Turku Book Fair 30th Anniversary Concert

Gnaeus Marcius Coriolanus on yksi niistä monista todellisen ja myyttisen historian välillä häilyneistä henkilöistä, joiden olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta mutta jotka ovat jääneet elämään kirjallisuuden hahmoina. Hän oli kertoman mukaan 400-luvulla eaa. elänyt roomalainen patriisi, joka karkotettiin liian jyrkkien mielipiteiden vuoksi Roomasta. Kostoksi hän hyökkäsi johtamiensa volskien kanssa Roomaa vastaan, mutta äitinsä ja vaimonsa pyynnöstä hän luopui sodasta vaikka tiesi, että volskit tällöin surmaisivat hänet petturina.

Coriolanus muistetaan parhaiten Shakespearen samannimisestä tragediasta, mutta hänen ristiriitainen hahmonsa innoitti myös hiukan vähemmän tunnettua kynäilijää Heinrich von Collinia, jonka näytelmä Coriolan sai ensi-iltansa Wienissä 1804. Beethovenin vuonna 1807 valmistunut alkusoitto liittyykin juuri Collinin näytelmään.

Coriolan-alkusoitto on yksi Beethovenin tiiviimmistä ja keskitetyimmistä teoksista. Jännitteinen pääteema voisi kuvastaa Coriolanuksen taistelua Roomaa kohtaan, kun taas lyyrisesti alkavassa sivuteemassa on kuultu Coriolanuksen äidin ja vaimon vetoavia äänenpainoja. Hengeltään alkusoitto edustaa samantapaista uhmakasta c-molli-tyyliä kuin Beethovenin viidennen sinfonian avausosa, ja sinfonian säveltäminen alkoikin pian alkusoiton jälkeen. Mutta siinä missä sinfonia puhkaisee finaalissa tiensä voitokkaaseen duuriin, siinä alkusoitto on uskollinen tragedian tunnoille ja vaimenee kuohuvien käänteiden jälkeen lopputahtien alistuneisiin pizzicatoihin.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Ouverture
Le Réveil de Quixotte (Don Quijoten herääminen)
Son Attaque des Moulins a Vent (Hyölläys tuulimyllyjä vastaan)
Les Soupirs amoureux après la Princesse Dulcinée (Lemmenhuokauksia prinsessa Dulcineaa kohtaan)
Sanche Panche berné (Sancho Panzan huijaus)
Le Galope de Rosinante (Rosinanten laukka)
Celui d'Ane de Sanche (Sanchon aasin laukka)
Le couché de Quixotte (Quijoten uni)

Nykyajan näkökulmasta 1700-luvun alkupuolen saksalainen musiikki hahmottuu ennen muuta Johann Sebastian Bachin aikakaudeksi, mutta omana aikanaan tunnetuin maassa vaikuttanut säveltäjä oli Georg Philipp Telemann. Bachiin verrattuna hän edusti musiikinhistoriallisessa jatkumossa jo aavistuksen myöhempää vaihetta ja ehti edetä tuotannossaan myöhäisbarokista kohti klassismia enteillyttä selkeäpiirteisempää galanttia tyyliä. Hän oli yksi musiikinhistorian tuotteliaimmista säveltäjistä, ja häneltä on säilynyt yli 3600 teosta, jotka kattavat käytännöllisesti katsoen kaikki ajan keskeiset sävellysmuodot.

Telemannin myöhäiseen tuotantoon kuuluu 80-vuotiaana sävelletty yksinäytöksinen koominen ooppera (serenata) Don Quichotte auf der Hochzeit des Camacho (Don Quijote Camachon häissä). Se sai ensiesityksensä marraskuussa 1761 Hampurissa, jossa Telemann oli toiminut vuodesta 1721 lähtien monien kaupungin keskeisten musiikki-instituutioiden johtajana.

Oopperan musiikki tunnetaan parhaiten orkesterisarjana, jossa Telemann näyttää kykynsä kuvailevan musiikin säveltäjänä. Sarjan avaa arvokkuutta teeskentelevästä alkujaksosta vauhdikkaaseen rientoon puhkeava alkusoitto, jota seuraa joukko eri tapahtumia kuvailevia osia, mukana Don Quijoten rauhallinen herääminen, hänen vauhdikas taistelunsa tuulimyllyjä vastaan, hänen huokaileva rakkautensa "prinsessa Dulcineaan", muotokuva hänen aseenkantajastaan Sancho Panzasta, Don Quijoten Rosinante-hevosen ja Sancho Panzan aasin laukkakuvaukset ja päätöksenä Don Quijoten uni.'

Teosesittely: Kimmo Korhonen

1. "The Gobolink" (...And how to make him...) (Mustepeikko (ja kuinka se tehdään)
2. The Somethings (Joku ja Jokin)
3. A Sea-Dance (Meritanssi)
4. "The Jack-O-My-Goblin" (Vieteripeikko)

Italialainen Andrea Portera nousi suomalaisen musiikkiyleisön tietoisuuteen voittamalla marraskuussa 2019 neljännen kansainvälisen Uuno Klami –sävellyskilpailun, yhden merkittävimmistä orkesteriteosten kilpailuista maailmassa. Ennen sitä hän oli ehtinyt saavuttaa menestystä myös monissa italialaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.

Portera on todennut uskovansa, että "musiikki on syvimmiltään ihmisen psykologista ja emotionaalista kieltä" ja että hänen tuotantonsa "kertoo arkkityypeistä ja matkasta kohti tiedostamatonta". Uuno Klami –kilpailun voittajateos, laulusarja Klecksophonic Lieder sopraanolle ja orkesterille, kuvastaa juuri Porteran kiinnostusta tiedostamattomaan. Nimi viittaa "kleksografiaan", saksalaisen lääkärin ja runoilijan Justinus Kernerin (1786-1862) kehittämään mustetahratulkintaan, jossa materiaalina ovat paperille pudonneista mustetahroista paperia taittamalla tehdyt kuviot. Teoksen innoittajana on ollut menetelmään perustuva Ruth McEnery Stuartin ja Albert Bigelow Painen varjokuvakirja "Gobolinks or Shadow-Pictures for Young and Old" (1896).

Neliosaisen, tunnelmiltaan intensiivisen teoksen avausosassa kuvataan kleksografiaa musiikin keinoin siten, että laulaja kertoo menetelmästä ja orkesteri ikään kuin taitoksena heijastaa hänen ääntään. Porteran mukaan toisessa osassa runon toimijat ovat ihminen (Joku) ja itse heijastus (Jokin). Kolmas laulu on pieni "meritanssi", ja voimakasilmeinen päätösosa kertoo Porteran sanoin "alitajunnan merisymboleista".

Teosesittely: Kimmo Korhonen

1. Vid slottsporten (Linnan portilla)
2. Mélisande
(2a. På stranden vid hafvet (Meren rannalla))
3. Vid en källa i parken (Lähteellä puistossa)
4. De trenne blinda systrar (Kolme sokeaa sisarta)
5. Pastorale
6. Mélisande vid spinnrocken (Melisande rukin ääressä)
7. Mellanaktsmusik (Väliaikamusiikkia)
8. Mélisandes död (Melisanden kuolema)

Belgialaisen symbolistin Maurice Maeterlinckin (1862-1949) näytelmä Pelléas ja Mélisande, kertomus kielletystä ja tuhoon tuomitusta rakkaudesta, sai ensi-iltansa Pariisissa 1893. Vaikka sen suosio jäi puhenäyttämöillä rajalliseksi, sitä luettiin laajalti ja se sai tärkeän aseman yhtenä symbolistisen taidesuuntauksen keskeisistä ilmentymistä. Nykyisin se tunnetaan parhaiten siitä tehtyjen musiikillisten tulkintojen ansiosta. Vuonna 1898 siihen valmistui Gabriel Faurén näyttämömusiikki, 1902 Debussyn mestarillinen ooppera, vuotta myöhemmin Schönbergin suurimuotoinen sinfoninen runo ja 1905 Sibeliuksen näyttämömusiikki, joka sai ensi-iltansa Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa saman vuoden keväällä.

Vaikka Sibelius tunnetaan ennen muuta sinfonikkona, suurten eeppisten linjojen hahmottelijana, hänellä oli myös näyttämömusiikin säveltäjältä vaadittava kyky osata vähillä mutta tehokkailla keinoilla luoda vangitseva ja kuvausvoimainen tunnelma, joka sekä syventää että rikastaa tekstin merkityksiä. Erityisen tarpeen tämä kyky oli Pelléaan ja Mélisanden kaltaisen, paljolti vihjeiden ja alitajunnan unimaailmassa häilyvien tapahtumien ilmentäjänä. Sibelius on eläytynyt herkästi varsinkin Mélisanden arvoitukselliseen hahmoon, yhtä lailla hänen herkkätunnelmaiseksi muotokuvakseen hahmottuvassa osassa Mélisande kuin sarjan päättävässä koskettavan surumielisessä Mélisanden kuolemassa. Hienovireisessä ilmaisussaan sarja kuvastaa Sibeliuksen siirtymää varhaisemman tuotannon uhkeasta romantiikasta kohti hillitympää ja puhdaspiirteisempää tyyliä.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Kaiutar

Kaiutar, korea neito
Astui illalla ahoa,
Kaihoissansa kankahalla,
Huusi yksin huoliansa.
Tullut ei suloinen sulho,
Vaikka vannoi valallansa
Kihlaavansa kaunokaisen.
Ennen astuivat ahoa
Kankahalla kuherrellen
Kilvan kyyhkyjen kisoissa
Kesäpäivän paistaessa,
Illan kuun kumottaessa.
Meni sulho sanoinensa
Impi jäi sydäminensä.
Etsii impi ihanainen
Kullaistansa kankahalta,
Huhuilevi i kuuntelevi,
Kirkuvi kimahutellen
Äänen pienoisen pilalle,
Jähmettyvi, jäykästyvi,
Kaatuissansa kauhistuvi
Mustan metsän pimeyttä.
Aamulla herättyänsä
Kulkee kuje mielessänsä,
Eksyttävi erämiehen
Matkien ja mairitellen,
Niin kuin ennen eksytteli,
Sulho suurilla sanoilla,
Tuulen turhilla taruilla.

Sanat | Text:  Karl Gustaf Larson (1873-1948)

Ekonymfen

Den vackra ekonymfen
vandrade genom gläntan i kvällningen,
och medan hon vandrade över ängarna
ropade hon ensam ut sin sorg.
Hennes älskade kom ej
trots att han lovat
att gifta sig med den vackra mön.
Tidigare hade de vandrat
tillsammans över moarna
kuttrat i kapp med duvorna
under den varma sommarsolen,
i det kalla månskenet.
Sedan gick den älskade sin väg,
lämnade ungmön med sitt tyngda hjärta.
Den vackra mön ser ut över moarna,
söker sin älskade,
ropande, lyssnande,
gråtande, skrikande,
till hennes röst blir för svag.
Hon stelnar och blir kall
fumlar, rädd,
genom den mörka skogen.
Följande morgon när hon vaknar
får hon en idé,
att förvilla jägare
genom härmande och smicker,
liksom hon lockades
av sin älskades stora ord,
sagorna som blåste bort med vinden.

Men min fågel märks dock icke 

Svanen speglas re’n i sundet,
knipans hvita vingar hvina,
lärkan höres högt i höjden,
spofvens rop kring kärret rullar,
våren samlar sina skaror,
får sin fogelflock tillbaka,
väntar dem med sol och värme,
lockar dem med långa dagar.

Och jag, arma flicka, fiker,
söker skingra sakna’ns mörker,
vårda värmen i mitt sinne,
vill som våren vänlig vara,
synas ljus som sommardagen.
Och jag gläds, fast sorgen gnager,
ler, fast tåren trängs i ögat,
men min fogel märks dock icke.

Sanat | Text:  Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Vaan mun lintuain ei kuulu 

Salmella jo joutsen soutaa,
valkosiivet sotkan viuhuu.
Leivo laulaa korkealla,
kuovin huuto suolla kiirii.
Palajavat lintuparvet
kuullessansa kevään viestin,
houkuttain mi auringolla
kutsuu niitä päivin pitkin.

Ja mä tyttöraukka koetan
hälventää myös kaipausta:
niinkuin kevät tahdon olla
valoisa ja onnellinen,
suvipäivä aurinkoinen.
Iloitsen vaikk’ sun kalvaa,
hymyyn peitän kyyneleeni.
Vaan mun lintuain ei kuulu.

Våren flyktar hastigt

“Våren flyktar hastigt,
hastigare sommarn,
hösten dröjer länge,
vintern ännu längre.
Snart, I sköna kinder,
skolen I förvissna
och ej knoppas mera.”
Gossen svarte åter:

“Än i höstens dagar
glädja vårens minnen,
än i vinterns dagar
räcka sommarns skördar.
Fritt må våren flykta,
fritt må kinden vissna,
låt oss nu blott älska,
låt oss nu blott kyssas!”

Sanat | Text:  Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Kerkein kevät rientää

Kerkein kevät rientää,
suvi kerkeämmin,
verkkaan vierii syksy,
verkkaisemmin talvi.
Kohta raikas poski
kalveten sä kuihdut
enää kukkimatta.
Poika siihen vastas:

Vielä syksypäivin
kevään muistot kestää,
vielä talvipäivin
suven sato riittää.
Rientäköhön kevät,
kuihtukohon poski,
nyt on aika lemmen,
aika suoda suukko.

Norden  

Löfven de falla,
sjöarne frysa. -
Flyttande svaner,
seglen, o, seglen
sorgsna till södern,
söken dess nödspis,
längtande åter;
plöjen dess sjöar,
saknande våra.
Då skall ett öga
se er från palmens
skugga och tala:
“Tynande svaner,
hvilken förtrollning
hvilar på norden?
Den, som från södern
längtar, hans längtan
söker en himmel.”

Sanat | Text: Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Pohjola 

Kuihtuvat lehdet,
jäätyvät järvet.
Joutsenten parvet
kiiruhtakaa,
oi, kauas murheisin mielin etelän maille
kaivaten takaisin,
aaltoja vilvaita ikävöiden.
Palmujen alta katsovi
silmä haastaen silloin:
“Uupuvat linnut, ah,
mikä lumo Pohjolan yllä?
Tänne ken kaukaa kaipaa,
sen kaipuun kohde on taivas”.

Den första kyssen 

På silfvermolnets kant satt aftonstjernan,
från lundens skymning frågte henne tärnan:
“Säg, aftonstjerna, hvad i himlen tänkes,
när första kyssen åt en älskling skänkes?”

Och himlens blyga dotter hördes svara:
“På jorden blickar ljusets englaskara,
och ser sin egen sällhet speglad åter;
blott döden vänder ögat bort och gråter.”

Sanat | Text: Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Ensi suudelma 

Ja iltatähti loisti hopeainen,
maan päältä kysyi neito ihanainen:
“Kerro, iltatähti, mitä taivas sanoo,
kun ensi suudelmansa sulho anoo?”

Suo taivaan kaino tytär vastauksen:
“Kuin autuutensa puhtaan heijastuksen
siin’ näkee enkelparvi valkosiipi.”
Mut kuolema vain itkien pois hiipi.

Var det en dröm

Var det en dröm, att ljuvt en gång
jag var ditt hjärtas vän? –
Jag minns det som en tystnad sång,
då strängen darrar än.

Jag minns en törnros av dig skänkt,
en blick så blyg och öm;
jag minns en avskedstår, som blänkt, –
var allt, var allt en dröm?

En dröm lik sippans liv så kort
uti en vårgrön ängd,
vars fägring hastigt vissnar bort
för nya blommors mängd.

Men mången natt jag hör en röst
vid bittra tårars ström:
göm djupt dess minne i ditt bröst,
det var din bästa dröm!

Sanat | Text: Josef Julius Wecksell (1838-1907)

Oliko se unta? 

Oliko se unta, että yhden ihanan kerran
olin sydänystäväsi?
Muistan sen kuin vaienneen laulun,
jonka ääni värähtelee yhä.

Muistan lahjoittamasi orjanruusun,
katseen, niin kainon ja hellän,
muistan eronkyyneleen, joka kimalsi.
Oliko kaikki, kaikki vain unta?

Unta kuin vuokon lyhyt elämä
keväänvihreällä kedolla
jonka kauneus kuihtuu pian pois
uuden kukkatulvan tieltä.

Mutta monin öin kuulen äänen
karvaiden kyynelten virratessa:
kätke sen muisto syvään sydämeesi,
sillä se oli kaunein unesi!

Käännökset | översättningar:
suomeksi | till finska: Kyllikki Solanterä
ruotsiksi | till svenska: Sebastian Djupsjöbacka