Karita Mattila

This is a past event.

Karita Mattila

Pierre Bleuse, conductor
Karita Mattila, sopraano 
Turku Philharmonic Orchestra

Lili Boulanger: D’un matin de printemps
Jean Sibelius:
Men min fågel märks dock icke, op. 36 nro 2
Svarta rosor, op. 36 nro 1
Norden, op. 90 nro 1
Vitsippan, op. 88 nro 3
Sippan, op. 88 nro 4
Törnet, op. 88 nro 5
Den första kyssen, op. 37 nro 1
Flickan kom ifrån sin älsklings möte, op. 37 nro 5
Var det en dröm, op. 37 nro 4
Cesar Franck: Symphony D minor

Finland’s foremost soprano with two Grammys to her name, Karita Mattila needs no introduction. Prepare for a memorable evening of emotions, shivers and wonderment. The programme consists of Sibelius´ songs. 

Artists

Karita Mattila (c) Marica Rosengard
Karita Mattila
sopraano
Karita Mattila (c) Marica Rosengard
Karita Mattila
sopraano

Karita Mattila on yksi maailman kysytyimmistä sopraanoista. Maailman johtavat oopperatalot kiinnittävät hänet rooleihin, ja tällä kaudella Mattilan oopperarooleihin kuuluu Herodias (oopperasta Salome) Pariisin kansallisoopperassa ja Canadian Opera Companyssa sekä debyytti Klytämnestran roolissa (oopperasta Elektra) Berliinin Deutsche Operassa.

Muihin huomattaviin viimeaikaisiin esiintymisiin kuuluvat menestyksekäs paluu Salzburgin festivaalille La zia principessan roolissa (oopperasta Suor Angelica), Poulencin La voix humaine Suomen kansallisoopperassa ja Jenůfa The Royal Operassa. Kaikki esitykset lähetettiin maailmanlaajuisina suoratoistoina.

Mattilalla on kaksi Grammy-palkintoa parhaasta oopperalevytyksestä. Palkinnot ovat Nürnbergin mestarilaulajat -oopperan levytyksestä Sir George Soltin johdolla (1998) ja Jenůfa-oopperan levytyksestä Bernard Haitinkin johdolla (2004). Mattilalla on useita muitakin menestyneitä levytyksiä, joiden parhaimmistoon kuuluvat Straussin Vier letzte Lieder Claudio Abbadon johdolla ja Mattilan 40-vuotisjuhlakonsertin levytys 12 000 hengen liveyleisön edessä.

Mattila on voittanut useita palkintoja uransa aikana ja saanut Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin vuonna 2020. Muihin merkittäviin palkintoihin kuuluu Musical American Musician of the Year -palkinto ja Chevalier des Arts et des Lettres. Mattila on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja antaa nykyään mestarikursseja ympäri maailmaa.

Pieces

Jean Sibelius (1865–1957):
Lauluja opuksista 36, 90, 88 ja 37, orkestroinut Jaakko Kuusisto (1974–2022)

Alun toista sataa yksinlaulua muodostavat sinfonioiden ja sinfonisten runojen rinnalla kolmannen keskeisen alueen Sibeliuksen tuotannossa. Kun hän sinfonioissa loi laajakaarisia prosesseja ja sinfonisissa runoissa hahmotteli eeppisiä näkökulmia erilaisiin, usein kalevalaisiin aiheisiin, tarjosivat yksinlaulut tilaisuuden eläytyä hetken tunnelmien lyyrisiin impulsseihin.

Sibelius sävelsi lauluja 1880-luvun viimeisistä vuosista 1910-luvun lopulle, ja vain 1920-luvun myöhäiskaudella niitä ei syntynyt. Hän loi lauluissaan omaperäisen tyylin, joka poikkesi pohjimmiltaan sekä saksankielisestä lied-traditiosta että pohjoismaisesta romanssiperinteestä, vaikka yksittäisissä lauluissa hän saattoikin koskettaa näitä traditioita. Yksinlaulujen henkilökohtaista tuntua syventää se, että suuri osa niistä on sävelletty ruotsinkielisiin teksteihin, olihan ruotsi hänen äidinkielensä. Sibeliuksen eniten lauluissaan suosima runoilija oli Johan Ludvig Runeberg (1804–1877), jonka teksteihin on sävelletty lähes neljäsosa hänen yksinlauluistaan.

Sibelius teki useista yksinlauluistaan orkesteriversioita, mutta tässä konsertissa niitä kuullaan alkuvuodesta 2022 menehtyneen säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusiston varta vasten Karita Mattilalle orkestroimina. Kuusisto kertoi Kuopiossa syyskuussa 2021 olleen orkesteriversioiden ensiesityksen alla ajatuksen olleen, että "valikoima muodostaisi täysimittaisen ja toimivan konserttikokonaisuuden. Se sisältää niin enemmän kuin vähemmänkin tunnettuja, suuria ja pieniä laulua. Rypäs on myös kielellisesti yhtenäinen."

Kuusiston orkestroimat laulut jakaantuvat kahteen luomisvaiheeseen Sibeliuksen uralla. Valikoimaa reunustavat opusten 36 ja 37 laulut ovat vuosisadan vaihteen tienoilta, kun taas keskellä olevat opusten 90 ja 88 laulut ovat vuodelta 1917.

Opuksen 36 lauluista kansanlaulusävyinen, surumielisen haikea Men min fågel märks dock icke (Runeberg; 1899) yhdistää täyttymättömän rakkauden luonnonvaikutelmiin, kun taas uhkean romanttinen Svarta rosor (Josephson; 1899), yksi Sibeliuksen tunnetuimmista lauluista, saa symbolistista tuntua kuoleman läsnäolosta.

Kokonaan Runebergin runoja sisältävän opuksen 90 huipentuma on Sibeliuksen suuriin lauluihin kuuluva Norden, jossa yksinkertaisen mutta harmonisesti vivahteikkaan taustan yllä leijailee laajakaarinen laululinja. Opuksen 88 kuusi lyhyttä laulua muodostavat kukka-aiheisina eheän kokonaisuuden, jota Sibelius ainoana lauluopuksenaan kutsui laulusarjaksi. Tässä siitä kuullaan herkkä Vitsippan (Franzén), eloisa mutta surumielisyyden sävyttämä Sippan (Runeberg) sekä sävyissään vakaampi Törnet (Runeberg).

Opuksen 37 laulut jatkavat opuksen 36 romanttista linjaa. Den första kyssen (Runeberg; 1900) on tunteikas ja paikoin oopperamaisen uhkea. Flickan kom ifrån sin älsklings möte (Runeberg; 1901) on yksi Sibeliuksen suurieleisemmistä ja mahdikkaimmista lauluista, johon runon ainesten kertautuminen tuo balladimaista tuntua. Var det en dröm (1902) on sävelletty suomalaisen runouden traagisen hahmon, jo nuorena mielisairaalaan joutuneen Josef Julius Wecksellin runoon, jonka Sibelius on pukenut pitkien kaarien uljaaksi melodiavuoksi.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

César Franck (1822–1890):
Sinfonia d-molli

Lento – Allegro ma non troppo
Allegretto
Finale: Allegro non troppo

Sinfonia jäi Ranskan musiikissa 1800-luvulla pitkäksi ajaksi oopperan varjoon, mutta 1880-luvulla se nousi aivan uudella tavalla huomion kohteeksi. Sitä kokeilivat tuolloin mm. Fauré, Lalo, Chausson, d'Indy, Saint-Saëns ja myös belgialaissyntyinen mutta Ranskassa elämäntyönsä tehnyt César Franck. Hänen d-molli-sinfoniansa (1886–88) kuuluu nykyisin ranskalaisen sinfoniaohjelmiston keskeisiin teoksiin, mutta ensiesityksessä 1889 se herätti enemmän hämmennystä kuin ihailua. Teoksessa onkin monia aikanaan epätavallisia piirteitä kuten kolmiosainen kokonaismuoto, ensiosan erikoinen harmoninen rakenne sekä tematiikan syklisyys eli samojen teema-ainesten esiintyminen eri osissa.

Sinfonian syklistä perustaa aletaan muurata heti ensiosan johdannossa, jonka avausaihetta hyödynnetään myös kahdessa muussa osassa. Pääteema jää ensin lyhyen allegro-pyrähdyksen varaan. Johdanto ja koko pituuteensa kasvava allegro-jakso kerrataan f-mollissa. Kehittelyjakso tiivistyy kuohuvaan dramaattisuuteen, kunnes johdantoteeman monumentaalinen kaanon julistaa kertauksen avatuksi. Pääteema kertautuu kuitenkin kaikkien odotusten vastaisesti es-mollissa, tonaalisesti erikoisessa kompromississa d- ja f-mollin välillä.

Hidasta osaa hallitsee englannintorven pastoraalisen surumielinen cantabile-melodia, mutta osassa on yllättäen myös eloisampi scherzo-elementti. Finaalissa esiintyy aiheita aiemmista osista. Sen karakteristisin oma aihe kuullaan heti alussa selloilla ja fagoteilla, ja se vie teoksen lopulta voitokkaasti riemuitsevaan päätökseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Sanat
Sibeliuksen laulut

Men min fågel märks dock icke
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Svanen speglas re’n i sundet,
knipans hvita vingar hvina,
lärkan höres högt i höjden,
spofvens rop kring kärret rullar,
våren samlar sina skaror,
får sin fogelflock tillbaka,
väntar dem med sol och värme,
lockar dem med långa dagar.

Och jag, arma flicka, fiker,
söker skingra sakna’ns mörker,
vårda värmen i mitt sinne,
vill som våren vänlig vara,
synas ljus som sommardagen.
Och jag gläds, fast sorgen gnager,
ler, fast tåren trängs i ögat,
men min fogel märks dock icke.
 

Vaan mun lintuain ei kuulu
suom. Kyllikki Solanterä

Salmella jo joutsen soutaa,
valkosiivet sotkan viuhuu.
Leivo laulaa korkealla,
kuovin huuto suolla kiirii.
Palajavat lintuparvet
kuullessansa kevään viestin,
houkuttain mi auringolla
kutsuu niitä päivin pitkin.

Ja mä tyttöraukka koetan
hälventää myös kaipausta:
niinkuin kevät tahdon olla
valoisa ja onnellinen,
suvipäivä aurinkoinen.
Iloitsen vaikk’ sun kalvaa,
hymyyn peitän kyyneleeni.
Vaan mun lintuain ei kuulu.

*

Svarta rosor
Ernst Josephson  (1851-1906)

Säg, varför är du så ledsen i dag,
du, som alltid är så lustig och glad?
Och inte är jag mera ledsen i dag
än när jag tyckes dig lustig och glad;
ty sorgen har nattsvarta rosor.

I mitt hjärta der växer ett rosendeträd,
som aldrig nånsin vill lämna mig fred,
och på stjälkarna sitter det tagg vid tagg,
och det vållar mig ständigt sveda och agg;
ty sorgen har nattsvarta rosor.

Men av rosor blir det en hel klenod,
än vita som döden, än röda som blod.
Det växer och växer. Jag tror jag förgår,
i hjärtträdets rötter det rycker och slår;
ty sorgen har nattsvarta rosor.

Mustat ruusut
suom. Kyllikki Solanterä

Kerro, mi murhe sua painavi nyt,
kun niin hilpeänä nähnyt sut oon?
Ei suurempi mun liene murheeni nyt,
kuin milloin hilpeä mielestäs’ oon.
On murheella yönmustat ruusut.

Kuni ruusujen köynnöstä sieluni luo,
se mulle rauhaa ei milloinkaan suo;
ja mua oksansa pistävät okaillaan
minut saattaen tuskaan pohjattomaan.
On murheella yönmustat ruusut.

Mutta ruusut oksihin puhkeaa,
ne valkeina hohtaa tai purppurassaan.
Puu kasvaa ja kasvaa; mua saarataa jo yö,
mun rintaani juuret sen kalvaa ja syö.
On murheella yönmustat ruusut.

*

Norden
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Löfven de falla, 
sjöarne frysa. -
Flyttande svaner, 
seglen, o, seglen 
sorgsna till södern, 
söken dess nödspis, 
längtande åter; 
plöjen dess sjöar, 
saknande våra. 
Då skall ett öga 
se er från palmens 
skugga och tala: 
”Tynande svaner, 
hvilken förtrollning 
hvilar på norden? 
Den, som från södern 
längtar, hans längtan 
söker en himmel.”

Pohjola 
suom. Lotta Emanuelsson

Putoavat lehdet,
jäätyvät järvet.
Te muuttavat joutsenet,
purjehtikaa, oi purjehtikaa
murheisina etelään,
etsien ravintoa,
kaivaten takaisin;
auratkaa etelän järviä,
tänne ikävöiden!
Silloin katsoo teitä
silmä palmun
varjosta sanoen:
”Voipuneet joutsenet,
mikä on
pohjolan lumo?
Se joka sinne ikävöi,
sen kaipuu
taivasta etsii.”

*

Vitsippan
Frans Michael Franzén (1772-1847)

Se vitsippan hur täck hon är,
men ack! hur förgänglig.
Knappt av din hand hon bryts,
innan hon dör i din hand.
Henne i ömhet lik som i täckhet,
akta dig, flicka,
att, av förförar’n kysst,
du ej må vissna som hon.

Valkovuokko
suom. Juhani Koivisto

Katso valkovuokkoa miten ihana se on,
mutta voi! kuinka katoava.
Tuskin kätesi on sen taittanut,
kun se jo kuolee käsiisi.
Muistutat sitä sekä arkuudessa että ihanuudessa, varo siis tyttö,
että viettelijän suudelmasta
et sen tavoin kuihtuisi.

*

Sippan
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Sippa, vårens första blomma,
Om jag bröt dig, om jag gaf dig
Åt den älskade, den kalla!
Bröt jag dig, jag skulle ge dig,
Gaf jag dig, jag skulle säga:
”Nära drifvans kant, o flicka,
Växte vårens första blomma,
Som vid isen af ditt hjerta
Blommar upp min trogna kärlek,
Bäfvande för vinterkylan,
Men ej qväfd af den, ej skördad.”

Vuokko
suom. Juhani Koivisto

Vuokko, kevään ensimmäinen kukka
taittaisinko sinut, antaisinko sinut
viileälle rakastetulle!
Jos taittaisin sinut, antaisin sinut.
Jos antaisin sinut, sanoisin:
”Kinoksen reunan lähellä, oi tyttö,
Kasvoi kevään ensimmäinen kukka,
Kuten sydämesi jään vierellä
Kukoistaa uskollinen rakkauteni,
vavisten talven kylmyydestä,
mutta ei sen tukahduttamana, ei taitettuna.”

*

 

Törnet
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Törne, du min syskonplanta, 
Svept i vinterns is, 
försmås du,
Höljd af taggar, 
hatas du. 
Men jag tänker: kommer våren, 
Slår du ut i blad och rosor, 
Och en växt fins ej på jorden,
Ljuf och älskad såsom du. 
O, hur mången törnestängel 
Står ej naken i naturen, 
Som behöfde kärlek blott, 
Blott en solblick af ett hjerta,
För att kläda sig i rosor 
Och hvart väsens glädje bli!

Orjantappura
suom. Juhani Koivisto

Orjantappura, sisarkasvini,
sinua vähätellään, kun olet kietoutunut talven jäihin,
sinua vihataan, kun olet suojautunut piikkeihin.
Mutta näin ajattelen: kun tulee kevät,
puhkeat lehtiin ja ruusuihin,
eikä ole maan päällä kasvia
yhtä ihanaa ja rakastettua.
oi, kuinka monta orjantappuranvartta
seisookaan alastomana luonnossa,
ne tarvitsisivat vain rakkautta,
vain sydämen auringonkatseen,
pukeutuakseen ruusuihin
ja ollakseen kaikkien ilona.

*

Den första kyssen
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

På silfvermolnets kant satt aftonstjernan,
från lundens skymning frågte henne tärnan:
”Säg, aftonstjerna, hvad i himlen tänkes,
när första kyssen åt en älskling skänkes?”

Och himlens blyga dotter hördes svara:
”På jorden blickar ljusets englaskara,
och ser sin egen sällhet speglad åter;
blott döden vänder ögat bort och gråter.”

Ensi suudelma
suom. Kyllikki Solanterä

Ja iltatähti loisti hopeainen,
maan päältä kysyi neito ihanainen:
”Kerro, iltatähti, mitä taivas sanoo,
kun ensi suudelmansa sulho anoo?”

Suo taivaan kaino tytär vastauksen:
”Kuin autuutensa puhtaan heijastuksen
siin’ näkee enkelparvi valkosiipi.”
Mut kuolema vain itkien pois hiipi.

*

Flickan kom ifrån sin älsklings möte
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Flickan kom ifrån sin älsklings möte,
kom med röda händer. – Modern sade:
”Varav rodna dina händer, flicka?”
Flickan sade: ”Jag har plockat rosor
och på törnen stungit mina händer.”

Åter kom hon från sin älsklings möte,
kom med röda läppar. – Modern sade:
”Varav rodna dina läppar, flicka?”
Flickan sade: ”Jag har ätit hallon
och med saften målat mina läppar.”

Åter kom hon från sin älsklings möte,
kom med bleka kinder. – Modern sade:
”Varav blekna dina kinder, flicka?”
Flickan sade: ”Red en grav, o moder!
Göm mig där och ställ ett kors däröver,
och på korset rista som jag säger:

En gång kom hon hem med röda händer,
ty de rodnat mellan älskarns händer.
En gång kom hon hem med röda läppar,
ty de rodnat under älskarns läppar.
Senast kom hon hem med bleka kinder,
ty de bleknat genom älskarns otro.”

Tyttö tui rakkaimpansa luota,
suom. Kyllikki Solanterä

Tyttö tui rakkaimpansa luota,
kädet punaisina. -Äiti sanoi:
”Mikä kätesi noin punaa, tyttö!”
Tyttö sanoi: ”Ruusukimpun poimin
ja sen piikit käsiäni pisti.”

Taas hän tuli rakkaimpansa luota,
tuli punahuulin. -Äiti sanoi:
”Mistä huulet punehtuivat, tyttö!”
Tyttö sanoi: ”Vadelmia maistoin
niiden mehu antoi värin huuliin.

Taas hän tuli rakkaimpansa luota,
tuli kalvain poskin. -Äiti sanoi:
”Mistä kalpeus poskipäillä, tyttö?”
Tyttö sanoi: ”Kaiva hauta, äiti!
Hautaa minut, laita risti päälle,
piirrä ristiin mitä minä kerron:

Käsin punaisin hän kerran tuli kotiin,
kädet rakkaimpani punan niihin antoi.
Huulin punaisin hän kerran tuli kotiin,
huulet rakkaimpani punan niihin antoi.
Lopuksi hän tuli kotiin kalvain poskin,
petos rakkaimpani kalpeiksi ne saivat.”

*

Var det en dröm?
Josef Julius Wecksell (1838-1907)

Var det en dröm, att ljuvt en gång
jag var ditt hjärtas vän? –
Jag minns det som en tystnad sång,
då strängen darrar än.

Jag minns en törnros av dig skänkt,
en blick så blyg och öm;
jag minns en avskedstår, som blänkt, –
var allt, var allt en dröm?

En dröm lik sippans liv så kort
uti en vårgrön ängd,
vars fägring hastigt vissnar bort
för nya blommors mängd.

Men mången natt jag hör en röst
vid bittra tårars ström:
göm djupt dess minne i ditt bröst,
det var din bästa dröm!

Oliko se unta?
suom. Kyllikki Solanterä

Oliko se unta, että yhden ihanan kerran
olin sydänystäväsi?
Muistan sen kuin vaienneen laulun,
jonka ääni värähtelee yhä.

Muistan lahjoittamasi orjanruusun,
katseen, niin kainon ja hellän,
muistan eronkyyneleen, joka kimalsi.
Oliko kaikki, kaikki vain unta?

Unta kuin vuokon lyhyt elämä
keväänvihreällä kedolla
jonka kauneus kuihtuu pian pois
uuden kukkatulvan tieltä.

Mutta monin öin kuulen äänen
karvaiden kyynelten virratessa:
kätke sen muisto syvään sydämeesi,
sillä se oli kaunein unesi!