Julian Rachlin

Julian´s Celebration

Julian Rachlin, conductor
Yubeen Kim, flute
Turku Philharmonic Orchestra

Modest Mussorgsky: Overture to the opera Khovanshchina
Wolfgang Amadeus Mozart: Flute Concerto no. 2 in D major
Johannes Brahms: Symphony no. 2 in D major op. 73

Yubeen Kim is a young flautist who already has 1st prizes in three major international flute competitions under his belt: the ARD Competition in Germany and the international music competitions in Geneva and Prague. Propelled to fame by his victories, he has toured major venues around the world. Julian Rachlin now brings Kim to Turku for what is sure to be a brilliant performance of a Flute Concerto by Mozart. Rachlin has selected grand, emotional music by Mussorgsky and Brahms for the programme of his final concert as Principal Guest Conductor.

Artists

Julian Rachlin (c) Ashley Klassen
Julian Rachlin
kapellimestari
Julian Rachlin (c) Ashley Klassen
Julian Rachlin
kapellimestari
Yubeen Kim
huilu

Pieces

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791):
Huilukonsertto nro 2 D-duuri K.314 (285d)

Allegro aperto
Andante ma non troppo
Allegro

Nuori Mozart ei tunnetusti ollut erityisen tyytyväinen asemaansa Salzburgin ruhtinas-arkkipiispan palveluksessa. Loppukesästä 1777 hän sanoutui irti työstään ja lähti syyskuussa äitinsä kanssa toista vuotta kestäneelle matkalle, jonka pääkohteena oli Pariisi. Matkalla Mozart ja hänen äitinsä pysähtyivät useaksi kuukaudeksi Mannheimiin, jossa varakas amatöörihuilisti Ferdinand Dejean tilasi häneltä kolme lyhyttä ja helppoa konserttoa ja joitakin huilukvartettoja. Palkkioksi sovittiin Mozartia ilahduttanut 200 floriinia.

Mozart ei ollut erityisen mieltynyt huiluun soittimena, eikä sävelsuoni virrannut normaaliin tapaan. Hän sai valmiiksi vain kaksi konserttoa, ja niistäkin jälkimmäinen, D-duuri-konsertto, oli todellisuudessa sovitus edellisenä vuonna valmistuneesta oboekonsertosta. Sovituksessa Mozart oli soolosoittimen vaihdon lisäksi vain nostanut sävellajia C-duurista D-duuriin. Ei ihme, että Dejean maksoi vain puolet sovitusta palkkiosta, semminkin kun kumpikin konsertto ylitti kirkkaasti hänen kykynsä huilistina.

D-duuri-huilukonsertto edustaa Mozartin klassista tyyliä selkeimmillään. Energisessä ja valoisassa ensiosassa huilistin osuus on elegantisti kuvioiva. Hidas osa muodostaa pitkälinjaisessa laulavuudessaan ja ajoittaisissa surumielisyyden häivähdyksissään tehokkaan kontrastin ääriosien liikkuvuudelle. Teos päättyy ihastuttavan raikkaaseen rondo-finaaliin, jonka pääaihetta Mozart mukaili muutama vuosi myöhemmin oopperassa Ryöstö seraljista (1782), Blonden aariassa "Welche Wonne, welche Lust".

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Johannes Brahms (1833–1897):
Sinfonia nro 2 D-duuri op. 73

Allegro non troppo
Adagio non troppo
Allegretto grazioso (quasi andantino)
Allegro con spirito

Brahmsin esikoissinfonian valmistuminen vaati pitkän, lähes parinkymmenen vuoden ajalle levittäytyneen luomistaistelun, mutta kun teos oli valmistunut 1876, syntyivät kolme muuta sinfoniaa helpommin, toinen vain vuoden kuluttua esikoisesta. Sen myötä Brahms vapautui armottomasta itsekritiikistään ja Beethovenin esikuvan lähes musertavasta vaikutuksesta.

Brahmsin uusi sinfoninen itseluottamus heijastuu sikäli myös toisen sinfonian musiikissa, että se on hänen vapautunein ja positiivisin sinfoniansa. Tosin teoksen valoisuutta on myös usein liioiteltu, sillä varsinkin sen kahdessa ensimmäisessä osassa on myös omat varjoisammat katveensa. Ja valoisan pinnan alla Brahmsin luova itsekuri on yhtä vankkaa kuin muissakin sinfonioissa, ja teos on motiivis-temaattisesti äärimmäisen tiivis ja eheä kokonaisuus.

Ensimmäinen osa alkaa levollisesti, mutta keskivaiheen kehittelyssä on myös tummempia ja elegisempiä tuntoja. Samaan tapaan hitaassa osassa musiikki alkaa idyllisesti mutta sukeltaa jatkossa hetkittäin syvälle mollisävyihin, joille kontrapunkti antaa lähes barokkista jylhyyttä. Neljättä sinfoniaa lukuunottamatta Brahms ei kirjoittanut sinfonioihinsa varsinaisia scherzo-osia, ja toisessa sinfoniassa sen korvaa rauhallisempi intermezzo-tyyppinen osa, jonka nopeampi välitaite on muunnelma osan pääaiheesta. Finaali alkaa hillitysti, kuin voimiaan pidätellen, mutta kasvaa sitten säteilevään loistoon. Päätös on Brahmsin sinfoniasarjan riemuitsevin vaskien säihkyessä korkeuksissaan kuin barokin taivasnäyissä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen