Pianosolistit Heini Kärkkäinen ja Valeria Resjan

This is a past event.

Only online concert: 176 keys

Olli Mustonen, conductor 
Heini Kärkkäinen, piano
Valeria Resjan, piano
Turku Philharmonic Orchestra

Rodion Shchedrin: Music from the ballet The Lady with the Lapdog
Bohuslav Martinů: Concerto for Two Pianos
Jean Sibelius: Symphony no. 2 in D major op. 43

One piano has 88 keys, and two have 176 altogether. Kärkkäinen and Resjan perform a multi-faceted concerto for two pianos by early 20th-century Czech composer Bohuslav Martinů. Olli Mustonen begins the programme with music by Rodion Shchedrin, one of Russia’s best-known contemporary composers, in a mood of Chekhovian melancholy. Sibelius’s Second Symphony, full of pathos and grand gestures, is the most popular of all of his seven symphonies.

Artists

Pianisti Heini Kärkkäinen
Heini Kärkkäinen
piano
Pianisti Heini Kärkkäinen
Heini Kärkkäinen
piano

Heini Kärkkäinen on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan luokalla valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 1991, ja täydentänyt opintojaan mm. Ralf Gothónin ja Jacques Rouvierin johdolla. Hän voitti Ilmari Hannikainen -pianokilpailun vuonna 1984 ja sijoittui toiseksi Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1986. Kärkkäinen on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Orquesta Ciudad de Granadan sekä Orchestra della Svizzera Italianon solistina, ja hän esiintyy laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös kamarimuusikkona. Kärkkäinen on kantaesittänyt runsaasti suomalaista nykymusiikkia.

Heini Kärkkäinen on tehnyt useita palkittuja levytyksiä. Duo-levy Jan-Erik Gustafssonin kanssa (Ondine) sai Yleisradion vuoden levypalkinnon 1994. Camille Saint-Saënsin musiikkia sisältävä levy (BIS Classics) oli brittiläisen BBC Music Magazinen kuukauden levy maaliskuussa 2007 ja Gramophone-lehti sisällytti sen suosituksiinsa. Muita levytyksiä ovat mm. Sibelius-levy Pekka Kuusiston kanssa (Ondine) sekä Bartókin Konsertto kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (RSO/Jumppanen/Oramo/Warner Classics).

Solistiuransa ohella Heini Kärkkäinen on toiminut Tampereen ammattikorkeakoulussa pianonsoiton yliopettajana vuodesta 2010 lähtien. Kärkkäinen perusti uuden kamarimusiikkifestivaalin Tampereelle tammikuussa 2017. Tampere Chamber Music -festivaali yhdistää musiikkia ja hyvinvointia sekä taidetta ja tiedettä.

Syksyllä 2018 Kärkkäinen oli mukana North around the Baltic Sea -projektissa. Kiertue ulottui Tanskaan, Baltian maihin, Ruotsiin ja Suomeen sisältäen ohjelmistoa ja kantaesityksiä näiltä alueilta.

Pianisti Valeria Resjan
Valeria Resjan
piano
Pianisti Valeria Resjan
Valeria Resjan
piano

Valeria Resjan aloitti pianonsoiton opintonsa Venäjällä. Hän muutti vuonna 1990 Suomeen vanhempiensa kanssa ja jatkoi opintoja Sibelius-Akatemiassa Hamsa Al-Wadi Juriksen johdolla. Ralf Gothóni toimi kamarimusiikkiopettajanaan. Lukuvuoden 1996-97 hän vietti Madridissa, jossa hän opiskeli Kuningatar Sofia-koulussa professori Dmitri Bashkirovin luokalla. 
  
Vuonna 1992 Valeria Resjan voitti Laura Mikkolan kanssa Maj Lind-pianokilpailun. Vuonna 1995 hän voitti kansainvälisen Pilar Bayona-kilpailun Zaragozassa Espanjassa. Kesäkuussa 1996 hän saavutti neljännen sijan kansainvälisessä Montrealin pianokilpailussa Kanadassa, jossa hänet palkittiin myös yleisön suosikkina.  Valeria Resjan on esiintynyt soolopianistina ja orkestereiden solistina mm. Okko Kamun, Jorma Panulan, Leif Segerstamin, Jukka-Pekka Sarasten, Sakari Oramon ja Osmo Vänskän  johdolla. Hän on konsertoinut Pohjoismaissa, Venäjällä, Japanissa, Arabi-Emiraateissa, Espanjassa, Saksassa ja Kanadassa. Suomessa Resjan on ollut mukana mm. Kuhmon ja Turun Kamarimusiikkijuhlilla, Mikkelin ja  Mäntän Musiikkifestivaaleilla, Espoon Pianoviikolla ja Helsingin Juhlaviikoilla.  

Resjan on myös aktiivinen kamarimuusikko, hän on esiintynyt kansainvälisesti tunnettujen muusikkojen kanssa kuten sellistit Ola Karlsson, Jan-Erik Gustafsson, Martti Rousi ja Marko Ylönen, viulistit Elina Vähälä, Hagai Shaham ja Anna-Liisa Bezrodny. Myös Takacs, Danel, Michelangelo ja Chilingirian kvartetit ovat olleet hänen kamarimusiikkikumppaneinaan.  

Resjan on levyttänyt Tchaikovskin ja Sibeliuksen teoksia viulisti Pietari Inkisen ja sellisti Tuomas Ylisen kanssa. Tämä trio on esiintynyt mm. Lontoon Wigmore Hallissa syyskuussa 2007. 

Pieces

Bohuslav Martinů (1890-1959):
Konsertto kahdelle pianolle

Allegro non troppo
Adagio
Allegro

Vaikka tšekkiläinen Bohuslav Martinů pysyi läpi elämänsä vahvoin henkisin siten kytkettynä kotimaahansa, hän oli säveltäjänä aito kosmopoliitti. Hän asui vuodesta 1923 lähtien koko loppuelämänsä ulkomailla, ensin Pariisissa, sitten toisen maailmansodan vuosista lähtien Yhdysvalloissa ja 1950-luvulla jälleen pääasiassa Euroopassa. Hän omaksui vaikutteita monelta taholta, impressionismista, uusklassismista, eksotismista ja jazzista, ja yhdisti niihin vielä tšekkiläisesta kansanmusiikista saatuja aineksia. Uran edetessä uusbarokkinen suuntaus syveni ja tuli hänen laajan tuotantonsa ehkä keskeisimmäksi tyylielementiksi.

Martinůn valloittavimpiin teoksiin kuuluva konsertto kahdelle pianolle valmistui Yhdysvalloissa 1943 keskellä poikkeuksellisen tiivistä luomiskautta. Säveltäjä totesi: "Konsertossa olen käyttänyt pianoja ensimmäisen kerran puhtaasti 'solistisessa' merkityksessä, orkesterin ollessa säestäjänä. Muoto on vapaa; se nojaa melkoisesti Concerto grossoon. Teos vaatii virtuoosisuutta, briljanttia pianotekniikkaa, ja kahden samanlaisen soittimen sointiväri tuottaa uusia värejä ja uusia sointeja."

Kolmiosaisen teoksen ensiosaa hallitsee Martinůn musiikille ominainen tehokas, uusbarokkinen motorisuus, johon ilmaantuu myös linjakkaampia melodisia aihelmia. Hidas osa kasvaa esiin pianon matalista äänistä; osan tunnelma on mietiskelevä, mutta hetkittäin musiikki kasvaa pianojen vakaaseen julistukseen. Teoksen päättää sähäkkä finaali, jonka motorisuutta elävöitetään aksenteilla ja epäsymmetrisillä tahtilajeilla.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Jean Sibelius (1865-1957):
Sinfonia nro 2 D-duuri op. 43

Allegretto
Tempo Andante, ma rubato
Vivacissimo - Lento e suave (attacca)
Allegro moderato

1900-luvun alkuvuodet olivat murroksen aikaa Sibeliuksen tuotannossa. Takana oli 1890-luvun uhmakas nuoruudenkausi, edessä vähittäinen kääntyminen kohti sopusuhtaisempia, klassisoituvia ihanteita. Toinen sinfonia (1902) kuuluu tämän murrosvaiheen avainteoksiin. Se on vielä suuri romanttinen sinfonia uhkeine sointiasuineen ja monumentaalisine huipennuksineen, mutta samalla se avaa jo näkymän kohti Sibeliuksen myöhempää tuotantoa.

Toisen sinfonian kantaesitys Helsingissä 8. maaliskuuta 1902 oli yksi suomalaisen musiikin suurimmista riemuvoitoista. Teos kuultiin reilun viikon sisällä kolmesti uudelleen, ja jokaisella kerralla sali oli loppuunmyyty. Vielä nykyisinkin se on suosituin Sibeliuksen sinfonioista. Omaa väriään teoksen vastaanottoon toi kapellimestari Robert Kajanuksen esittämä tulkinta, jonka mukaan sinfonia olisi kuvannut Suomen itsenäisyystaistelua. Sibelius sanoutui irti teoksen poliittisista kytkennöistä ja korosti sen absoluuttisuutta, mutta sille hän ei voinut mitään, että venäläistämiskauden tunnelmissa elänyt suomalaisyleisö löysi teoksessa vastineen omille tunnoilleen ja toiveilleen.

Ensimmäiseen sinfoniaan verrattuna Sibelius oli uudistanut lähtökohtiaan monin tavoin. Tunnelma on avautunut esikoissinfonian uhmakkaasta e-mollista valoisaan, täyteläiseen D-duuriin, ja henkilökohtaista sävyä saanut sielundraama on korvautunut yleisinhimillisemmällä ilmaisulla. Siinä missä e-molli-sinfonia liittyy Tšaikovskiin, on eetos toisessa lähempänä Beethovenia ja Brahmsia.

Toisen sinfonian avausosa on osista rakenteellisesti omaperäisin. Siinä Sibelius on hakeutunut selkeärajaisesta temaattisuudesta kohti prosessinomaisempaa ja elastisempaa muotoajattelua. Kun kehittelyjaksoissa temaattisen aineisto yleensä sirpaloituu, käy Sibeliuksella prosessi toiseen suuntaan kehittelyn huipentuessa esittelyn fragmentaarisista aihelmista muotoutuvaksi majesteettiseksi melodiakymeksi.

Toisena oleva fantasianomainen hidas osa ei ole mikään rauhoittava suvanto vaan kasvaa dramaattisempiin kärjistyksiin kuin hitaat osat yleensä. Vaikka Sibelius korosti usein sinfonioidensa absoluuttisuutta, on osan taustalla ilmeisesti ollut ulkomusiikillinen virike, kuvitelma Don Juanin ja Kivisen vieraan kohtaamisesta. Osan keskeisiä aineksia ovat alussa pizzicatojen ylle piirtyvä fagotin synkkäsävyinen teema ja vastakohtaisen taitteen linjakas cantilena.

Vauhdikkaassa scherzossa Sibelius on kaikista sinfonianosistaan lähimpänä Beethovenia. Energinen 6/8-syke pysähtyy patarummun erottamiin taukoihin ja antaa tilaa oboen sykähdyttävän kauniin melodian hallitsemalle trio-jaksolle. Toisella kerralla Sibelius rakentaa triosta sillan suoraan finaaliin hiukan Beethovenin viidettä sinfoniaa muistuttavalla tavalla.

Finaali on sonaattimuotoinen mutta rakenteeltaan paljon ensiosaa suoraviivaisempi. Mahtavin vedoin maalatussa pääteemassa on keskiössä nouseva kolmisävelikkö, jota on hyödynnetty jo aiemminkin teoksessa; pyörteisen taustan ylle levittäytyvä sivuteema on luonteeltaan staattisempi. Kertauksessa molemmat teemat esiintyvät tehostetussa muodossa, jolloin varsinkin sivuteema kasvaa aivan uudenlaiseen merkitykseen. Loppunousu on graniittisessa voimassaan ja säihkyvässä loistossaan yksi Sibeliuksen tuotannon vaikuttavimmista.

Teosesittely: Kimmo Korhonen