This is a past event.
Only online concert: Luminaries
Julian Rachlin, conductor and violin
Sarah McElravy, viola
Turku Philharmonic Orchestra
Max Bruch: Double Concerto in E minor op. 88
Franz Schubert: Symphony no. 8 in B minor ‘Unfinished’
Johannes Brahms: Violin Concerto in D major op. 77
Julian Rachlin and Sarah McElravy dazzled the audience with their ensemble playing in 2017. Both are international stars in their own right. Here, they perform Bruch’s captivating Double Concerto together. The programme is a treat for friends of the Romantic era, featuring Schubert’s all-time greatest hit, the ‘Unfinished’ Symphony, and Brahms’s ever-popular Violin Concerto.
Artists
Sarah McElravy nauttii monipuolisesta ja kansainvälistä urasta. Hän esiintyy konserttisolistina, resitaalein ja kamarimusiikkikokoonpanoissa ja on yksi harvoista yhtä virtuoottisesti niin viulun kuin alttoviulunkin hallitsevista arteisteista.
Viimeaikaisiin kohokohtiin kuuluvat esiintymiset muun muassa Moskovan, Napolin ja Innsbruckin filharmonikoiden, Kristiansandin sinfoniaorkesterin ja Bayerischer Rundfunk Chamber Orchestran kanssa. Hän on soittanut kamarimusiikkia muun muassa Wienin Musikvereinissa, Suntory Hallissa, Prahan kevätfestivaaleilla sekä Julian Rachlin & Friends -festivaalilla Palma de Mallorcassa.
McElravy on Linden String Quartettin perustajajäsen. Kvartetti konsertoi laajasti, ja The Strad Magazine on kuvaillut yhtyettä hiotuksi, säteileväksi ja teräväksi. Vuonna 2014 McElravy perusti Chamber Music Society México -organisaation, jonka tarkoitus on esittää maailmanluokan kamarimusiikkia México Cityssä. McElravy toi Pohjois-Amerikan johtavia taiteilijoita esiintymään organisaation tapahtumissa ja tuotti koulutusohjelmia lahjakkaille nuorille Meksikolaisille muusikoille.
McElravy opiskeli Cleveland Institute of Musicissa Ohiossa, jonka jälkeen hän suoritti kahden vuoden residenssiohjelman Yalen yliopiston School of Musicissa. McElravy soittaa Ferdinando Gagliano -viulua vuodelta 1791 sekä vuoden 1785 Lorenzo Storioni alttoviulua, jotka hänelle on lainannut Dkfm. Angelika Prokoppin yksityissäätiö Wienissä, Itävallassa.
Pieces
Allegro moderato
Andante con moto
Sinfonia ja ooppera olivat ne kaksi sävellyslajia, jotka Schubert arvosti korkeimmalle ja joiden parissa hän koki raskaimmat pettymyksensä. Hänen oopperoistaan vain yksi esitettiin hänen elinaikanaan, sinfonioista ei julkisesti yhtäkään. Vaikeuksia Schubert koki molempien sävellysmuotojen parissa muutoinkin, sillä häneltä tunnetaan valmistuneiden teosten lisäksi useita keskeneräisiksi jääneitä yritelmiä. Viimeisen kymmenen elinvuotensa aikana hän aloitti sinfonian säveltämisen ainakin kuusi kertaa, mutta näistä vain yksi – ns. suuri C-duuri-sinfonia – valmistui.
Schubertin keskeneräisistä sinfoniahankkeista yksi nousee merkityksessä muiden yläpuolelle: sinfonia h-molli (1822). Juuri sen tapauksessa keskeneräisyys on erityisen surullista, sillä siinä Schubertilla on ollut käsissään ainutlaatuinen mestariteos, klassismin ja romantiikan yhdistävänä nivelenä jopa uuden aikakauden avaus sinfonian historiassa.
Sinfonian erikoislaatuista asemaa symboloi jo sen sävellaji h-molli, jota sen enempää Haydn, Mozart kuin Beethovenkaan ei käyttänyt sinfoniansa pääsävellajina. Avausosassa sellojen ja kontrabassojen eleettömän vaikuttava hiljainen unisono-avaus luo tumman pohjustuksen oboen ja klarinetin pääaiheelle; sivuteemana on sellojen leveä laulumelodia. Kehittely alkaa salaperäisesti avauksen unisono-aiheella ja nousee vähitellen suorastaan Bruckneria ennakoiviin korkeuksia. Jälkimmäistä, E-duuriin kirjoitettua osaa hallitsee idyllinen tasapaino, jota horjauttaa merkittävimmin kaksi jylhän dramaattista mollipurkausta.
Teosesittely: Kimmo Korhonen
Allegro non troppo
Adagio
Allegro giocoso, ma non troppo vivace – Poco più presto
Kun Brahms alkoi 1870-luvulla hahmotella viulukonserttoaan (1878), oli alusta lähtien selvää, että sen solistina esiintyisi aikansa hienoimpiin kuulunut viulisti Joseph Joachim. Brahmsin ja Joachimin ystävyys oli syntynyt jo 1850-luvun alkuvuosina, ja he olivat esiintyneet 1860-luvulla yhdessä laajoilla kiertueilla. Myös Joachimin viulistinlaatu vastasi Brahmsin ihanteita. Tämä ei ollut mikään pinnallinen virtuoosi vaan syvähenkinen tulkitsija.
Viulukonsertto on sukua edellisenä vuonna valmistuneen Brahmsin toisen sinfonian kanssa. Paitsi ajallinen läheisyys teoksia yhdistää myös sävellaji ja valoisan lämmin tunnelma. Toisaalta vaikka avaustahdit valavat konserttoon pastoraalisen tunnelman, ensiosassa on myös dynaaminen ulottuvuutensa. Kadenssin Brahms on jättänyt luultavasti viimeisen kerran klassis-romanttisessa konsertossa solistin harteille. Joachimista lähtien monet viulistit ja säveltäjät ovatkin laatineet kadenssista oman versionsa.
Brahmsin alkuperäiseen suunnitelmaan kuului sinfoninen neliosainen muoto, mutta hän päätyi lopulta perinteisempään kolmiosaisuuteen ja sävelsi teokseen uuden hitaan osan. Se on pääsävellajiin nähden etäisessä F-duurissa, joka tummenee keskitaitteessa fis-molliin. Pääroolin saa puhaltimien esittämä aihe, jonka ympärille solisti punoo kuvioitaan. Finaali-rondoa sävyttää riehakas unkarilaisväritys, Brahmsin kaunis kunnianosoitus osittain unkarilaista syntyperää olleelle Joachimille ja samalla viittaus tämän Brahmsille omistettuun unarilaissävyiseen viulukonserttoon.
Teosesittely: Kimmo Korhonen