Ville Matvejeff (c) Jussi Savolainen_2

This is a past event.

Sinfonia Concertante

Ville Matvejeff, conductor
Matti Koponen, violin
Ilari Angervo, viola
Turku Philharmonic Orchestra

György Ligeti: Concert Românesc
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia Concertante for violin, viola and orchestra
Wolfgang Amadeus Mozart: Symphony no. 38 in D major ‘Prague’

Conductor change: Ville Matvejeff replaces Ryan Bancroft.

Our own Leader, Matti Koponen, and Ilari Angervo, Principal Viola with the Finnish Radio Symphony Orchestra, join forces in Mozart’s captivating Sinfonia concertante. Ligeti’s folk-influenced Concert Românesc and Mozart’s brilliant ‘Prague’ Symphony (no. 38) bookend the programme.

Artists

Ville Matvejeff (c) Jussi Savolainen
Ville Matvejeff
conductor
Ville Matvejeff (c) Jussi Savolainen
Ville Matvejeff
conductor
Matti Koponen
Matti Koponen
viulu
Matti Koponen
Matti Koponen
viulu
Ilari Angervo
alttoviulu
Ilari Angervo
alttoviulu

Pieces

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791)
Sinfonia concertante viululle, alttoviululle ja orkesterille Es-duuri K. 364

Allegro maestoso
Andante
Presto

Vuosina 1777-79 Mozart teki 16 kuukautta kestäneen matkan Mannheimin kautta Pariisiin. Vaikka matka oli sikäli pettymys, että hän ei onnistunut tekemään Pariisissa varsinaista läpimurtoa, se avasi uusia juonteita hänen luomistyössään. Usealle solistille sävelletyt sinfonia concertantet olivat suosittuja sekä Mannheimissa että Pariisissa, ja myös Mozart kiinnostui sellaisista. Jo matkan aikana syntyivät konsertto huilulle ja harpulle (K.299) sekä sinfonia concertante puhaltimille, joka ei tosin ole säilynyt alkuperäisessä asussaan, ja näihin aikoihin hän aloitti kaksi muutakin usean solistin konserttoa, jotka kuitenkin jäivät keskeneräisiksi.

Hienoimman toteutuman Mozartin kiinnostus useamman solistin konserttoa kohtaan sai hiukan matkan jälkeen Salzburgissa alkusyksyllä 1779 valmistuneessa sinfonia consertantessa Es-duuri viululle ja alttoviululle. Kahden jousisolistin tarjoamat mahdollisuudet ovat selvästi innoittaneet Mozartia, ja niiden dialogi hakee henkevyydessään vertaistaan. Alttoviulun osuus on kirjoitettu muusikolle käytännölliseen D-duuriin, ja Es-duuri saadaan aikaan nostamalla soittimen viritystä puoli sävelaskelta. Tavanomaisesta poikkeava joskin Mozartilla silloin tällöin muulloinkin esiintyvä soittimellinen ratkaisu on myös orkesterin alttoviulujen jakaminen kahteen ryhmään, mikä tuo sointiin omaa lämpöään. Ensiosassa sinfoninen laveus yhdistyy intiimimpiin äänenpainoihin, c-mollissa oleva vakavahenkinen hidas osa kuuluu Mozartin koskettavimpiin lajissaan ja finaali luo teokselle energisen valoisan päätöksen.

Teosesittely: Kimmo Korhonen

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791)
Sinfonia nro 38 D-duuri K.504, "Prahalainen"

Adagio – Allegro
Andante
Finale: Presto

Mozart sävelsi sinfonioita läpi uransa, ensimmäisen jo 12-vuotiaana, viimeiset kesällä 1788, kolme vuotta ennen kuolemaansa. Wienin-kaudella vuodesta 1781 lähtien sinfonioita valmistui kuitenkin vain kuusi, osin siksi että pianokonsertot ja oopperat olivat nousseet keskeiseen asemaan, mutta myös siksi, että Mozartin sinfoniat olivat tulleet sisällöltään aiempaa monisäikeisemmiksi.

D-duuri-sinfonia (K.504) kuuluu kolmen viimeisen sinfonian (nrot 39-41) kanssa Mozartin sinfonisiin mestariluomuksiin. Se valmistui joulukuussa 1786, ja Mozart johti ensiesityksen tammikuussa 1787 Prahassa, jonne hän oli matkustanut seuraamaan Figaron häät –oopperansa esityksiä. Muista Mozartin Wienin-kauden sinfonioista poiketen "Prahalainen" on kolmiosainen, mutta sen sinfonisen argumentaation painokkuutta kuvastaa se, että kaikki kolme osaa ovat sonaattimuotoisia. Paikoin musiikki ennakoi jyrkkine käänteineen Mozartin seuraavaa oopperaa Don Giovannia.

Ensiosa on Mozartin rikkain sinfoninen avausosa. Tummasävyinen johdanto purkautuu nopeaksi pääjaksoksi, joka alkaa selkeärajaisen pääteeman sijasta joukolla kontrapunktisesti käsiteltyjä aihelmia. Kontrapunkti tiivistyy edelleen kehittelyjaksossa, joka kasvaa määrätietoisesti kohti huipennusta ja kääntyy sitten ns. valekertauksen kautta kohti eleettömästi alkavaa kertausta.

Hidas osa alkaa rauhallisesti, mutta jo avaustahdeissa on kromaattinen kulku, joka tuntuu ennakoivan osan myöhempiä jännitteitä. Finaali on kahta muuta osaa suoraviivaisempi mutta mitä energisin dynaamisten kontrastien tehostamassa terävyydessään.

Teosesittely: Kimmo Korhonen