This is a past event.
Jaakko Kuusisto in Memoriam
Michał Nesterowicz, conductor
Dejan Lazić, piano
Turku Philharmonic Orchestra
Wojciech Kilar: Orawa
Jaakko Kuusisto: Piano Concerto
Jean Sibelius: Symphony no. 1 in E minor op. 39
This concert is a tribute to violinist, composer and conductor Jaakko Kuusisto, a true musical polymath, who passed away in February. Kuusisto’s Piano Concerto (2016) is performed by Dejan Lazić, one of Europe’s most interesting pianists and the dedicatee of the work. The programme begins with the energetic and nimble Orawa by Polish composer Kilar, and Sibelius’s tumultuous and intense First Symphony concludes the evening. Conductor Michael Nesterowicz makes his début with the Turku Philharmonic.
Artists
Dejan Lazić on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä sukupolvensa ainutlaatuisimmista ja poikkeuksellisimmista solisteista raikkailla piano-ohjelmiston tulkinnoillaan. Hänen esiintymisiään on kehuttu vuolaasti mm. The Telegraph ja Der Spiegel -lehdissä.
Lazićin live-levytys Rahmaninovin pianokonsertosta nro 2 London Philharmonic Orchestran ja Kirill Petrenkon kanssa palkittiin saksalaisella Echo Klassik -palkinnolla. Hänen levytyksensä Mozartin kamarimusiikkiteoksista puolestaan palkittiin Opus Klassik 2021 -palkinnolla.
Viime kaudella Dejan Lazić toimi Baijerin radion Münchner Rundfunkorchesterin residenssitaitelijana. Hän on ollut myös kiertueella yhdessä Budapestin festivaaliorkesterin ja Iván Fischerin kanssa, joka vei Lazićin esiintymään muun muassa Kiinaan.
Dejan Lazić vierailee usein orkestereissa kuten Chicagon sinfoniaorkesteri, Rotterdamin filharmoninen orkesteri, Helsingin filharmoninen orkesteri, ja Ruotsin radion sinfoniaorkesteri. Hän tekee tiivistä yhteistyötä kapellimestarien kanssa kuten Iván Fischer, Robert Spano, Krzysztof Urbański, ja Jan Willem de Vriend.
Myös Dejan Lazićin sävellykset ovat saaneet kansainvälistä huomiota, esimerkiksi ”Piano Concerto in Istrian Style”, op. 18, jonka kantaesitys oli Aspen Music Festivalilla 2014, ja jota Lazić on sittemmin esittänyt useita kertoja.
Dejan Lazić syntyi muusikkoperheeseen Zagrebissa, Kroatiassa. Hän varttui Salzburgissa, jossa hän myös opiskeli Mozarteum-yliopistossa. Nykyään Lazić asuu Amsterdamissa.
Pieces
Helmikuussa 2022 kuolleen Jaakko Kuusiston toimintaa väritti poikkeuksellinen monipuolisuus, työskentely aktiivisesti sekä viulistina, kapellimestarina, säveltäjänä että sovittajana. Mutta monipuolisuus ei rajoittunut vain hänen moniin muusikonammatteihinsa, vaan ulottui myös hänen työnsä tyylilliseen laaja-alaisuuteen. Hän oli yhtä kotonaan niin nykymusiikin, klassis-romanttisen musiikin kuin ns. kevyen musiikinkin eri suuntausten parissa.
Kuusiston tuotantoon sisältyy useita oopperoita, orkesteriteoksia, useita konserttoja, kamarimusiikkia sekä vokaaliteoksia. Konserttoja hän sävelsi viisi. Sarjan aloitti viulukonsertto (2011-12), jota seurasivat konsertot pianolle (2015-16), fagotille (2017), trumpetille (2017) ja sellolle (2019). Viimeiseksi hän työskenteli sinfonian parissa, mutta teos jäi keskeneräiseksi, ja sen täydensi valmiiksi hänen veljensä, viulisti Pekka Kuusisto.
Pianokonsertto syntyi sen kantaesittäjän Dejan Lazićin ehdotuksesta, ja teos on hänelle omistettu. Kuusiston mukaan materiaalin "eräänlaisena ankkurina on kolmeen säveleen pohjautuva keinuva aihe". Varsinainen melodinen pääaines puolestaan liikkuu laajoissa, yli oktaavinkin intervalleissa muuntuen ja laajentuen. Melodiikan lisäksi teos perustuu Kuusiston mukaan "paljon rytmiikkaan ja toistoon, ja teoksessa on paljon riffin tapaisia asioita sekä pianolla että orkesterilla". Teosta on luonnehdittu sekä impressionistis-minimalistiseksi että uusromanttissävyiseksi, ja siinä on kuultu merellisiä tunnelmia.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Andante ma nion troppo – Allegro energico
Andante (ma non troppo lento)
Scherzo: Allegro
Finale: Quasi una fantasia (Andante – Allegro molto)
1890-luku merkitsi Sibeliukselle ohjelmallisten sinfonisten runojen aikaa. Silloin valmistuivat tärkeistä teoksista Kullervo (1892), Sadun ensiversio (1892) ja Lemminkäissarja (1893-96). Kun Sibelius alkoi keväällä 1898 hahmotella uutta laajamuotoista orkesteriteosta, siihenkin liittyi ohjelmallisia, lähinnä maisemallis-runollisia ajatuksia, mutta sävellysprosessin edetessä ohjelmallinen elementti jäi pois, ja alkuvuodesta 1899 valmistuneesta teoksesta tuli sinfonia, Sibeliuksen ensimmäinen.
Sinfonia sai innostuneen vastaanoton kantaesityksessään 26. huhtikuuta 1899, jopa siinä määrin että yleisö osoitti suosiotaan myös osien välillä. Tosin vielä sinfoniaakin enemmän yleisö hurrasi samassa konsertissa kuullulle Sibeliuksen isänmaalliselle kuoroteokselle Ateenalaisten laulu.
Siirtyminen sinfonisista runoista sinfoniaan ei ollut Sibeliukselle pelkkä otsikointiin liittyvä kysymys. Sinfonisissa runoissa ja ohjelmallisissa teoksissa yleisemminkin on tärkeää musiikillisen rakenteen lisäksi aiheeseen liittyvä kuvausvoimaisuus. Sinfonia on luonteeltaan abstraktimpi ja nojautuu enemmän omaan sisäiseen loogiseen rakenteeseensa. Tosin Sibeliuksella raja sinfonioiden ja sinfonisten runojen välillä oli tavallista häilyvämpi, ja sekä Kullervon että Lemminkäissarjan taustalta on löydetty sinfonisen kokonaisuuden piirteitä. Sibelius kutsuikin Kullervoa myöhemmin myös Kullervo-sinfoniaksi.
Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia on tyypillinen myöhäisromantiikan ajan lapsi, uhkeiden orkesterivärien, intensiivisten melodioiden ja kuohuvien huipennusten musiikkia. Tummanverevässä uhmassaan se jatkaa Kullervon, Sadun ja Lemminkäissarjan maailmaa, mutta samalla se on hyvästijättö nuoruudenkaudelle ja vanhalle vuosisadalle. Siinä voi aistia henkistä sukulaisuutta yhtäältä Tšaikovskiin ja Borodiniin, toisaalta scherzossa hetkittäin Bruckneriin, mutta kokonaisuus on silti aidon sibeliaaninen.
Sibeliuksen orgaaninen muotoajattelu tulee esiin jo avausosassa. Se alkaa epäsovinnaisesti patarummun hiljaisen kumun ylle piirtyvällä klarinettisoololla, jonka aineksia esiintyy uudessa asussa myös osan nopeassa pääjaksossa. Ensiosan sonaattimuodossa kiinnittää huomiota myös kehittelyn ja kertauksen limittyminen toisiinsa. Toisena oleva hidas osa luo lämpimässä laulavuudessaan vastapainoa ensiosan energisyydelle, mutta osassa on myös yllättävänkin dramaattiseksi kasvavia kärjistyksiä.
Kolmas osa on dynaaminen scherzo, jossa tematiikan ydinaihe esiintyy ensimmäisen kerran epätavallisesti patarummuilla. Finaali alkaa koko orkesterin traagissävyisellä versiolla ensiosan klarinettiavauksesta. Lyhyistä aihelmista rakentuvan pääteeman jälkeen puhkeaa soimaan tunteikkaan hehkuva tšaikovskimainen teema, joka kasvaa täyteen tehoonsa osan lopulla sinfonian dramaturgisessa lakipisteessä.
Teosesittely: Kimmo Korhonen