Clemens Schuldt (c) Marco Borggreve

This is a past event.

Austrian symphonies

Clemens Schuldt, conductor
Turku Philharmonic Orchestra 

Wolfgang Amadeus Mozart: Symphony no. 34 in C major
Franz Schubert: Symphony no. 9 in C major

A guaranteed enjoyment from beginning to end, this symphonic programme is conducted by one of Germany’s most interesting young and upcoming conductors, Clemens Schuldt. Of these two Austrian symphonies in C major, Mozart’s 34th is lucid and ceremonious in its purebred Classical style, while Schubert’s 9th is grand and magnificent on a Beethovenian scale.

Artists

Clemens Schuldt (c) Marco Borggreve
Clemens Schuldt
kapellimestari
Clemens Schuldt (c) Marco Borggreve
Clemens Schuldt
kapellimestari

Pieces

Franz Schubert (1797-1828)
Sinfonia nro 9 C-duuri D. 944, "Suuri C-duuri-sinfonia"

Andante – Allegro ma non troppo – Più moto
Andante con moto
Scherzo (Allegro vivace) – Trio
Finale: Allegro vivace

Vaikka Schubert sai jo elinaikanaan Wienissä mainetta yksinlaulujen säveltäjänä, hänen muuta tuotantoaan ei juuri tunnettu. Erityisesti hän halusi saavuttaa arvostusta laajamuotoisilla soitinteoksilla, ennen muuta sinfonioilla, ja eräässä kirjeessä keväällä 1824 hän puhui halustaan säveltää "suuren sinfonian".

Schubertin haaveilema "suuri sinfonia" valmistui lopulta keväällä tai alkukesällä 1826. Se soitettiin läpi Wienin filharmonisen yhdistyksen harjoituksissa loppuvuodesta 1827 mutta todettiin liian vaikeaksi ja jätettiin esittämättä. Partituuri kulkeutui lopulta Schubertin veljelle Ferdinandille, jonka luona Robert Schumann vieraili 1839 ja löysi teoksen. Hän lähetti partituurin Mendelssohnille, joka johti teoksen kantaesityksen Leipzigissä maaliskuussa 1839, yli kymmenen vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen. Sittemmin teos on vakiinnuttanut asemansa mestariteoksena, joka heijastaa sekä klassismin ja Schubertin ihaileman Beethovenin vaikutusta että avaa näkymiä myös tulevaan, mm. Dvořákin ja Brucknerin sinfonioihin.

Jo ensiosan hitaan johdannon avaava käyrätorviaihe kertoo tavallista laveammasta sinfonisesta hengityksestä. Ensiosa kasvaa painokkaaksi sonaattimuodoksi, jonka nopean pääjakson tematiikkaa sävyttää marssimainen rytmiikka. Myös toisena olevassa hitaassa osassa on marssimaisia sävyjä, ja osa on hitaaksi osaksi epätavallisen aktiivinen. Kolmantena on tavanomaista huomattavasti laajempi scherzo. Teoksen päättää energinen ja määrätietoinen finaali, jossa on kahden ensiosan tavoin marssimaisia sävyjä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen