This is a past event.
CANCELLED: Enigma
Anu Tali, conductor
Marko Ylönen, cello
Turku Philharmonic Orchestra
Erkki-Sven Tüür: Le poids des vies non vécues
Bernd Alois Zimmermann: Canto di Speranza
Alexandr Glazunov: Chant du Ménestrel op. 71
Edward Elgar: Enigma Variations op. 36
Top-notch cellist Marko Ylönen tours the world extensively and also performs frequently in Finland. His repertoire includes the ‘Song of hope’ by Zimmermann, a composer known for his uniquely modern sound and blend of various 20th-century styles and effects. This work is contrasted by the ‘Minstrel song’ of Alexander Glazunov, a sentimental and emotional work for cello and orchestra. As a starter, conductor Anu Tali offers ‘The burden of lives unlived’ by her compatriot Erkki-Sven Tüür, and the programme concludes with the crowning glory of the output of Edward Elgar, the Enigma Variations.
Artists
Tali has been the Music Director of the Sarasota Orchestra in Florida since 2013. Highlights of the 2019/20 season include appearances with the BBC National Orchestra of Wales, Brussels Philharmonic, Münchner Rundfunkorchester, Prague Radio Symphony Orchestra, the Royal Philharmonic Orchestra, Turku Philharmonic, and the Ulster Orchestra.
Following major success with the production of Carmen at Magdeburg State Opera, she was invited to conduct the Freiburger Barockorchester in a production of Gluck’s Telemaco at the Schwetzingen Festival and Theater Basel. Another notable highlight includes acclaimed semi-staged performances of Goebbels’ Songs of Wars I Have Seen with ensembles including the London Sinfonietta at New York’s Lincoln Center, London’s Southbank Centre and in Saint Paul, Minnesota, Seattle and Barcelona.
Together with her twin sister Kadri, Anu Tali founded the Nordic Symphony Orchestra in 1997, with the aim of utilising music as a tool to develop cultural contacts between Estonia and Finland and to unite musicians from around the world. Today the Nordic Symphony Orchestra has members from fifteen countries, bringing together musicians from the world’s leading orchestras. In autumn 2007 the orchestra undertook its first European tour to Berlin and Munich.
She began her musical career as a pianist, graduating from the Tallinn Conservatory before training as conductor at the Estonian Academy of Music with Kuno Areng, Toomas Kapten, and Roman Matsow.
Cellist Marko Ylönen has occupied numerous roles in the course of his career: as a soloist and principal cellist, in quartets, trios, and duos, as Artistic Director of several festivals and as a teacher.
Ylönen has also reaped success in many Finnish and international competitions. His concert tours have taken him across Europe, to the USA, China, Japan, Australia, and New Zealand. He has recorded on the Ondine, Finlandia, BIS, Alba and other labels.
In 1990, Marko Ylönen was awarded the second prize in the Turku Scandinavian Cello Competition and later that year he became a finalist and a prize-winner in the Tchaikovsky Competition in Moscow. 1996, he won the first prize in the Concert Artist Guild Competition in New York.
A regular soloist with most of the Finnish orchestras, Marko Ylönen has also appeared with the Camerata Salzburg, the English Chamber Orchestra, the Prague Chamber Orchestra, the Symphony Orchestras of Adelaide, Melbourne, and Stavanger, and the Netherlands Chamber Orchestra. He has given recitals at such prestigious venues as the Weill Recital Hall at Carnegie Hall, New York and the Kleine Zaal of the Amsterdam Concertgebouw.
He has been a Professor of chamber music at the Sibelius Academy since 2009. Marko Ylönen was Artistic Director of the Korsholm Music Festival in 2003, 2008 and 2010–2012 and of the LuostoClassic Festival in 2014–2017.
Marko Ylönen plays a Bartolomeo Cristofori cello from the 1720s.
Pieces
Saksalainen Bernd Alois Zimmermann oli toisen maailmansodan jälkeisen kauden suuria yksinäisiä, etsijä, epäilijä ja pessimisti, joka lopulta päätyi itsemurhaan ratkaisuna oman elämänsä ja taiteilijuutensa umpikujaan. Hän eteni 1950-luvulla säveltäjänä varhaisten teosten uusklassismista atonaalisuuteen, dodekafoniaan ja lopulta sarjallisuuteen, mutta parhaiten hänet tunnetaan siitä erilaisia tyylejä yhdistelevästä ilmaisusta, johon hän päätyi 1960-luvulla. Hänen maineikkain teoksensa on massiivisen moniaineksinen ooppera Die Soldaten (1965), kaikessa raskaudessaankin yksi väkevimmistä humanistisen taiteen saavutuksista.
Zimmermannin musiikin vahva sisäinen intensiteetti tulee esiin myös teoksessa Canto di Speranza, alaotsikoltaan "kantaatti sellolle ja pienelle orkesterille". Teos valmistui alun perin 1953 sellokonsertoksi, mutta Zimmermann teki siitä uuden, jo sarjallisia tekniikoita hyödyntävän version 1957. Nimi tarkoittaa suomeksi "Toivon laulua", ja sello toteuttaa otsikon mainitsemaa laulavuutta melkein vokaalisella tavalla, joskin mukana on paljon myös perinteisempää instrumentaalisuutta. Yksiosainen teos alkaa kuin tunnustellen sellon piirtäessä laululinjaansa vasten orkesterin pointillistista hengitystä. Musiikkia hallitsee hitaan mutta määrätietoisen kasvun tuntu, ja teos muotoutuu vaihtelevien joskin pääasiassa tummin värein maalattujen käänteiden eheäksi kaarrokseksi, jossa on omat tihentymänsä ja suvantovaiheensa. Kauniisti hiljentyvässä lopussa palataan alun tunnelmiin.
Aleksandr Glazunov oli yksi 1800-luvun lopun loistavimmista lahjakkuuksista Venäjän musiikissa. Kun hän opiskeli Rimski-Korsakovin johdolla, tämä totesi oppilaansa kehittyvän "ei vain päivä päivältä vaan tunti tunnilta". Opintojen epävirallisena lopputyönä oli 16-vuotiaana sävelletty esikoissinfonia, ja myöhemmin Glazunov pelasti Aleksandr Borodinin Ruhtinas Igor –oopperan alkusoiton jälkimaailmalle rekonstruoimalla sen muistivaraisesti, vaikka hän oli kuullut sen vain kerran säveltäjän pianolla soittamana.
Glazunov onnistui musiikissaan yhdistämään venäläisyyden ja yleiseurooppalaiset ihanteet. Hänen tuotantonsa keskeisen teossarjan muodostavat yhdeksän sinfoniaa, joiden lisäksi hän sävelsi mm. konserttoja ja jousikvartettoja sekä vapaammin hahmoteltuja, usein kansallisiin aiheisiin perustuvia teoksia. Hän nousi merkittävään asemaan Venäjän musiikissa ja toimi paitsi säveltäjänä myös kapellimestarina ja pedagogina, mm. Pietarin konservatorion professorina ja sittemmin koko laitoksen johtajana. Hän jatkoi konservatoriotyötä myös vallankumouksen jälkeen, mutta vaikka hän tuki mm. nuorta Šostakovitšia, häntä syytettiin konservatiivisuudesta, ja 1928 hän emigroitui Länsi-Eurooppaan.
Sellolle ja orkesterille sävelletty Chant du ménestrel (1901) kuuluu Glazunovin suosituimpiin pienimuotoisiin kappaleisiin. Se nimi viittaa Minnelaulajiin, keskiaikaisiin saksalaisiin runoilija-muusikoihin, ja sitä hallitsee sellon linjakas laulavuus, joka huokuu tunteikasta slaavilaista melankoliaa.
Edward Elgar oli 1890-luvun aikana saanut jonkin verran nimeä Englannin musiikissa, mutta varsinaista läpimurtoa hän ei ollut tehnyt. Säveltäjän ystävä August Jaeger oli kuitenkin luottavainen ja totesi 1898 Elgarille: "Sinun universaalin tunnustamisesi aika on tuleva."
Jaegerin sanat kävivät toteen jo seuraavana vuonna, kun Elgarin Muunnelmia omasta teemasta sai kantaesityksensä Hans Richterin johdolla Lontoossa kesäkuussa 1899. Se nosti Elgarin kerralla ei vain kansalliseen vaan pian myös kansainväliseen kuuluisuuteen ja elvytti samalla englantilaisen musiikin siitä merkillisestä parinsadan vuoden luovasta kuivasta kaudesta, johon se oli vajonnut Henry Purcellin kuoleman (1695) jälkeen. Suuri kuoroteos The Dream of Gerontius, kaksi sinfoniaa ja ikisuosittu sellokonsertto varmistivat sittemmin Elgarin aseman.
Elgarin hieno muunnelmateos edustaa hänen myöhäisromanttista, ajan saksalaisesta musiikista virikkeitä ammentanutta tyyliään. Hän lisäsi partituuriin muunnelmateeman oheen sanan "Enigma" (arvoitus), ja teos tunnetaan myös Enigma-muunnelmina. Teos on omistettu "siinä kuvatuille ystäville", ja Elgar on luonut teemasta 14 tunnelmiltaan vaihtelevaa muunnelmaa, jotka kuvaavat hänen ystäviään. Esimerkiksi ensimmäinen muunnelma (C.A.E.) kuvaa hänen vaimoaan Alicea. Teoksen henkinen ydin on jalopiirteinen yhdeksäs muunnelma (Nimrod), jonka kuvattuna ystävänä on Jaeger. Finaalimuunnelma (E.D.U.) on puolestaan muotokuva säveltäjästä itsestään, ja siinä viitataan myös vaimon ja Jaegerin muunnelmiin.