Karita Mattila
Pierre Bleuse, conductor
Karita Mattila, sopraano
Turku Philharmonic Orchestra
Lili Boulanger: D’un matin de printemps
Jean Sibelius:
Men min fågel märks dock icke, op. 36 nro 2
Svarta rosor, op. 36 nro 1
Norden, op. 90 nro 1
Vitsippan, op. 88 nro 3
Sippan, op. 88 nro 4
Törnet, op. 88 nro 5
Den första kyssen, op. 37 nro 1
Flickan kom ifrån sin älsklings möte, op. 37 nro 5
Var det en dröm, op. 37 nro 4
Cesar Franck: Symphony D minor
Finland’s foremost soprano with two Grammys to her name, Karita Mattila needs no introduction. Prepare for a memorable evening of emotions, shivers and wonderment. The programme consists of Sibelius´ songs.
Artists
Karita Mattila on yksi maailman kysytyimmistä sopraanoista. Maailman johtavat oopperatalot kiinnittävät hänet rooleihin, ja tällä kaudella Mattilan oopperarooleihin kuuluu Herodias (oopperasta Salome) Pariisin kansallisoopperassa ja Canadian Opera Companyssa sekä debyytti Klytämnestran roolissa (oopperasta Elektra) Berliinin Deutsche Operassa.
Muihin huomattaviin viimeaikaisiin esiintymisiin kuuluvat menestyksekäs paluu Salzburgin festivaalille La zia principessan roolissa (oopperasta Suor Angelica), Poulencin La voix humaine Suomen kansallisoopperassa ja Jenůfa The Royal Operassa. Kaikki esitykset lähetettiin maailmanlaajuisina suoratoistoina.
Mattilalla on kaksi Grammy-palkintoa parhaasta oopperalevytyksestä. Palkinnot ovat Nürnbergin mestarilaulajat -oopperan levytyksestä Sir George Soltin johdolla (1998) ja Jenůfa-oopperan levytyksestä Bernard Haitinkin johdolla (2004). Mattilalla on useita muitakin menestyneitä levytyksiä, joiden parhaimmistoon kuuluvat Straussin Vier letzte Lieder Claudio Abbadon johdolla ja Mattilan 40-vuotisjuhlakonsertin levytys 12 000 hengen liveyleisön edessä.
Mattila on voittanut useita palkintoja uransa aikana ja saanut Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin vuonna 2020. Muihin merkittäviin palkintoihin kuuluu Musical American Musician of the Year -palkinto ja Chevalier des Arts et des Lettres. Mattila on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja antaa nykyään mestarikursseja ympäri maailmaa.
Pieces
Alun toista sataa yksinlaulua muodostavat sinfonioiden ja sinfonisten runojen rinnalla kolmannen keskeisen alueen Sibeliuksen tuotannossa. Kun hän sinfonioissa loi laajakaarisia prosesseja ja sinfonisissa runoissa hahmotteli eeppisiä näkökulmia erilaisiin, usein kalevalaisiin aiheisiin, tarjosivat yksinlaulut tilaisuuden eläytyä hetken tunnelmien lyyrisiin impulsseihin.
Sibelius sävelsi lauluja 1880-luvun viimeisistä vuosista 1910-luvun lopulle, ja vain 1920-luvun myöhäiskaudella niitä ei syntynyt. Hän loi lauluissaan omaperäisen tyylin, joka poikkesi pohjimmiltaan sekä saksankielisestä lied-traditiosta että pohjoismaisesta romanssiperinteestä, vaikka yksittäisissä lauluissa hän saattoikin koskettaa näitä traditioita. Yksinlaulujen henkilökohtaista tuntua syventää se, että suuri osa niistä on sävelletty ruotsinkielisiin teksteihin, olihan ruotsi hänen äidinkielensä. Sibeliuksen eniten lauluissaan suosima runoilija oli Johan Ludvig Runeberg (1804–1877), jonka teksteihin on sävelletty lähes neljäsosa hänen yksinlauluistaan.
Sibelius teki useista yksinlauluistaan orkesteriversioita, mutta tässä konsertissa niitä kuullaan alkuvuodesta 2022 menehtyneen säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusiston varta vasten Karita Mattilalle orkestroimina. Kuusisto kertoi Kuopiossa syyskuussa 2021 olleen orkesteriversioiden ensiesityksen alla ajatuksen olleen, että "valikoima muodostaisi täysimittaisen ja toimivan konserttikokonaisuuden. Se sisältää niin enemmän kuin vähemmänkin tunnettuja, suuria ja pieniä laulua. Rypäs on myös kielellisesti yhtenäinen."
Kuusiston orkestroimat laulut jakaantuvat kahteen luomisvaiheeseen Sibeliuksen uralla. Valikoimaa reunustavat opusten 36 ja 37 laulut ovat vuosisadan vaihteen tienoilta, kun taas keskellä olevat opusten 90 ja 88 laulut ovat vuodelta 1917.
Opuksen 36 lauluista kansanlaulusävyinen, surumielisen haikea Men min fågel märks dock icke (Runeberg; 1899) yhdistää täyttymättömän rakkauden luonnonvaikutelmiin, kun taas uhkean romanttinen Svarta rosor (Josephson; 1899), yksi Sibeliuksen tunnetuimmista lauluista, saa symbolistista tuntua kuoleman läsnäolosta.
Kokonaan Runebergin runoja sisältävän opuksen 90 huipentuma on Sibeliuksen suuriin lauluihin kuuluva Norden, jossa yksinkertaisen mutta harmonisesti vivahteikkaan taustan yllä leijailee laajakaarinen laululinja. Opuksen 88 kuusi lyhyttä laulua muodostavat kukka-aiheisina eheän kokonaisuuden, jota Sibelius ainoana lauluopuksenaan kutsui laulusarjaksi. Tässä siitä kuullaan herkkä Vitsippan (Franzén), eloisa mutta surumielisyyden sävyttämä Sippan (Runeberg) sekä sävyissään vakaampi Törnet (Runeberg).
Opuksen 37 laulut jatkavat opuksen 36 romanttista linjaa. Den första kyssen (Runeberg; 1900) on tunteikas ja paikoin oopperamaisen uhkea. Flickan kom ifrån sin älsklings möte (Runeberg; 1901) on yksi Sibeliuksen suurieleisemmistä ja mahdikkaimmista lauluista, johon runon ainesten kertautuminen tuo balladimaista tuntua. Var det en dröm (1902) on sävelletty suomalaisen runouden traagisen hahmon, jo nuorena mielisairaalaan joutuneen Josef Julius Wecksellin runoon, jonka Sibelius on pukenut pitkien kaarien uljaaksi melodiavuoksi.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Lento – Allegro ma non troppo
Allegretto
Finale: Allegro non troppo
Sinfonia jäi Ranskan musiikissa 1800-luvulla pitkäksi ajaksi oopperan varjoon, mutta 1880-luvulla se nousi aivan uudella tavalla huomion kohteeksi. Sitä kokeilivat tuolloin mm. Fauré, Lalo, Chausson, d'Indy, Saint-Saëns ja myös belgialaissyntyinen mutta Ranskassa elämäntyönsä tehnyt César Franck. Hänen d-molli-sinfoniansa (1886–88) kuuluu nykyisin ranskalaisen sinfoniaohjelmiston keskeisiin teoksiin, mutta ensiesityksessä 1889 se herätti enemmän hämmennystä kuin ihailua. Teoksessa onkin monia aikanaan epätavallisia piirteitä kuten kolmiosainen kokonaismuoto, ensiosan erikoinen harmoninen rakenne sekä tematiikan syklisyys eli samojen teema-ainesten esiintyminen eri osissa.
Sinfonian syklistä perustaa aletaan muurata heti ensiosan johdannossa, jonka avausaihetta hyödynnetään myös kahdessa muussa osassa. Pääteema jää ensin lyhyen allegro-pyrähdyksen varaan. Johdanto ja koko pituuteensa kasvava allegro-jakso kerrataan f-mollissa. Kehittelyjakso tiivistyy kuohuvaan dramaattisuuteen, kunnes johdantoteeman monumentaalinen kaanon julistaa kertauksen avatuksi. Pääteema kertautuu kuitenkin kaikkien odotusten vastaisesti es-mollissa, tonaalisesti erikoisessa kompromississa d- ja f-mollin välillä.
Hidasta osaa hallitsee englannintorven pastoraalisen surumielinen cantabile-melodia, mutta osassa on yllättäen myös eloisampi scherzo-elementti. Finaalissa esiintyy aiheita aiemmista osista. Sen karakteristisin oma aihe kuullaan heti alussa selloilla ja fagoteilla, ja se vie teoksen lopulta voitokkaasti riemuitsevaan päätökseen.
Teosesittely: Kimmo Korhonen