Johannes Piirto,

This is a past event.

This Midnight Hour

Tianyi Lu, conductor
Johannes Piirto, piano
Turku Philharmonic Orchestra

Anna Clyne: This Midnight Hour
Robert Schumann: Piano Concerto in A minor op. 54
Antonín Dvořák: Symphony no. 7 in D minor op. 70

Johannes Piirto is a high flyer and a veritable favourite with concert audiences. This season, his calendar includes performances at Harpa in Reykjavik and at the Musikverein in Vienna. Schumann’s Piano Concerto is one of the great and popular works of the Romantic era. Tianyi Lu appears with the Turku Philharmonic for the third time, conducting a programme that also includes Dvořák’s profound and dramatically sombre Symphony no. 7 and a nocturnal moment by Anna Clyne.

 

 

Artists

Tianyi Lu CREDIT Antony Potts
Tianyi Lu
kapellimestari
Tianyi Lu CREDIT Antony Potts
Tianyi Lu
kapellimestari
Johannes Piirto
Johannes Piirto
piano
Johannes Piirto
Johannes Piirto
piano

Pieces

Robert Schumann (1810-1856):
Pianokonsertto a-molli op. 54

Allegro affettuoso
Intermezzo: Andantino grazioso (attacca)
Allegro vivace

"En voi kirjoittaa konserttoa virtuoosille. Minun täytyy ajatella jotain muuta", puuskahti Robert Schumann kirjeessä tulevalle vaimolleen Clara Wieckille tammikuussa 1839. Kommentti kuvastaa paitsi Schumannin asennetta konserttoihin myös ajan vallitsevaa, solistin virtuoosisuutta palvovaa ilmapiiriä. Ensimmäiseksi pianokonsertosta syntyi avausosa, Schumannin vielä tuolloin itsenäiseksi teokseksi ajattelema Phantasie (1841). Neljä vuotta myöhemmin hän liitti sen jatkoksi hitaan osan ja finaalin ja loi näin täysimittaisen kolmiosaisen konserton.

Schumannin pianokonsertto ei todellakaan ole konsertto virtuoosille vaan pianon runoilijalle, jollainen teoksen kantaesittäjä Clara Schumann nimenomaan oli. Teoksen teknistä vaativuutta ei pidä väheksyä, mutta virtuoosisuus ei siinä nouse itsetarkoitukseksi. Keskeistä on pianon ja orkesterin saumaton, lähes rakastava yhteensulautuminen sekä teosta hallitseva lämmin ja runollinen tunnelma.

Schumann sovelsi monissa teoksissaan yhteistä motiivista materiaalia eri osissa. Avauksen pianistisia akordivyörytyksiä seuraava puhaltimien lempeä pääteema hahmottuu konserton ydinaiheeksi. Ensiosassa se on mukana sivuteeman taustalla, ja se hallitsee myös kadenssin jälkeistä koodaa, joka on riennossaan sekä vapauttava että osan langat yhteensitova. Hillityn herkässä Intermezzossa ydinaihe on perustana eleganteissa äärijaksoissa, kun taas keskijaksossa puhkeaa esiin romanttinen laulavuus. Myös tauotta seuraavan energisen finaalin pääteema on muunnelma ydinaiheesta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Antonín Dvořák (1841-1904):
Sinfonia nro 7 d-molli op. 70

Allegro maestoso
Poco Adagio
Scerzo: Vivace – poco meno mosso
Allegro

Samoin kuin Haydn ja Mendelssohn ennen häntä myös Antonín Dvořák saavutti suurta suosiota omien säveltäjien puutteesta riutuneessa Englannissa ja vieraili siellä ainakin kahdeksan kertaa vuosina 1884–96. Huhtikuussa 1885 Dvořák johti Lontoossa paikallisen filharmonisen seuran tilaaman seitsemännen sinfonian kantaesityksen ja saavutti sillä yhden uransa suurimmista triumfeista. Teosta on myöhemminkin pidetty Dvořákin sinfonikonuran huipentumana. Sen melodiat eivät ehkä ole yhtä valittömästi vetoavia kuin suositussa yhdeksännessä sinfoniassa ("Uudesta maailmasta"; 1893), mutta rakenteeltaan ja ilmaisunsa voimassa seitsemäs on sinfonisesti tiiviimpi, dramaattisempi ja vaikuttavampi kokonaisuus.

Dvořákin seitsemännessä sinfoniassa on kuultu sukulaisuutta hänen läheiseen tukijaansa ja ystäväänsä Brahmsiin, jonka kolmannen sinfonian (1883) kuuleminen oli ollut hänelle suuri elämys. Seitsemäs on uhmakkain ja tummasävyisin Dvořákin sinfonioista. Väkevässä ensiosassa nämä tunnot tiivistyvät heti osan avaustahdeissa esiteltävään joskin aluksi vielä hiljaa soivaan pääteemaan. Hidas osa on Dvořákin hienoimpia ja tunnevoimaisimpia. Sen avaa lämminhenkinen puhallinmelodia, mutta osassa on myös voimakkaampia äänenpainoja. Scherzossa on sekä eleganssia että böömiläisen kansantanssin furiantin eloisuutta. Finaalissa palataan ensiosan uhmakkuuteen, ja sen tavoin tässäkin pääteema toimii osan energiakeskuksena. Loppuhuipennuksessa pääteeman muunnelma kääntää musiikin duuriin kuin hyvin ansaittuna palkkiona teoksen sankarillisesta uhmasta.

Teosesittely: Kimmo Korhonen