Ian Bostridge

This is a past event.

On the trail of the Kalevala

Olli Mustonen, conductor
Ian Bostridge, tenor
Turku Philharmonic Orchestra

Olli Mustonen: Symphony no. 3 ‘Heavenly Lights’
Jean Sibelius: Lemminkäinen op. 22

This concert is an evocation of the folk tradition enshrined in the mythical Kalevala. Olli Mustonen’s Heavenly Lights draws on poetry from the Kalevala. This programme features the world premiere of the orchestral version of the work, originally scored for tenor, cello and piano. The soloist is star tenor Ian Bostridge CBE. Sibelius’s cycle of four tone poems titled Lemminkäinen traces the exploits of the eponymous daring adventurer in the Kalevala. The best-known movement in this cycle is the ‘Swan of Tuonela’.

The concert is a part of the Festival of the Artistic Leadership.

Artists

Ian Bostridge
Ian Bostridge
tenori
Ian Bostridge
Ian Bostridge
tenori

Ian Bostridgen kansainvälinen solistiura on vienyt hänet Euroopan, Kaakkois-Aasian ja Pohjois-Amerikan merkittävimpiin konserttisaleihin. Hänen esiintymisiään oopperarooleissa ovat olleet muun muassa Aschenbach oopperassa Kuolema Venetsiassa Deutsche Operissa, Don Ottavio Don Giovannissa Wienin valtionoopperassa ja Caliban Myrskyssä Royal Operassa.

Viime kauden huippukohtia ovat olleet Brittenin War Requiem Kent Naganon ja Tonhalle-Orchester Zürichin kanssa, Winterreise Antonio Pappanon kanssa Baijerin valtionoopperassa ja Thomas Adèsin kanssa Auditori de Barcelonassa sekä paluu Hampurin Elbphilharmonieen Cappella Neapolitanan kanssa. Bostridge kiersi myös Eurooppaa esittämässä Monteverdin Orfeota Europa Galante -kamariorkesterin kanssa, ja Yhdysvalloissa hän oli kiertueella Baselin kamariorkesterin kanssa. Hän on esittänyt The Folly of Desire -laulusarjan MITO-festivaaleilla ja Verbierissä sekä kantaesittänyt uuden James McMillanin tilausteoksen Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Lisäksi hän on äänittänyt Schubertin liedejä Wigmore Hallissa pianistien Lars Vogt ja Thomas Adès kanssa.

Bostridgen levytyksistä monet ovat saaneet tunnustusta kansainvälisillä palkinnoilla, ja hän on ollut ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi 15 kertaa. Hänen levytyksensä Schubertin Winterreisesta Thomas Adèsin kanssa palkittiin vuonna 2020 vuoden lauluäänitepalkinnolla International Classical Music Awardsissa. Bostridgen levytys ”Shakespeare Songs” palkittiin Grammylla vuonna 2017.

Pieces

Olli Mustonen (s. 1967):
Sinfonia nro 3, Taivaanvalot

Jokin merkillinen paradoksi on siinä, että lähihistoriasta ammentavat keinovarat luovat helposti vanhentuneen vaikutelman, mutta kun sukelletaan tarpeeksi kauas menneisyyteen, ollaankin usein ajattomien ja samalla täysin ajanmukaisten ilmaisukeinojen ja kysymysten parissa. Suomessa kalevalainen kansanrunous on tällaista ajattomasta menneisyydestä kumpuavaa perinnettä, joka elää vahvasti myös nykyisessä kulttuurisessa tietoisuudessa. Luontevaa onkin, että myös oman aikamme säveltäjät ovat löytäneet siitä hedelmällisen innoittajan teoksilleen.

Olli Mustonen uppoutuu kolmannessa sinfoniassaan Taivaanvalot tähän ikiaikaiseen kalevalaiseen maailmaan. Teos valmistui alun perin 2017 tenorille, sellolle ja pianolle, mutta vuonna 2020 Mustonen teki teoksesta nyt kantaesitettävän orkesteriversion. Kyseessä ei ole hänelle mikään yksinäinen poikkeama vanhaan suomalaiskansalliseen aihepiiriin, sillä hän on käsitellyt sitä eri tavoin esimerkiksi kitarasonaatissa Jehkin Iivana (2004), vienankarjalaiseen satuun perustuvassa musiikkisadussa Kolme puuta, kolme poikaa (2009) sekä Eino Leinon kalevalaishenkiseen runoon sävelletyssä sinfoniassa nro 1 Tuuri (2012).

Taivaanvalot perustuu Kalevalan loppupuolen tekstiin, katkelmiin runoista nro 47 ja 49. Runon 47 alussa Väinämöinen soittaa kanteletta ja laulaa, mutta tilanne järkkyy, kun Pohjolan emäntä Louhi varastaa kuun ja auringon. Runossa 49 pimeys ankeuttaa elämää Kalevalan maassa, ja Väinämöinen pyytää apua seppä Ilmariselta. Louhi käy haukaksi muuntautuneena katsomassa, mitä Ilmarinen takoo. Tämä kertoo takovansa kaularengasta, jolla Pohjan akka kytketään kiinni. Louhi tuntee tuhonsa lähestyvän, lentää Pohjolaan, vapauttaa kuun ja päivän ja lentää kyyhkynä kertomaan Ilmariselle kuun ja päivän vapautumisesta. Väinämöinen tervehtii kuuta ja aurinkoa.

Vaikka Taivaanvalot on otsikoitu sinfoniaksi, sen muoto ei rakennu perinteisen sinfonisen muotokaavan mukaan vaan kerronnallisesti, kalevalaista tarinaa seuraten. Sinfoniseksi voi kuitenkin kokea teoksen mittakaavan sekä tiettyjen elementtien toistumisen, jonka toisaalta voi liittää myös Kalevalaan, jossa keskeistä ovat monet usein toistuvat sanankäänteet ja luonnehdinnat.

Taivaanvalojen musiikissa yhdistyy erilaisia tyylivirkkeitä draamalliseksi eheäksi kokonaisuudeksi. Usein on kuultavissa vahva suomalais-arkaainen sävy, milloin sisäistyneenä meditaationa tai valituksena, milloin rytmiseen energisyyteen puhkeavana ja intensiivisiin nousuihin tiivistyvänä. Tehokas liike-energia voi saada sekä motorisen että tanssillisemman ilmeen, ja tämänkaltaisissa piirteissä on kuultu Mustosella usein sukulaisuutta uusklassismiin tai uusbarokkiin. Mihinkään yhteen tiettyyn tyylisuuntaukseen hänen musiikkiaan ei kuitenkaan kannata yrittää kahlita.

Taivaanvaloissa lauluosuus esitetään Keith Bosleyn englanninnoksena. Osittain syynä lienee ollut kädenojennus alkuteoksen kantaesittäjälle, englantilaiselle tenorille Ian Bostridgelle. Teoksen lopussa, Väinämöisen tervehtiessä kuuta ja aurinkoa, kieli vaihtuu kuitenkin suomeksi. Efekti on koskettava ja tehostaa sanojen merkitystä, tuntua siitä, että on palattu normaaliin olemiseen ja samalla myös alkuperäiseen kalevalaiseen kokemukseen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Sanat
Sinfonia nro 3, Taivaanvalot

Olli Mustonen: Sinfonia nro 3, Taivaanvalot
Teksti suomeksi: Kalevala
Käännös englanniksi: Keith Bosley

I have a good mind
take into my head
to start off singing
begin reciting:

Steady old Väinämöinen
played the kantele
long, both played and sang
rejoiced in other ways too.
The music rang in the moon‘s cabins
the joy at the sun‘s windows:
the moon comes from its cabin
stepped on to a birch‘s crook
and the sun emerged from its stronghold squatted on top of a pine
to hear the kantele, to
marvel at the merriment.

Louhi, mistress of Northland
the gap-toothed hag of the North
then lays hold of the sun, caught
the moon with her hands
the moon from the birch‘s crook
and the sun from the pine‘s top
and she brought them straight
home to dark Northland.
She hid the moon from gleaming
within a bright-breasted rock
she sang the sun from shining
into a mountain of steel
and there she spoke thus:
„Don‘t get out of here alone
don‘t rise, moon, to gleam
and don‘t get out, sun, to shine
unless I go and let you
out, come and raise you myself
with nine stallions borne
by a single mare!“

Still the sun is not shining
nor the golden moon gleaming
on those Väinö-land cabins
on the Kalevala heaths:
the wealth grows chilly, the herds
get into a dreadful state
strange to the birds of the air
tiresome to mankind
that the sun will never shine
nor will the moon gleam.

The pike knew the sea-trough‘s depths the eagle the birds‘ movements
the wind how far a day‘s sail;
but man‘s children do not know
when the morning will begin
when the night will try
on the misty headland‘s tip
at the foggy island‘s end.

The young hold counsel
and the aged consider
how they‘ll be without the moon
live without the sun
on those poor borders
the luckless lands of the North.

Steady old Väinämöinen
put this into words:
„Bolts won‘t snap with words
locks won‘t crumble with a spell
nor with the touch of a fist
the turn of an arm.
Smith Ilmarinen
forge a three-pronged hoe
and forge a dozen ice-picks
a whole bunch of keys, with which
I will let the moon out from
the rock, the sun from the cliff!“

He, the smith Ilmarinen
the everlasting craftsman
forged the things the man needed:
he forged a dozen ice-picks
a whole bunch of keys
a good bunch of spears
neither big nor small -
forged them for once middle-sized.

Louhi, mistress of Northland
the gap-toothed hag of the North gave life to wings with feathers
and away she flew;
she fluttered near home
then flung herself further off
across the sea of Northland
to smith Ilmari‘s workshop.
The smith opened his window looked out: was the wind rising?
But the wind was not rising:
it was a grey hawk.

The bird sets about
talking, the hawk speaks:
„Smith Ilmarinen
perpetual craftsman
how very clever you are -
yes, what a skilful craftsman!
What are you making there, smith
what are you building, blacksmith?“

The smith Ilmarinen says 
a word in answer:
„I am forging a collar
for that Northland hag, with which
she is to be chained fast to
a mighty slope‘s edge.“

Louhi, mistress of Northland
the gap-toothed hag of the North
felt her ruin coming, her
day of trouble catching up:
let the moon loose from the rock
let the sun out of the cliff.
She changed into something else turned herself into a dove

and she flaps along
to smith Ilmari‘s workshop
flew as a bird to the door
as a dove to the threshold.
„I‘m on the threshold
to bring you this news:
the moon‘s risen from the rock
the sun is out from the cliff.“

Smith Ilmarinen
went himself to look.
He steps to the workshop door looked carefully heavenward:
he beheld the moon gleaming
saw the sun shining.
He went to Väinämöinen
he uttered a word, spoke thus:
„Old Väinämöinen
O everlasting singer
go, look at the moon
and inspect the sun!“

Steady old Väinämöinen
pushed into the yard
he says with this word
he spoke with this speech:

„Terve, kuu, kumottamasta,
kaunis, kasvot, näyttämästä,
päivä kulta, koittamasta,
aurinko, ylenemästä!

Kuu kulta, kivestä pääsit,
päivä, kaunis, kalliosta,
nousit kullaisna käkenä,
hope‘isna kyyhkyläisnä
elollesi entiselle
matkoillesi muinaisille.

Käy nyt tiesi tervehenä,
matkasi imantehena
päätä kaari kaunihisti,
pääse illalla ilohon!“