John Storgårds CREDIT Marco Borggreve

This is a past event.

An evening with John Storgårds

John Storgårds, conductor
Rosanne Philippens, violin
Turku Philharmonic Orchestra

Lauri Ikonen: Symphony no. 6 in E minor (world premiere)
Béla Bartók: Violin Concerto no. 1
Anton Bruckner: Symphony no. 6 in A major WAB 106

Rosanne Philippens has a skill for communicating via music that has made her one of the most popular violinists in the Netherlands. Bartók’s Violin Concerto was not premiered until after the composer’s death, several decades after it was written. This programme of forgotten works continues with the long-delayed premiere of Symphony no. 6 by National Romantic composer Lauri Ikonen, a contemporary of Sibelius. The programme, conducted by Pro Finlandia award recipient John Storgårds, concludes with Bruckner’s florid and inventive Symphony no. 6.

Safety instructions during coronavirus pandemic.

Artists

Rosanne Philippens (c) Marco Borggreve
Rosanne Philippens
viulu
Rosanne Philippens (c) Marco Borggreve
Rosanne Philippens
viulu

Rosanne Philippensin soittotapaa on kuvailtu hienostuneeksi, eloisaksi ja virheettömäksi. Philippensin musiikillisesta ilmaisusta huokuu synnynnäinen musikaalisuus ja vilpitön lähestymistapa musiikkiin.

Philippensiä opetettiin pienestä pitäen Amstelveenin musiikkikoulussa. Hän jatkoi opintojaan Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa ja Berliinin Hanns Eisler -akatemiassa. Philippens voitti ensimmäisen palkinnon Hollannin kansallisessa viulukilpailussa vuonna 2009 ja Freiburgin kansainvälisessä viulukilpailussa vuonna 2014.

Philippensin suosio on suurta Alankomaissa, jossa hän esiintyy säännöllisesti niin solistina kuin kamarimuusikkona. Philippensin viimeaikaisiin kohokohtiin kuuluvatkin esiintymiset Rotterdamin filharmonikoiden, Alankomaiden radion filharmonisen orkesterin ja Residentie-orkesterin kanssa. Alankomaiden ulkopuolella Philippens on soittanut muun muassa Barcelonan ja Vancouverin sinfoniaorkestereiden kanssa ja orkesterien kanssa eri puolella Saksaa, Suomea ja Sveitsiä.

Philippens uskoo vahvasti klassisen musiikin rajojen rikkomiseen ja onkin pyörittänyt omaa konserttisarjaansa ”The Amsterdam Salon Pop-Up”. Konserttisarjan pyrkimyksenä on ollut tarjota kuulijoilleen kokemuksen korkeatasoisista, salonkitunnelmaisista konserteista epätavallisissa ympäristöissä.

Pieces

Béla Bartók (1881-1945):
Viulukonsertto nro 1 Sz. 36

Andante sostenuto
Allegro giocoso

Bartókin varhaisen aikuisuuden suuriin tunnemyrskyihin kuului rakastumien nuoreen viulistilupaukseen Stefi Geyeriin. Heistä tuli hyviä ystäviä, mutta Bartókin rakkauteen Stefi ei vastannut. Ihastuminen jätti kuitenkin jälkensä Bartókin musiikkiin, sillä hän sävelsi Stefin innoittamana vuosina 1907-08 viulukonserton, joka kuitenkin jäi aikanaan esittämättä. Bartók käytti konserton ensiosaa hiukan myöhemmin teoksen Kaksi muotokuvaa ensimmäisenä osana. Konserton partituuri jäi Stefille ja tuli julkisuuteen vasta hänen kuolemansa jälkeen 1956, jolloin se sai järjestynumeron 1, ja aiemmin pelkkänä "viulukonserttona" tunnettu toinen konsertto (1936-39) numeroitiin toiseksi konsertoksi.

Ensimmäinen viulukonsertto kuuluu Bartókin varhaiskauden teoksiin eikä vielä edusta sitä kansanmusiikista virikkeitä ammentanutta aikansa modernistia, jollaisena Bartók yleisesti tunnetaan. Silti teos on jo vahva näyttö nuoren säveltäjän luovan keksinnän rikkaudesta. Normaalista konsertosta poiketen teoksessa on vain kaksi osaa. Hitaampi avausosa kasvaa esiin solistin yksin esittelemän "Stefi-teeman" laajenemisesta polyfoniseksi kudokseksi, kun muut soittimet sisääntullessaan alkavat osuutensa samalla teemalla. Osan on hehkuvassa tunteikkuudessaan ajateltu edustavan ideaalikuvaa Stefistä. Toinen osa on luonteeltaan nopeakäänteisempi, särmikkäämpi ja paikoin humoristisempikin. Solistisen virtuoosisuuden rinnalla osassa on myös leveää laulavuutta, ja hetkittäin välähtävät esiin Bartókin musiikista vähitellen katoamassa olleet Strauss-vaikutteetkin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Anton Bruckner (1824-1896):
Sinfonia nro 6 A-duuri

Majestoso
Adagio: Sehr feierlich
Scherzo: Nicht schnell — Trio: Langsam
Finale: Bewegt, doch nicht zu schnell

Kun Bruckner alkoi säveltää kuudetta sinfoniaa (1879-81), hänen asemansa Wienin musiikkielämässä ei ollut vielä vakiintunut. Kolmannen sinfonian katastrofaalisesta ensiesityksestä oli kaksi vuotta, eikä kahta sen jälkeen syntynyttä sinfoniaa ollut vielä esitetty. Kuudennesta sinfoniasta kuultiin helmikuussa 1883 Wienissä kaksi osaa, jotka yleisö otti hyvin vastaan, ja myös Brucknerin vastustajaksi usein koettu Brahms nousi seisaalleen osoittamaan suosiotaan. Teoksen ensimmäinen kokonaisesitys oli vasta säveltäjän kuoleman jälkeen 1899, kun Mahler johti teoksen.

Kuudes sinfonia on jäänyt Brucknerin uljaassa sinfoniasarjassa lapsipuolen asemaan. Se on silti täysin hänen muiden sinfonioidensa veroinen teos ja monissa suhteissa jopa niitä helpommin lähestyttävä. Sen mittakaava on kohtuullisempi, sen orkestraatio, tunnelmat ja teemat vaihtelevampia kuin useimmissa hänen sinfonioissaan, mutta myös monet Brucknerin musiikin ominaispiirteet ovat siinä mukana.

Teos alkaa Brucknerille tyypilliseen tapaan vasten staattista säestystä piirtyvällä signaalimaisella teemalla, ja myös tunnusomaisella Bruckner-rytmillä (tasajakoisen tahdin toisen puolen jakaminen trioliksi) on tärkeä asema ensiosassa. Toisena oleva jalopiirteinen Adagio on Brucknerin kypsyyskauden sinfonioiden ainoa sonaattimuotoinen hidas osa. Scherzo on Brucknerin sinfoniasarjan persoonallisimpia, tematiikaltaan häilyvä ja usein tunnelmaltaan moniselitteinen. Finaalissa Bruckner tuo tapansa mukaan sinfonian avausteeman mukaan viimeisiin tahteihin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen