Medal.
Steven Isserlis soittaa the ‘Marquis de Corberon’ Stradivariusta vuodelta 1726. Soitin on lainassa Royal Academy of Musicilta.
Pieces
Allegretto
Adagio (attacca)
Allegretto
Adagio – Allegretto
Suurten säveltäjien viimeisissä sinfonioissa on usein nähty kokoavan synteesin tuntua, vaikka säveltäjät eivät itse ole ajatelleet teokselle tällaista asemaa. Tämä pätee yhtä lailla niin Mozartiin ja Beethoveniin kuin esimerkiksi Tšaikovskiin ja Sibeliukseenkin. Säveltäessään sinfoniaansa nro 15 (1971) jo terveydeltään hauras Dmitri Šostakovitš saattoi hyvin uumoilla teoksen jäävän hänen monumentaalisen sinfoniasarjansa päätökseksi, mutta suuren kokoavan hahmotuksen sijaan se on olemukseltaan häilyvä teos, enemmän joukko kysymyksiä kuin lopullisia vastauksia.
Viimeisessä sinfoniassaan Šostakovitš palasi puhtaaseen orkestraalisuuteen kahden edellisen, vokaaliosuuksia sisältävän sinfonian jälkeen. Myös teoksen neliosainen muoto on lähempänä perinteistä sinfonisuutta kuin kahden edellisen sinfonian viisi- ja peräti 11-osaiset rakenteet, vaikka tässäkään neljä osaa eivät ole aivan tavanomaisessa roolissa. Vastapainoksi perinteisemmälle muodolle teoksessa on arvoituksellisia piirteitä, jotka voisivat vihjata jonkinlaiseen kätkettyyn ohjelmallisuuteen. Näistä selvimpiä ovat sitaatit ja viittaukset Rossinin, Wagnerin, Glinkan ja myös Šostakovitšin omaan tuotantoon. Voi olla, että ne olivat hänelle eräänlainen valikoitu muistojen galleria? Oman erikoisen sävynsä antavat lisäksi monet soolot ja pelkistetyt tekstuurit.
Šostakovitšin mukaan teoksen avausosa "kuvaa lapsuutta, lelukauppaa yllään pilvetön taivas". Osa alkaakin kepeän eloisasti huilun soololla, mutta tunnelma kiristyy vähitellen, ja pian kuullaan ensimmäinen sitaatti: Rossinin Wilhelm Tell –alkusoitosta lainattu aihe, joka esiintyy osassa myöhemminkin. Osaa hallitsee hellittämätön liike-energia, joka kärjistää musiikin pariinkin huipennukseen.
Hitaassa osassa vuorottelevat aluksi vaskien synkeän juhlava koraali ja sellon soolomeditaatiot. Huilujen melodia avaa uuden vaiheen, joka purkautuu koko orkesterin mahdikkaaseen fortissimo-huipennukseen. Osan loppujaksoa hallitsevat soolojaksot ja autiot tunnelmat. Hidasta osaa seuraa tauotta scherzon asemassa oleva kirpeän ironinen ja oikukas Allegretto.
Päätösosa alkaa Kohtalo-motiivilla Wagnerin Ring-tetralogiasta, ja se palaa osassa useasti myöhemminkin. Toisena Wagner-viittauksena on aihelma Tristanista ja Isoldesta, jota jatketaan lainalla Mihail Glinkan laulusta "Ne iskushay menya bez nuzhdï" (1825; Älä houkuttele minua turhaan); samalla tempo kääntyy Allegrettoksi, joka antaa musiikille rauhallisesti virtailevan olemuksen. Laulun sanoissa runoilija anoo menetettyä rakastettuaan olemaan antamatta hänelle turhia toiveita uudesta mahdollisuudesta. Kokiko Šostakovitš, että hänen oli kohtalokkaasti sairaana enää turha toivoa parantumista? Myöhemmin Šostakovitš viittaa myös omaan seitsemänteen sinfoniaansa (Leningrad) ja toiseen sellokonserttoonsa. Orkesterin musertavan painavan huipennuksen jälkeen musiikki tasaantuu ja jatkaa rauhallista virtailuaan uudessa asussa. Teoksen päätös on sinfoniamusiikin omaleimaisimpia: musiikki jähmettyy jousien paikoilleen juuttuvaksi kvintiksi A-E, jonka yllä lyömäsoittimet nakuttavat kuvioitaan kuin ajan kulkua mitaten – kunnes päätöstahdeissa kvintti täydentyy puhtaaksi A-duuri-soinnuksi. Onko tämä sittenkin toiveikas päätös?
Teosesittely: Kimmo Korhonen